Tarinoita elävästä elämästä

torstai 18. helmikuuta 2010

ScanBurger PuskaJussin uutuustuote on HIRVEÄ...!

Hirvi-Heikin

PÄIVÄN KAATO
- annos muusilla, ranskalaisilla, lohkoperunoilla tai riisillä
- 200 g hirvenkäristystä kera paistetun sipulin
- salaatti lisukkeineen
- Remoulade-kastiketta ja puolukkahilloa

Kurikan ensimmäinen asukas on perimätiedon mukaan ollut nimeltään Hirvi-Heikki. Hän oli lähtenyt Satakunnasta, Huittisten Lauttakylästä jäljittämään suurta uroshirveä v. 1412. Heikki seurasi hirveä aina Kurikkaan saakka, ja tästä hän on saanut nimen Hirvi-Heikki.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kurikka

Alkuperäisessä Kurikan vaakunassakin komeili hirven pää, tosin Jurvan kanssa tehdyn kuntaliitoksen jälkeen hirvi jäi pois vaakunasta. Harmillista!

ScanBurger PuskaJussi-grillillämme Kurikassa on nyt uutuustuotteita, jotka olemme kehittäneet nimenomaan Hirvi-Heikin kunniaksi. Pääosassa on hirvi.

Hirvi-Heikin
PARAS PURILAINEN

- 100 g hirvenkäristettä kera paistetun sipulin
- salaattia, hamp.kastiketta, mausteita
- Remoulade-kastiketta, haluttaessa puolukkahillo

Tulossa on myös K-18 HIRVEÄ krapulamättö. Raaka-aineet ovat samat kuin PÄIVÄN KAATO-annoksessa, mutta se sisältää tuplaranskalaiset ja tuplakastikkeet, mukaan annetaan tarvittaessa lusikka kastikkeiden nauttimista varten...

Listalle tulee oikeasti tuo K-18-teksti. Eihän krapulaakaan voi olla alaikäisillä, siispä ei myöskään HIRVEÄ krapulamättö ole tarkoitettu alaikäisille. Henkkarit vaaditaan...!

...JA NÄMÄ MAKUELÄMYKSET TARJOAA
SCANBURGER PUSKAJUSSI KURIKKA

http://www.puskajussi.fi/

TERVETULOA!

maanantai 15. helmikuuta 2010

Talven portti

Jarmo kuvasi 10.1.2010 tämän "Talven portti"-nimisen
otoksen, jossa Susanna lenkkeilee Haavistontiellä.

Lapsuudessani rakastin lumilinnojen tekoa, kuten kaikki muutkin lapset. Tuolloin oli myös lunta, eli rakennusmateriaalia riitti. Mielipuuhiini kuului myös labyrinttikäytävien lapioiminen puutarhaan, ja suurimpiin kinoksiin kaivettiin tunneleita. Toisaalta tunneleiden rakentaminen oli kiellettyä puuhaa, silla vaarana oli romahtaminen.

Lapsuusaikojen jälkeen lunta ei juuri ole ollut - paitsi niinä 80-luvun vaihteen talvina, jolloin työskentelimme sivutoimisina talonmiehinä. Silloin lunta tuli ja tuli.

Tänä talvena lunta on taas tullut. Mahtavaa! Joona on kaivanut pihamme valtaviin lumikasoihin tunneleita ja käytäviä. Suurin kasa toimii laskettelumäkenä hyppyreineen. Joona on myös innostunut hiihtämisestä. Tiistaisin on hiihtokoulu, ja viikonloppuisin on ollut kisoja. Laskettelemassakin on käyty.

Luonto on tulvillaan upeita taideteoksia lumen muotoillessa pintoja valkealla turkillaan. Puilla on kannettavanaan valtaisat lumitaakat. Lenkkeilyreitillämme Haavistontiellä useassa kohdassa puut ovat taipuneet tien yli muodostaen ikään kuin portteja, joiden läpi talvisen tien kulkijat saavat ylväästi astella.

