Ahdistusta, rutistusta ja turinaa

Selvittiinpäs tästäkin päivästä. Työntekijöiden päällekkäiset sairaslomat ehtivät aiheuttamaan melkoista ahdistusta, mutta asioillahan on tapana järjestyä. Lujille otti, että saimme PuskaJussin vappuvuoroihin tekijät sairastuneiden tilalle.

Nyt pitäisi mennä nukkumaan, sillä huomenna on kova loppurutistus ennen vappua. Noin 3000 heliumpalloa pitää saada puhallettua nippuihin, kaikenmoiset muut vappu"krääsät" järjesteltyä myyntivalmiuteen ja vapputorin työntekijät pitää vielä ohjeistaa.

Jarmo antoi äsken puhelimessa haastattelun Amerikkaan. Meni ilmeisesti johonkin suoraan radiolähetykseen. Sieltä tuli etukäteen sähköpostia jossa tiedusteltiin, koska voitaisiin soittaa. Asia liittyi tuohon taannoiseen kultamitalipizzaan. Olivat käyneet kotisivuillammekin, ja tuntuivat kovasti ihmettelevän monimuotoista yritystoimintaamme.

Menisi muuten monelta pojalta sormi suuhun, jos pitäisi englanniksi vääntää tarinaa suorassa lähetyksessä. Meidän isäntä ei ollut moksiskaan, selitti vain ihan samalla tyylillä kuin suomeksikin. Sillä on tuo kielitaito kyllä hyvin hanskassa, eikä se pode minkäänmoista esiintymiskammoa.

Ylläolevaa kuvaa varten kävin päivällä noutamassa kameran ihan varta vasten. Kukkiva paju on kaunis, vai mitä! Siinä näkyy olevan joku ötökkäkin, kokeilkaapas klikata kuvaa suuremmaksi niin näkyy paremmin. Mikähän hättiäinen tuo mahtaa olla?

Kurkkijoota tihijästi

No mutta jopas on käyty innokkahasti profiilia kurkkimas, ku laitoon uuren kuvan.

Ku täs jo kauhiasti ollahan kesämiälellä, niin piti laittaa kesäänen kuva. Sen on Joona ottanu meistä viime kesänä tuala meirän jokirannas.

Seuraavaksi mä vaihrankin sitte sellaasen kuvan mihinä mäkin oon pairata. Teherähän sitte vertaaluja, onko profiilinkattojia enee tai vähee ku ny.

Periksiantamattomuutta ilman kapulointia

Joudun monimuotoisen yritystoimintamme puitteissa kirjoittamaan hyvinkin monenmoisia asiakirjoja. Asiakirjojen luonteeseenhan kuuluu kuiva, asiallinen teksti. Mitä vaikeaselkoisempaa, sen parempi. Puhutaan kapulakielestä.

Meikäläinen rikkoo tässä suhteessa tabuja melko räikeästi. Kapulakieli ei istu suuhuni lainkaan, ja kymmensormijärjestelmäni se saa jäykistymään kauhusta.

Onkohan oikeasti joku laki olemassa, jonka mukaan asiakirjatekstejä tulisi laatia? Syyllistynkö suureenkin rikokseen, jos tekstini onkin värikästä ja täynnä kielikuvia?

Meneekö teksteistäni uskottavuus, jos omaperäinen kielenkäyttöni aikaansaa jonkun viileänasiallisen virkamiehen suupieliin hymynväreen? Entä määritelläänkö virkamiehen hymy virkavirheeksi?

No, asiasta riippuen olen varmaan aikaansaanut virkamiesmäisiä irvistyksiäkin. Kirosanoja ei liene hyväksi asiakirjoissa viljellä, mutta osaan piilottaa pieksentää rivien väleihinkin. Lukijalta ei vaadita kummoisiakaan tunnetilojen ymmärtämyksen lahjoja sen asian tajuamiseen, että meikäläinen on asiansa puolesta tosissaan.

Kymmenisen vuotta sitten kävin kirjallista taistelua Kelan tädin kanssa. Olin äitiyslomalla, mutta tädin mielestä äitiysrahani kuului olla suurin piirtein pelkkä peruspäiväraha. Syynä oli kuulemma se, kun firmammehan olivat toiminnassa koko ajan myös äitiyslomani aikana.

Justihinsa joo. Täti ei hoksannut, että sijaisilleni piti jopa maksaa palkkaa. Lisäksi hän ilmeisesti vietti unettomia öitä miettien, miksi en ollut nostanut itselleni edellisvuonna palkkaa säännöllisesti. "...on yhtä´äkkiä maksettu kesällä iso summa palkkaa, vaikka alkuvuonna ei oltu maksettu mitään..." Näin luki eräässä lausunnossa, muistan vielä tuon yhtä´äkkiä-sanakyhäelmänkin. Puhelimessa hän vielä kertoi, että ei hän ainakaan tulisi toimeen ilman säännöllisiä kuukausituloja.

Yrittäjällä se on niin, että rahaa nostetaan firmasta silloin, kun sitä siellä sattuu olemaan. Joskus sitä ei vain ole, ja vaikkahan olisikin, niin mahdollisien tulevien investointien takia sitä ei niin vain nostella. Budjetointi on tärkeää.

No, tässä äitiysraha-asiassa sinnikkyyteni todella kannatti. Valitin korkeimpaan mahdolliseen instanssiin, ja niinpä sain äitiyslomani jo loputtua tililleni todella mukavan summan rahaa. Raha tuli korkoineen koko äitiysloman ajalta.

Työpöydälläni on vuosikausia ollut kuvassa näkyvä Positiivarien kortti: ÄLÄ KOSKAAN, KOSKAAN ANNA PERIKSI! Sammakko ei luovuta, vaikka on jo joutunut linnun suuhun. Tukevalla otteellaan se kuristaa lintua kaulasta.

Taidan olla sammakko. Joku muu on sitten se, joka päästelee suustaan sammakoita. Minun kuristusotteeni pitää.

Häilyviä käsitteitä, valvontaa ja skypetystä

Nyt on ollu kyllä niin kiirusta, notta mitään ei oo keriinny.

Isäntä kotiutui Italiasta torstaiehtoolla. Sijoitusta ei tullu tällä kertaa, mutta kokemusta karttui, kaiketi. Esimerkiksi siitä, että lentoaikataulujen paikkansapitävyys on kovin häilyvä käsite, osittain jopa häipyvä. Sama juttu on ollu nyt jokaisella kilpailureissulla. Asiaan liittyy osaltaan sekin, että matkatavaroiden perilletulo on enemmän epävarmaa kuin varmaa. Sekä Ranskaan, että nyt Italiaan jouduttiin Suomesta lähettämään kilpailussa käytettävät pizzaraaka-aineet pikana uudestaan, koskapa laukut olivat hukassa. No, hukassa oli isännän henkilökohtainen kapsäkki taas tulomatkallakin, tosin se tuotiin sitten kotiin myöhemmin. Onneksi isäntä itte ei ollu kadonnu.

Töitä on rästissä tuon kilpailumatkan takia, nyt yritetään kursia aikatauluja kiinni. Ensimmäiset istukassipulit pistelin maahan alkuviikolla, Jarmo oli tehnyt mulle penkin valmiiksi ennen kuin lähti reissuun.

Kovasti eri tavalla vaikuttaa kaupankäyntiin nää komeat kelit Kurikassa ja Vaasassa. Pizzeriassamme on ollut melko rauhallista, mutta PuskaJussilla on ollu tavallista enemmän asiakkaita koko viikon. Vappuaattona Pitkäsjussis on esiintymäs Popeda, ja se tietää melkoista hulinaa grillillemme. (Pitkä-Jussi on hotelliravintola grillimme vieressä. Tai me olemme sen vieressä, ihan kuinka vain.)

