sunnuntai 30. maaliskuuta 2008

Korvaamattomuutta?

Kukaan ei ole korvaamaton, niin väitetään.

Jostakin syystä olen kuitenkin viime aikoina tuntenut itseni kovastikin korvaamattomaksi. Meillä on muutenkin pulaa työvoimasta, ja kun siihen lisätään vielä oma olkapääoireiluni, niin siinähän sitä on pulaa riittämiin. Pizzeriaa on jouduttu hoitamaan työvoimavajauksella, josta on aiheutunut mm. katkoksia kotiinkuljetuspalveluumme.

Olen oikein yrittänyt nostaa pintaan tätä korvaamattomuuttani. Eikö tuon tunnetilan pitäisi olla kovasti ylevä, itsetuntoa kummasti pönkittävä, suorastaan hurmokseen johtava? Loppujen lopuksihan tuon kaikkinaisen ylenpalttisen henkisen hyvinvoinnin tunteen pitäisi tulla niin voimakkaaksi, että kaikkinaiset kiputilat parantuisivat ihan itsestään.

Joku täs nyt on vikana. Tästä on kyllä hurmos kaukana, kun vaan pistää vihaksi, häjyylyttää ja kaikki mukavatkin asiat tuntuvat vaan kurjuudelta.

Nyt asennetta, Reija, ASENNETTA!!!

lauantai 29. maaliskuuta 2008

Teatterinautinto ja sukuni kirjoittamattomat tarinat


Seinäjoen Kaupunginteatterissa on tänään Titanic-musikaalin ensi-ilta. Meillä oli onni päästä ennakkonäytökseen jo eilen illalla, ja täytyypä sanoa, että olipahan vaikuttava esitys.

Etukäteen mietiskelin, että miten ihmeessä lavastus on mahdettu toteuttaa, miten luodaan "merellinen tunnelma". Jotta roiskuuko siihen meidän kolmanteen penkkiriviin vettä. Entä onko
siellä penkeissä kyltit samaan tyyliin kuin oli Särkänniemen "tukkijokiputouksessa" aikoinaan: Kyltistä oli ylivedetty teksti "Vaatteet saattavat kastua", ja sen alle oli kirjoitettu: "Vaatteet kastuvat".

Mutta tunnelma oli saatu kovastikin merelliseksi ilman katsomon kastumista. Sen sijaan meikäläinen sai suoraan päähänsä korkin shampanjapullosta, joka näytelmän jossain vaiheessa korkattiin. Kops! Täysosuma, mutta eipäs tältä flikalta taju niin vain mene!

Äidinäitini oli amerikansiirtolaisia. Hän meni perheensä mukana Amerikkaan jo lapsena, kasvoi ja kävi koulunsa siellä. 18-vuotiaana, v. 1928 (kai) hän sitten muutti takaisin Suomeen vanhempiensa kanssa. Mummalle tuo Titanicin tarina on varmaan ollut erityisen koskettava, kuolihan sen mukana useita suomalaisiakin siirtolaisia. Muistan, kuinka hän usein kertoi tarinaa omasta, kuukauden kestäneestä laivamatkastaan Suomeen.

Minua kyllä harmittaa hirveästi, kun en tullut aikoinaan kirjoittaneeksi muistiin niitä mumman tarinoita. Te sukulaiseni jotka tätä luette - ehkä meidän olisi syytä joskus kerätä suku yhteen ihan tällaista projektia varten: Kaikki tieto yhteen mitä vielä on saatavissa. Äitini, enoni ja tätini tietenkin parhaiten asioita muistavat. Valokuviakin on paljon.

Mumma aina laski englanniksi. Toki hän numerot osasi suomeksikin, mutta koskapa hän oli käynyt koulun englannin kielellä, tottakai laskeminenkin tapahtui luontevammin englanniksi. Niinpä käsitöitä tehdessään, silmukoita luodessaankin hän laski "ameriikankielellä". Kouluenglanti oli aivan toista kuin mumman amerikanenglanti. Mumma toimi aina kääntäjänä, kun kyläläisille tuli ameriikankirjeitä.

Mumman äiti toimi Amerikassa pyykkärinä, niin muistelisin, ja isä taas oli töissä kaivoksella. Oliko se niin, hyvät sukulaiset? Myös äitini isänisä oli töissä Amerikassa, kaivoksella hänkin, kai. Muistaisin, että pariinkin otteeseen tuo Hermanni-paappa meren takana käväisi.

Valokuvassa on hattu, joka päässään Hermanni-paappa on palannut viimeiseltä Ameriikanreissultaan. Eipähän mahtanut ilmoittaa nokialaisella, jotta oon tulonpäällä, pistäs läskisoossit vireille. Voi olla, notta tuumas vaan ovelta, notta "Well, mä tulin ny!"

www.seinajoenkaupunginteatteri.fi/ohjelmisto/titanic.html

Kuvia Pariisin kilpailusta


Yläkuvan on ottanut Pertti Jarmon kameralla, kuvassa PMQ- lehden julkaisijan Steve Greenin tyttäret
Missy Green ja Caroline Felker.

Olivat ihastuneet rekvisiittoina olleisiin neljäntuulen lakkeihin niin kovasti, että tottahan miehet olivat heltyneet...

Pertti oli antanut omansa, mutta Jarmollahan oli Kotipizza Oyj:n konttorilta mukana kaksi lakkia. Joista on nyt toinen sitten tällä toisella ameriikan flikalla.

Tämän alakuvan on ottanut PMQ:n kuvaaja Gregory Giblin. Keskellä voittaja Italiasta, punapaitainen on hopeamitalisti Ranskasta.

torstai 27. maaliskuuta 2008

Vaihrettihin färiä

No johan se kultamitali tuli viimeksi, jotta tällä kertaa sitten pronssia.

Tuomareista täällä Paris Pizza Plate Competition-kilpailussa oli muuten puolet italialaisia, ja aivan varmasti heillä oli niskat punaisina Berlusconin moitteista. Jottei vaan tällä asialla olisi osuutta, kun Italian joukkue otti revanssin meirän poijista saaden kultaa.

Italiasta oli muuten peräti neljä eri joukkuetta. Jotta kolme porukkaa jäi Suomipoikien jälkeen, kuitenkin. Hopeaa otti Ranskan joukkue. Ameriikastakin olivat lähettäneet neljä joukkuetta, Kiinasta kilpaili yksi porukka.

