torstai 29. marraskuuta 2007

Milloin on paras aika elämässä?

Niinhän se on, että lasten spontaanit toteamukset antavat useinkin ajattelemisen aihetta. Pitäisi vain ehtiä pysähtyä miettimään, mitä opittavaa lapset antavat meille ihan huomaamattaan.

Viime viikonloppuna oli nuorimmaisten kanssa keskustelua siitä, koska on elämän paras aika. Susannan mielestä elämän parasta aikaa on joka ikinen päivä. Joona taas vastasi sen kummemmin asiaa pohtimatta: "Tänään!"

Tovin kuluttua poika kuitenkin muutti mieltään: "Ei kun huomenna!" Kummastelimme nopeaa mielenmuutosta. Syy selvisikin saman tien: Isi oli ostanut pojalle uuden rattikelkan, ja seuraavana päivänä, sunnuntaina, sitä pääsi sitten kokeilemaan grillimme vieressä sijaitsevassa puistossa.

Kuinka moni meistä aikuisista elää elämänsä parasta aikaa juuri tänään, tai edes huomenna? Yleisin vastaus kun alkaa sanoilla "Sit ku..."

Meilläkin on oikeasti kaikki hyvin, mut ku töitä on vaan liikaa. Sit ku saatais tuo Vaasan firma myytyä ja päästäis keskittymään pelkästään ScanBurger Puska-Jussiin ja kesällä tietenkin lisäksi marjatilaan, kyllä sitte olis elämä mallillaan...

Höh. Tänäänkin pizzeriassa oli tosi mukavaa. Uusia projekteja menossa sielläkin, ja sit ku jouluruuhkista ja aleruuhkista on selvitty, kyllä sitä sitte taas jaksaa painaa pitkää päivää.

Mut ku. Jotenkin se vain on niin, ettei koskaan kohorallansa.

lauantai 24. marraskuuta 2007

Niin makaat kuin petaat

Oivallus putkahti tajuntaani yllättäen kuin sputnikki taivaalta. Tai jotain. Siis jotta miksi meikäläisen nukkuminen on joskus kovin tuskaista. Niin makaat kuin petaat. Justihinsa joo.

Meidän huushollissamme kun on laistettu tämä joka kodin välttämättömiin perustoimintoihin kuuluva suoritus lähes tyystin tykkänään. Siis sängyn petaaminen, eli sängynpeiton asettelu somasti suojaamaan sitä paikkaa, missä mälyttömän suuri osa elämästä kulutetaan pötköllään maaten.

Moiseen tekemättä jättämiseen tuli oiva peruste taannoin, kun perheemme makuukammioon kiikutettiin sänky jonka patjan sisusta lorautettiin täyteen vettä. Oli mukamas hienoa nukkua vesipatjalla, ja herätä aina kun toinen käänsi kylkeä. Vaikka patjan piti oleman vaimennettu moisia aaltoliikkeitä vastaan. Meikäläinen vaimensi pitäen sängynreunasta kiinni. Tuota liikettä saattoi kutsua myös sängystäputoamisenestoliikkeeksi.

Niin, vesipatjan käyttöön kuului se, että aamuisin petaamisen sijasta vedettiin peitotkin mahdollisimman levälleen. Muutoin lämmitettävä patja saattoi homehduttaa sijauspatjan, mikäli kosteus jäi petivaatteisiin muhimaan.

Moisen loiskehetekan hyödyksi voin laskea ainoastaan tuon petaamatta jättämisen muodostumisen luvalliseksi. Isännän kropalle tuo aaltokone soveltui, mutta meikäläisen selkä kapinoi kipunoimalla. Selän oireilu loppui oitis, kun taloomme kannettiin joustinpatjasängyt.

Jo taannoinen vesisänkymme oli levein malli mitä saatavissa oli. Ehkä sen leveyden saattoikin laskea plussaksi, niinpä joustinpatjojemme myötä päätettiin laajentaa makuureviiriä entisestään. Uudessa makuusopessamme tilakaan ei ollut esteenä. Kaksi melko leveää joustinpatjasänkyä vierekkäin mahdollistaa nukkumisen vaikka poikittain, myös meidän, joille tuota pituutta on kertynyt keskimääräistä enemmän. Välillä välissämme ovat nukkuneet myös nuorimmaisemme.

