Laskeeko aurinko toistekin?

Eilen illalla oli Kyrönjoen yllä aivan fantastinen värinäytelmä. Olin juuri tulossa kotiin, ja kävin hakemassa kameran. Ajoin autolla jokirantaan vaikka matkaa on vain parisataa metriä, mutta tilanne oli juuri menossa ohi auringon laskiessa.

Painoin laukaisimesta tallentaakseni upean näyn. Sorsaperhekin lipui hitaasti auringon muodostamaa siltaa!

Painoin voimakkaammin, mutta mitään ei tapahtunut. Mikä per...? "Lataa tai vaihda akku", viestitti kamera minulle.

Äkkiä autolla takaisin kotiin hakemaan vaihtoakkua. Joka oli sekin tyhjä. Missä laturi...? Ihme kyllä löytyi. Akku minuutiksi lataukseen, sitten uudelleen matkaan ja isännän taskudigi varmuudeksi mukaan.

Sorsista ei ollu enää tietoakaan kun pääsin joelle takaisin. Aurinko oli hukuttautumassa horisonttiin, mutta vielä oli väriä taivaanrannassa. Pari kuvaa otin, sitten ajattelin vaihtaa automatiikalta manuaaliseen toimintoon. Ilman salamaa tunnelma olisi taltioitunut paremmin, ja tukijalustaksi tuntui sopivan rannassa oleva kaide. Sitten taas "Lataa akku!" Tyhjä akku ei minuutissa lataannu.

Kuinka tuommoinen asia voikin ottaa niin suunnattomasti päähän. Ainutlaatuinen tilanne, sitten tekniikka ei toimi. Tuollaisissa tilanteissa ei taskudigillä tee yhtään mitään, järjestelmäkameralla taas voi tehdä pimeässäkin vaikka mitä. Jos on akkua.

Isäntä oli ihmeissään, kun moinen asia sai meikäläisen niin pahalle tuulelle. Kyllä se aurinko laskee toistekin, se sanoi.

Eikä laske. Eikä ne sorsat ainakaan siinä oo enää ikinä.

Stand-up-komiikkaa elävästä elämästä

Mitenkä sitä löytääkään itsensä usein muistelemassa "Vanhoja Hyviä Aikoja?"

Kahvilamme työporukkaan kuului vuosikausia eräs nuori poika. Alun perin hän oli yläasteaikanaan meillä TET-harjoittelussa. Kuten myöhemmin hänen kanssaan totesimme, hänen purkanpoisto-operaationsa kahvilamme pöydänkansien alapuolelta sujui sen verran mallikkaasti, että työpestihän siitä lankesi.

Keittiö- ym. työt sujuivat pojalta kiitettävällä tavalla, taisipa hän jossain vaiheessa toimia leipurinakin. Jutustelupuolikin sujui nuorelta mieheltä naisvoittoisessa työyhteisössä erityisen mallikkaasti, mutta vain reheristi suamen kiälellä.

Omasta aloitteestaan poika alkoi vähitellen opettelemaan myös kassahommia. Kaikki sujui hyvin - paitsi palvelu ruotsiksi!

Muistan ikuisesti asiakkaan ilmeen, kun poika ilmoitti ostosten yhteissummaksi tvåttitvå mark. Asiakas taisi kysyä jotta "Vad...?" ja poika arveli hänen tarvitsevan vielä vettä. Ei ku vattenglas eteen, ja asiakkaalla entistä pöllähtäneempi ilme.

Myöhemmässä vaiheessa kyseinen poika ansaitsi opiskelurahoja stand-up-koomikkona. Jotta toimenkuva pysyi lähes samana.

No, nykyään tämä mieheksi varttunut herra on insinööri. Kielitaitokin on kunnossa, sen takaa ruotsinkielinen avopuoliso. Uskoisin, että komiikkaa syntyy nykyään kätevästi myös toisella kotimaisella.