Pertti jäi jälleen vaivaisen yhden pisteen päähän pronssista Akrobatic Pizza Tossing-kilpailussa. Mutta huhtikuussa Italiassa Pertti haastaa kilpailun voittajat uudestaan.

Lunta (melekeen) tupahan

Jopas, jopas.

Eipä muuta tienny sanoa, ku aamulla vilkaisi ulos. Koko talvenko lumet sitte piti tulla kerralla. Maaliskuuko maata näyttää? Kattia kanssa.

Kun aamulla lähdin viemään poikaa kouluun, ei auraajamme ollut vielä ehtinyt meille asti. Luojan kiitos nelivetoisen automme, pääsin kätevästi liikkuumaan nietoksessakin.

Jarmo juuri soitteli Ranskanmaalta. Pizzakisathan piti olla jo eilen, mutta kuinka ollakaan, ne olikin siirretty tälle päivälle. Järjestelyt on kuulemma ihan sekaisia. Itse asiassa järjestelyjä ei oltu tehty lainkaan, tarkka pitopaikkakin oli ollu hakuisas. Englantia ei osaa järjestäjistä kukaan (!!!), eli kiva varmaan kertoa tuotteesta ku kukaan ei ymmärrä mitään. Tosin apuna oli sentään ranskankielinen presentaatio.

Tuomaristossa kuulemma ainakin osa italiaanoja, jotka suhtautuvat suomen poikiin nuiveasti. (Mitähän varten???) Kisaajia on kymmenen, meidän poikien pizza oli kuulemma onnistunut teknisesti erinomaisesti, mutta Jarmolla ei kyllä tuntunut olevan suuria odotuksia. Pertin kisaosion, eli pizza-akrobatiakilpailun, olis pitäny alkaa puolilta päivin mutta eipäs oo päässy alkamaan ku pizzakilpailunkin tuomarointi on vielä kesken.

Että tässä sitä odotellaan jännittyneenä tulosta.

Tuli muuten just tieto, että PMQ:n sivustolla näkyy video New Yorkin kisoista. Kävin katsomassa, ja ovat onnistuneet ikuistamaan Jarmon voittohypynkin erinomaisesti!!!

tiistai 25. maaliskuuta 2008

Pakkaanen kopisteloo

Tämä elämä on välillä liiankin eläväistä, vähempikin riittäis kovasti.

Jarmo palasi Lapista toissapäivänä ja eilen hän pakkasi matkalaukkuun erinäiset rekvisiitat Ranskan kilpailua varten. Pariisin koitos on huomenna.

Pakkanen on paukahdellut yli kymmenen asteen voimalla jo päivätolkulla. Kummallista. Eipä uskoisi, että vuosi takaperin teimme herneenkylvön ennätyksen: Avomaan herneen eka erä kylvettiin 31.3. Moninkertaisen kateharson suojissa kylvös lähti matkaan erinomaisesti. En muista, koska ekat herneenpalot sitten saatiin myyntiin, aikaisin kuitenkin. Isännän muistiinpanoista sekin tieto löytyisi.

Eilinen oli yhtä hässäkkää, piti saada palkatkin maksuun juhlapyhäkorvauksineen jo etukäteen, koskapa Jarmo lähti tänään. Grillilläkin oli ollut tajuttoman kiirettä koko pääsiäisen ajan, täytyy taas todeta, että on meillä aivan erinomaiset työntekijät!

lauantai 22. maaliskuuta 2008

HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ 2008!

Eilen, noutaessamme virpomisvitsoja, näimme vastasataneessa lumessa isot tassunjäljet. Kissamme Petterikin niitä haisteli, ja sen jälkeen se halusi välitömästi syliin.

Tänään tutkimme netistä, millaisia ovat ilveksen jäljet. Nyt olemme varmoja, jotta kissamme säikähti tuon ison kissaeläimen jälkiä eikä sen takia suostunut kävelemään.

Tuohon tapahtumaan pohjaten kirjoitin tarinan nimeltä Muurivuoren arvoitus. Tulostin tarinan pääsiäistervehdykseksi kyläläisillemme, ja lapset jakoivat tarinaa kera vitsojen kierrellessään kylällämme.

Naapurin Tuulikki soitti tarinan luettuaan, että heillä oli myös havaittu ilveksen jäljet. Ilves oli ylittänyt joen heidän talonsa kohdalla ilmeisesti eilen.

Tuolla Merikaarron puolella on korkea paikka nimeltään Muurivuori. Meillä on siellä metsää. Joskus olen mietiskellyt, että millaisia tarinoita tuo paikka mahtaakaan pitää sisällään. Aikoinaan on oma kylämme, Järvenkylä, ollut veden alla, ja Muurivuori on mitä ilmeisimmin ollut kuivaa aluetta. Onkohan Muurivuorella kenties ollut asukkaita?

MUURIVUOREN NOIDAN ARVOITUS

Eilen tapahtui jotain perin juurin outoa. Olimme noutamassa
pajunoksia, ja mukanamme oli myös kissamme Petteri.

Siinä Järventietä tallustellessamme huomiomme kiinnittyi hangessa oleviin SUURENSUURIIN tassunjäkiin. Petteri kangistui ja sen häntä pörhistyi. Se maukaisi merkitsevästi vaatien pääsyä Susannan syliin.

Nyt uskomme, että ikiaikainen tarina Muurivuorella asuvasta noidasta on totta! Kerrotaanhan, että tuo noita pitää apunaan suurta ilveskissaa.

Ilves käy noutamassa tuolle Muurivuoren noidalle ravintoa lähiseudun metsistä.

Varmaankin juuri tämä ilves on silloin, tällöin näyttäytynyt myös ihmisille.

HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ 2008
toivotellaan Valtarista

perjantai 21. maaliskuuta 2008

Pääsiääsmuisteloota

TAPAHTUI VALTARISSA PÄÄSIÄISENÄ 2007

Taas on katteltu
vintiltä roitia
kun oomma pukenu
pääsiääsnoitia.

Mutta poika ei taharo
krimpsuusta kaatia
eikä huivia päähän
kai voine vaatia.

No, sama se kai on
mitä ne pukoo,
kunhan trullituslorut
vaan oikiat lukoo.

Virvon, varvon...
- on liikaa ärrää -
poika se treenaa
ja suullansa pärrää.

Hyvin se menöö,
kyllä se siitä,
ja eiköhän varvutkin
kaikille riitä.

Haalarit alle,
koliaa on siälä,
kuparipannutkin
käsihin viälä.