Mutta, mutta. Entisillä sängynpeitoillamme ei ollut enää käyttöä. Sekä mummoni virkkaamalla valmistama että Jarmon sukulaisen virkkaama/kutoma peitto odottavat kumpikin uutta levittäytymistä kapoisemmille makuupaikoille. Kauppojen valmispeitoissa ei ollut tarpeeksi leveyttä, niinpä teetimme upean tilkkuluomuksen lepopaikkamme peitteeksi. Koska sen levittämiseen tarvitaan kaksi henkilöä, se odottaa viikattuna kaapissa Erittäin Tärkeitä juhlia levittäytyäkseen makuusoppemme somistukseksi. Jonne kukaan vieraista harvemmin eksyy. Eli aivan sama pedataanko ylipäätänsä koskaan.

Pitäisikö mun nyt hävetä, kun tuli moinen tunnustus tehtyä? Parasta, kun itse kysyy ja itse vastaa: Ei muuten hävetä himpun vertaakaan.

Joku joskus kysyi, notta eikös sitä Valtarit enää sovi kapeammalla nukkumaan... Ei sovi. Silloin kun nukutaan niin nukutaan, silloin kun taas EI nukuta niin siinä leveämmällä pedillä pääsee kovasti likitystikin. Monipuolisuus on valttia.

Jos ei löytynyt valmista sängynpeittoa, eipä ollut saatavilla sängynpäätyäkään. Sellaisen kuitenkin halusin. Ja sain. Itse piirsin paperille, jotta tuommoista kaarta ja tuommoiset tapit ja keskelle iso muhkea sydän. Puusta veistettynä, valkoiseksi maalattuna. Sellainen teetettiin, puuseppä veisteli ja se on niin meikäläisen disaineria notta vieläkin oon ittestäni ylpeä. Vaikka toiminkin ainoastaan suunnittelijana.

Yhtä asiaa en oo muuten ikinä ymmärtäny, nimittäin TUPLAPEITTOA. Sellaisen käyttäjistä varmaankin toinen nukkuu aina ilman peittoa, ku toinen omii sen itselleen. Ilmeisesti aika moni kuitenkin ymmärtää tällaistakin "Annan-sinulle-kaiken-mitä-ikinä-keksit-pyytää-vaikka-itte kylymäs-värjottelisin"-fantasiaa. Ainakin siitä päätellen, että tuplapeitteitä on myynnissä ainakin Hoppuhallissa. (Mä meinasin käyttää sanaa fetisismi mutten sitte keherannukkaa.)

Niin, onhan tietenkin myös tuplaleveitä pussilakanoita. Sellaisen mäkin voisin haluta. Sen sisälle olis jännä mennä kahdestaan...

torstai 22. marraskuuta 2007

Joulukukkia kevään korvilla

Istutin juuri joulutulppaaneja. Joissa luki, että että kukinta alkaa kymmenen viikon kuluttua istutuksesta.

Meillä joulutulppaanit kukkivat näillä näkymin tammikuun lopulla - sikäli kun muistan ottaa ne valoisaan tuolta ullakon pimeästä kaapista jonne ne laitoin juurtumaan.

No, löysin myös ison pussillisen narsissin sipuleita, jotka olen ostanut yhtä aikaa näiden jouluisten kanssa. Eivät vaan ole kaivautuneet maahan itsestään. Outoa. No, nekin ehtii vielä kovasti istuttaa, maa on vielä sula.

Hanne toi viime jouluna mummille lahjaksi perinteisiä hollantilaisia tulppaaninsipuleita, ja äitini istutti ne joulun jälkeen. Hienosti kukkivat Hollannin kukkaset kevään tullen! (Niin, esikoisemme oli viime talven opiskelemassa Haagissa, sen takia joululahjakin liittyi opiskelumaahan.)

Tuo kuva on viime keväältä, ja tuossa vaiheessa oli vielä suunnitteilla suihkulähteemme kunnostaminen. Tuo lammen yli vievä siltakin oli tarkoitus maalata uudelleen. Mutta niin siinä kävi, että suihkusysteemi ei ollut päällä koko kesänä ja sillankaiteetkin jäivät maalaamatta. Mutta nuo tulppaanit lähteen ympärillä jaksoivat kukkia, ja liljat vähän myöhemmin. Ne narsissit olisi tarkoitus istuttaa myös lähteen ympärille.

Ensi keväänä ei (toivon mukaan...) ole tulossa mitään uutta liiketoimintaa kuten viime keväänä, joten aikaa on pakko löytyä tällaisille ei-ihan-pakollisille töillekin.