Asensimme PuskaJussiin tallentavan valvontalaitteiston pari viikkoa sitten. Nyt saamme seurata Kurikan tilannetta suoraan tietokoneeltamme. Kätevää. Tällä hetkellä kameroita on neljä, mutta ehkä yksi on vielä tarpeen, niin saamme kokonaisvaltaisen kuvan koko grillin tapahtumista. Myös Skype asennettiin toimintaan, joten saamme hoitaa puhelut näköpuhelimella sikäli kun olemme koneen ääressä täällä kotopäässä.

Eipä olisi pari vuosikymmentä sitten uskonut, että näköpuheluista tulisi totta. Mutta niin se tekniikka kehittyy. Ekaa kertaa "skypettelimme" taannoin esikoisemme kanssa, kun hän oli vaihtarina Hollannissa.

Hih, se tuas on hankaluutena, että melekeen olis paree pukia päällensä ennen skypettelyä. Hiuksiakin pitää mukamas haroa vähä siärettävämpähän mallihin.

Ehkä vanha nokialaanen on sittenkin parempi kuin pussillinen skypejä.

Kelluvia krookuksia

Viimeinkin sain siivottua enimmät moskat pois suihkulähteen ympäriltä. Kuolleitten lehtien alta paljastui suht koht hyvässä kunnossa olevia krookuksia. Olisi pitänyt olla asialla aikaisemmin, saattaisivat liljatkin jo näyttää paremmilta. No, eivätköhän ne siitä piristy.

Poika oli yhtenä päivänä suihkulähteellä, kumpparitkin oli tainnu hörpätä. Oli kuulemma pelastanu nappopäitä.

Kun Joona oli pieni, lähteen ympärillä oli verkkoaita. Siitä huolimatta hän paiski sinne erinäisiä tavaroita. Löysin Joonan vauvakirjan välistä kopion Hannelle lähettämästäni sähköpostista, joka on kirjoitettu 20.4.2004. Joona on ollut tuolloin kolmevuotias. Kirjoitan tähän tuon viestin lyhennettynä versiona:

Joona on tänään taas oikeen kunnostautunu. Ensin päivällä se sotki koko naamansa vihiriällä tussilla sillä aikaa kun mä olin puhelimes. Oli ku intiaani, eikä lähteny kunnolla vaikka kuinka pesi, ehkä sitten kulumalla lähtöö loput. Mun oli ihan pakko käydä kattomas minkä värinen meidän valkoinen kulmasohva on nykyään. Onneksi se oli edelleen valkoinen.

No, ei siinä viälä mitään, sitten mä rupesin ihimettelöhön, ku kissankupit oli yhtäkkiä hävinny porraspäästä. No, myöhemmin sitten selvisi erinäisten muidenkin hävinneitten tavaroiden kohtalo: Menin nimittäin käymään puutarhas, tarkoituksenani oli ihailla suihkulähteen luona krookuksia. Mutta NEKIN oli hävinny. Sitten tuli ähky.

Suihkulähtehes kellui pari surullisen näköistä kissankuppia, Suskun polkupyörän turvaviiri, erinäisiä hiekkaleluja, puutarhatonttu naamallansa - ja ne liilat krookukset - osa oikein juurinensa.

Joona sai kuulla nimeään huudettavan aivan samaan tyyliin kuin "Eeeeeemiiiil...!!!" Mutta poika vaan polki kahta kovempaa polkutraktorillansa tienpäätä kohti.

Iskä päätti notta nyt opetetaan pojalle mitä sopii tehdä. Pani Joonan hakemaan tavaroita pois - no, tosin ihan siitä reunalta vaan, mutta vesi oli märkää ja kylmääkin kaiken lisäksi. Itku tuli poijalta.

Iskä sitten kysyi Joonalta, notta "Mitä soot ny oppinu tänään...?" Poika tuumas, notta "En mitään." Iskä siihen, notta "Väärä vastaus. Huamenna mä paiskin suihkulähteesehen tavaroota ja saat käyrä taas hakemas."

Ei luvannu Joona enää mennä. Että oli ehkä sittenkin oppinu jotakin. Poijat on poikia.

Ei se oo kohteliasta

Joonalle nuo kaverit ovat sitten mahdottoman tärkeitä.

Olen laittanut ehdoksi, että kaverikyläilyjen järjestelypuoli on hoidettava ihan itsenäisesti. Tarkoitan tuota soittopuolta, sillä kyllä ekaluokkalaisen pitää osata hoitaa puhelut kavereilleen ihan ilman äidin avustusta.

Joonaa tässä taas kerran kovasti halutti mennä kaverin luo. Sanoin, että soita vaan ja kysy, mutta kyllä on kohteliaampaa kysyä kaveria meille.

En ollut kuulemassa, kuinka puhelu hoidettiin. Poika sitten pyysi minua viemään autolla, koska kyseinen kaveri asuu kauempana. Tiedustelin, että etkö kysynytkään, josko kaveri olisi tullut meille.

- Ei se oo mitään kohteliasta, ku niiltähän menis bensaa!!!

No jopas, jopas

Sinne meni, Italiaan. Meirän isäntä.

Olivat muuten soittaneet sille Radio Extremiltä. Siis se on tuo yleisradion ruåtsinkielinen kanava, YLE X3M. Kysyneet, jotta jos vois soittaa ja kysellä kisakuulumisia. Se, miksi ruotsinkielisessä ohjelmassa halutaan haastatella, johtunee siitä, että Italiassa on pizzamestaruudesta kisaamassa myös ruotsalainen kilpailija. Kilpailutuotteena on kuulemma hirvipizza puolukkahillolla. (?!?)

No, huomenna haastattelu tulee sitten jossain lähetykses klo 8.45 (muistaakseni). Eli silloin kai sitten kyselevät alkutunnelmia. Kaiketi sitten kisan jälkeen uudelleen, tai jotain.

Pitäis muistaa kuunnella.

Tiedossa on siis kunnon maaottelutunnelmaa, ku viälä ruåttalaanenkin kisaaja mukana. Sen lisäksi, että kisat pidetään tällä kertaa Berlusconin valtakunnassa.

Aamuvarhaisella

Eilen aamulla heräsin ennen kuutta ihmeen pirteänä. Olisiko edellispäivän aurinkoenergialla osansa asiassa?!

Normaalisti olisin lähtenyt aamulenkille. Jarmo oli kuitenkin Turussa ja Susanna mökkeilemässä Evijärvellä, eli Joona olisi jäänyt yksistään nukkumaan. Todennäköisesti olisin ehtinyt kiertää pitkänkin lenkin ennen pojan heräämistä, mutta kun ei sitä koskaan tiedä. Olisi kamalaa, jos hän olisi lähtenyt etsimään äitiä ulkoa, ja vetänyt oven perässään lukkoon.

Joskus kolmisen vuotta sitten niin tapahtui. Jostakin syystä minun piti käydä Arnoldsissa aamuvarhaisella, en muista kävinkö pesemässä pehmiskoneen vai tarvitsiko leipuri apua. Tarkoitus oli ehtiä lähtemään kahdeksalta, jolloin olisin ollut puolessa tunnissa kotona. Oli mansikka-aika, ja Jarmo oli lähdössä torille puoli yhdeksän aikoihin.

Jostakin syystä lähtöni viivästyi, ja Jarmo joutui lähtemään ennen kuin minä ehdin kotiutua. Olin kymmenen kilometrin päässä kotoa, kun puhelimeni soi. Meille oli tullut kotimyyntiasiakas, eikä kukaan ollut myymässä. Myyntitilassamme on puhelin, josta voi soittaa, ellei ketään näy. Niinpä asiakas soitti minulle kertoen lisäksi, että pikkupoika oli tullut ilman rihman kiertämää ulos ja ovi oli mennyt lukkoon.