Tällainen loru lähti pääsiäistervehdyksenä vuosi sitten. Otin kuvia trullittajistamme ennen kierrokselle lähtöä, tulostin pienet kuvat ja lorun ja liimasin kartongille. Joka taloon jaettiin virpomisvitsan lisäksi kortti.

Viime pääsiäisenä oli Hannekin kotona käymässä, ja hän se taisikin kuljettaa pikkusisaruksiaan virpomiskierroksella. Täällä haja-asutusalueella on pitkät matkat talojen välillä, joten autokuskausta on harrastettu vaikka ei se sinänsä asiaan kuuluisikaan. Polkupyörällä on vitsojen kanssa hankala kulkea, tosin Hanne ja Johanna tapasivat aikoinaan lykätä toisiaan ja kavereita maitokärryillä. Hauska kulkupeli sinänsä!

Tänään olin Joonan ja Susannan kanssa perinteisellä vitsanhakumatkalla. Kuvassa oleva Petteri-kissamme seurasi perässä koko matkan. Koskapa talsimme pitkän matkan tuolla metsätiellä, Petteri alkoi vaatimaan syliin. Eihän siinä muu auttanut, kuin että kannoimme sen kotiin. Välillä Susanna yritti laittaa sitä maahan, mutta Petteri tarrasi kiinni eikä suostunut tassuttelemaan.

Nyt saimme vihdoinkin höyhentenkiinnitysurakan päätökseen. Joonakin jaksoi askarrella, toisin kuin edellisinä vuosina.

Seuraavana ote pääsiäislorustani vuodelta 2005:

Kyllä riskujen kans
oli maharotoon tyä.
Meinas perähän mennä
melekeen yä,
ku teippiki tarttui
kakaraan tukkahan,
ja monta höyhentä
meni hukkahan,
ku imuri hotaasi
läjällisen melekeen.
Kyllä ens vuanna teemmä
sellaasen elekeen,
notta taikasauvahan
riskut vaihramma.
Höyhenten rustoota
näin me kaihramma.

Saas nähdä, kuinka huominen trullitustouhu sujuu. Joskus kolmisen vuotta sitten Joona oli jo väsyny koko hommahan, eikä loruttelu voinu vähempää kiinnostaa. Niinpä hän oli eräässä talossa menny suoraan asiaan:

- No saammako me niitä kalkkia...!?!



Mielihyvätöntä shoppailua

Tämä raihnaisuus rasittaa eniten henkisesti. Särkyyn saa apua lääkkeistä, mutta ketutukseen ei särkypillereistä ole apua.

Niinpä olen huomannut "hengailevani" työmaalla. Mukamas tekemässä jotain, vaikka pystyn hädin tuskin lautasta nostamaan. Tai pystyn kyllä, mutta ottaa kiasuksen kipiää. Nyt on vaan ihan pakko uskoa, että pitää ottaa iiisisti, muuten ei hyvä heilu.

Yksi henkisen mielihyvän tuottajista on shoppailu. Ihan oikeasti. No, luottokorttimaksujen eräpäivää ei varmaankaan voi liittää mielihyvän tuottajien listaan, mutta ei puhuta nyt siitä.

Löysin siis itseni tässä päivänä eräänä vaateostoksilta. Kivoja kevätvaatteita oli rekit pullollaan. Ei muuta ku takkien ja paitojen kanssa sovituskoppiin.

Sitten mä vasta sen tajusin. Ei voi olla järjettömämpää, kuin mennä sovittamaan vaatteita ku ei kädet taivu. Mutta koskapa olin jo sovituskopissa, ajattelin, että sovitanpahan tuota Madonna-malliston takkia vaikka sitten väkisin.

Takki oli hieno. Tosin hieno ei ollut se tuskainen irvistys, joka mun naamalla oli, kun takin lopulta päälleni sain. Joko mä oon liian iso, tai sitten se takki oli liian pieni, ei muuta vikaa.

Sitten vasta todellisen ongelman pökkäs, kun yritin kuoriutua ulos siitä takista. Isäntähän mua on muutenkin pukeutumises ja riisuutumises auttanu viime aikoina, ja työmaalla työntekijämme. Nyt sitten löysin itseni ypö yksin sovituskopista, päälläni liian pieni takki. Punnitsin kaikki mahdolliset vaihtoehdot.

Kuulin, että jossain läheisessä sovituskopissa oli joku mies poikansa kanssa. Mietin, josko pyytäisin heitä apuun.

- Tuota... voisitteko tulla ystävällisesti riisumaan minut...?!

Ei, tämä vaihtoehto tuntui liiankin kiehtovalta sopiakseen kyseiseen tilanteeseen. Kurkkasin verhonraosta todetakseni, että myyjiä ei näkynyt likimaillakaan.

Oma apu paras apu. Vähitellen sain hivutettua takin pois yltäni, tosin olkapäiden paranemiseen tuli taatusti takapakkia. Kipeää otti ihan sairaasti.

Että se siitä mielihyvästä sitten. Ei tullu uutta takkia eikä shoppailumielihyvää.

Pyykkärillä jomottaa ja jumittaa

Minä en kerta kaikkiaan voi sulattaa tätä asiaa. Että minäkö työkyvytön, sairaslomalla? Kädet eivät toimi, kumpikaan.

Kun toinen olkapää jumittui, olen käyttänyt toista kättä senkin edestä. Ilmeisesti se on nyt liikarasituksesta hajalla sekin. Tuskin pulkkaturmassa tullut venähdys nyt tällaista yksistään aikaansaa.

Pahinta asiassa on se, että pizzakisan voitto poiki Jarmolle niin paljon ylimääräistä puuhaa, että hänkin on poissa varsinaisista työkuvioista. Kukas meillä nyt sitten kaikki työt tekee, kohta pitäisi aloittaa puutarhapuolenkin työt. Jarmo vaan matkustaa, Ranskan jälkeen on jossain vaiheessa tulossa matka Italiaankin. Sri Lankaan pitäisi ehtiä häihin toukokuussa.

Onneksi kirjoitukset ovat kohta ohi (kai), jotta abityöntekijämme pystyvät työskentelemään täysillä. Maatalousharjoittelijoista ei ole vielä tietoakaan, kuukauden kuluttua pitäisi olla ensimmäinen, tai ehkä kaksikin jo täysillä marjatilamme töissä.