"Joo, totta kai se laitetahan kuntohon!" sanoi isäntä juuri äsken.

Täs se nyt on mustaa valkoisella. Notta jos ei ens keväänä rupia lähäre solisemahan niin palatahan tähän kirijootuksehen...

Ai niin, tämä yhtäkkinen kukkasipulipussien olemassaolon muistaminen johtui siitä, kun eilen posti toi meille joulupaketin Töytärin Jussilta. Sisällä oli amarylliksen sipuli purkkeineen, jopa multakin oli mukana. Sipuli oli yön liotuksessa, ja aamulla istutin. Se ehtii sopivasti kukkaan jouluksi. Kiitoooos, Jussi!

Ps. Jos joku ei syystä tai toisesta vielä tiedä kuka on Töytärin Jussi, niin käykäähän tutustumassa osoitteessa www.positiivarit.fi. Jussi se tarjoilee Ajatusten aamiaista joka arkiaamu sähköpostiin kaikille halukkaille - eikä maksa mitään! Suosittelemme lämpimästi!

perjantai 16. marraskuuta 2007

Mikä on todellinen ikäsi?

Joku on määritellyt ihmisen eri ikäkaudet vuodenaikojen mukaan: Kevät on lapsi, kesä on nuoruutta, syksyyn mennessä tulee aikuisuus ja talvi taas jähmettää jäsenet vanhuuteen.

Kieltämättä vuodenaikojen vaihteluissa voi nähdä inhimillisiä piirteitä.

Sanoma- ja aikakauslehtien eri henkilöistä kertovissa jutuissa on usein kerrottuna kyseisen henkilön ikä. Huomaanpa useinkin tarkastelevani vertailevan kriittisesti ikäisteni henkilöiden kuvia. Mielellään sitä tietenkin itse soisi näyttävänsä nuoremmalta kuin muut ikäisensä, ja myönnänkin tuntevani jonkinlaista itsetunnon kohentumista, jos jonkun ikäiseni naamarustinki sattuu näyttämään ryppyisemmältä kuin omani. Mutta miten pääsee yli siitä kateuden tunteesta, mikä iskee jos yli viisikymppinen näyttääkin kolmekymppiseltä? Onhan se itse asiassa NIIN väärin!?!


Olen jossakin muussakin yhteydessä tullut lainanneeksi
http://yksin.ajatukseni.net/Eikö minusta tullutkaan isää?- blogisivuston ajatuksia, ja kyseiselle kirjoittajalle olen asiasta ilmoittanutkin. Kirjoittaja on vasta kolmekymppinen mies, ja hänen ajatuksensa aikuisuudesta ovat käsittämättömän puhuttelevia. Seuraava ote on kirjoituksesta 27. elokuuta otsikolla "On hymyisää olla aikuinen":

"Ajattelen aikuistumisen ja ikääntymisen uurteisuuden lisääntymisenä.
Mitä enemmän elämä hiertää ihoon viivoja ja varjoja, sitä enemmän on tarttumapintaa.
Kahden aikuisen ihmisen kohdatessa läsnä on paljon pysäyttävää kitkaa. Sileäihoiset vain liukuvat hetkestä ja ihmisestä toiseen."

Minusta tuo on aivan käsittämättömän kauniisti sanottu. Voiko kauniimmin ylistää vanhenemista!

Ihmisen iän arvaaminen on joskus todella haasteellista. Ulkonäköön kun vaikuttaa tietenkin terveys, elämäntavat, perimä, kaikki mitä elämän varrella on tapahtunut. Laihassa ihmisessä saattavat uurteet tulla selvemmin esiin, mutta runsas ylipaino taas on saattanut aiheuttaa muita vanhentavia muutoksia ulkonäköön.

Hei, onkos niistä rypyistä haittaa, jos ne ovat naurunryppyjä? Mulla vaan tulee naurunryppyjä ihan outoihin kohtiin. Josko ne ovatkin oikein kikatusryppyjä...

Univelkaa

Tässä päivässä on ollut todellista talven tuntua. Valkoinen lumikerros valaisee mukavasti synkkää maisemaa. Pikku pakkanen olisi ollut mitä mainioin hetki vuodevaatteiden tuuletukseen.Vapaapäivänä kuuluisi muutenkin saada maailma valmiiksi.