Työntekijämmekin olivat kaukana pellolla, mutta taisi olla niin, että silloinen pehtoorimme oli tullut käymään asunnollaan. Hänen hoivissaan Joona odotteli, kunnes kotiuduin. Vaikka Joona tuskin edes asiaa enää muistaa, minulle on jäänyt tapahtumasta melkoinen pelkotila.

Niinpä aamulenkkini vaihtui ikkunanpesuksi. Olin ostanut makuuhuoneeseemme uudet sivuverhotkin.

Ehdin pestä ikkunan, samaten kuin vaatekaappiemme peililiukuovet. Sitten vaan uudet karteekit klasiin. Tai niin minä luulin.

Totesin, että verhoissa onkin kymmenisen senttiä liikaa pituutta. Aamutoimeni laajentuivat käsittämään myös verhojen lyhennyksen. Ihme kyllä, oikean sävyistä ompelulankaakin löytyi.

Asiassa on se hyvä puoli, että ylimääräisistä verhojen päistä saan neulottua nauhat, joilla verhot voi koota sivulle. Nyt ne riippuvat vapaana, ja tuossa eilen aamulla ottamassani kuvassa aurinko värjäsi koko huoneen punertavaksi. Pöydällä oleva onnenapila on nuutuneen näköinen, sillä yritin ahneuksissani jakaa sitä kahtia. Juuristo kärsi, mutta kyllä se pian piristynee.

Tuo pöytä ja tuolit ovat alunperin isäni kotoa. En tiedä niiden ikää, mutta aika vanhoja kaiketi, koskapa kokoamiseen on käytetty puunauloja. Valkoisiksi ne maalattiin, kun ne silloin runsaat kolmekymmentä vuotta sitten olivat vinttikämpässäni kalusteina. Maali on kulunutta, mutta antaa olla. Voipi olla, että ne joskus entisöidään alkuperäisiksi, ruskehtavan sävyisiksi.

Kärpäsloukku

Tänään on ollut peräti yhdeksän lämpöastetta. IIIHANAA!!!!

Lämmöstä pökerryksissä olenkin viettänyt aikaa puutarhamyymälässä miettien, onko siellä kenties jotain mitä minä EN haluaisi. Ei ollut. Pelkästään siemenpusseja oli ihan pakko saada jos minkälaisia, ja niitä olen sitten entisten seuraksi jo kylvänytkin. Sarviorvokkejakin istutin jo ulos. Minulla on kasvamassa melkoinen määrä kukantaimia, enkä edes tiedä niille kaikille paikkaa. Mutta se on sen ajan mures se.

Koskapa kesä kärpäsineen tuntuu todellakin olevan tuloillaan (kärpäsiähän on jo ollutkin, mutta muuten kesätunnelma on ollut laimeahkoa), ajattelin hankkia kunnon varusteet surisevien seuralaisten tainnuttamiseen. Kärpäslätkät on otettu esille, ja kuvassa etualalla on sitten Dionaea muscipula eli Kärpäsloukku. (Netistä löytyy tietoa tästä lihansyöjäkasvista).

Kyseisen kasvin löysin eräästä pienestä kukkakaupasta. Minulle tämä on ihan uusi tuttavuus, mutta työntekijäni Johanna kertoi syöttävänsä omalle Kärpäsloukulleen jauhelihaa. Niinpä en malttanut odottaa, vaan otin kasvin paketistaan jo pizzeriassa. Pitihän sille ruokaa antaa, jotta kotiin asti jaksoi. Pizzakinkku kelpasi kovasti.

Joona ja Susanna olivat kasvista aivan haltioissaan. Susanna syötti sille makkaraa, koskapa kärpäsiä ei nyt sitten näkynytkään mailla halmeilla. Nam, nam. Joona pelkäsi sormiensa puolesta, eikä uskaltanut syöttää. Mutta ei mennyt aikaakaan, kun poika oli sitten omin päin syöttänyt pitkulaisen makkaransiivun. Pala oli liian iso, mutta kasvi tarrasi palasta himokkaasti kiinni.

Saas nähdä, löydänkö loukun aamulla ruokaan puhistuneena. Joka lehti on syötettynä. Ne avautuvat uudelleen vasta sitten, kun lihat ovat sulaneet. Sulatuksessa menee kuulemma viikon verran.

Mitenkähän meidän vegaanityttäremme tätä kasvia syöttäisivät? Johanna ainakin varmasti kokeilisi huijata soijalla. Voipi olla, jotta loukku sylkäisisi huijaukset ulos.

Referointia, ihan silleen lyhyesti ja ytimekkäästi vaan

Huh. Nyt olen tuottanut yritystoimintaamme liittyvää tekstiä sen verran paljon tälle päivälle, että annoin itselleni luvan rentoutumiseen.

Mitäpäs, jos referoisin viime päivien tapahtumista samaan tyyliin kuin esikoisemme Hanne oli tehnyt blogissaan.

Olen siis...

- ollut TET-harjoittelussa. Työelämääntutustumispaikkana on ollut oma pizzeriamme. Kyllä se on nähkääs sillä tavalla, että jos joutuu tarkistamaan, että mitäs täytteitä siihen mozzarellapizzaan kuuluukaan, päälle olisi ehkä syytä vetää paita jonka selässä lukee "TET-harjoittelija - PRAO-elev".

- tuntenut käsittämätöntä tyydytystä päästessäni palaamaan vähitellen "ihmisten ilmoille". Hartiat jumittavat edelleen, mutta yritän vältellä nostamisia.

- kylvänyt kesäkukkia amppeleihin. Perjantaina lähtee Jarmon mukana rapapurkkeja Hannenkin vaivoiksi. Saavatpahan mustasilmäsusannat kokeilla kiipeilyä turkulaisellakin parvekkeella.

- todellakin nauttinut mullan kanssa touhuamisesta. Idätyshuoneessamme on kesän tuoksu, kun perunat juurtuvat. Huomenna istutan gladioluksia suoraan kukkalaatikoihin, jotka sitten siirrän ulos hallanvaaran mentyä ohi.

- kiikuttanut mielettömät määrät roinaa kirpparille. Korjaan: tavaraa. Roinat olen kipannut roskikseen, joka jo pursui yli ennen kuin se eilen käytiin tyhjäämässä. Kirpparille olen kuskannut tavaraa jo moneen otteeseen, sillä mikäli en vie heti, saatan tulla katumapäälle.

- iloinnut ensimmäisestä nokkosperhosesta. Vaikka en sitä itse ehtinyt näkemäänkään, mutta lapset olivat nähneet. Itse näin tänään porkkanaviljelyksellämme leppäkerttuja.

- ärsyyntynyt suuresti kevään ensimmäisistä kärpäsistä. Ne kun kaiken lisäksi katsovat asiakseen kömpiä juuri pesemieni ikkunoiden väliin. Mistä ne sinne pääsevät, kaiketi jostakin tuuletusraoista. Uhkasin vuorata vanhanajan superlonisella ikkunateipillä kaikki mahdolliset reijät, mutta isäntä ei ollut samaa mieltä. Mitähän karkotusainetta ikkunoihin suihkisi, jotta kärpäset pysyisivät loitolla.

- todennut, että ikkunat kannattaisi pestä sateella, tai vaikkahan sitten iltahämärissä. Ihan yks kaks hutaisemalla. Se olisi paljon järkevämpää kuin se, että yrittää epätoivoisesti saada niistä 100 % kirkkaat aurinkoisella kelillä. Hermothan siinä menee, ja tuhottomasti aikaa.

- päättänyt vaihtaa yläkerran saliin talviverhot. Kunhan löytäisin jostakin sopivaa karteekikangasta. Talviverhoilla tarkoitan hieman paksumpaa vaaleaa verhokangasta, jonka voisi sitten kesäkuumalla vetää kunnolla ikkunoiden eteen. Meillä kun jäi taas rullaverhot asentamatta yläkertaan, ja aurinkoisella säällä yläkerrassa on kuuma kuin pätsissä. Viime kesänä jälleen kerran päätimme, että talven mittaan rullaverhot asennetaan. Mutta mitä vielä: Kesällä ei kerkiä, ja talvella ei tarkene. (lue: viitsi).