Ulkomaalaisten harjoittelijoidemme asunnossakin on siivous kesken. Ajattelin saattaa homman loppuun tässä keväällä, mutta tämä olkapääkipu ei kuulunut näihin suunnitelmiin lainkaan. Tänä talvena meillä ei ole ollut vuokralaisia tuossa asunnossa lainkaan, sillä halusin mieluummin jäädä paitsi muutamasta satasesta kuukaudessa ihan sen takia, että saisimme edes talvikuukaudet rauhoitettua pelkästään oman perheemme elämälle. Minä onneton kun olin sisällyttänyt pyykinpesunkin vuokraan, ja olin viime talvena kurkkuani myöten täynnä vuokralaistemme pyykinpesua. No, oma moka. Vuokra-asuntoon hommataan pesukone ensi tilassa, minä en enää perheemme ulkopuolisten pyykkärinä aio toimia.

Kyllähän tuossa asunnossa on valmiina tila pesukoneelle, mutta kesäisin olen vuosikausia pessyt pyykit meillä. Kesällä kun olen muutenkin kotona hoitamassa suoramyyntiä, olen siinä samalla hoitanut pyykkäystäkin. Kun nuo harjoittelijamme ovat olleet suurin osa poikia, niin välillä on vuodevaatteetkin olleet niin likaisia, että ihan väkisin on pitänyt komentaa vaihtamaan. Jollen minä olisi huolehtinut pyykkäyksestä, olisivat varmaan nukkuneet koko kesän samoilla lakanoilla. No, en tiedä onko tuossa sukupuolella merkitystä, on siellä majaillut tyttöjäkin, eikä heidänkään siisteydessä aina ole ollut kehumista.

Tästä lähtien saavat kyllä mun puolesta nukkuakin likaisissa. Elleivät itse pese, niin olkoot pesemättä.

No, joskus lähemmäs parikymmentä vuotta sitten meillä oli töissä virolainen pariskunta. Rouva kävi hoitamassa pyykit pesukoneellamme, tosin erillistä asuntoa ei silloin vielä ollut rakennettu, vaan pariskunta asui meidän talomme yhteydessä. Siihen aikaan automaattipesukone oli virossakin harvinaisuus, niinpä Maarika otti ilon irti moisesta vempeleestä ja kävi pesemässä melkein yhtä vaatetta kerrallaan. Tämäkin on yksi syy, miksi olen pyykkikoneen hankinnan kanssa vitkastellut. Mutta raja tuli vastaan mullakin.

torstai 20. maaliskuuta 2008

Vieraana tuttu Amerikasta

Chris Green USA:sta, Jarmo sekä Heikki Sikström Kotipizza Oyj:stä.

Eilen amerikkalainen Chris Green tuli Suomeen tutustumaan Kotipizzakulttuuriin. Chris on amerikkalaisen pizza-akrobatiaryhmän, United States Pizza Teamin kouluttaja ja PMQ-lehden (Pizza Magazine) julkaisijan poika.

Tänään hän tuli sitten tutustumaan liikkeeseemme. Chris otti lehteä varten kuvia pizzeriassamme, ja asiakkaittemme riemuksi esitti myös pizza-akrobatiaa.

Huomenna Jarmo, Hessu ja Miika lähtevät hänen kanssaan kohti Kuusamoa. Täytyyhän Missisipin pojalle näyttää, missä niitä kuuluisia poroja elelee... Tiedossa on myös ainakin moottorikelkkasafaria ja tietenkin saunomista.

Tiistaina Jarmo lähtee sitten Pertin kanssa kohti Pariisia, jossa seuraavat pizzakisat pidetään.

http://www.gleasonpr.com/news/08news3/index.php

tiistai 18. maaliskuuta 2008

Juluppi puan pualella

Mulla on tuan meirän nuaren miähen kans välillä erimiälisyyttä hyvinkin joutavanpäivääsistä asioosta. Niinku ny esimerkiksi siitä, kannattaako kalsaria kääntää oikeen päin, jos ne on tullu vahingos kiskaastua jalakahan väärinpäin. Ja sitten viälä kaiken lisäksi nurinpäin. Että siis saumapuali päällä ja juluppiki puan pualella.

Eherootin poijalle tälläästä kääntötoimenpirettä, ja ihan nuan niinku omaksi parhaaksensa yritin asiaa julukituara. Notta ei kaverit koulus liikuntatunnilla pääsis nauramahan.

- No ota ny ja käännä nua, sullehan nauretahan koulus!

Poikahan ei pelijättely tehonnu alakuhunsakkaan.

- No mitä sitte!

Herranjee, meinaako meirän poika vasiten ruveta pellenä esiintymähän. Vai onko se nyt niin, notta nuttu - eiku kalsongit nurin, onni oikein.

Rupesin sitten miättimähän, notta minkä ihimeen takia niis kalsariis ylipäätänsä pitää olla juluppi. Käyttääkö sitä joku ihan oikiasti. Jos joku kehtaa tunnustaa käyttävänsä, niin kyllä mä totisesti haluaasin kuulla syyn.

No voi kelelen keles!

Pohjalaisen tämän päiväises jutus lukee, että piakkoin pizzamestari jättää Vaasan, ja asettuu Kotipizzayrittäjäksi Kurikkaan.

Juustihinsa joo. Vähän on menny ketjut sekaisin. Kurikan grillimme kuuluu ScanBurger-ketjuun. ScanBurger PuskaJussi on meidän, eikä suinkaan Kurikan Kotipizza. Kurikan ja Ilmajoen Kotipizzojen omistajat ovat Vappu ja Torsti Kuivamäki. Torsti vain naureskeli puhelimessa, että hyvää mainosta heillekin, mutta mua kyllä todellakin suututtaa.

Myynnissähän pizzeriamme on, mutta tällaista sekaannustako se nyt aiheuttaa.

Oli kyllä eilisessä Ilkassakin laitettu Jarmon suuhun sellaista, mitä se ei oo sanonu. Eivät ole edes haastatelleet, osa tiedoista on kylläkin Kotipizzan tiedotteesta, hoksasin just. Asiavirheitä ei sinänsä ollut.

Kohta rupiaa suku soittamahan, jotta oottako taas vaan ostaneet lisää työtä??!

perjantai 14. maaliskuuta 2008

Tärkeintä ei ole voitto vaan MURSKAVOITTO!!!

ww.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1500682

SUOMI 307 - ITALIA 270...

No niin, nyt on sitten voittaja kotona.

Ajelin keskiviikkona Helsinkiin hakemaan Jarmoa lentokentältä. Sieltä jatkoimme matkaa kohti Kouvolaa, missä oli HML:n luentopäivät. Jarmon puhelin soi jatkuvasti, ja milloin hän ei puhunut puhelimeen, keskustelimme keskenämme. Jopa niin innokkaasti, että ajoimme Kouvolan risteyksen ohi. Että tuli sitten "oikaistua" Kotkan kautta Kouvolaan...