Seuraavaksi aionkin kirjoittaa karehdittavaksenne piiitkän listan tänään aikaansaamistani töistä...(Ei kai joku ihan oikeasti uskonu...???)

Heh, päinvastoin voisin kirjoittaa listan kaikista niistä töistä mitkä jäivät meinaamisen asteelle. Mutta eikös se oo pääasia että on edes ollu tarkoitus...

Tänään olen ottanut piitkät päiväunet. Univelkaa ehti kertyä kahdelta yötä eikä vanha jaksa. Joku on joskus väittänyt, että unentarve vähenee vanhemmalla iällä. Mun kohdalla on tapahtumassa jonkun asteinen muutos evoluution kulussa, sillä unentarpeeni on kohta lapsen tasolla. Aina väsyttää.

Keskiviikkona lähdimme ani aikaisin ajelemaan kohti Tamperetta. Palaveria ja Esa Saarisen luentoa ja syömistä. Juhlaillallistakaan ei voinut laistaa, mutta sen jälkeen oli pakko lähteä ajelemaan kohti kotia. Tulomatkallakin aikaa viivähti, kun päätimme poiketa Kurikassa hakemassa kassat. Sitten neljäksi tunniksi nukkumaan, ja lapset kouluun ja ei ku töihin. Vielä iltakin perään. Välillä apteekista lisää buranaa, sillä väsymys laukaisee minulla päänkivun.

No, nyt pitäisi olla levättynä. Sunnuntaina on joulunavaus, eli vipinää tiedossa.

Meillä muuten tehdään nykyään erityisen usein pannukakkua eli pohojalaisittain "Kropsua".
Tämä johtuu siitä, että grilliltämme jää aina yli maitoja joille yritämme keksiä käyttöä. Kropsuun se käy kovasti. Tänään olen urakoinut lisäksi sämpylöitä ja laatikkoruokia joissa pystyi käyttämään maitoa. Kolme kissaamme latkivat maitoa mielin määrin, vaikka joidenkin mielestä kissoille kuuluisi antaa ainoastaan vettä. Mutta enpä usko niiden terveyden maidonjuonnista kärsivän. Iät, ajathan kissoille on maitoa juotettu.

Hups, nyt taisi tulla uunillinen kärvähtäneitä sämpylöitä.



maanantai 12. marraskuuta 2007

Kuplia

"Mistä on pienet pojat tehty,
mistä on pojat tehty?
Etanoista ja ötököistä
ja koiranpentujen hännänpäistä
niistä on pienet pojat tehty."

(ote Hanhiemon runoista)

Minulla on kokemuksen tuoma käsitys siitä, mistä on pian seitsemän vee ekaluokkalainen tehty. Tänään se oli tehty yltä päältä kuraisista vaatteista. Lisävarusteena oli todella likaiset hanskat joilla oli mitä ilmeisemmin pyyhkäisty naamaakin.

Meillä on edelleen silloin tällöin käytössä vauvan amme. Joona sopii sinne istumaan, ja siellä lotratessa puhdistuvat kynnenalustatkin. Kylpyamme olisi joskus ihan kiva olemassa.

Viitisen vuotta sitten nuorimmaisemme vierailivat isonsiskonsa luona. Silloisessa asunnossaan Hannella ja Veskulla oli kylpyamme, josta Susanna tietenkin oli riemastunut ja oli halunnut testaamaan "isoa punkkaa." Kylpyammeen reunalla oli ollut joukko eri värisiä purnukoita. Mitä ilmeisemmin Susanna oli nähnyt, kun Hanne oli lorauttanut kylpyveteen vähän kylpyvaahtoa. Kivoja kupliahan siitä syntyi. Omatoimisena tyttönä Susanna oli päättänyt lorauttaa "kuplasaippuaa" vähän lisää. Lopulta oli tyhjentynyt useampikin pullo, hiustenhoitoaineista lähtien. Kuplia oli ollut kohtalaisen runsaasti. Jostakin kumman syystä Hanne ei tykännyt asiasta ollenkaan...

torstai 8. marraskuuta 2007

Tärpätinhajua

Kävin eilen shoppailemassa lapsille vaatteita. Joonalle piti saada koulun itsenäisyysjuhlaan 1500-luvun vaatetusta muistuttavat flanellinen paita ja tummat housut. Helpommin sanottu kuin tehty. No, jotain löytyi kuitenkin.