- ollut huolestunut monenmoisesta muistamattomuudestani. Unohtelen ihan tolkuttomasti asioita. Ja kun se en ole pelkästään minä joka dementoidun. Isännällä on samaa vikaa, eli liekö tarttuvaa.

- aloittanut säännöllisen epäsäännöllisen liikuntaharrastuksen. Eli viikko putkeen täysi treeni päällä, kunnes jalat niin täynnä rakkoja jottei pysty kävelemään. Nyt olen sitten pyöräillyt. Kohta on sitten rakkoja - arvatkaas missä.

- miettinyt, koska uskallan antaa pojan pyöräillä kaverien luo ihan itsenäisesti. Jotenkin haluan vielä mennä saattelemaan ainakin sellaisiin paikkoihin, missä joutuu ylittämään monia teitä. Poika taas ei saattelijaa haluaisi, vielä vähemmän noutajaa.

- miettinyt, onko huumorintajuni täysin kieroutunutta. En voinut mitään sille, että Ilkka Kanervan tekstiviesteistä koottu aaria oli minusta hauska. Vaikka kaiken maailman Tuki(n)ais-juttuja en välittäisikään kuulla, niin tää kyllä veti suupielet hymyyn. Ihan siis pienellä hoolla.

- ajatellut, että seuraavasta aiheesta en kirjoita, mutta kirjoitanpahan kuitenkin. Nimittäin pääministerimme tekstarit. Miksi ihmeessä niillä nyt muka yritetään Mattia viralta? Kai se nyt on silloiselle Sussulleen saanut tekstata ihan mitä tykkäs. Eikö se ole pelkästään hyvä asia, että pääministerimme viriiliydestä ei ole epäselvyyttä? Kyllähän se on ihan selvää, että jos on toimiva alapää, niin yläpääkin yleensä toimii kohtalaisen vireästi. Ei oo päässy rapistumaan mikään pää. Pääministeydessä tällaisista pääasioista on pelkästään hyötyä.

- ollut ihan vähäsen katkera siitä, että isäntä lähtee TAAS pizzakisaamaan. Tahtois kans. Ei tosin kisaamaan, mutta vaikka laukunkantajaksi. Sunnuntaina on suuntana Italia. Mikäli jota kuta pyydettäisiin arvaamaan isännän ammatti viimeaikaisten matkakohteiden perusteella (New York, Pariisi, nyt Milano) , niin arvaus liittyisi varmaankin muotiin.

- ollut havaitsevinani pienoista matkakuumeen nousua itsellänikin. Sri Lankan matka lähestyy, tosin pakkaaminen jäänee viimeiseen iltaan. Niin se aina on meillä ollut, ja tullee olemaan.

- ollut ihmeissäni isännän uudelleen pintaan nousseesta maauskosta. Päätti ryhtyä viljelemään sukuni peltoja, vaikka tiedossa on ainoastaan rutkasti töitä kulunkeineen. Mutta kun hän kuulemma haluaa kunnostaa ne maat. Intoa lisää se, että nämä maat ovat hänen oman sukunsa rasitteista vapaita. Mummani ja paappani ja sukupolvet satojen vuosien takaa katsovat varmaankin pilvenreunalta tyytyväisinä. Tosi hienoa sinänsä, mutta minua asia lähinnä ahdistaa. Kyllähän Jarmo taannoin raivasi uudismaatakin yli kahdeksan hehtaaria, mutta eipä sen tuotoista juurikaan ole nautiskelemaan päästy. Viljanviljely on tehty perin juurin kannattamattomaksi, mutta ehkäpä se ruokapulakin on todellisuutta jossain vaiheessa. Jospa jälkipolvet sitten joskus voisivat saada pellosta elantoakin, vaikka meille viljanviljelystä on lähinnä ainoastaan riesaa. Meillä on yli kymmenen vuotta myyty viljat pystykaupalla, sillä emme omista enää puimuriakaan. On paljon järkevämpää myydä valmis vilja niille, jotka ovat koneisiin ja kuivaamoihin investoineet.

- ihmetellyt joidenkin sähköpostiimme saapuneiden työhakemusten mitäänsanomattomuutta. Meillä on runsaasti työpaikkoja avoinna, tarvitsemme Kurikan ScanBurger PuskaJussi-grillillemme lisää henkilökuntaa, myös pizzeriaan Vaasaan, vapuksi tarvitsemme yli kolmekymmentä pallonmyyjää vapputorille, kesäksi monta torimyyjää, ja tietenkin runsaasti mansikanpoimijoita tänne marjatilallemme Vähäänkyröön. Hakemuksia tulee, mutta muutamassa hakemuksessa ei ole edes mainittu, mitä työtä ollaan hakemassa. Voi hyvät hyssykät. Joka vuosi tulee muuten soittoja äideiltä tyyliin "Mullon sellaanen viistoistakesäänen flikka/poika joka sais kyllä opetella teköhön töitä. Tuala se vaan vetelehtii eikä mitään viittisi kotonakaan teherä. Ottaasittako te sen vaikka sinne mansikkamaalle."

Justihinsa joo. Ihan oikopäätä tiätysti otetahan. Tuollaiselle tenavalle ku menis soittamahan, jotta tuukko huamenaamulla poimimahan, kuurelta aamulla alootetahan, niin mitähän mahtais tuumata. Varmaankin ihan riemunkiljahduksia päästelis.

Kyllä se on niin, että nuorten pitää ihan itsenäisesti työtä hakea. Ei me oteta tänne ketään opettelemaan työntekoa sen takia, kun äiti haluaa. Meillä ihan oikeasti tehdään töitä.

Eilen muuten yllätyimme iloisesti yllätyspostista. Töytärin Jussilta tuli paketti, joka sisälsi kevättervehdyksenä Positiivarien upouuden ikikalenterin positiivisine ajatelmineen. Jussihan on mies, joka jakelee positiivisia Ajatusten aamiaisia sähköpostiin ihan veloituksetta. Liekö jo mennyt rikki peräti 100.000 aamiaisvierasta - tällä viikolla se tulee tapahtumaan. Jussi on luvannut yllättää iloisesti sen aamiaisvieraan, joka täyttää tuolin n:o 100.000! Eli ellei sinulle jo tule positiivista postia, tilaa ihmeessä. Jussin aamiaisvieraaksi voit liittyä osoitteessa www.positiivarit.fi/Aamiainen
Aamupäivällä, kun Jarmo soitti Jussille, laskuri kuulemma lähestyi maagista rajaa kovaa vauhtia.

Oudoksuntaa

Joonan lapsuusmuistokirjan välissä on talletettuna eskarilaiskysely, johon opettaja on merkinnyt ylös havaintoja erinäisten asioiden sujumisesta. Esimerkiksi liikunnan kohdalla on hymiö, jossa on suupielet ylöspäin. Tekstinä on "Osallistuu innolla kaikkeen." Askartelun kohdalla hymiön suu on viivana, ja tekstinä on: "Joonalla on kiire. Ei malta keskittyä."

Taksimatkojen sujumista on kuvattu pyöreäsuisella, hämmästyneellä hymiöllä.

Joona kulki taksilla hoidosta eskariin, ja oli kuulemma kaverinsa kanssa häiriköinyt. Tästä syystä kuljettaja oli määrännyt pojat istumaan etupenkille. Joona oli kertonut opettajalle, että "Tulin oudoksi, kun piti mennä etupenkille".

Häiriköinnille löytyi selvä syykin. Poika selitti, että "Ku likat yrittää pussata...!"

Kyllähän sitä vähemmästäkin taksissa villiintyy ja tulee oudoksi.

