Puimurin sielunelämää

Tämän kuvan puimurin kitaan rakennetusta ampiaispesästä olen ottanut 28.7.1994. Puimuri oli jo tuohon aikaan vanha, ja kiireisimpään puintiaikaan hajosi yksi jos toinen osa. Eu:kin oli tuolloin uusi ja outo kummajainen, jonka seuraamuksia pelolla odoteltiin - eikä syyttä. Suomihan liittyi Eu:hun kansanäänestyksen jälkeen seuraavana vuonna.

Kuva ja siihen liittyvä tarina tulivat mieleeni tänään, kun näin kyseisen puimurin edelleen toiminnassa. Oikeasti koen sääliä puimurin nykyistä omistajaa kohtaan, ja kiitän onneamme, kun meidän ei enää tarvitse viljaa puida eikä hajoavien laitteiden kanssa "otella". Myymme viljat pystykaupalla, meillä ei enää tarvita puimuria sen kummemmin kuin kuivaajaakaan.

Seuraava tarina on tosi, ja se liittyy ylläolevaan kuvaan, viidentoista vuoden taakse:

PUIMURIN SIELUNELÄMÄÄ

Kyllähän sitä monenmoosta juttua kuuloo näinä synkkinä aikoona siitä, kuinka terveys on vaaras ku on liikaa tyätä. Stressiähän siitä seuraa ja kaiken maailman sairauret, jos ei yhtään huilaamahan kerkiä. Mutta enemmän ny vissihin on niitä joillei sitä tyätä oo - ja siinä sitä vasta miälenterveyttä koitellahankin. Tuloo turhautumista ja masennusta ja vaikka mitä.

Mutta kuinkahan on kulukaa puimurien sielunelämän laita? Ajatella ny - yksiksensä oleella siälä kartanon perällä, kerran vuares vaan sitte muutaman päivän piretähän sellaases rääkis, että ei soo ihime jos siinä sisuskalut välillä hajuaa ja tarvitahan korijoomiästä.

Meiränki puimuri oli täs jo aivan alamais. Jostaki se oli viälä eeuustaki kuullu. Oli pelijätetty, notta voi olla jottei kohta enää oo virkaa koko vehkehellä. Kovaa soli juttukaveria vailla. Kohtahan se oli vuaren uutta syksyä orottanu ja nähäny unia ihanista vilijavainioosta joita sais kitahansa ammentaa. Sitte oliki yhtäkkiä koko olemasolo uhaattuna.

Tuli siinä sitte muutama ampiaanen kyselemähän tontin paikkaa. Kysääsivät, josko saisivat sen kitahan ruveta pesäänsä rakentohon. Viälä kehuuvat, kuinka suajaasa ja mukava paikka solis. No, ei siinä Fahrin tarvinnu kauaa tuumaalla, tärkiäähän se lupas tontin paikan eikä pyytäny vuakraakaan. Kovasti soli vaan miälisnänsä ja tunti ittensä taas tärkiäksi. Oikeen niinku olis himmentyny maalipintakin ruvennu uurestansa killtämähän.

Kyllä siinä sellaanenki surina alakoo puimurin ympärillä, jottei siinä selevää ottanu kuka hoiti tyänjohtua ja kuka oli tyämiähenä. Tiärä vaikka olis ollu parempaaki sukua tämä yhyryskunta - niin suuren ja komian pesän osasivat kyhätä.

Isäntä niiren touhut oli huamannu vasta jäläkikätehen. Vähä niinku olis tuumaallu, notta "Ka, tuahonkin on noussu uus tupa." Siinä sitten ihimettelöhön, jotta mitä tualle ny pitääs teherä. Vilijatkin alakoovat olohon siinä mallis jotta "jokohan pitääs".

Ei siinä auttanu vaikka kuinka surku tuli. Isäntä vaan isoon muavipussin kans konttii puimurin kitahan, nyppäs lukaalin pussihin ja äkkiä pussinsuu kiinni. Sitte juastihinkin kovaa, se pussi kaikkinensa käres, kohti parempaa tulevaasuutta.

Hetkehen matkahan isäntä sen pussin kiikutti, jotteivät heti osaasi takaasin muuttaa. Asetti pussin siävästi ojanreunalle, otti jo valamihiksi lähtöasennon ennenku aukaasi pussinsuun. Aina meirän isännällä pakkaa kiirusta pitämähän, mutta ny se vasta lujaa tuliki tupaa kohori.