Susannalle päätin ostaa jotain päällepantavaa huomiseen lapsiparlamenttiin. Ostin hameen, sukkahousuja, villatakin ja uuden ulkotakin. Ihme kyllä tyttö oli todella tyytyväinen asuvalintoihini. Yhdessähän vaatteet pitäisi ostaa, mutta nyt ei ollut mahdollisuutta. Tosin Susanna shoppailee itsenäisesti yhtä sun toista, ja juuri eilen sain käydä vaihtamassa isommaksi hänen ostamansa liikuntahousut. Tytöllä on pitkät jalat, eikä housuja voi ostaa pituusmerkinnän perusteella. Löysin sopivat farkutkin, joissa oli sopivasti pituutta muttei kovin paljon ylimääräistä leveyttä kuten yleensä.

No, tänään tyttö oli laittanut uudet farkut kouluun. Sitten kaverinsa kanssa istuskelivat tietokoneella koulun jälkeen. Jostakin syystä toimistotuolillemme oli tipahtanut purukumi. (Susanna söi purukumia, mutta turhahan enää on keskustella MITEN sitä oli tuolille joutunut.)

Kuten arvata saattaa, purkkaa oli myös uusissa farkuissa. Arvaamatonta sen sijaan oli, että sitä oli myös uusissa sukkahousuissa jotka oli tarkoitus pukea huomenna hameen kera.

Tyttö ei ollut huomannut farkkuihin tarttunutta purkkaa. Oli vaihtanut "parlamenttivaatteet" näyttääkseen niitä kaverille. Ja taas istumaan purkkaiselle tuolille. Ja sanonko mä mitä...!

Meillä on pakastettu farkkuja ja sukkahousuja. Raaputettu, liuotettu tärpätillä. Pesty, huuhdottu, pesty. Näyttää siltä, että vaatteista purkanpoisto on kutakuinkin onnistunut.

Toimistotuolimme sen sijaan tulee matkaamaan verhoilijalle. Kumpikin niistä, sillä purkkaa on tuoleistamme irroiteltu aikaisemminkin. Itse asiassa tuolimme olisivat hiljattain jo matkanneetkin verhoomolle, mikäli työmatkan varrella sijainnut liike ei olisi muuttanut jonnekin. Hyvä niin, sillä mikäli suunnittelemallani tummanharmaalla kankaalla verhoillut tuolimme olisivat heti alkajaisiksi saaneet taas purkkakoristelun, olisin repinyt pelihousuni. (Tosin mulla ei oo sellaisia.)

Huushollissamme leijailee voimakas tärpätin haju. Mutta eiköpä se tästä.

Haluan tietää

Ostin Paulig Mundo-kahvipaketin. Törkeän hinnakas paketti verrattuna vierellään majailleisiin "tavallisen hyviin" sumppivärkkeihin.

"Paulig Mundo on suomalaiseen makuun kehitetty korkealaatuinen kahvi kuluttajille, jotka haluavat tietää miten ja missä kahvi on tuotettu." Minä haluan tietää. "Paulig Mundo valmistetaan Utz Kapeh-sertifioiduista kahvipavuista. Utz Kapeh on maailmanlaajuinen vastuullisen kahvinsertifiointiohjelma, joka mahdollistaa kahvin jäljittämisen kahvitilalle asti. Ohjelmassa mukana olevat tilat ovat sitoutuneet pitämään hyvää huolta kahvin laadusta, ihmisistä ja ympäristöstä."

Valmistuspäiväyksen perusteella pääsi tutustumaan netissä tiloihin, joilta kahvi on peräisin.

Mielenkiintoista. Tämä toimintamalli on hyvin lähellä omaamme, vaikka me viljelemmekin kahvin sijasta mansikkaa. Ne asiakkaamme, jotka eivät itse ole tulleet tutustumaan tilaamme, ovat päässeet kotisivujemme www.jarmovaltari.fi kautta tutustumaan tilaamme, ihan kuten minä tein tutustumismatkan kahvin kasvusijoille.

Rikkiviisautta?

Silloin, tällöin ihmettelen erinäisiä suomen kielen sanoja ja sanontoja. Yksi näistä sanoista on rikkiviisas.

Sanahan tarkoittaa lähinnä joutavanpäiväistä viisautta, näsäviisautta. Siitä huolimatta sana tuo mieleeni aivan omanlaisia, toisenlaisia mielleyhtymiä. Muistin asian taas eilen, Tuusulan ampumatapahtumista kuullessani.