Oma Rakas Päiväkirjani

Pystyn tekemään tikusta asiaa.

Ajattelin nimittäin ryhtyä kirjoittamaan pitkää selontekoa siitä, miten käteeni eksynyt tikku häiritsee elämänmenoani aivan oleellisesti. Kyseessä ei suinkaan ole mikään muistitikku, joka täynnä valtiosalaisuuksia häiritsisi mielenrauhaani, vaan ihan tavallinen puinen tikku. En edes tiedä mistä se kämmenpohjaani on mennyt, kaiketi takkapuista.

Oletteko kenties sitä mieltä, että ylläolevan perusteella tältä akalta on jutunaiheet loppu? Asia on kuulkaas ihan päinvastoin. Voisin kirjoitella tajuttomia tarinoitani mitä eriskummallisimmista asioista vaikka aamuun asti. En itsekään käsitä, mikä siinä on niin kivaa, mutta huvinsa kullakin. Toiset rentoutuvat töllöttimen ääressä, tämä on minun keinoni.

Vaikka tänne blogiin kaiken maailman vuodatuksia laitankin, tämähän ei kuitenkaan ole se Rakas Päiväkirjani. Itse asiassa minulla ei nykyään ole sellaista lainkaan. Se on sääli. Sellaiseen lukolliseen Päiväkirjaan kirjoitettiin nuoruudessa ne kaikkein syvällisimmät tunteet vastakkaista sukupuolta kohtaan, ja se avain piilotettiin huolellisesti. Jopa niin huolellisesti, että se lopulta hävisi kokonaan. Josta tuli syy epäillä, että joku on pihistänyt kyseisen avaimen. Ja lukenut kaikki tarkoin varjellut salaisuudet. Siinä sitä muresta sitten piisasikin.

Että mistä ihmeestä onkaan peräisin käsitys huolettomasta nuoruudesta?

Perusruakaa kiitos!

- Tekisit äiti joskus jotaki tavallista ruakaa. Koulus saa tarpeeksi jotain ihan outoja mössöjä. Voisit teherä ihan tavallista muusia ja jauhelihakastiketta.

Tällaisen toivomuksen esitti tyttäremme Susanna, 10 vee, sen jälkeen kun olin kuulemma pilannut kinkkuperunalaatikon aurajuustolla.

Saman tien sain palautetta myös liian isoista annoksista, joita valmistan. Että monta päivää samaa sapuskaa.

Tyttäremme on enempi kuin oikeassa. Puoletkin valmistusmääristä riittäisi, jo senkin takia, että harvemmin olemme koko "jäljelläoleva" perhe syömässä yhtä aikaa. Eli useimmiten joko isäntä tai sitten minä itse olen töissä, kun nuorimmaisille laitetaan ruokaa. Yhteinen ruokailuhetki on harvinaisuus.

No, yleensä teen ruokaa senkin takia kerralla enemmän, koska joka päivä ei ole mahdollisuutta valmistaa sitä alusta alkaen. Välillä ehtii töistä tultua juuri ja juuri kotiin kääntymään, kun jo pitää lähteä kuskaamaan lapsia harrastuksiin tai muihin rientoihin. Silloin on parempi, jos jääkaapista löytyy mikrovalmista apetta.

Meillä on ollut jääkaapin ovessa jo kauan Susannan kirjoittama toivomuslappu: ÄITI TEE SUKLAAPUUROA!!! Jostakin syystä moista herkkua ei ole tullut hetkeen tehtyä. Eilisellä kauppareissulla tyttö asiasta taas muistutti. Ostettiin sitten oikein suklaapuuropakettikin, ihan niinkuin ei olisi voitu sekoittaa kaakaota tavallisiin mannaryyneihin. Iltapalaksi tarjoilin sitten suklaapuuroa. Kuinka ollakaan, olen tänä aamuna tehnyt kyseistä herkkua toisenkin annoksen. Illalla tekemäni on jo popsittu!

Tänään on sitten tiedossa päivälliseksi ihan perusmuusia jauhelihasoossilla. Jotkut toiveet ovat varsin helppoja toteuttaa.

Leipää... ei ku vohveleita ja sirkushuveja

Lapset ovat kertakaikkisen arvaamattomia.

Viimeisen parin viikon ajan nuorimmaisemme ovat innolla odottaneet sirkukseen menoa. Eilen tuo odotettu ilta sitten koitti. Ongelmana asiassa oli kahden tapahtuman päällekkäisyys: Sirkus alkoi klo 18.00 ja Susannan musiikkimatinea klo 19.00.

No, minulla oli valmis strategia näiden kahden tilaisuuden yhtäaikaiseen hoitoonkin. Kunhan nyt ensin päästäisiin sinne sirkukseen.

Jostakin kumman syystä poika olikin keksinyt, että sirkuksessa on tylsää. Hän ei haluakaan sinne. Alkoi jo olemaan kiire, Susannan kaverikin oli noudettava mukaan ihan eri suunnasta. Poika ei tehnyt elettäkään pukeutuakseen, ruokailukin oli kesken, vaikka jälkiruoaksi odotti Mikki Hiiri-vohveleita kera kermavaahdon.

- Senkun jäät sitte kotia, pelleele sitte ihan ittekses, me lähäremmä ny!

Joonan mielestä tämäkään ei kuulostanut sopivalta vaihtoehdolta. Pinna alkoi kiristymään vähän jokaisella.

Tällä kerralla tarvittiin extempore sirkusesitys: Meikäläinen otti Mikki Hiiri-vohvelin naaman eteen ja eläytyi Mikki Hiireksi.

- Joonaaaaa... Mäkin haluun sinne sirkukseen, mä haluun, että sä salakuljetat mut sinne! Mä haluun, että mä saan tulla sun vatsaan, sit kukaan ei huomaa ku mäkin tuun sinne...

Pojan myrtynyt ilme alkoi vähitellen kirkastumaan. Lopulta äidin hassuttelu sai pojan popsimaan mielihalulla vohvelinsa. Mikin kermavaahtoinen korva otettiin vielä evääksi autoon, kun lähdimme matkaan.

Saimme palella savivellin seassa mutkittelevassa lippujonossa pitkän aikaa, ennenkuin pääsimme sisään telttaan. Esitykset olivat kivoja kuten aina: erilaista akrobatiaa, kyyhkystemppuja, koirasirkusta, poniesitystä, rullaluistelutaiturointia jne. Väliaika tuli juuri sopivasti, kun meidän oli aika lähteä musiikkimatineaan.

Susannan pianoesitys meni hienosti, vaikka hän ei suostunutkaan ottamaan villatakkinsa huppua pois päästään. Hiukset kun olivat kuulemma huonosti. Niijauskin oli omaperäinen.

Oli tosi kiva kuunnella näitten nuorten Kyrönmaan opistolaisten esityksiä - voi sitä valtavaa esiintymiskuumetta, ja sitä helpottuneisuutta esityksen jälkeen! Joona tuumasi, että matineassa oli melkein kivempaa kuin sirkuksessa.

Musiikkiesitykset olivat ohi melkein puolessa tunnissa, ja pääsimme lähtemään takaisin sirkukseen. Väliaika oli ollut ilmeisen pitkä, niinpä meillä ei tainnut jäädä näkemättä muuta kuin ilmapalloista erilaisia eläinhahmoja väännellyt pelle. Kai.

Olin varautunut Susannan kohdalla lahjontaan, hän kun kyseli, että onko hänen pakko mennä musiikkiesitykseen. Olin ostanut hänelle uuden Hello Kitty-paidan, ja koska sitä ei lopulta tarvittukaan varsinaiseen lahjontaan, annoin sen hänelle palkkiona hienosta esityksestä.

Meikäläisen vohvelisirkusesitys palkittiin loppujen lopuksi oikein mukavalla illalla.

Ehkäisyäkö ehkä?