(Ps. P.S., tästä hyvästä minun ehkä kuuluu tarjota sinulle pizza. Välkommen, jag bjuder...!)

Valtarin aamushow ja pesua viimeisen päälle

Talouteemme kuuluu kolme kissaa. Niillä on lokoisat oltavat veljeni rakentamassa lämmitettävässä kissankopissa. Siitä huolimatta ne silloin tällöin livahtavat sisälle.

Yleensä vilahtaminen tapahtuu aamukiireessä. Kun lähtömme syystä tai toisesta jää aina viime tippaan, kissojen haeskelu sohvan alta tai yläkerrasta muodostuu äänekkääksi operaatioksi. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että joku perheenjäsenistämme samaistuu koiraksi ja alkaa kovaäänisen haukkumisen ja murinan, jolloin kissat yleensä häntä pörröisinä katsovat parhaaksi jättää "ihmisten pesään" tutustumisen ja poistuvat pikimmiten rauhalliseen ulkoilmaan.

Tämä Valtarin aamushow tuli mieleeni, kun kuuntelin erään asiakkaamme juttelua siitä, miten vaikeaa on joskus löytää kissaa ulkoa kun pitäisi lähteä jonnekin. Heillä on sisäkissa, joka käy ulkona ainoastaan tarpeillaan. (Naapurin kukkapenkissä???)
Me taidamme olla perin eriskummallinen perhe, kun meillä tehdään kaikki toisin...!

Keväällä meillä tapahtui sellaista, joka voidaan myös luokitella kategoriaan "Voi Sattua Ainoastaan Ja Vain Valtarin Perheessä." Olimme laittamassa sisääntuloterassia kesäkuntoon, eli haettiin terassille pöytä ja tuolit. Maatalousharjoittelijamme olivat avustamassa, heidän tehtävänään oli pestä painepesurilla terassin lattia ja puuritilät. He tiesivät, että tarkoitukseni oli pestä myös ikkunat. Pojat päättivät olla avuliaita, ja päästivät paineella vettä myös keittiön ikkunaan. Kun vesisuihku osui tuuletusikkunaan, tapahtui jotakin odottamatonta. Ikkuna aukesi, ja vesisuihku lensi keittiön seinälle saakka.

Jotta meillä tehdään kaikki viimeisen päälle. Keittiön seinäkin pestään painepesurilla.

Kissoihin liittyy sekin, miksi tuuletusikkuna oli jäänyt lukitsematta. Kissoilla kun on tapana tulla istumaan ikkunalaudalle, kun olemme ruokailemassa. Joona oli käynyt silittämässä niitä tuuletusikkunan kautta, ja unohtanut lukitsemisen.

Tällaisia tarinoita elävästä elämästä tällä kertaa.

Maksalootaa rusinoilla

Miehenalkumme on löytänyt uuden lempiruoan. Maksalaatikko rusinoilla.

Perheemme ruokapöydästä ei joulua lukuun ottamatta juurikaan ole maksalaatikkoa löytynyt. Söin itseni irti moisesta eineksestä opiskeluaikoina, jolloin maksalaatikko oli jostain syystä kauppojen tarjoustuotteena lähes jatkuvasti. Näin ollen meitä maksalaatikolla eläviä kauppaopiston naisia oli liikkeellä laajasti.

Toistakymmentä vuotta sitten oli kahvilamme työntekijöillä myös maksalaatikkobuumi. Sitä tytöt lämmittivät mikroaaltouunissa - ilman kupua. Ja rusinat pitkin uunin seinämiä.

Jouluksi olen pyrkinyt tekemään laatikkoruoat itse. Ja kun puuhaan olen kerran ryhtynyt, niin olen tehnyt saman tien riittävästi. Jopa niin riittävästi, että yleensä pakastimesta on löytynyt joululaatikkoja vielä juhannuksenakin. Myös maksalaatikkoa.