Jokelan koulussa kahdeksan ihmistä surmannut ja lopuksi itsekin kuollut poika oli ilmeisen lahjakas. Kävin pikaisesti tutustumassa hänen mielipiteisiinsä netissä. Selvästi hän oli ajatellut asioita syvällisesti. Hänen ajatusmallinsa on melkoisen outo eikä sitä voi ymmärtää, kuten ei teon motiivejakaan ainakaan tällä hetkellä. Siitä huolimatta teksteistä näkee, että poika oli etevä.

Oliko hän niin viisas, että ajatukset saivat hänet rikki. Rikkiviisas?

tiistai 6. marraskuuta 2007

Mitä mulle / sulle kuuluu?

Hoksasin yhtäkkiä, etten ole hetkeen saanut sellaista "Mitäs sulle kuuluu"-postia. Johtuneeko se siitä, että kaikki lukevat blogistani kuulumiseni. No, enpä ole itsekään pahemmin viestejä lähetellyt.

Useasti on muuten käynyt niin, että tavatessani "silmätysten" tuttuja, ja kun kuulumisia vaihdettaessa olen kertoillut jotain tekemisistäni, niin olen saanut kuulla jotta "Joo, mä luin."

Voihan vitalis. Enhän mä nyt kuulkaas kaikkia tapahtumia tänne päivitä. TAHTOO sähköpostia! Kyselkää ihan muodon vuoksi mitä mulle kuuluu. Katsokaas, silloin sitä tuntisi jotenkin olevansa TÄRKEÄ henkilö.

Ja onhan se nyt henkisen hyvinvoinninkin takia tärkeää päästä kuulumisia kertoilemaan ja kuulemaan.

Erilaisten sairaskertomusten vaihto kuuluu ainakin iäkkäämpien henkilöiden kanssakäymiseen. Olen tulossa ilmeisen iäkkääksi, sillä tällä hetkellä minäkin voisin valittaa kolotuksista. Olin toissa aamuna lenkkeilemässä turhan ohuissa varusteissa, ja kylmä ehti tulla pikku pakkasessa. Liukastakin oli, ja kaatumista varoessa kai askelsin oudosti. En arvannut vielä piikkejäkään laittaa kenkien alle. Kävelysauvat olivat varusteena, mutta kovalla asfaltilla sauvoessa isku tuntuu hartioissa. Ainakin nyt jälkikäteen. Niska jumittaa, päätä juimii, räkä virtaa.

Ihan nuan kokonaasvaltaasesti olotilaa vois ilimaasta sanalla TYMPÄÄSÖÖ.

maanantai 5. marraskuuta 2007

Suomen Lasten Parlamentti

Perjantai 9.11.2007 lähestyy. Silloin kokoontuu Tampereella Suomen Lasten Parlamentti, jonne Susanna lähtee Vähänkyrön edustajana.

Tänään tuosta tilaisuudesta tuli tarkempaa tietoa. Tyttäremme pääsee mukaan erittäin mielenkiintoiseen ja uraauurtavaan tapahtumaan. Se ei ole mitään leikkiä, vaan vaikuttamaan pääsee ihan oikeasti.

Työ Lasten Parlamentissa alkaa vaiheittain. Aluksi ollaan mukana rakentamassa yhteisiä pelisääntöjä ja sitä, millaiseksi toiminta Parlamentissa muodostuu. Suomen Lasten Parlamentti (SLP) edustaa lasten näkökulmaa päätöksenteossa ja vie lasten mielipiteen SLP:n eduskunnan neuvottelukunnalle - ryhmälle, jossa on edustus kaikkien puolueiden kansanedustajista - he toimivat asioiden eteenpäin viejinä.

Esikyselyssä tiedusteltiin, millaiset asiat edustajia kiinnostavat eniten. Susanna ilmoitti kiinnostuksen kohteikseen mm. vapaa-ajan ja tulevaisuuden, joten mitä ilmeisemmin hän tulee tekemään ryhmätyötä vapaa-aikavaliokunnassa.

