Parempaako Uutta Vuotta?!?

Ihmisellä on taipumus pyrkiä parempaan. Ihan asiallista, sinänsä. Mutta pelkkä taipumus ei asioita saa etenemään. Tarvitaan rutkasti halua. Haluamista taas saattaa häiritä se, kun ei nyt justihin oikeen viitti. Ei huvita ruveta yhtään mihinkään, ku on mukavee olla vaan ihan itteksensä ja orotella ihimeetä tapahtuvaksi.

Näinhän se menee, mutta vuodenvaihteessa on oiva tilaisuus tehdä lupauksia paremmasta elämästä. Aikoinaan tapanani oli tehdä päätöksiä entistä tehokkaammasta työskentelystä. Jouten ei ollut lupa olla hetkeäkään, muuten iskivät sellaisetkin itsesyytökset, ettei pahemmasta väliä. Nykyään en saisi itseäni tekemään moisia lupauksia, päin vastoin. Juuri sain järjestettyä itselleni vapaapäivän ylihuomiseksi, tai siis toimistopäivän. Joskus on kiva olla koko päivä pois "ihmisten ilmoilta", kotosalla. Se on lepoa se, kun saa tehdä jotain aivan muuta.

Isännän uudenvuodentoive on ihan samansuuntainen. Toiveella on oikein nimikin: "Avainnippu kevyemmäksi." Eli ensi vuonna on tavoitteena omistaa yksi firma vähemmän. Pizzerian myynti keventäisikin avainnippua huomattavasti, sillä kauppakeskuksemme ovissa kulkemiseen tarvitaan rutkasti erinäisiä avaimia.

Vaihtaisimme mielellämme yhden firman laadukkaampaan elämään. Tai sanoisiko inhimillisempään. Että sais edes joskus tehdä ihan mitä huvittaa. Vapaa-aikaa, sitä perheemme peräänkuuluttaa ihan tosissaan. Se kun ei näytä onnistuvan tehtäviä delegoimalla. Krooninen työvoimapula on nykypäivänä todellisuutta.

Asioiden priorisointiin yritän myös panostaa. Onhan eroa siinä, tekeekö oikeita asioita vaiko asioita oikein.

TÄLLAISISSA MEININGEISSÄ MENEN ENKÄ MEINAA
KOHTI VUOTTA TULEVAA.

Että ei muuta ku itte kullekki parahiten soveltuvaa
ja mukavimmalta tuntuvaa
Uutta Vuotta 2008!

Toivoopi: Reija perheineen

Isoja asioita

Käväisin työmaalla Vaasassa. Pizzeriassa saa vuosi vaihtua, laskutettavat tuli naputeltua kassapäätteelle. Ajellessani kotia kohti Joonan kanssa, raketit paukahtelivat jo monin paikoin.

Tasapuolisuuden nimissä mun on nyt pakko laittaa kuva myös kummipojastamme Sanjayasta.

Hän täytti 14.12. kahdeksan vuotta. Hän asuu äitinsä, pikkuveljensä ja isovanhempiensa kanssa. Isä on kuollut erittäin järkyttävällä tavalla v. 2004. Tapaturmaiseen kuolemaan liittyy alkoholi.

Perheen äiti tekee jonkin verran ompelutöitä poljettavalla Singerillä, lähinnä laukkuja. Kummipapereissa äidin ansioiksi ilmoitetaan 16 - 17 €/kk, joten eipä tuo työ kovinkaan tuottoisaa ole.

Sanjaya on kuvassa Joonan vieressä. Häneltä tuli synttärikortti Joonalle, ja kovasti hän odottaa meitä taas käymään. Nyt pidämme kuitenkin välivuoden, mutta vuoden kuluttua menemme taas. Voi olla, että pääsemme silloin ystävämme Sanjeewan häihinkin.

Mikäli kummitoiminta Sri Lankassa kiinnostaa, annan mielelläni lisätietoja. Toisin kuin monissa muissa kohteissa, Sri Lankassa kummilapsiaan pääsee myös tapaamaan - se on jopa erittäin suotavaa. Samalla pääsee tutustumaan kauniiseen maahan ja täysin erilaiseen kulttuuriin. Meikäläisittäin kovin mitättömällä rahasummalla pystyy Sri Lankassa tekemään isoja asioita. Koulutus on iso asia. Siihen ei kaikilla ole varaa, mutta siinä me kummit voimme auttaa, kuten monessa muussakin asiassa. Sri Lankassa avuntarvitsijoita riittää. Tsunamista tuli Tapaninpäivänä kuluneeksi kolme vuotta, ja tuhon jäljet näkyvät yhä. Turismikin on lopahtanut lähes kokonaan.