Iltasanomista soittivat välittömästi kun STT:n uutinen voitosta oli heidät tavoittanut. Haastattelu tehtiin puhelimitse, koskapa olimme Kouvolassa. Pertti taas meni suoraan Turkuun, ja Iltalehti sai maistella voitokasta pizzaa Pertin liikkeessä.

Nyt pakko päästä nukkumaan, tämä päivä meni Helsingissä Gastro-messuilla...

Ps. HML= Hedelmän- ja marjanviljelijäin liitto.

tiistai 11. maaliskuuta 2008

Kivaa unta

Vaikka ekaluokkalaisemme on oppinut lukemisen jalon taidon, haasteet eivät suinkaan ole loppuneet siihen: Vielä pitää oppia kirjoittamaankin!

Itse asiassa en tullut ajatelleeksikaan tätä seuraavaa oppimistasoa, kun koko syyslukukauden vietimme illat pojan kanssa aapista tavaten. Jarmo taisi olla tässä oppimisprosessissa meikäläistä aktiivisempi osallistuja, sillä itse olin välillä suoraan sanottuna epätoivon partaalla.

Joululoman jälkeen pojalle yhtäkkiä ikäänkuin kirkastui lukemisen salaisuus, ja arvelin meidän vanhempienkin pääsevän kotiläksyissä vähemmällä.

Mutta mitä vielä. Kirjoittaminen onkin aivan eri asia kuin lukeminen. Sanelutehtävien jälkeen opettaja on aina kirjoittanut, mitä olisi PITÄNYT kirjoittaa.

No, toisaalta opettaja kyllä lohdutti, että vaikeuksia on kaikilla.

Meikäläinen puolustelee poikaansa sillä, että Joona nyt sattuu olemaan poika, ja kaiken lisäksi luokkansa nuorin. Kolmen tytön äitinä tiedän kertoa, että tytöillä tällaiset asiat menevät ikään kuin luonnostaan. Pojalla tuntuu löytyvän aivan liikaa ihan muita kiinnostuksen kohteita.

Mutta eiköpä se meidänkin pikkumies kirjoittamaan opi. Pizzeriassakin teki ihan itse pizzatilauksensa:

PANNUpITsa
ANANAS
tonikkALA
kinku

Viereen oli piirrettynä pizzan kuvakin. Laitoin tilauksen Joonan vauvakirjan väliin muistoksi.

Toissailtana Joona oli päättänyt lähettää isille hyvänyöntoivotuksen tekstiviestinä. En tiedä, kuinka kauan poika oli tätä suoritustaan yrittänyt valmistella, mutta lopulta hän tuli kertomaan: "Mä meinasin tekstata isille notta hyvää yötä, mutta en mä tiärä mistä tuloo ää. Mä kirijootan notta Kivaa yätä!"

Asia muistui mieleeni vasta äsken, ja kävin katsomassa pojan kännykästä, tuliko viesti lähetettyä. Ei löytynyt lähetetyistä. En muista mitä olin tekemässä kun poika tekstaria oli väsäämässä, ja miksi en sitten kertonut, mistä kännykässä löytyy ää-kirjain.

Minusta hänen oivalluksensa oli hauska. Jollei löydy kirjainta, niin vaihdetaan sanaa. Mutta entäs, kun olisi pitänyt kirjoittaa se "Yötä": Ää siinäkin, ja sitä ennen öö. Oliskohan koko viesti kuulunut muodossa "KIVAA UNTA"...?!?




maanantai 10. maaliskuuta 2008

Kultaa tuli!

Tuli sitten oikeata kultaa meidänkin perheeseen. Tuossa puoli kahdeksan maissa Jarmo soitti New Yorkista, että näin nyt pääsi käymään.

Vaikeuksien kautta voittoon, näin täytyy sanoa. Finnairin kone oli nimittäin myöhässä menomatkalla, niinpä miehet eivät olleet ehtineet Lontoossa jatkolennolle, vaan joutuivat yöpymään siellä. Mukana kulkeneet kuitupizzapullatkaan eivät ylimääräisestä seikkailusta ilostuneet, ja leivonnassa oli ollut vaikeuksia. Onneksi kuitupizza on ollut meillä kokeilussa parin kuukauden ajan, joten käsittely oli Jarmolle tuttua.

Kopioin tähän Kotipizza Oyj:ltä juuri sähköpostiin tulleen viestin lyhennettynä:

KOTIPIZZALAISILLE KULTAA TÄNÄÄN NEW YORKISSA THE AMERICA´S PLATE INTERNATIONAL PIZZA COMPETITION KILPAILUSSA

Tänään New Yorkissa järjestetyssä PMQ Pizza Showssa Kotipizza-yrittäjät Jarmo Valtari Vaasasta ja Pertti Laitinen Turusta voittivat kultaa The America´s Plate International Pizza Competition kilpailussa ylivoimaisesti.


Kilpailuun osallistui joukkueet Suomen lisäksi Italiasta, Amerikasta, Kiinasta ja Australiasta. Jarmon ja Pertin voitto oli ylivoimainen, sillä heidän pistemääränsä oli 307 kun toiseksi tulleen Italian joukkueen pisteet olivat 270 pistettä.

Kyseessä oli neljäs perättäinen kutsukilpailu, jossa eri maista valitut joukkueet kilpailevat parhaasta kulinaristisesta pizzasta, jossa tärkeintä on mm. reseptiikka, reseptiikan toimivuus, raaka-aineet, esillelaitto ja makuelämys. Kilpailun tuomarit antavat pisteitä jokaisesta kategoriasta ja eniten pisteitä kerännyt pizza on voittaja.

Kotipizza-yrittäjien voittajapizza oli tehty Lappi-teemalla, ja pizzan perustana oli huhtikuussa Suomen markkinoille tuleva huippu-uutuus kuitupizzapulla. Täytteenä pizzassa oli lämminsavuporoa, suppilovahveroita ja punasipulia. Reseptiikasta vastasivat Hessu, Miika ja Bona.

Lähtötilanteena oli voittaa tuomarit puolelleen Lappi-teemalla ja sellaisilla raaka-aineilla, joilla lämminsavuporon ympärille saataisiin toimiva yhdistelmä. Myös rekvisiitta oli Lappi-henkistä, jossa neljän tuulen hatut, porontaljat, kuksat ja muu Lappi-teema olivat luomassa mielikuvaa Suomesta ja meistä suomalaisista.


