Käväisimme muun muassa Lepaalla puutarhanäyttelyssä. Kaikenlaisia uusia ideoita jäi takataskuun, sieltä ne poimitaan käyttöön ensi kesän tullen. Kuva on Lepaalta, siinä kaksi marjaa - eiku kaksi Jarmoa. Meidän Jarmon kanssa jutustamassa taimitoimittajamme Jarmo Röppänen Marja-Suomen Taimituotannosta.
Poissaollessamme pizzeriassamme oli ollut melkoisesti vipinää. Tarjouskupongit houkuttavat pizzannälkäisiä, ja olihan meillä Laihian Nuukuuren viikon kunniaksi burger-ateriatkin tarjouksessa.
Jotenkin mieleni on kaihoisa. On mukavaa palata taas mansikoiden parista pizzan ja burgereiden pariin, mutta mielelläni olisin jatkanut mansikkatilan emännän pestissä pidemmänkin aikaa tällekin kesälle.Talomme vieressä oleva vihannesmaa on jo käännetty, ja musta pelto on surullisen näköinen. Ikään kuin se yrittäisi sanoa, että sillä olisi ollut vielä annettavaa tälle vuodelle. Minä sille olen koittanut puhua, että lepäähän nyt, niin jaksat taas ensi kesänä kasvattaa satoa.
Itse asiassa säikähdin töistä tullessani, kun huomasin käännetyn maan. Minulla kun on kasvamassa papuja varhaissipulimaalla. Päätin säästää maata, ja istutin pavut sipulipenkkiin sen jälkeen, kun sipulit oli nostettu. Kaksi satoa samasta paikasta, kätevää! No, onneksi isäntä oli muistanut papuni, ja maa oli siltä osin kääntämättä. Toisin oli vuosi sitten, kun valkosipuliviljelmäni oli joutunut unohduksiin jonnekin hernemaan laitamille. Sinne sipulini sitten käännettiin. Minä mökötin ainakin kaksi päivää, kun harmitti niin vietävästi.