Päivät ovat selvästi pidentyneet. Tästä linkistä voi tutkia auringon nousu- ja laskuaikoja: http://www.moisio.net/taivas/aurinkokalenteri.php?mode=1&zc=37&paikka=V%C3%A4h%C3%A4kyr%C3%B6&latdeg=63.0666667&long=22.1&dy=14&mn=02&yr=2010&kk=3

Auringonvalo saa ihmeitä aikaan - ei pelkästään luonnossa, vaan myös meissä ihmisissä. Energiamme lisääntyy valon lisääntyessä. Olemme osa luontoa, vaikka miten yrittäisimme keinovalon avulla vuorokausirytmiämme muuttaa.

Tervetuloa kevät!

perjantai 1. tammikuuta 2010

Uusi kerällinen elämänlankaa

Perheemme vuosi vaihtui Vaasassa. Vaskiluodon sillalta oli hyvät näkymät
vankilan rannassa sijaitsevaan Räätälinsaareen, josta ilotulitus suoritettiin.

Vuosi vaihtui. Taas olemme saaneet uuden kerän elämänlankaa päivä kerrallaan kudottavaksi. Toivotaan, että lanka ei sisältäisi kovin runsaasti takkuja, sillä solmukohtien selvittely on usein vaivalloista.

Kaikille heitetään samansuuruinen kerä, mutta kerän riittävyydestä tai ominaisuuksista ei ole tuoteselostetta. Toisille osuu silkkilankaa, toisten lankakerä saattaa sisältää nyppyjä. Joillakin lanka katkeaa kesken kaiken.

Toivotaan, että pystymme kutomaan iloisenkirjavan vuoden, ilman suurempia reikiä. Tummiakin kohtia täytyy olla, että kirkkaat väritkin pääsevät oikeuksiinsa.

OIKEIN HYVÄÄ ALKANUTTA
VUOTTA IHAN JOKAISELLE!

lauantai 26. joulukuuta 2009

Hyvää Joulua!

Hyvää Joulua!
God Jul!
Merry Christmas!

Reija ja Jarmo Valtari perheineen

Ps. Kuva kuusenhakureissulta jouluaattona.

keskiviikko 16. joulukuuta 2009

Nakuenkeli ja rousteen syvin olemus

Naku lumienkeli.

Aamuyöllä oli satanut lunta. Sitä oli tullut jopa niin paljon, että se riittää suojaamaan mansikkamaitamme melko koviltakin pakkasilta. Voitte arvata, että olemme onnellisia. Isäntä kipaisi aamulla ensi töikseen tekemään lumienkelin porraspäähämme. Suoraan sängystä päin, pukeutumatta. Taisipa siitä tulla nakuenkeli. Kyllä nyt kelpaa odotella joulua.

Roustetta kuvattuna metsätiellä.

Ylläoleva kuva rousteisesta metsätiestä on otettu 11.12.2009, jolloin lunta ei vielä ollut nimeksikään. Siinä on näkyvillä mielenkiintoinen ilmiö, josta tuntuu olevan hyvin vähän tietoa saatavilla. Uusi Suomen kielen sanakirjakaan ei kyseistä rouste-sanaa tunne.

Seuraavasta linkistä löysin kuitenkin melko hyvän selostuksen rousteen muodostumisesta:

http://www.pirkanmaanmetsat.fi/metsakoulu/sanasto.php#routa

"Pintaroutaa eli roustetta muodostuu yöpakkasten aikaan, kun hienojakoisen maan pintaosa jäätyy yöllä ja sulaa päivällä. Jäätyvän maan pintakerros nousee koholle. Liikehdintä katkoo juuria ja nostelee pieniä taimia maanpinnalle. Rouste voi haitata erityisesti kylvöä ja luontaista uudistamista."

Jääpuikot näyttävät ikään kuin kasvavan maasta. Maailma on täynnä mielenkiintoisia asioita, kunhan niitä vain ehtii pysähtyä tutkimaan.

perjantai 27. marraskuuta 2009

Käkikellosta elävän elämän tarinoihin

Suoritan parhaillaan sanataideohjaajan opintoja Etelä-Pohjanmaan Opistossa. Seuraava essee liittyy oleellisesti näihin blogiteksteihini, siispä kopioin tekstin tähän.