Muutama kimpaantunu ampiaanen pöristi peräs, ja mahtoovat lyärä päänsä ovehen ku isäntä kiskaasi tuvan oven kiinni.

Sitä puimuria mun melekeen eniten surku tuli. En yhtään ihimetelly, ku se teki tenän heti ensimmääsenä puintipäivänä. Oli niin lakoosta vilijaaki.

-rhv 1994

Mikäs ihimeen vekotin tua ny sitte on...?

Ötökkäimuri toiminnassa, kuvan olen ottanut tänään iltapäivällä.

Onpahan ollut todella kaunis päivä. Aurinkoista, tuuletonta, + 17 astetta lämmintä. Olen käynyt kuvassa olevalla pellolla popsimassa paljon sellaisia punaisia ja makeita, joiden nimeä taisin luvata käyttäväni vasta lähempänä ensi kesää.

Tänään Jarmo jatkoi ötököiden imurointia kuvassa olevalla laitteella. Kyseinen vekotin on herättänyt kovasti ihmetystä, eikä ihmekään. Veljeni tekemä laite on ainut laatuaan, joskin sen toimintaperiaate on muualta kopioitu.

Laite näyttää toimivan erinomaisesti, joten odotammekin siitä erinomaista apua torjunta-aineettomaan viljelytapaamme. Hyöty on todettavissa kuitenkin vasta ensi satokauden aikana, ja ensi vuoden kesään on vielä pitkä aika. Sitä ennen tulevaa satoa saattaa käydä ennakkoon verottamassa lumeton ja kylmä talvi.

No, toivotaan parasta, eli runsaasti lunta pakkassuojaksi. Mutta ei sentään ihan vielä.

Elämysviikonloppu Naantali - Turku - Rymättylä 21. - 23.8.2009

Muumit tulivat Santulle ja Chandimalle kesän aikana tutuiksi televisiostakin.

Tällä upealla m/s Noora amerikanveneellään Marja ja Pentti-Oskari
veivät meidät kierrokselle Luonnonmaan ympäri.

Tässä höyrylaiva Ukkopekka on tulossa Naantaliin.
Me kuitenkin astuimme Ukkopekkaan vasta illemmalla Turusta.

Tässä olemme menossa tutustumaan yhteen
Herrankukkaron viidestä savusaunasta.
Sisään sopii vaivaiset 124 saunojaa...!

Oskari tutustutti meidät höyrylaiva Ukkopekan toimintaan.

Ajattelin laittaa tännekin muutaman kuvan upeasta viikonlopustamme runsas kaksi viikkoa sitten. Kertakaikkisen elämysloman tarjosivat meille Marja ja Pentti-Oskari Kangas.

Pentti-Oskarihan on monelle tuttu Pentti-Oskari Kankaan Seitsemän Seinähullua Veljestä-yhtyeestään. Nykyisin Oskari on monen toimen liikemies, jonka perheyhtiö luotsaa mm. höyrylaiva Ukkopekkaa sekä Rymättylässä sijaitsevaa Herrankukkaroa, vanhan kalastajatilan ympärille rakennettua hulppeaa kokous-, koulutus- ja virkistyspaikkaa. Turussa, Aurajoen rannalla on Vaakahuoneen paviljonki, joka sekin on monelle tuttu viihtymispaikka. Siellä sijaitsee myös Ukkopekan "pilettikonttori".

Henkilökohtaisesti tutustuimme Pentti-Oskariin Sri Lankassa jokunen vuosi sitten. Itse asiassa tapasimme Sanjeewan perheen omistamassa Sun Set-ravintolassa Hikkaduwassa. Pentti-Oskari ja Marja viettävät talvet Sri Lankassa, jossa he ovat monessa avustustoiminnassa mukana. Suurin projekti on Lotus Hill hanke, jonka puitteissa on kerätty varoja monenmoiseen avustustoimintaan. Lisätietoa osoitteesta http://www.positiivarit.fi/Content.aspx?7d9a155b-12f7-42a4-acb6-4a20d53dbd1b . Itsekin olemme mukana Lotus Hill-yhteisökummeina, joskin meillä on myös omat henkilökohtaiset kummilapsemme Lions-järjestön kautta.

Meillä oli tarkoituksena käydä Sanjeewan ja Chandiman kanssa vain tervehtimässä Marjaa ja Oskaria, Joonakin oli mukanamme. Kuinka ollakaan, koko viikonloppu vierähti heidän vierainaan.