Jos lapsen saa onnelliseksi ostamalla kaupan maksalaatikkoa, niin mikä ettei. Valmislaatikkoa olen kyllä parannellut sekoittamalla joukkoon kananmunia ja kermamaitoa. Sitten uuniin - ja hyvää on. Tämän ruoan lisukkeena pojalle maistuu puolukkahillokin, joka muuten ei kelpaa.

Vieroksuntani kaupan valmislaatikoita kohtaan johtuu myös siitä, että aikoinaan kerrottiin kauhutarinoita säilöntäaineiden suihkuttamisesta valmislaatikoiden pinnalle. Vanhimmat lapsemme eivät näin ollen juurikaan kaupan laatikoita saaneet.

Nyt on tällä äireellä ote herpaantunu. Voi mua.

Ilmaisutaitoa vailla vertaa

Lapsilla on luontainen kyky heittäytyä erilaisten tunnetilojen valtaan etenkin kauppareissuilla. Heille tuntuu olevan maailman yksinkertaisin asia saada kanssaihmistenkin huomio kääntymään esittämäänsä asiaan. Heidän ilmaisutaitonsa on vailla vertaa - äänenkäyttökin on erinomaista. He eivät pode esiintymiskammoa, vaan saattavat keskittyä asiansa esittämiseen koko kehonsa voimalla. Lattialle heittäytyminen ja potkiminen on yksi oivallisimmista tehokeinoista, kiljumisella tehostettuna.

Pitäisiköhän meidän aikuisten ottaa mallia lasten kyvystä saada tahtonsa läpi - joskin tahtomisen kohde olisi ehkä syytä vaihtaa karkkihyllyn tyhjennyksestä hieman laajempiin asiakokonaisuuksiin. Monesti kun on niin, että vaikka kykyä olisi niin tahto puuttuu. Kun ei huvita niin ei vaan huvita. Tai ei kehtaa, ei viitsi.

Tällaisia mietteitä tuli mieleeni, kun tässä päivänä eräänä jouduin seuraamaan sivusta kaupan karkkihyllyn luona tapahtunutta spontaania näytöstä.

Muttei meirän lapset sellaasta, ne on vaan ne muiren kakarat.

Meidän lapset ovat kehitelleet huomaamattomat keinot saadakseen tahtonsa läpi. Muun muassa luvan kysyminen johonkin asiaan ollessani puhelimessa on helppo tapa. Ilmeisesti en pysty keskittymään kahteen asiaan yhtä aikaa, koskapa on tullut nyökyteltyä myöntyvästi asioille joista en jälkeenpäin muista kuulleenikaan.

Erinomaasen fiksuja kersoja meillä.

Kopio ScanBurgerin kotisivujen uutisesta (ei tosin tuore uutinen enää)

JARMO HARPPOI YRITTÄJÄKSI SCANBURGER PUSKA-JUSSIIN KURIKKAAN

Grilli Puska-Jussi on niittänyt mainetta ehkä maamme kalleimmalla annoksella ”Nätti-Jussin erikoisella”. Annos todellakin on erikoinen, sillä hintaa tuotteella on 83,60 ja se sisältää mm. hollantilaista hanhenmaksaa, venäläistä kaviaaria sekä häränpihvin.

– Halusimme kehittää tuotteen, josta puhutaan. Moni ulkopaikkakuntalainen on tullut varta vasten katsomaan tätä tuotetta, yrittäjä Tapio Puska kertoo.

ScanBurger-ketju tuli kuvioihin mukaan, kun vanha grilli sai jäädä ja tien toiselle puolelle päätettiin rakentaa uusi, Drive-in tyyppinen ruokapaikka.

– Perinteiset grilliruuat eivät enää kehittyneet, halusimme tarjota jotain uutta lisäarvoa. ScanBurger-konsepti oli vastaus tähän haasteeseen. Suuret ja laadukkaat tuotteet, tunnettu tuotemerkki ja joustava yhteistyö olivat keskeisiä perusteita, jotta uskalsimme ottaa askeleen ketjuun liittymiseen, Puska kuvaa yhteistyön alkuaikoja.