Reija Valtari
Sanataideohjaajakoulutus / Sanataideohjauksen pedagogiset lähtökohdat, 2 op
Esseetehtävä, lokakuu 2009

Käkikellosta elävän elämän tarinoihin

Muistan olleeni pieni tyttö, kun ensimmäisen kerran aloin pohtimaan runouden syvintä olemusta. Hädin tuskin kirjoittamaan oppineena päätin ruveta runoilijaksi. Olin kuullut myös pöytälaatikkorunoilijoista ja harmittelin, kun en omistanut pöytälaatikkoa. Arvelin kenkälaatikon ajavan saman asian.

Konkretisoin runollista ajatteluani miettien, mikä esine on kaikkein runollisin. Kotoa löytämistäni esineistä tällaisen kunnian sai käkikello. Tosin tuon kotini seinällä olleen runouden ilmentymän sielu, käki, oli teljetty luukkuunsa. Vanhempani eivät tykänneet lainkaan tuosta puolen tunnin välein kukahtelemaan ponkaisevasta lintusesta, joten se oli tehty toimintakyvyttömäksi.

En muista tarkalleen, millainen runo syntyi tuon luukkuunsa vangitun käen kunniaksi, mutta pienen tytön mielessä tuo ensimmäinen runollinen aikaansaannos tuntui ylevältä. Myöhemmälläkin iällä olen silloin tällöin kuvitellut olevani runoilija. Tämän luulon vaivaamana olen väsännyt paperille mitä merkillisimpiä ajatelmia, niitä jopa erilaisiin lehtiin tarjoten. Jälkeenpäin tekstejäni tutkiskellessani olen joutunut syvän häpeän valtaan. Kiitän onneani, että ne harvat lehtiin päässeet tekstini on julkaistu nimimerkillä.

Pyrkiäkseni estämään runosuoneni mahdollisen pulppuamisen vastaisuudessa, päätin etsiä luettavakseni jonkinmoisen runoutta käsittelevän oppaan. Kirjallista ilmaisua käsitteleviä ja sanataiteeseen opastavia kirjoja tuntui olevan maailma pullollaan, mutta useimpien opusten teksti tuntui niin kuivalta, että sanoja sulatellessa tuli väkisinkin vatsanväänteitä. Loppujen lopuksi päädyin lainaamaan Tiina Pystysen Runousopin. Pystynen on kirjoittanut kirjansa erittäin mielenkiintoisella ja hykerryttävän humoristisella tavalla; opastaen, miten elämä voi muuttua taiteeksi… Todella hyvä kirja, joka sisältää paljon asiaa kuvattuna kaikkea muuta kuin tavanomaisesti. Tästä kirjastahan voisin saada vinkkejä, miten ohjata ja kannustaa lapsia kirjallisen esittämisen saloissa!

Pystynen jakaa kirjailijat kahteen kastiin: ”On kirjailijoita, jotka keksivät tarinoita. Toiset taas ensin elävät ne tarinat, joista sitten kirjoittavat.”

Itse kirjoittelen tarinoita ja koenkin lukeutuvani kirjoittajiin, jotka aivan häikäilemättömästi käyttävät omaa elämäänsä materiaalinaan…! Tähän viittaa jo blogini nimikin: ”Tarinoita elävästä elämästä”. Aivan. Mielestäni sanataideohjaaja voi kannustaa kirjoittajia - niin nuoria kuin vanhoja - kirjoittamaan juuri siitä mistä parhaiten osaa, eli omasta elämästään. Jokaisen elämähän on ainutkertainen. Kukaan ei tunne samalla tavalla, eikä elämä itsellekään toista itseään samankaltaisena. Tavanomaisuudessaankin jokainen elämä on sisäistä seikkailua.