Joulumaisema viiveellä

Meillä on Sri Lankassa kaksi kummilasta. Näissä kuvissa olemme nuorimmaistemme kanssa tapaamassa toista heistä viime maaliskuussa. Madushani täytti juuri joulupäivänä yksitoista vuotta.

Tytön isä on kuollut, ja äiti yrittää elättää perhettä kutomalla bambuverhoja. Me maksamme tälle tytölle, kuten kummipojallemmekin, 120 € vuodessa, ja tämä summa jaetaan joka kuukausi annettaviksi stipendeiksi. Madushanilla, kuten myös kummipojallamme, on tarkka kirjanpito avustuksen käytöstä. Horana-Metro Lions-clubilta saamamme tiedotteen mukaan tyttö on luokkansa kolmanneksi etevin. Oppilaita on 27. Tytön tavoitteena onkin "to get higher education", ja se varmaankin tulee toteutumaan. Myöhemmin me tulemme maksamaan korkeampaa kummimaksua, sillä ylemmällä tasolla koulutus myös maksaa enemmän.

Menimme ensin Madushanin kotiin, mutta hänen koulunsa kesti sinä päivänä myöhään. Niinpä lähdimme sukulaisen opastamana kohti koulua. Ensin tapasimme tytön äidin, joka oli koulun lähettyvillä odottelemassa tytärtään. Hän hämmästyi melkoisesti tulostamme!

Yläkuvassa olevassa luokassa syntyi melkoinen hälinä, kun menimme Madushania hakemaan. Esittäydyimme, ja Jarmo kertoi lyhyesti maastamme, lumineen kaikkineen. Lopuksi hän kehotti kaikkia opiskelemaan ahkerasti.
Tässä kuvassa annamme tuliaisia: Mauri Kunnaksen Santa Claus, (englanninkielinen versio joulupukin tarinasta kera ihanien piirrosten), Suomen kartta palapelinä, Finlaysonin muumipyyhe, kynäkotelo täynnä kyniä ym.

Suomalainen ja srilankalainen kulttuuri poikkeavat toisistaan melkoisesti, sen saimme huomata monessa asiassa. Yhtenä voisi mainita srilankalaisen tavan osoittaa kiitollisuutta ja kunnioitusta. Madushani polvistui jalkojen juureen, kumarsi päänsä ja asetti kätensä rukousasentoon. Onneksi tiesimme, että kauneinta mitä tuossa tilanteessa voi tehdä, on koskettaa polvistujan päätä.

Miksi halusin kertoa tällaisen lyhyen tarinan kummilapsistamme juuri tänään? Se johtuu ohuesta lumikerroksesta, joka illan ja yön aikana satoi.

Lähetin nimittäin joulu - ja syntymäpäiväpakettien mukana kortin, jossa oli sama luminen kuva kodistamme, jonka julkaisin blogissanikin joulun alla. Ja kirjeessä kerroin, kuinka meillä on kylmää ja paljon lunta.

Millään muotoa en myönnä tarkoituksella valehdelleeni. Paketithan kortteineen ja kirjeineen piti lähettää jo joulukuun alussa. Silloin vielä uskoin lunta maahan leijailevan.

Jotenkin koen, että olisin rikkonut kummilastemme idyllisen mielikuvan kaukaisesta Suomen maasta, jos olisin kertonut, että vettä flosajaa eikä lumesta oo tietoakaan.

Aika hassua muuten; Minä kun stressasin kummilastemme joululahjojen lähettämisen kanssa, vaikka buddhalaisethan eivät joulua edes tunne. Tai kyllähän heillä asiasta tieto on, mutta ei heidän uskonnossaan sellaista juhlita.

Mutta nytpä on lunta, edes vähän, vaikkahan joulun kannalta viiveellä tulikin. Meikäläinenkin pääsi höpöttelijän maineesta - joskin viiveellä.

Väki väheni

Nyyh. Jouluvieraamme ovat lähteneet sillä aikaa, kun olen ollut töissä. Hanne ja Vesku kattiensa kera ovat matkalla kohti Turkua. Johanna kävi jouluna kotona vain kääntymässä.