Ensimmäisen yön vietimme Naantalissa, entisen luostarin nunnien asunnoissa. Tuvat olivat viihtyisiä, ja ne sijaitsevat aivan Marjan ja Oskarin oman kodin läheisyydessä. Seuraavana päivänä kävimme tutustumassa Muumimaailmaan, jossa oli mielenkiintoista näkemistä meille aikuisillekin. Iltapäivällä Marja ja Oskari veivät meidät upealla m/s Noora amerikanveneellään kierrokselle Luonnonmaan saaren ympäri.

Naantali on kertakaikkisen upea kesäkaupunki, mutta kuten Oskari sanoi: "Talvisaikaan käy aamupäivällä postinkantaja, ja iltapäivällä onkin sitten hiljaisempaa."

Illattain suunnistimme kohti Herrankukkaroa. Luxus-linnunpönttöönkin oli ilman muuta käytävä tutustumassa, vaikka me yövyimmekin mieluummin alempana, vaikka pöntöstä hierova Hästens-patja löytyikin...!

Oskarin mielikuvituksella ei ole rajaa: Yöpymiseen rakennetuista linnunpöntöistä olimme jo kuulleetkin, mutta kaksikerroksinen ulkohuussi, "Tårta på torta...!" No, se tosin jäi käytännön kokeilua vaille. Asetuimme taloksi omiin mökkeihimme, ja sitten olikin jo aika lähteä kohti Turkua. Hetkisen ehdimme ihmetellä Vaakahuoneen Paviljongin valtaisaa asiakasmäärää, kunnes olikin jo aika astua laivaan. Matka höyrylaiva Ukkopekalla kohti Loistokarin karunkaunista saarta alkoi.

Loistokari on aivan upea pieni saari, ja mitkä herkkupöydät meitä siellä odottivatkaan!

Saavuttuamme takaisin Turkuun, veimme ensin Oskarin kotiinsa Naantaliin, sitten ajelimme yöpymään Herrankukkaroon. Täytyypä sanoa, että nukahdimme väsyneinä mutta onnellisina.

Seuraavana päivänä kävimme hyvästelemässä Marjan ja Oskarin. Pian oli aika hyvästellä myös Chandima ja Sanjeewa, sillä he jäivät vielä Lions-tuttujensa luo vierailulle. Teimme Ahtokarin parinkunnan kanssa treffit Raisioon, ja hyvästely oli haikeaa.

Santulla ja Chandimalla on tuttuja myös Helsingissä, joten he kävivät myös siellä. Viime tiistaina he sitten lähtivät takaisin kotimaahansa.

Matka oli sujunut hyvin. Nyt he sitten odottelevat meitä Sri Lankaan. Täytyy sanoa, että matkakuumetta pukkaa.

Kiitoksia niin palijo notta piisaa!

Vielä viime viikolla muutama itsepoimija kävi poimimassa kesän viimeisiä mansikoita. Nyt, kun olemme jo syyskuun puolella, voimme kai julistaa mansikkakauden päättyneeksi.

Tähän kesään voimme olla tyytyväisiä. Toissavuotinen sadekesä toi marjatilamme tulokseen ison miinuksen, mutta nyt olemme kiitollisin mielin.

Niinhän se on, että ilman asiakkaita kaikki olisi turhaa. Torjunta-aineeton viljelytapamme on tuonut tänä kesänä entistäkin enemmän terveiden elintapojen ystäviä torikojuihimme sekä suoraan tänne marja- ja vihannestilallemme. Suurkiitos teille, hyvät asiakkaamme!

Kiitos kuuluu tietenkin myös työntekijöillemme. Iloiset, ystävälliset myyjämme torilla, kiitos! Poimijamme täällä pelloilla, kiitos! Ilman työtänne eivät mollukat olisi koreihin pomppineet. Täällä tilalla työskentelee vielä hetken aikaa pari nuorta miestä, mutta kuukauden loppuun mennessä syystyöt on tehty. Viljat myymme pystykaupalla, joten puintikiireitä meillä ei ole.

Mansikka-asioihin palaan näissä blogeissani seuraavan kerran vasta ensi kesänä. Grillimme kuulumisia sen sijaan saatan kertoilla moneenkin otteeseen...!

Tapaamisiin... Grilli PuskaJussilla, Kurikassa!