Oma urakehitykseni/kehittymättömyyteni sai alkunsa seitsemänkymmentäluvun loppupuolella kotikyläni kyläkaupassa. Tuon kaupan rappuset ovat jo vuosikausia kasvaneet koivuntaimia, mutta siihen aikaan kauppoja oli kylällä kaksin kappalein. Myyjättären pesti oli ensimmäinen oikea kesäduunini, josta olin kovasti ylpeä.

Noilta puotipuksuajoilta on jäänyt mieleeni, että varmaan joka toinen nainen tuli kauppaan papiljotit päässään. Tiedättehän ne oikein kunnon piikkipapiljotit runsaan kolmenkymmenen vuoden takaa... Vaikka ne olivat yhtä piikkiä jo itsessään, ne kiinnitettiin (päänahkaan?) isolla irrallisella piikillä. Kaiken kruunasi papiljottien päälle kietaistu sifonkihuivi.

Jalkinevaihtoehtoja oli kaksi: Kumisaappaat tai puiset hollannikkaat. Kumisaappaiden mukana puotiin levisi joko sikalan- tai navetanhaju. Hollanikkailla astelevien huulissa oli kaikilla sama kirkkaanpunainen väri, ja he tutkivat innokkaina kaupan vaatimatonta kemikaaliovalikoimaa.

Mutta mikä oli tuo papiljottivillitys? Minne oltiin laittautumassa, kun "ihmisten ilmoilla" kuljettiin rullat päässä? Illalla ne ilmeisesti sitten otettiin pois, kun mentiin nukkumaan.

Mahtoi olla pää kipeä, kun piikit olivat painaneet päänahkaa koko päivän. Että sikäli mikäli isäntä oli aikeissa tuppautua peiton alla vähän likietuisempaan asentoon, saattoi ihan valehtelematta sanoa: "Ei rakas nyt, mun päätä särkee...!"

Pitäisikö tästä siis päätellä, että papiljotit olivat sen aikakauden ehkäisykeino. Mikäli joku sattumalta meni vielä nukkumaankin piikkeineen, niin siinähän sitä ehkäisyä vasta olikin.

Voi aikoja, voi tapoja

Olen pessyt melkoisen monta koneellista pyykkiä elämäni aikana. Siitä huolimatta opittavaa riittää silläkin saralla, edelleen.

Ihan hiljattain pesin taas vaihteeksi pyykin mukana isännän paidantaskussa olleen muistilehtiön. Siinä jakautuivat muistiinpanot tasaiseksi valkeaksi nöyhtäksi jokaiseen pesussa olleeseen kirjavaan vaatekappaleeseen. Voitte arvata, että tämä akka oli sen jälkeen pahalla tuulella.

Tänään poika kuoriutui iltapäiväkerho Hurrikaanista tullessaan niin kuraisista haalareista, että suoraan pesukoneeseen vaan. Siis ne haalarit. Jossain vaiheessa kuulostelin, että koliseeko koneessa jotakin ylimääräistä. Unohdin asian, ja lähdin viemään poikaa jalkkistreeneihin.

Joku pojan treenikavereista kyseli, että oliko Joona saanut hänen lähettämänsä tekstarin. Joona ei edes muistanut, mihin oli kännykkänsä jättänyt.

Minulle kännykän sijaintipaikka selvisi, kun saavuin kotiin. Se oli ollut niiden kuraisten haalareiden taskussa. Pesukoneessa.

Runsaat kolme kuukautta poika ehti joululahjakännykällään soitella. Tai lähinnä pelailla. Mulle tuli kamalan paha mieli, kun en ollut tullut tarkemmin tutkineeksi haalarien taskuja ennen pesurumpuun sullomista.

Arvelin, että poika on varmaankin kovin pahoillaan kännykkänsä kohtalosta. Mietin jo kaikenlaisia keinoja, millä joutuisin asiaa hyvittämään.

Vielä mitä. Poika otti kännykkänsä kohtalon vastaan suurin piirtein ilmoitusluonteisena asiana. Hetken kuluttua hän jo oli isännän pöydän ääressä tutkimassa kännyköitä, joita meillä on varastossa puutarhaharjoittelijoitamme varten. Otti sitten käteen yhden metallikuorisen, lähes käyttämättömän, ja ilmoitti aina halunneensa juuri sen.

Näinkö käyttäytyy nykyajan lapsi, jolla on kaikkea runsain mitoin. Mitään ei osata arvostaa, ei edes sen vertaa, että hieman surtaisiin rikkoutunutta esinettä. Kaiketi olettamus on se, että rikkoutuneen tilalle saadaan aina ilman muuta uusi. Kuulostaa ehkä kliseeltä, mutta toista oli silloin meikäläisen lapsuudessa.

Jos syy olisi nyt yksinomaan pojan, saisi olla kokonaan ilman kännykkää jonkin aikaa. Mutta nyt koen kyllä itse olleeni kovin huolimaton kun en taskuja kunnolla tutkinut, tosin pojalla ei ole ollut varsinaisesti lupaa pitää kännykkää mukana koulussa. Koulusta kun kyllä saa soitettua jos asiaa on, eikä omaa kännykkää siihen tarvita. Iltapäiväkerhossa kännykästä saattaa olla vaan ongelmaa, jos läksyjenteon sijasta tuleekin vain pelailtua.

Mutta siitä metallikuorisesta poika saa jäädä haaveilemaan edelleen. Toistaiseksi nyt saa kelvata joku noista vanhemmista malleista. Aamulla kokeillaan, josko vaikka sim-kortti olisi kuivahtanut toimintakuntoiseksi.

Lakeeritonta tangoa

Voi, kuinka odotankaan kuivia kelejä! Eteiseemme kerääntyy käsittämätön määrä hiekkaa ja kuraa, vaikka pihamme on laatoitettu. Poika tarvitsisi päällysasukseen ehdottomasti kurahaalarit, mutta sellaistahan nyt ei voi ekaluokkalaiselle edes ehdottaakaan.

Perheemme kuraisia kenkiä putsatessani tuli mieleeni kenkiin liittyvä sattumus jostain vuosien takaa. Taisi olla kylvöaika, mutta jostakin syystä päätimme lähteä ystävien kanssa vähän tuulettumaan. Isäntä laittoi oikein puvun päälle, koskapa ravintolaan suunnistimme. Kiirettäkin piti, mutta lopulta pääsimme matkaan.

Ravintolaan päästyämme teimme ensin ruokatilauksen, sitten lähdimme hakemaan alkuruokaa seisovasta pöydästä.

Isäntä meni edellä ja oli jo kauhomassa kastiketta salaattiinsa, kun meikäläinen meinasi saada slaagin.

- Siis MITÄ sullon jalaas...?!?

Isäntä siinä sitten housujansa tutkimaan, jotta joko sitä kastiketta housuillekin roiskui.

- Ei kun nua sun KENGÄT...!

Ravintola oli alkanut täyttymään, ja kuiskaukseksi tarkoittamani lausahdus tuntui suorastaan kaikuvan ravintolasalissa. Päät kääntyilivät, kun isäntä lähti luotsaamaan itseään kohti ravintolan vessaa.

Joku nyt saattaa arvella, että isäntä peräti turvakengillä oli varautunut tanssi-iltaan. Ei sentään, mutta ne kaikkein kuraisimmat peltokengät se oli kiireessä laittanut jalkaansa.

Ei niistä kengistä lakeerikenkiä tullut vessassa tapahtuneen puhdistuksen jälkeenkään, mutta kovasti vain tanssahtelu luonnistui niilläkin.

Kiärrätystä yhyreppäin

No niin, nyt on taloon suursiivoukses havaattavis oikeen konkreettista tulosta. Nimittäin entistä sekaasemman näköönen huusholli.