Uusi Drive-in ruokapaikka valmistui ja ScanBurger-tuotevalikoima tuli merkittäväksi veturiksi perinteisten tuotteiden rinnalle. Uuden pikaruokapaikan myyntikehitykset ovat olleet huimia ja se on löytänyt paikkansa kurikkalaisten ja ulkopaikkakuntalaisten mielissä.

Mutta aikansa kutakin. Liiketoiminnan positiivinen kehitys mahdollisti toimipisteen myynnin ja siirtymisen harrastusten pariin, eli Zetori -traktoreiden kimppuun.

– Yhteistyö ScanBurger-ketjun kanssa on ollut todella hyvää. He antoivat sopivan annoksen vapauksia ja mahdollisuuksia, mutta tukivat ja ohjasivat liiketoimintaamme. Yrityksen myyntikin tehtiin joustavasti ja uusi yrittäjä pystyi aloittamaan toiminnan saman tien, kuvaa Kurikan ScanBurgerin nyt jo entinen yrittäjä Tapio Puska.

Tapio ja Pirjo Puska myivät ScanBurger-toimipisteen kesäkuun alussa vähäkyröläiselle Sun City Bakers Oy:lle, jonka ohjaksissa on mansikka- ja vihannesviljelijä sekä kotipizzayrittäjä Jarmo Valtari. ScanBurger-toimipisteen liiketoiminnan positiivisen kehityksen sekä legendaarisen maineensa takia hänkin täkyyn tarttui, kun toimipiste tuli myyntiin.

– Eihän tätä voinut päästää ohi. Luovuimme äskettäin donitsipaikasta Vaasassa ja tuntui, että jotakin uutta voisi hommata tilalle.

Valtarin mukaan pikaruokapaikassa ei kuitenkaan muutu mikään oleellisesti. ScanBurgerin vahva tuotevalikoima ja kymmenkunta työntekijää hoitaa ScanBurger-toimipisteen pyörittämisen kuten tähänkin asti.

Ristus, ku tämon vaikiaa

Elämän vaikeimpia asioita ovat ihmissuhteet. Sehän tulee ilmi jo hiekkalaatikkoiässä. Kun kränää tulee, heitetään hiekalla eikä ollakaan enää kavereita.

Kypsemmällä iällä heitetään hiekan sijasta sanoilla. Kutsun sitä psyykkiseksi väkivallaksi. Se sattuu enemmän kuin fyysinen.

Sain eilen sähköpostia, jota olin osannut odottaakin. Sen sisältö oli voimakkaampi kuin olin kuvitellut. Ensi vaikutelmani viestin luettuani oli: "Soot vääräs, moon oikias." Sitten ajattelin, että sitähän sain mitä tilasin. En vain tullut tarkemmin ajatelleeksi mitä tuli tilatuksi.

Elämä on äärettömän monimutkainen kokonaisuus. On asioita, joihin vain ei ole oikeata vastausta. Sitä luulee itse olevansa oikeassa, kunnes joku tulee ja kääntää asiat päälaelleen. Loppujen lopuksi kaikki osapuolet saattavat olla väärässä. Kaikki riippuu kaikesta: tunnetilasta, elämäntilanteesta, mistä milloinkin.

Elämän tarkoitus on olla onnellinen, mutta elämäntehtävä taas on onnen etsiminen. Tällaisissa asioissa eletään enemmän tai vähemmän tunnetasolla. Jos näin herkissä asioissa haavoittaa jonkun sisintä täysin tahtomattaan, on syyllisyys piinaavaa.

Tällaisia asioita jouduin pohtimaan viime yönä, kirjoittaessani vastausta saamaani viestiin. Selityksiä ja itsepuolusteluja rivi toisensa jälkeen.

Tällaista elämä joskus on. Vaikiaa. Eikä totisesti yksitoikkoista.