Onneksi on tää kakkososa kotona. Lapsista siis. Kun meillä on nämä lapset kahdessa sarjassa. Vieraammat luulevatkin, että ollaan uusiopari, ja että nää nuorimmat lapsista on sitten yhteisiä. Höh. No, kieltämättähän nykypäivänä on aika erikoista, että ollaan saman kumppanin kanssa oltu yhdessä rippikouluikäisestä.

Eilen olimme naapurin nuorenparin häissä. Vettä satoi lumettomaan maahan, kun Tapio talutti nuorikkonsa alttarille. Sade tietää onnea. Meidänkin hääpäivänämme sataa ropautti, ja koleaa oli vaikka oli juhannus.

Huomenna on vuoden viimeinen päivä. Aikamoinen hoppu tulee meikäläiselläkin, jos meinaan tehdä kaikki ne työt, mitä oon tälle vuodelle suunnitellut. Mutta luovuttaja on aina häviäjä. Eli en luovuta. Voinpahan ainakin sanoa, että parhaani tein.

Modernimpi kissanpesä

Saanen esitellä: Tässä on Pekko. Toinen karvaisista jouluvieraistamme, Turun poikia. Se ei osaa tulkita kodinkoneiden käyttöopasta. Sitä, missä lukee, että kuivausrummussa ei kuulu kuivata kissoja.

Eilen illalla kuivausrumpumme taisi olla vielä käytön jäljiltä lämmin, kun Pekko oli hypännyt rumpuun. Mukavahan siellä oli rötkötellä. Katseli sieltä kutsuvan näköisenä toista karvattia, Almaa. Käyntiin ei katti sentään masiinaa saanut.

Keräsin taannoin kylämme lapsiperheiltä tarinoita ja sattumuksia, jotka sittemmin julkaistiin kylämme lehdessä. Eräs perheenäiti kertoi kuulleensa keittiöön kuivausrummun käynnistyvän. Juostuaan kodinhoitohuoneeseen kuivausrummun edessä oli ollut iso kasa vaatteita - ja rummussa pyörimässä perheen tytär silmät pyöreinä! Tyttö oli saanut jotenkin vedettyä luukun kiinni sisäpuolelta, ja kuivausaikaa oli ollut vielä jäljellä.

Äiti oli pysäyttänyt koneen, ja tyttö oli ryöminyt ulos ääntäkään päästämättä. Muutama kierros kuivausrummussa oli kuivattanut tytön rumpuunkiipeämishalut vastaisuudessa. Tyttö ei ollut halunnut asiasta edes puhuttavan, tosin nykyään tapaus jo asianomaista kuulemma naurattaa.

Perhetalourellisesti suasiteltavaa

Olipahan vähäpalijo väkeä liikkeellä tänään. Alennusmyynnit vetävät. Pakko ostaa ku saa halavalla, vaikkei tarvittisikkaa.

Nythän alkoi myös virallinen Joululahjojen Vaihtoviikko. Eli naiset käyvät vaihtamassa siipoiltaan saamiaan liian pieniä yöhepeneitä isompiin. Eikös tästä nyt pitäisi päätellä, että siipat useimmiten aliarvioivat rintamuksen koon? Outoa, ajattelisi tuossa toisin päin käyvän.

Toinen outo asia taas on se, että anopeilta saadut flanelliyöpaidat muistuttavat aina telttaa. Monilla naisilla onkin runsas telttavarasto. Sillä anoppi saattaa ottaa nokkiinsa, jos uskaltautuu kuittia pyytämään jotta pienempään kokoon sais vaihdettua. Viisaat miniät taas juuri sen takia sitä kuittia pyytävätkin, vaikkahan flanelliunelma olis ihan sopivan kokoinen. Suutahtanut anoppi kun ei vieraile turhan usein.

Vävyjensä lahjojen suhteen anopit ovat järkeviä. Mennen-partavettä kun ostaa, niin sehän piisaa isältä pojalle. Säästyyhän se, kun haisee niin pahalle ettei kukaan voi käyttää. (Onkohan kyseinen tuotesarja vielä nykyään oikeasti olemassa? Muistan, kuinka aikoinaan tuoksun/hajun lisäksi kummastelin sarjan nimeä. Millainen logiikka mahtaa sisältyä tuotesarjan nimivalintaan? "Mennen". Paljon paremmalta kuulostaisi vaikkapa "Tullen". Näin ainakin Suomen markkinoilla. Jossa sentäs osataan kieliä. Vähä ruattia ja vähä enklantia. Enklanniksi men viittaa mieheen, mutta ruattiksihan se tarkoittaa mutta.)