Isäntä oli tekemäs mun tyävuaron vaikka sillä olis kovasti ollu muutakin tekemistä. Moon ny vastaavasti yrittäny teherä sitte täälä kotona kaikenlaasta, notta olis sen näkööstä jotta on jotaki tullu aikahankin. Isäntä kyllä viälä lähärön päähän varootteli, notta mitään jynssäämähän et sitte sillä kipiällä kärelläs alakaa.

En moo jynssännykkää, kunhan vaan järijestäny tavaroota. Vähä joka paikas yhtä aikaa, notta ny on sitte mones huanehes keskeneräästä. Rupes jo tympääsemähän, ja ajattelin notta päivä se on huamennakin ja otin illan.

Mutta vähä mulla on palijo roinaa menos Pelastusarmeijan kirpparille, tai mihinkä ny satutahan menöhönki. Poijan vaattehet menöö melekeen kaikki uusiksi, ku pituutta tuloo notta melekeen silimis vilajaa. Meillei oo ketään sellaasta jollekka tuan kokoosia vaatteeta vois antaa, notta kirpparille kärrätähän kaikki. Sama juttu flikalla. Omiakin vaatteeta oli taas kertyny kummasti pitämättömiä, vaikken mä miälestäni kovin useen uusia osta.

Mullon ollu ullakolla melekeen uutta vastaava sähkökirijootuskone. Kyselin vanhimmilta flikoolta, jotta kaatopaikallekko kuskata vai oliskahan kellään tuallaaselle käyttöä. Johanna meinas, notta saattaapa jollekki kovastikki kelevata tuallaanen perusnaputinkone. Löyrin viälä aivan uuren värinauhapaketinkin siihen. Flikka sanoo, notta ku tuas vuasi takaperin oli toimitusharjoittelijana Pohojalaases, niin sinnekki tuli viälä palijo yleisönosastokirijootuksia jokka oli ihan vaan kirijootuskoneella rustattuja.

Ny kyllä lähtöö palijo tosi hyvää tavaraa ilimaaseksi, mutta ku mulla ei oo oikeen aikaa eikä viittimystä viärä mihinkään myyntihin. Paree ku saa vaan viärä käsistänsä johonkin, ja joku niistä sitte jotaki hyätyykin.

Oon kyllä kuskannu suaraa roskiksehenkin vaikka mitä. Mun miälestä kirpparille ei pirä viärä mitä sattuu, vaikka musta tuntuu notta palijo ihimiset sitä teköö, notta kaikki lumput sinne vaan, pois vaivoosta.

Sinänsä en voi sanua ittiäni ollenkaan kirppari-ihimiseksi, niin suasiteltavaa kuin kiärrätys olis toisinki päin. Ehkä niiltä löytääs tenavillekki ihan kelevollisia vaattehia, mutta jotenkin vaan tuloo osteltua uutta. Mua etoo se hajukin, mikä kirppariilla on. Mistähän se haju oikeen tuloo, kyllä kai ne vaattehet puhtahia sentäs on. Antikvariaatiis on samanlaanen haju.

Susanna on ollu mun kans järijestelemäs koko päivän. Se on vaan niin hupaasta, ku sen miälestä joku poisheitettävä tavara saattaaki olla aivan ihana. Notta sen huanehes on tämän päivän aikana rekvisiitta vaan lisääntyny. Flikka oli aivan haltioosnansa sellaasista grogilasien koristetikuusta, siis sellaasista muavisista, joita vissihin isoommat flikat ovat keränny kaapintäytteeksi. Yhyreskin luki notta Koskenkorva, ja se oli kuulemma kauhian hiano.

Kyllä isäntäki otti yhyret farkut pois kirpparipinon päältä. Sellaaset mustat, ihan uuren näkööset Leviksen viisnollaykköset. En mä tiärä kenen ne on, ei ne ainakaan mulle sovi ja Susannallekki ne on isoot. Olisko ne peräti Leviksen tehtahanmyymälästä tuatu aikoonansa Hannelle tai Johannalle Floridantuliaasina, en muista. Pitämättä ne ainakin on jääny, mutta isäntä ne ny pani orottamahan Susannan kasvamista.

Meirän lähiosootes on muuten Jokivarsitie 501, notta tottapa sen takia tualle isännälle on niin tärkeetä nua Leviksen viisnollaykköset. Niitä sillon ittelläki.

Metsäretkellä

Tänään kävimme metsäretkellä. Palstallamme synnyinmaisemissani ollaan aloittamassa ojitusta, jonka takia siellä piti pistäytyä muutenkin. Itse en muista kyseisessä metsässä milloinkaan käyneeni, ja sinne oli tehty uusia teitäkin lapsuusaikojeni jälkeen. Hirvien jälkiä siellä oli runsaasti, ja nuoria taimia oli syöty.

Olipahan mukava talsia keväisessä metsässä. Mukanamme oli aamulla tekemääni porkkanapiirakkaa, ja hyvinpä eväät maistuivat talsijoille. Välillä tutkittiin tikan "pajaa", eli isoa puuta jonka juurella oli runsaasti käpyjä. Yhden puun rungossa oli jos minkälaisia kääpiä.

Ajellessamme kohti kotia, eräässä talossa oli lippu puolitangossa. Susanna tuumasi, jotta "Tualon lippu kualinsaloos!" Erinomainen ilmaisu kyseiselle asialle.

Vähän myöhemmin päädyimme pohtimaan lajien syntyä. Susanna kysyi, jotta olikos se nyt niin, että ihmiset ovat syntyneet Adamista ja Edamista...?! Toki hän huomasi saman tien, että se toinen taisikin olla Eeva eikä Edam. Aika hupaisa "sanamoka" kuitenkin.

Tänään Jarmo vei sukset, kelkat, pulkat ja lumikolan kesäsäilöön. Samalla hän toi pojan riemuksi polkuautot ulos. Piha alkaa vähitellen olemaan niin kuiva, että polkuautoilu onnistuu ilman polkijan kokonaisvaltaista kuraantumista. Autoissa ei ole kurasuojia, ja vauhdin hurmassa kyllä kura lentää mikäli sellaista on. Ja kuten jokainen poikalapsen kasvattaja tietää, pojat löytävät kaikki mahdolliset lätäköt. Eikä niitä suinkaan kierretä, päin vastoin!

Kaappi pullollaan leikkeitä elämästä

Ajattelin laittaa huushollin järjestykseen. Sehän nyt sujuu ihan tuosta vaan. Ei ku ylimääräiset roinat jätesäkkeihin, niin johan eteneminen onnistuu kohta tässäkin taloudessa ilman sen kummempaa tienraivaamista.

Justihinsa joo, näinhän se teoriassa menisi. Mutta kun mun ei taida oikein olla prioriteetit kohdallaan; aloitin nimittäin kevätsiivouksen kaapeista.

Ensimmäisenä aloin järjestämään lehtileikehyllyjä. Herra isä sentään, että meillä riittää leikkeitä. Myös leikekirjoja on, mutta jostakin syystä leikkeet eivät löydä kirjoihin itsestään. Muutaman vuoden ajan olen pyrkinyt laittamaan leikkeet kirjoihin sitä mukaa kun niitä on tullut, myös lapsia koskevat omiin kirjoihinsa, mutta meillä on tajuton määrä vanhoja lehtijuttuja jotka pitäisi jaksaa sijoitella oikeaan järjestykseen.

Meillä on etenkin isäntä niin monessa mukana, että jo senkin takia lehtijuttuja on aina ollut . Ilmeisen hyvä haastateltavakin tuo suupaltti on, että kai senkin takia sitä usein jututtavat. Ei tartte puhetta "lypsää". Itsekin kirjoittelen silloin, tällöin lehtiin juttuja, ja olen nuo leikkeet pyrkinyt arkistoimaan. Mainoksillemme tein jossain vaiheessa omaa leikekirjaa, mutta nyt niitäkin on taas hujan, hajan. Niitä säilytän ihan senkin takia, koska olen ne itse suunnitellut, usein olen käyttänyt valokuvaa, lorua, jotain sanaleikkiä tms. tehosteena. Pizzerian mainoksissa olen sisällyttänyt mainoksen viestin usein kuvassa olevan henkilön puhekuplaan.