Voittajien fiilikset olivat mahtavat, sillä vaikeuksien kautta tässäkin kilpailussa mentiin sisulla voittoon. Matkan aikana kuitupizzapulla oli kokenut kovia, joten Jarmon ammattitaito laitettiin todella koetukselle leivontavaiheessa.

Seuraavaksi voittajapari on kutsuttu pizzakilpailuihin Pariisiin 26. - 27.3.2008. Huomenna Pertti Laitinen osallistuu The International Akrobatic Throwing Competition kilpailuun.

Mahtavat onnittelut voittajille jotka parhaillaan New Yorkissa juhlivat voittoaan!

Terveisin/Best regards!
Heikki Sikström

Vice President Director,
Purchasing and logistics
Kotipizza Oyj

Täytymään ei voi pakottaa

Tyttäremme Susanna, 10 vee, oli tässä päivänä eräänä pizzeriassamme apulaisena. Hommia tuli tehtyäkin mallikkaasti, mutta lopulta ilmeni kyllästymistä.

Joku työ oli vielä hieman kesken, niinpä ehdotin, että kyllä tuo nyt pitää hoitaa valmiiksi. Susanna valitteli tylsistyneen oloisena, ettei voi kun jaksaminen loppui.

Minä käytin Sarasvuon Jarilta oppimaani, mielestäni erinomaista sanontaa: "Ellet voi, sinun TÄYTYY!"

Susannaa ei moinen sanonta innostanut pätkän vertaa. Sainkin kärkevän kommentin:

- Ei kuule ketään voi pakottaa TÄYTYMÄÄN!

sunnuntai 9. maaliskuuta 2008

Aitoustutkimusta

Lapsilla oli eilen koulua urheilupäivän merkeissä. Joona osallistui koulujenvälisiin hiihtokisoihin, Susanna suksitteli koulun maastossa.

Olisin mennyt itsekin katsomaan koulujenvälistä kisaa, mutta isännän kuskaus lentokentälle osui samaan aikaan. En tiedä vielä lainkaan pojan sijoituksesta, eikä hän itsekään ollut asiasta oikein selvillä. Vähän pahalla tuulella poika oli kotiin tullessaan, että ei sijoitus tainnut parhaasta päästä olla. Mutta onneksi edes osallistui, oli nimittäin aamulla sitä mieltä, että ei huvittaisi koko kisat.

Jonkunmoinen mitaliläpyskä kisoista kuitenkin tuli. Ihmettelin, kun sen reunassa oli pieniä painaumia. Sitten tunnistin ne hampaiden jäljiksi.

Hoksasin sitten, että niinhän ne kultamitalistitkin tapaavat hampailla kokeilla mitalin aitoutta. En tiedä, ovatko nämä nuoret maailmanmestarinalut oikein porukalla testailleet aitouksia, vai meidätkö pojalla ainoastaan on oikeat voittajan elkeet. Enää ei puutu kuin voitto.

Kyllähän siihen voiton tavoitteluun sisältyy monenmoista treeniä. Ehkäpä mitalin aitoustutkimus voidaan liittää jonkinmoiseen treenausosioon.

Olishan se metkaa, jos siellä tulevaisuuden olympiamitalistin pyttykaapin komeudessa kököttelisi kunniapaikalla tuollainen ekaluokkalaisen harvoilla hampailla testailtu läpyskä.

PS. On tua meirän poika ollu kuulemma oman koulunsa paras sarjassaan, ja itse muistelee olleensa koko kisan viides. Että ei hassummin, hiihtäjiä on kuitenkin ollut runsaasti. Se on tää meirän poika näköjään vaatimatoonta sorttia...

lauantai 8. maaliskuuta 2008

Kotipizzan nopean toiminnan joukot

No niin, kävin viemässä isännän lentokentälle. Matkalaukussa on niin paljon rekvisiittaa Ison Omenan esitystä varten, että ylipainoa on. Siis matkalaukus. Isännälläkin varmaan sitten reissun jälkeen. Mutta kunhan nyt Vaasasta Hesaan selviäisi, sillä siellä on toinen matkakumppani Pertti, että saavat jakaa tavaroita keskenään.

Tarvittiin kyllä melkoisen ripeää toimintaa, että parissa päivässä saivat kokoon ainekset New Yorkin valloitukseen. No, Kotipizza Oyj:n Hessu Sikström se kai käsikirjoituksen laati.

New Yorkin kilpailussa on pizza-aiheisia esityksiä ympäri maailmaa, ja Pertin ja Jarmon show perustuu suomalaisittain Lapin lumoon. Rujo pohjoisen mies (Jarmo ponnareineen) tekee vaikutuksen Etelän seireeniin ja upeaan Ison Omenan naiseen Kotipizzan sydämenmuotoisella poropizzalla. Tie upean naisen sydämeenhän käy perinteisesti Kotipizzan kautta.

Mukana on monenmoista lappiaiheista rekvisiittaa. Spiikkeri kertoo Kotipizzan uutuudesta eli kuitupizzasta, sen ravintoarvoista, terveellisyydestä jne. Ja tietenkin Pohjolan lumosta jänghän joikaajineen...

Matkakumppani Pertti Laitinen on televisiostakin tuttu pizza-akrobaatti Turusta, hänen hallussaan on mm. 2. sija Las Wegasin Pizza World Games-kilpailuista v. 1998 ja 1. sija Pohjoismaiden välisistä kilpailuista v. 2005.

Kilpailu alkaa maanantaina klo 18 Suomen aikaa.

Saas nähärä, kuinka arvovaltainen valtuuskunta heitä on vastaanottamassa kun kotimaahan palaavat.

Meinaan kyllä ensimmäisenä tarkistaa, ettei matkalaukussa piilotella mitään seireenejä.

PS. Hanne oli laittanu kommenttia, notta olipas söpöä, kun joku vielä sanoo Helsinkiä Hesaksi. Kuulemma söpöä junttikieltä :D

torstai 6. maaliskuuta 2008

Mukavaa

Ei muuta kuin lisää vaan tämmösiä päiviä.

Vedettiin pizzerian Laatuplussasta pisteet kotiin, eli liikkeemme sijoittui ketjumme Laatuplussahistorian (vuosituhannen vaihteesta alkaen) jaetulle 5. sijalle valtakunnallisesti. Ei huano. Hyvä me! Vertailussa on sentään mukana lähes 240 liikettä.