Elämäkertakirjoittajiin liittyen Pystynen kirjoittaa: ”Tunnustuksellisuus on vaikea taitolaji. Mitä henkilökohtaisemmalla tasolla liikutaan, sitä hämmentävämpää se on lukijallekin. Kun tullaan alueille, joista ei yleensä puhuta, rikotaan arkielämän käytössääntöjä. Se herättää ahdistusta. Joissakin herää uteliaisuus, toisissa taas helpotuksen tunne.” Minusta todella hienosti ilmaistua tekstiä, ja niin totisinta totta. Lasten sanataideohjausta ajatellen ei voida puhua elämäkertakirjoittajista, mutta kyllähän ”tunnustuksellista” kerrontaa voi käyttää minkä ikäisenä tahansa. Mielikuvitus on rikkautta, mutta todellisuus on kaikilla. Itse muistan, kuinka Susanna-tyttäreni teki kakkosluokkalaisena pitkiä sarjakuvia ”Nallen seikkailuista”. Tosiasiassa Susanna kertoi omasta elämästään, mutta esittäjänä oli Nalle.

Pystynen kirjoittaa oivallisesti, kuvaillen runoutta tekstien väliseksi leikiksi, jossa itse kieli on pääosassa erilaisine muotoineen ja kirjallisine keinoineen. Arvelisin, että lasten kanssa runojen maailmaan tutustuttaessa olisi helpointa aloittaa riimillisistä runoista. Tietty rytmisyys tuo esitykseen selkeyttä, ja loppusointujen ”maistelu” on ainakin omien lasteni mielestä ollut kiehtovaa.

Pystynen toteaa kielentutkijoiden ja runoilijoiden paljastaneen, miten monimutkainen järjestelmä kieli on. ”Runous tunkeutuu kielen rakenteisiin, mutta samalla siitä tulee salakieli, joka jättää asiaan vihkiytymättömät mysteerioista osattomiksi, asiantuntijoiden selitysten varaan.” Lasten kanssa työskennellessä ”salakielisyysongelmia” saattaa tulla, mutta syyt ovat toiset kuin aikuisten runoilijoiden maailmassa. Lapset ovat erinomaisia keksimään ”omia sanoja”, keksimään omia merkityksiä sanoille ja asioille. Juuri tässä piileekin yksi lasten kanssa työskentelyn rikkauksista.

Pystynen kertoo huomanneensa, että kun painettuun sanaan yhdistetään kuvia, alkaa tapahtua mielenkiintoisia asioita. Hänen mukaansa meillä kuitenkin jostain syystä pelätään kuvan ylivaltaa. Sanataidetta halutaan suojella kuvilta. Yhtäkkiä ajatellen Pystysen väite kuulostaa oudolta, mutta ilmeisesti näin kuitenkin on. Lasten kanssa työskennellessä asia kuitenkin lienee päinvastainen: kuva selkeyttää tapahtumien kulkua ja lisää mielenkiintoa. Oma tyttäreni on tehnyt loruja ja tarinoita nimenomaan kuvien innoittamana.

Pystynen kertoo kokevansa ajattelemansa tai kirjoittamansa kielen voimakkaasti kuvalliseksi. ”Yhtä paljon kuin sanoja, ajatukset ovat näkyjä. Kieltä ja kuvakieltä on mahdotonta erottaa toisistaan.” Onhan niin, että kirjan avaamalla kuvat vyöryvät silmille. Lukemisesta sen sijaan voi kieltäytyä. Tekstiin täytyy syventyä, ennen kuin se suostuu avautumaan.

Pystynen kertoo päiväkirjoistaan: miten rakastuminen 15-vuotiaana valaisi maailman, ja kuinka jokainen sydämenlyönti muuttui merkitykselliseksi. ”Se elämä, jonka me elämme ei koskaan enää toistu. Jokainen meistä on ainutlaatuinen ja ainutkertainen. Omien kokemustemme muovaamina me näemme maailman vähän eri tavalla kuin toiset. Tuosta maailmasta meidän tulee kirjoittaa uudelleen ja uudelleen omat tarinamme rakkaudesta, kaipauksesta, kuolemasta, yksinäisyydestä ja vanhenemisesta.”