Kaiken maailman vaihtoviikkoja sitä onkin keksitty. Kattilanvaihtoviikko, mullanvaihtoviikko kukille, äijänvaihtoviikkoa ei oo virallistettu mutta joillakin sellainen on jatkuvasti meneillään.

Entäs sitten hammasharjanvaihtoviikko? Jotta josko täs meikäläänen vaikka isännän kans vaihtaas. Mä porstaasin huamisesta alakaen sen sinisellä, se ottaas käyttöhönsä mun vaalianpunaasen. Jynssättääs ikenet ruvella, ja säästettääs luantoa. Kansantalourellisesti se ei oo suasiteltavaa, sillä talouren pyäriminen vaatii nopiaa ja tehokasta kuluttamista. Mutta perhetalourellisesti siinä säästääs muutaman lantin. Voi jee, kuinka oliskaan sopivaa, jos toinen olis vasenkätinen ja toinen jynssääs oikialla. Sitte ku vaihtaasimma, niin siinähän harjakset kuluus tasaasesti kummaltaki pualelta.

Ps. Wikipedia tietää kertoa, että Mennen on nyt Colgate-Palmolive-yhtiön brändi. Kylläpäs oli tärkiä tiato tuakin...

Jos joku haluaa hupia, niin kannattaa käydä lukemassa Punatähdet/Koillis-Savon Kipinä-sivustolta osio "Mennen makutestissä"...!

Korttikätköjä menneisyydestä

Olimme tänään (ei ku siis eilen, tänäänhän onkin jo eilisen huominen ja yökyöpeli täällä vaan kirijuuttaa...) niin, siis olimme vanhempieni luona käymässä. Äiti oli laittanut vanhoja kortteja oikein albumiin, sellaisia iiiihania vanhanaikaisia. Tää oli kaikkein ihanin, veljeni hieman suoristeli rypistyneitä nurkkia kuvankäsittelyohjelmalla ja laittoi mulle sähköpostina. (Kiitooos Ari!) Minä sitten tulostin aanelosena ja laminoin uuden taulun keittiön seinälle. En tiedä lieneekö kortti jonkin tekijäinoikeussuojan alainen. No, tuskinpa sellaisia lakeja on ennen vanhaan ollut. Tää ei oo ainakaan Rudolf Koivun maalaama, siinä on nimikirjaimet G.F. tai C.F. Jos joku tunnistaa taiteilijan, niin ilmoittakaa ihmeessä.

Äitini arveli kortin olevan 1940-luvulta. Sen saajana on ollut äitini isän isä, Hermanni Suojanen. Lähettäjänä Hilma, jonka henkilöllisyys ei ainakaan siltä istumalta selvinnyt. Ilmeisesti joku sukulainen. Ajattelisin, että kortti saattaisi kyllä olla vanhempikin.

Äidilläni oleviin kortteihin sisältyy monta mielenkiintoista tarinaa. Joukossa on myös rintamalta lähetettyjä kortteja. Niiden viesti on karua. Miltähän pienestä tytöstä (äidistäni) on tuntunut, kun isältä on tullut kortti "Täältä jostain"?

Päin Brinkkalaa

Eilen Suomen Turku teki sen taas. Julisti joulurauhan.

Mikähän instanssi se julistais rauhan myös yrittäjille. Ettei loppuvuoden puuhiin aina oleellisesti kuuluisi palkanmaksut ja muut kirjanpidolliset viime hetken toimenpiteet. Ja ettei joulurauhaa horjuttaisi sellainenkaan pikku seikka kuin "Kadonneen Kassapussin Etsintä." Sellainen etsiskely meillä suoritettiin jouluaaton kunniaksi. No, löytyi sentään, oli laitettu kahden firman päiväkassat samaan pussiin. Ehti vaan sydämen keskimääräinen lyöntitiheys nousta, välillä taisi jäädä muutama lyönti väliinkin.

Tuli muuten kommenttia, notta olin kirjoittanut blogissani 21.12. "Sikasiistiä" aivan päin Brinkkalaa. Sana "turkkusist" kuuluu olla ehdottomasti "turkkusest". Olinpa kömpelö.

Niin, tuohon joulurauhan julistukseen liittyy toinen tänä jouluna oppimani asia, tuon murrekömmähdyksen lisäksi. En ole nimittäin tiennyt, että on oikeasti olemassa sellainen paikka kuin Brinkkala. Luin sitten nettiuutisista, että joulurauhanjulistusta ollaan viemässä päin Brinkkalaa. Ensimmäinen mietteeni oli, jotta jopas nyt uutisissakin herjataan vanhaa, harrasta tapaa. Kunnes selvitin, että joulurauhan julistuspaikka, kaupungin entinen raatihuone, on ihan oikeasti nimeltään Brinkkala. No, nytpä tiedän tuonkin. Yleissivistystä pukkas päähän jotta kohina kävi.