Eikä siinä vielä kaikki. Isäntä "joutuu" lähtemään lauantaina Ameriikkaan pizzamessuille. Piti kuulemma löytää kielitaitoinen ja edustava yrittäjä...!?! Noo, kyllähän asiaan oikeasti vaikutti pitkä kokemus alalta ja se, että kilpailussa käytettävä ruiskuitupulla on ollut meillä kokeilussa. Sen käsittely eroaa ns. tavallisesta pizzapullasta, joten käsittelyyn pitää olla tuntumaa. Mutta vähä oon ylypiä tuasta siipastani, joka moiseen tehtävään joutui kutsutuksi.

Sanottakoon, että vaikka mulla edelleenkin käsivarsia kolottaa, niin ihmeesti tuollaiset mukavat asiat olotilaa kohentavat. Vielä kun mäkin olisin päässyt reissuun mukaan, niin johan olis voinu kolhut parantua niin, että olisin voinut vaikka laukunkantajana toimia...

Isännällä on syntymäpäiväkin tänään, että ei hassumpi synttärilahja.

keskiviikko 5. maaliskuuta 2008

Puhditon puhe-elin

Isäntä osti mulle uuden kännykän tuossa ennen joulua. Syynä oli kuulemma se, että vanha, kolhuinen puhelimeni alkoi jo vaikuttaa uskottavuuteeni.

Mitenkä tuon nyt sitten ottaisi. Onhan se tietysti kamalaa, jos siippa joutuu häpeilemään puolisonsa puhe-elintä. Mutta toisaalta, niin kauan kun häpeily liittyy pelkästään puhelimen ulkonäköön, asia on mielestäni ok.

Kieltämättä vanha kännykkäni oli kokenut kolhuja. Vaikka laukussani on lokero nimenomaan kännykälle, jostakin syystä se harvemmin sinne sujahti. Yleisemmin se seikkaili pitkin laukkuni pohjaa, jossa sillä oli seuranaan muun muassa hervoton avainnippuni. Eli ei ihme, jos naarmuja ja kulumista syntyi.

Oikeasti laukuissani olisi kyllä erillinen paikka myös avainnipulle, mutta elämähän olisi aivan liian helppoa, jos avaimet ja kännykkä löytyisivät pohjattomasta kassistani ensikahmaisulla.

Siitä huolimatta, että uusi nokialaiseni edustaa uusinta teknologiaa, tunnen suurta kaipuuta entistä yhteydenpitovälinettäni kohtaan. Vanhassa kun oli ihan käsittämättömän kestävä akku. Vaikka se oli päällä yötä päivää, akku vaati latausta vain ani harvoin.

No, uuden puhelimeni akku saattaa olla täynnä puhtia sekin, mutta yksi vika siinä on joka kumoaa edellämainitun: Lukuisat pelimahdollisuudet.

Älkäähän nyt vain luulko, että minä niitä pelejä pelailisin. Poika se on, jonka mielestä puhelimessani on maailman hauskimmat pelit. Niitä hän saattaa joskus pelata niin kauan, kunnes akku piippaa tyhjää. Valitettavasti hänen peli-innostuksensa loppuu tasan siihen piippaukseen, eikä hänellä tule mieleenkään viedä kapinetta lataukseen.

Joskus taaperoikäisenä Joonalla oli tapana tukkia pesukoneen rumpuun erinäisiä esineitä. Leikkiautot ja nallet oli helppo ottaa pois ennen varsinaisen pyykin koneeseen sullomista, mutta jos rumpuun olikin kännykkä jemmattuna, sitähän ei helposti huomannutkaan. Niinpä sulloin koneeseen pyykit, käynnistin masiinan ja lähdin käymään jonkun kanssa kaupungissa.

Taisi olla niin, että Hanne oli jäänyt kotiin Joonan kanssa, ja soitteli jonkun ajan kuluttua matkakumppanilleni, että miksei äiti vastaa kännykkäänsä.

Milläs vastaat, ku kännykkä ei ollutkaan laukun pohjalla.

- No mutta kysy siltä mitä se on laittanu pyykkikoneeseen, ku se kolisee.. Hei, siälä pyörii.. KÄNNYKÄN OSIA!!!

tiistai 4. maaliskuuta 2008

Asian vierestä

Pakko pistäytyä täällä funteeraamassa. Vaikkei mitään järjellistä asiaa oo. Taaskaan.

Sain tässä taannoin kautta rantain kommenttia eräältä blogivierailijaltani, notta "Kumma kun osaa kirjoittaa, vaikka ei oo mitään asiaakaan..." Johon minä tietysti heitin vastakommenttia, että enhän minä mielestäni mitään asiattomuuksia oo kirijuutellu. Hih, terkkuja paljon sinne Tuusulaan, viimeistään kesällä kyllä tuutte meille Pohojanmaalle. Kyllähän meidän lienee aika tutustua kasvotusten, kun nuo lapsemmekin näyttävät toisiinsa tykästyneen oikein tosissaan.

Asiattomuudesta kolmanteen: Toin eilen töistä monta kassillista pyykkiä. Pöytäliinojen lisäksi pyykkikoneeseen hyppäsi mm. työasuumme kuuluvia esiliinoja. Noissa essuissa on jostain syystä ihan järjettömän pitkät solmiamisnauhat. Kun tuollaisia essuja sitten laittaa koneeseen pyörimään kerralla kymmenkunta, niin nauhathan tietenkin sotkeutuvat toisiinsa. Siinä sitä haastetta riittikin, kun selvittelin essut erilleen. Ei tullut mieleenikään laittaa niitä kuivausrumpuun, vaan ripustin ne kiltisti kuivauskaappiin.

Tuo kuivausrumpu on kyllä liiankin kätevä keksintö. Helppo ja nopea, ja vaatteet kuivuvat pehmeiksi. Kuivauskaappi toimii meillä nykyään lähinnä lasten ulkovaatteiden kuivatuspaikkana.

Jostakin syystä laitoin tässä päivänä eräänä pyyhkeet kuivumaan kuivauskaappiin. Syynä jonkinmoinen energiansäästökipinä, meillä kun kuivauskaappi on yhdistettynä ilmalämmityssysteemiimme eikä kuluta kummemmin sähköä. No, isäntä oli aivan ihastuksissaan koppuraisesta, karheasta pyyhkeestä. Sillä oli kuulemma mukava pyyhkiä, toisin kuin kuivausrummun pehmentämällä pyyhkeellä.

