 |
| Amanda esittelee juuri poimittua Sonata-laatikollista. Mansikkalippumme hulmuaa taustalla. |
Meillä on tänä kesänä käynyt useampikin sellainen asiakas, joiden jutustelusta on selvinnyt, että mansikoita haetaan tuliaisiksi treffeille. Eilen yksi vanhempi mieshenkilö kysäisi, onko meillä niitä sydämenmuotoisia mansikoita. Sellaisia, jollaisesta oli kuva sunnuntaisessa blogipostauksessani. Hän olisi halunnut yllättää naisystävänsä, koskapa heillä oli kuulemma takana kaksi vuotta yhteiseloa. No, ihan sydämenmuotoisia ei siihen hetkeen löytynyt, niinpä hän vei rakkaimmalleen kaksi laatikollista mansikkaa - yhden kummallekin vuodelle. Tulee ensi vuonna kuulemma hakemaan kolme.
Mitenkähän sydämenmuotoisen mansikan jalostus onnistuisi? Sellaisilla kun voisi olla kovastikin menekkiä! Siinä olisi jalostuksen ammattilaisille haastetta kerrakseen. Meillä on muuten sydämenmuotoisia rasioita, joten ei me toki aivan "sydämettömiä" olla!
Uusista, viime toukokuussa istutetuista taimista kerätään nyt ensimmäistä satoa. Mansikat ovat kertakaikkisen upeita! Koleassa säässä kasvaneet punaposkiset herkut ovat saaneet kokoa normaaliakin enemmän, ja viime päivien aurinkoiset päivät ovat saaneet makeudenkin juuri sellaiseksi kuin torjunta-aineettomasti viljellyssä mansikassa kuuluu ollakin: Ihanaiseksi!
Uusien taimien myötä meillä on taas myynnissä Polka ja Sonata- lajikkeiden lisäksi myös varhaislajikkeena tunnettua Honeoye-mansikkaa. Löysin tutkimustietoa juuri tästä lajikkeesta: Suomalaisessa tutkimuksessa on nimittäin havaittu, että mansikkalajeista
eniten terveydelle hyödyllisiä fenolisia yhdisteitä on juuri Honeoye-lajikkeessa. Lisää tietoa mansikan terveysvaikutuksista löydät
täältä.
Tervetuloa mansikan itsepoimintaan, hinnat pienelle Polka-lajikkeelle 4 €/kg, keskikokoinen 5 €/kg, ja tänään ensimmäistä kertaa itsepoiminnassa Polkaa myös uusimmalta istutukselta hintaan 6 €/kg. Edellisessä postauksessa kerroinkin juuri tämän uuden pellon "olkimarjasta".
Valmiiksipoimitut Polka- ja Sonata-lajikkeet á 44,90/4 kg, mutta nyt kolme laatikkoa yhteishintaan
99 €. Tällöin yhden laatikon hinnaksi tulee vain 33 €. Honeoye-lajike maksaa nyt vain 29 €/4 kg, eli johan menee halvalla ilman torjunta-aineita viljelty mansikka!
Reijan rinkulakahvio tarjoilee kotimyyntiasiakkaille donitsikahvit/mansikkamehut veloituksetta. Kakkutaikinasta valmistettuja herkkudonitseja voi ostaa myös kotiinviemisiksi!
Tuotteitamme myynnissä myös Vaasan kauppatorin myyntipöydissämme. Laatikot kannattaa varata puh. 0400-667179/Jarmo tai 040-5963111/Reija, toki voi noutaa varaamattakin!
TERVETULOA TERVEELLISILLE OSTOKSILLE!