Henkilötietojen yhteydessä olisi voinut julkituoda myös oman mottonsa, "sloganinsa". Susanna jätti kuitenkin tämän kohdan avoimeksi. Mielestäni Susannan motto olisi voinut olla vaikkapa "Onko näin?", sillä hän haluaa perustelut kaikkeen. Voisipa sanoa, että hän kyseenalaistaa selvyydet ja selvittää kyseenalaisuudet. Tämä jos mikä on erinomainen luonteenpiirre. Myötäilijä kun ei maailmaa paranna, joskaan ei huononnakaan. Muutos vaatii kuitenkin vastarintaa - tai ainakin kyseenalaistamista.


"IHMINEN JOKA TOISTAA KAAVAA
EI TEE TULEVAISUUTTA
VAAN MENNEISYYTTÄ."
(Mikko Kuustonen)

sunnuntai 4. marraskuuta 2007

Viisautta ikiaikaista

Syksyllä luonto käy lepoon.
Kyrönjoki ei lepää;
se virtaa täynnä viisautta ikiaikaista.
Tuhat vuotta sen virta on
tuonut
voimallista viestiään
elämän ihmeellisestä kiertokulusta.
Kuuletko sen äänen?
Sen pauhu on
tumma ja voimakas.
Tunneside sanaton
on jokivarren kansalla jokeensa.
Kyrönjoen viisaus on ajaton.

-rhv

lauantai 3. marraskuuta 2007

Olet sitä mitä syöt

Tänä aamuna heräsin pitkästä aikaa ilman herätyskelloa. Mukavaa. Töihin menen vasta puoliltapäivin. Ensilumi narskui hauskasti kenkien alla, kun kävin noutamassa postin.

Vastakeitetyn kahvin tuoksu leijaili vastaan, kun palasin sisälle. Painomusteinen lehtikin tuoksuu hyvälle, kun tiedossa on kiireetön aamuhetki muun perheen vielä nukkuessa.

Avasin jääkaapin. Se sisältää erikoismäärän kasviksia, hedelmiä ja muita terveellisen ruokakulttuurin perusosia. Marjoja löytyy pakastimestamme yllin kyllin, ja tavoitteenamme on saada tänä talvena pakastin kerrankin tyhjäksi ennen uutta satokautta.

Illalla leipomani karhunvatukkapiiras hymyili minulle houkuttelevasti jääkaapin ylähyllyltä. (Karhunvatukka ei kuulu tuotantosuuntaamme, mutta jostain syystä olen sellaisia pakastimeen hankkinut.) Erinäiset vihannekset viestittivät ilmeillään, että me emme maistu kahvin kanssa lainkaan hyvälle. Pavun ituja sisältävä rasia näytti minulle kieltä. Arvatkaas, mitä terveelliseen aamiaiseeni loppujen lopuksi sisältyikään...?!

Aivan oikein, arvasitte väärin. Mung-idut maistuivat kohtuullisen hyviltä. Johtuikohan adventtisohjoiselta näyttävästä kelistä, kun mieleeni tuli ote Juice-vainaan laulusta: "Ihminen on sitä, mitä hän syö." Sitten tutkailin tarkemmin popsimiani ituja. Alakoo iturasia muuttumahan matolooraksi...!

Päätin, että en halua näyttää madolta. Olikohan myöhäistä, sillä rasia tuli popsittua tyhjäksi. Sen kunniaksi lautaselleni ilmestyi aimo annos karhunvatukkapiirakkaa. Sopii erinomaisesti kahvin kanssa.

Koskapa asia oli jotenkin ennustettavissa, tein illalla kyseistä herkkua kaksi vuoallista.

perjantai 2. marraskuuta 2007

Peliasuna kalsarit?

Tänään olin varautunut olemaan töissä lähes kellon ympäri. Mukava yllätys oli, että pääsinkin kotiutumaan jo viiden jälkeen.

Kotimatkalla isäntä soitti. "Mihinä on poijalle verkkarit? Ei löyry ensimmääsiäkään. Oomma jo myähäskin."

Tyypillistä. Olisi tietenkin pitänyt laittaa aamulla kaikki valmiiksi. Olisi ja olisi. Isäntä sanoi laittavansa pojalle kalsarit pelihousuiksi kun ei verkkareita löytynyt.

En olisi ihmetellyt, vaikka olisi kalsarit pojalle pukenutkin. Meidän lapsiamme on viety hoitopaikkaankin pyjama päällä, kun sitä ei kuulemma erota oloasusta. No, ostan isännän pyynnöstä puoli tusinaa uusia verkkareita, että voi levittää ympäri huushollia ja aina tulis vastaan edes yhdet. Viikko sitten oli sisäpelikengät hukassa. Sitten muistin, että koskapa niitä oli kesällä pidetty ulkona, heitin ne kuluneina roskikseen. Uusia ei oltu ehditty hankkia.