Mitä tästä opimme: Vanha konsti on parempi kuin pyykkikopallinen uusia.

Odotan kyllä innoissani kevään etenemistä ja pyykkien ulkokuivatuksen mahdollisuutta. Ulkona pyykit saavat pehmeyden lisäksi ihanan, raikkaan tuoksun.

Tai sitten ei. Maalla asumisen riemuihin kun kuuluvat myös erinäiset maaseudun tuoksut. Tuulen suunnasta riippuen pyykit saattavat joskus tuoksua aivan muulta kuin hyvältä.

maanantai 3. maaliskuuta 2008

Tapana turmat?

Viluttaa.

Oho, kirjoitusvirhettä pökkäs. Tuas ällän tilalla kuuluu olla tee. Noo, on täs huushollis hytäjämistäkin havaittavissa. Susanna kulkee kuumemittari suus. Poikakin yskii. Jättivät kumpikin harrastukset tältä illalta väliin ihan suosiolla. Torstaina on tiedossa koko koulun yhteinen laskettelumatka, ja olishan se ankeaa, jos silloin olis sairaana.

Noo, meikäläisellä taas kolottaa käsivarsia siihen malliin, että aion kyllä mennä uudelleen pyytämään kipupiikkiä. Tarkemmin sanottuna vaatimaan. Onhan se toisaalta lutuusta, kun isäntä pukee ja riisuu. Ku ittellä ei kädet taivu.

Nyt ei oo edes isäntää riisuttamas, jos ei pukemaskaan. Lähti kolleegojen mökille lystinpitoon. Eikä mun vilutus siitä parane, ei ollenkaan.

Vaikka meikäläinen pitää itseään erittäin terveenä ihmisenä, niin näitä tapaturmia sitten onkin sattunut jos jonkinmoisia. Äitini sanoi syyksi, notta "Kun sä aina hopalehrat." Eli selkokielellä kiirehdin.

Joskus viitisentoista vuotta sitten kaaduin lenkkeillessäni. Aivotärähdyshän siitä seurasi, ja saman tien hävisi lähimuisti. En tänäkään päivänä tiedä, missä liukastuminen tapahtui. Olin tullut kotiin vertavuotava haava päässäni. Onneksi isäntä oli kotosalla, että hoiti minut sairaalaan. Tuntuu käsittämättömältä, että ei ole minkäänmoista mielikuvaa minne olin juoksulenkille suunnistanut. Sen verran kovan tällin sain, että toipuminen kesti kolmisen kuukautta. Tosin olin töissä jo ennemmin, mutta muistan, että silloisessa makeisliikkeessämme työskennellessäni olin välillä "itsellenikin outo". No, on kuulemma erittäin tavallista tuollaisen tällin jälkeen.

Esikoisemme abikeväänä onnistuin kaatumaan taas jäätiköllä, sillä kertaa omassa pihassa. Polvi paisui kuin limppu. Lääkärissä koitettiin jotenkin paketoida, ja lyötiin kainalosauvat mukaan. Aamulla leipomaan kello seitsemän. Ketään leipomataitoista ei saatu tekemään vuoroani, niinpä minä verkkareissani (ainoat jotka sopivat jalkaan) köpöttelin töihin. Silloin ei kauppakeskuksemme autokellarista vielä ollut hissiä ylös, niinpä vedin itseäni rappusia ylös kaiteesta vetäen ja ulisin. Toivoin, ettei kukaan tule vastaan, aikaista kun oli. Totta kai siivooja oli töissä, ja ihmettelemään, mitä oli sattunut. Eeihän mulla mitään, muuten vaan huvikseni ulisin.

Hannella oli yo-kirjoitukset samaisena päivänä, niinpä hän tuli päästämään minut kotiin kirjoitustensa jälkeen. En kyllä käsitä miten onnistuin kulkemaan autolla, vai tuliko isäntä hakemaan. Ainakin aamulla olin matkassa yksin. Silloin meillä ei ollut automaattivaihteista autoakaan käytettävissä.

Jos tapaturmista voi käyttää sanaa koominen, niin ehkä sellaiseksi voi kutsua parin vuoden takaista Helssingin matkaa. Minulla oli koulutuspäivä Espoossa, enkä olisi ehtinyt enää samana päivänä kotiin. No, ei kun ystävätär mukaan, huone hotellista ja illalla kaupungille. Kuinka ollakaan, onnistuimme putoamaan eduskunnasta - vaikka emme ole sinne edes koskaan pyrkineet! Kaikkein hulluinta asiassa on se, että kun kerroimme totuuden, kukaan ei meitä uskonut. Outoa, totisesti outoa.

No joo joo S, en kerro asiasta enempää...! (Koska mennään taas koheltamaan..?)

lauantai 1. maaliskuuta 2008

Tasapuolista jumiutuneisuutta

Tältä näytti Vuokatissa viime tiistaina. Meinasin ensin laittaa kuvan itsestäni, jossa olin juuri todennut omistavani häntäluun. Sellainen kun ilmoitti olemassaolostaan pulkkamäen rytinässä. Muutin sitten mieltäni, koska en halua suotta ihmisiä pelotella tuskaisella ilmeelläni.

Kuten jotkut tietävätkin, onnistuin telomaan vasemman olkapääni pari viikkoa sitten tamperelaisella uima-altaalla. Eli altaasta noustessani tapahtui tämä perinteinen "fläpätifläpätimäiskis"-ilmiö. No, sattuuhan sitä kun sattuu. Jonkinmoinen venähdys siinä kai tuli, ja kävin ensin naprapaatilla, sitten hierojalla. Lopulta pistäydyin lääkärinkin puheilla pyytelemässä jonkinmoista kortisonipiikkiä kipua lievittämään. Sitä en saanut, sen sijaan tuhdisti Buranaa.

Johtuneeko sitten horoskooppimerkistäni (vaaka), että pulkkamäessä teloin sitten toisenkin olkapääni. Että nyt on sitten tasapuolisesti kumpikin eturaaja jumissa. Sen lisäksi, että häntäluuta kolottaa.

Olisi ollut jotenkin hienompaa kaatua vaikkapa lasketellessa, ihan siis laskettelusuksilla. Ikään kuin trendikästä. Mutta kun ei. Tavallisilla suksillakin pysyin peräti pystyssä, mutta sitten piti pulkkamäessä tyriä. Piiitkää mäkeä vauhdilla alas - ja hyppyristä VIUUH ja töks.

Pulkkailu on vaarallista urheilua jota tulee tällä iällä välttää.