Aioin juuri äsken heittää pois kymmenen vuotta vanhan Käytännön Maamies-lehden. Sitten selasin tarkemmin, ja siellähän oli iso juttu taannoisesta viljasatokilpailusta jossa isäntä menestyi. Kuva oli jossain pellon laidalla otettu, oikein kiva kesäkuva, ja isäntä niin nuori ja komea... En muista tuollaista kuvaa lainkaan, mutta kai se juttu aikoinaan luettu on koska lehtikin oli talteen laitettu.

Löysin eilen yli kolmekymmentä vuotta vanhan kirjasen, jonne olin kirjoittanut rakkausrunoja. Muutamien alla luki, että "julkaistu". En muista tarkasti, missä lehdissä niitä on julkaistu, mutta jotain nuortenlehtiä ne olivat. Minkähän takia en ole ottanut leikkeitä talteen, niitä olisi nyt kiva näyttää lapsille, näille aikuisemmille...

Jossain arkistohuoneessamme tiedän olevan myös kouluaikaisia "sottareitani". Lähinnä Kristiinan kanssa niitä kirjoiteltiin, vastasivat tavallaan "blogia", mutta niitä aina vaihdeltiin ja kirjoiteltiin ajatuksia myös kavereiden omiin. En ole vuosikausiin noita vihkosia selaillut, voi olla että tulisi melkoisen haikea olo nuoruutta muistellessa.

Joo, ei huushollin siivous oikein lehtileikkeiden järjestelyllä oo edistyny. Mitähän jos seuraavaksi kurkkais valokuvakaappiin...?

Tuotekehittelyä

Joskus sitä tajuaa vasta pitkän ajan kuluttua, kuinka erinomaisen ja pätevän äijänretaleen sitä omistaakaan.

No, isännällä on ollut vuosikausia perinteenä käydä kaveriensa kanssa Münchenissä Octoberfesteillä. Kuutisen vuotta sitten olin siellä tosin minäkin, poikakin oli mukana, enkä oikein nähnyt mieltä siinä älyttömässä oluen kittaamisessa.

Jotakin erinomaisen mukavaa siinä mitä ilmeisemmin on, vaikka meikäläinen ei tuota mystistä nautintoa ole kyennyt sisäistämään.

No, tässä joku vuosi takaperin isännän puhelimeen oli kuulemma tullut joku vika kyseisellä reissulla, niinpä yhteydenpito hoitui kaverin kännykällä. Kotisuomessa ensimmäinen investointi oli uusi puhe-elin, eikä viallista puhelinta kaiketi edes huoltoon viety. Asiaa tietysti hieman oudoksuin, kun Nokian uusinta teknologiaa edustava kapine heitettiin suosiolla kierrätykseen, vaikka piti oleman vesitiivis ja kaikkea.

Vasta aikojen kuluttua sain kuulla totuuden tapahtumien kulusta. Jottei vaan kaverinsa olisi tullut puhuneeksi jotain kaljatiiviistä kännykästä. Minä tietysti vaatimaan selvennystä, ja isäntä ihan viattomana, että "Ai jaa, enkös mä oo muistanukkaan kertoa...?"

Olivat tietysti saaneet päähänsä esitellä suomalaisten saavutuksia ruotsalaisille Octoberfest-vierailijoille, jotka samassa pöydässä olivat istuneet mölisemässä Ericssoniensa kanssa. Ei ku isännän vesitiivis nokialainen kaljatuoppiin, sitte kaveri soittamaan siihen.

Ruotsalaiset olivat kuulemma olleet ihmeissään oluttuopissakin pärisevästä yhteydenpitovälineestä. Samaan kokeeseen eivät Ericsson-miehet olleet lähteneet, ja kovasti olivat olleet nöyryytetyn oloisia. Että ei ku tuoppi sille sitten, kai.

Ihmetystä piisasi varmaan meidänkin isännällä ainakin sen jälkeen, kun kännykkä ei ollutkaan piristynyt olutkylvystä - päin vastoin. Puhelimessa oli ilmennyt krapulaa heti seuraavana päivänä, ja lopulta se oli kieltäytynyt toimimasta tykkänään.

Jottei mun vaan olisi tullut hieman jäkätettyä asiasta kuultuani. Miten ihmeessä en silloin tajunnut, kuinka tärkeässä tuotekehittelyssä meidän isäntä sai olla mukana. Kaverinsakin työskenteli Nokian tuotekehittelytyöryhmässä, ja näin oluen selkeyttämin ajatuksin otti meidänkin isännän mukaan tähän vaativaan työhön.

Että ei se mikään ihme oo, kun Nokian voittokulku vaan jatkuu. Kun meidänkin isäntä sai olla mukana selvittämässä, että vesitiiviys ei tarkoitakaan samaa kuin oluttiiviys.

Paratiisisaari kutsuu - taas kerran!

Jälleen nähtiin Jarmon luonteenpiirteen yksi erityisominaisuus:
Jollei joku asia ihan luonnostaan meinaa järjestyä, isäntä panee järjestymään.

Itse olen ollut näihin päiviin asti sitä mieltä, että meillä ei ole mahdollisuutta lähteä ystävämme Sanjeewan häihin Sri Lankaan. Toukokuinen ajankohta kun on työtilanteemme kannalta kaikkea muuta kuin sopiva.

Mutta, mutta. Kovin useinhan ei tule hääkutsua Sri Lankaan, joten matka on nyt sitten varattuna. Rita tulee mukanamme, hänhän se aikoinaan Sanjeewan meille töihin järjesti tsunamin jälkeen.

Että tanttuongelmaa pökkäs. Sanjeewan mukaan Jarmolle käy ihan valkoinen paita kera tumman puvun, minulle hän ehdotti sarin hankkimista asuksi. Tuossa pari vuotta sitten kandylaisessa silkkikaupassa otetussa kuvassa minulla sellainen on päälläni, ja Jarmolle puettiin paikalliseen tapaan miesten juhla-asu hameineen...

Susannalla on vuosi sitten otetussa kuvassa yllään Kandyn kansallisasu, joka hänelle ostettiin. Ajattelin ostaa itselleni samanlaisen, sillä sarin pukeminen ei omin voimin onnistu.
Kuvassa kanssamme on silkkikaupan myyjätyttö Ritma, joka olisi mielellään tullut meille töihin. Kirjeenvaihtoa asian tiimoilta käytiin, mutta loppujen lopuksi tyttö lähti töihin Australiaan.

Yritämme päästä samalla reissulla käymään myös kummilastemme luona. Kandysta ei ole kovin pitkä matka Horanaan ja Ingriaan, jossa he asuvat. Nyt olisi siis keksittävä häälahjan lisäksi tuliaiset kummilapsille.

Vähän ressaa. Mutta kai tämä tästä. Kaikellahan on tapana järjestyä, sanoo isäntä.

Näin se on nähtävä.

Onnea Hannelle!

Neljännesvuosisata sitten minusta tuli ensimmäistä kertaa äiti.

Silloin oli pääsiäislauantai, pitkäperjantain eli aprillipäivän olimme Jarmon kanssa pitkällä kävelylenkillä pitkin silloista asuinpaikkaamme Vaasan Palosaarta. Taisinpa kokeilla saunomista ja rappuskävelyäkin vauhdittaaksemme esikoisen maailmaantuloa. Niinpä yöllä sitten keskussairaalan äitiyspoli kutsui.

Johtuneeko pääsiäispupuin somistetusta syntymäajankohdasta, kun Hanne oli koko lapsuutensa varsinainen Pupu Tupuna-fani...

Onnea esikoisellemme Hanne Satu Maarialle Turkuun!