Ei kai joku nyt vain ylläolevan perusteella tee päätelmää, että meillä on muka jotenkin sekainen huusholli...?

Huomenna Hanne tulee käymään kotiin. On luvannu siivota. Näkemättä etukäteen tätä työn määrää, mikä on odottamassa. Mutta meillä ainakin näkee työnsä tuloksen.

Serkkuflikka oli päivällä pistäytymäs pizzerias, ja tulin kertoneeksi esikoistyttäremme perfektionististisesta luonteesta. Joka tarkoittaa sitä, että jopa shampoo- yms. pullojen etiketit pitää olla hyllyllä oikein päin. Suvi se avoimen hämmästyneenä totesi, jotta keltähän flikka moisen luonteenlaadun on periny...! Niin, ei lähisuvusta ainakaan. Mutta onhan se erinomaista kun suku jalostuu parempaan suuntaan!

Kyllä meillä muuten jouduttiin jalkoja käyttämään apuna kulkuväylien raivaamiseen silloinkin, kun vanhimmat tyttäremme olivat pieniä. Että toivoa on, josko nämä nuorimmaisetkin vielä oppisivat korjaamaan jälkensä. Äireen kohoralta ei kannata enää toivoa elätellä.

torstai 1. marraskuuta 2007

Arkipäiväistä rutinaa

Huh, mikä päivä.

Melkoisia järjestelyjä on tänäänkin vaadittu, että saatiin hommat suurin piirtein kunnialla hoidettua. Noo, eihän päivä vielä ole pulkassa mutta toivottavasti loppuiltaan ei enää sovi kovin paljon mutkia.

Se on tämä krooninen työvoimapula. Jarmo meni aamulla Kurikkaan, mutta ehti tekemään siellä ainoastaan inventaarion. Sitten hän sai ajella Vaasaan, koska pizzerian sairaslomalaisen tilalle ei saatu ketään. Samalla erinäiset työt täällä kotona siirtyvät, siirtyvät, siirtyvät...

Myrsky on tehnyt melkoisia tuhoja mansikkamailla. Vanhimmat kateharsot ovat tuulen voimasta repeilleet monesta kohtaa, jossain oli uusi kate irronnut reunapainojen alta.

Ihan mukaviakin uutisia tänään on tullut. Vävypojan konstaapelipesti Turussa on vakinaistettu. Se on hyvä, Hannella kun opinnoissa menee vielä aikansa. Tosin tuo poliisin työ on vaarallista myös Turussa, eikä vain pääkaupunkiseudulla. Aina kun Turun seudulla tapahtuu jotain, on pakko tiedustella, oliko Vesku mukana kiinniotossa tms.

Hanne tulee käymään kotona viikonloppuna. Siis kotona-kotona. (Tuo on Hannen tapa selventää, onko kysymys tästä lapsuudenkodista vaiko nuorenparin omasta pesästä.) Eipä olla esikoista kesän jälkeen nähtykään. Hanne jätti toimittajan työnsä Rock-roosterissa joku aika sitten keskittyäkseen opintoihinsa, mutta palannee teeveetyöstä perinteiseen lehtitoimittajan rooliin, opiskelun ohella edelleen.

Meikäläisen ulkoiluharrastuksesta on vaihteeksi muodostunut erittäin epäsäännöllistä - jotten sanoisi jopa katoavaa. Kun ei jaksa, väsyttää vaan. Ja just sen takia pitäisikin jaksaa. Sarasvuon Jarin sanoin: "Jollet jaksa, sinun täytyy." Mutta kun on niin märkää ja pimeää. Kohta vielä liukastakin. Enää ei voi lenkkeillä tuolla metsätiellä, ellei sitten matkaan pääse valoisana aikana. Tosi harvoin pääsee. Aamulla lenkille lähtiessä pitäisi olla matkassa tosi aikaisin, jos mielii pakokaasun sijasta hengittää raitista ilmaa tuolla pyörätiellä. Seitsemän tienoilla liikenne on jo niin vilkasta, että arvelisin liikunnasta pakokaasun seassa olevan enemmän haittaa kuin hyötyä.

Erinomaisen helppoa löytää erinomaisen hyviä syitä miksei voi lähteä lenkille.