Päiväkirjojen kirjoittaminen kannattaa aloittaa heti, kun kynä pystyy ajatuksia paperille hahmottamaan. Jostakin syystä päiväkirjoja kirjoittavat lähinnä tytöt, mutta miten saada myös pojat innostumaan? Jonkinmoisen vastauksen löysin Pystysen tekstistä, jossa hän kehottaa pitämään itseään sekä tutkimuskohteena että tutkimusvälineenä, jolloin saa sivutuotteena myös elämän tarkoituksen. Vaikeistakin vastoinkäymisistä voi selvitä jakamalla kokemuksensa kirjoittamalla. Syy elää on se, että voi kirjoittaa. Mitään niin pahaa ei voi tapahtua, etteikö siitä saisi tarinaa. Pettymyksille voi kirjoittaa tarkoituksen. ”Turhaa lähteä merille seikkailemaan, kun suurin seikkailu koetaan keittiönpöydän ääressä, tässä, minussa itsessäni.”

Edellä mainituilla syillä ei kirjoittamisen kipinää varmaankaan saa ihan nuorimpiin istutettua, mutta ehkäpä jo murrosikäisiin.

Sanataideohjaajan työssä ehkä vaikeinta on kritiikin antaminen. Pystynen toteaakin, että kun on kyse taiteesta, puhutaan arvostuksista, mausta ja vallitsevista muotisuuntauksista. Henkilösuhteet merkitsevät silloin paljon enemmän kuin esimerkiksi talouselämässä, jossa onnistuminen ja epäonnistuminen on mitattavissa selkein numeroin. Kirjoittajan tulisikin oppia olemaan kriittinen omaa tekstiään kohtaan, oppia katsomaan sitä lukijan silmin.

Katsoisin, että nuorimmilla kirjoittajilla tärkeintä on tekstin tuottaminen ja siitä saatava ilo; kielioppivirheet ovat toissijaisia. Aikuisemmalla iällä tekstin uskottavuuteen vaikuttaa oleellisesti kieliasu ja sen virheettömyys. Mikäli haluaa tekstejään julkaistavan, tärkeään asemaan nousee lopulta kustannustoimittaja. Pystysen sanoin ”kustannustoimittaja on henkilö, jonka tehtävä on suojella kirjailijaa kirjailijan omilta virheiltä”.

Pystysen kirjaan tutustuttuani olen päättänyt hankkiutua eroon siitä häpeästä, jota olen tuntenut vanhoja tekstejäni kohtaan. Jokainen ihminen on ainutlaatuinen. Niin minäkin – ja olen siitä jopa ylpeä! Omien lasteni kannustamisen kirjoittamiseen koen nyt entistä tärkeämpänä.

Sitten vielä siitä käkikellosta. Olen edelleenkin sitä mieltä, ettei sitä olisi saanut teljetä luukkuunsa. Sehän oli sananvapauden rajoittamista. Mutta silloin elettiinkin 1960-luvun loppupuolta.

perjantai 20. marraskuuta 2009

Hanne haastatteli "Muodin huipulle" - jaksojen voittajat

http://www.olivialehti.fi/Tyyli/Muodinhuipulle/tabid/237/ArticleId/1010/Default.aspx?Return=237

Tästä linkistä pääsee seuraamaan Muodin huipulle- jaksojen voittajien haastatteluja. Esikoisemme on haastatellut, kuvannut sekä myöskin editoinut nämä kunkin jakson jälkeen tehdyt otokset.

Tietoa

Usein ihan tavallinen päivä arkisine tapahtumineen, puuhineen ja kommelluksineen voi muodostaa tilanteita, joihin täytyy suhtautua ihan vakavasti ottaen huumorilla.

Murheet jakamalla tuska vähentyy, mutta - kas kummaa - positiivisuus se jakamalla sen kuin vaan lisääntyy!

Odottelen viestejänne osoitteessa valtarireija@gmail.com.

Marja- ja vihannestilamme kotisivut osoitteessa http://www.jarmovaltari.fi/

Kurikassa, Kurikka-hotellin vieressä sijaitsevan Scanburger PuskaJussi-grillimme kotisivut toimivat osoitteessa www.puskajussi.fi .