PS. On tullu paljon kommenttia siitä, ku blogiini on vaikea suoraan kommentoida. Pitäis olla käyttäjätunnus, ja harvapa sellaista hankkii jollei muuten oo käyttöä. Mutta kommentoikaa sähköpostiini!

Piikkisuaraa hianua

Tulimme juuri kotiin töistä. Oon todella väsyny, ihan hakattu olo. Asiakkaita oli ennakoitua enemmän. Viime vuonna aatonaatto oli hiljaisenpuoleinen, nyt väkeä sen sijaan riitti. Laitoimme pizzapullaa pikanostatukseenkin monta laatikollista, siitä huolimatta jouduimme viimeisille myymään ei-oota. Laitoimme kuudelta kiinni, ja juuri ennen kuutta pölähti vielä iso porukka sisään. Ei olis ollu kaikille pizzavärkkiä, joten joutuivat lähtemään muualle.

Tuollainen tekee kipeää melkein konkreettisesti. Laihialtakos se tulee se sanonta, jotta "Justihin piisas, ku kesken loppuu." Ennakointi on tällaisissa tilanteissa kovin vaikeaa, kun kovin paljon ei sais jäädä ylimääräistäkään, koskapa seuraavat kaksi päivää on putiikki kiinni.

Grilli on auki yhteentoista, joten yhdeksän maissa Jarmo lähtee ajelemaan kohti Kurikkaa. Grilli on kiinni vain aaton, mutta Joulupäivänä avaamme neljältä. Pitkä-Jussissa (siis grillimme vieressä sijaitsevassa hotelliravintolassa) on paljon väkeä silloin, ja sieltä piisaa hiukopalan hakijoita meillekin.

Mä täs naputtelen samalla ku Hanne laittaa mun hiuksia hianoksi suaristusrauralla. Ihan täs jännitys kohuaa kattohon... Ei oikeen sovi mun järkehen, kuinka suaristusrauralla muka vois saara piikkisuarista hiuksista hianot. Mutta niin tua flikka tuas kovasti vakuutteloo, jotta saas havaata ny...!

Aivan vaan liasus

Kyllä kelepaa. Tulimma justihin isännän kans elokuvista ja istahrin vähä relaamahan. Ja vävy kantaa terästettyä kuumaa glögiä viärehen ihan pyytämätä. Kelepaa kyllä, kelepaa.

Tämei oikeen tunnu torelliselta ollenkaan. Ku justihin eileen ehtoolla olimma liasus, ja nyt taas. Ihan vaan kaharestamma.

Niin, kyllähän täytyy ottaa kaikki ilo irti , kun pääsee ihan kahdestaan lähtemään. Susanna ja Joona ovat olleet koko päivän Evijärvellä Hannen ja Vesa-Matin kanssa. Meillä ei oo mökkiä, mutta onneksi vävypojan perheellä on. Savusaunoineen, kaikkineen. Olivat olleet pilkilläkin, ja luistelemassa.

Mun oli ihan pakko kirjoittaa edes alkuosa murteella. Olimme nimittäin katsomassa Colorado Avenuen, ruotsinkielinenhän se on, mutta siinä puhuttiin todella hauskaa rannikkoruotsalaisten murretta. Osa kohtauksista on kuvattu Vaasassa. Oli hyvä elokuva, taitavasti tehdyt lavasteetkin. Ei liene helppoa tehdä elokuvaa, joka sijoittuu viime vuosisadan alkukymmenille. Jottei vaan vahingossa pilkistä nokialainen jonkun taskusta tai muuta yhtä koomista.

Yksi elokuvan näyttelijöistä, Pekka Strang, on muuten aloittanut työelämänsä meidän palveluksessamme. Toistakymmentä vuottahan tuosta on vierähtänyt, kun Pekka toimi meillä pizzalähettinä. Mahtaakohan Pekan CV:ssä olla maininta kyseisestä pestistä!?!

Ylikuormitusta

Minä täällä taas, hei.

Joku saattaa ihmetellä, miten joudan viettää aikaani kirjoittelemalla blogiin. Oikeasti en joudakaan. Mutta jokainen minut paremmin tunteva tietää, että tää on mun rentoutumista. Sitä paitsi olen aikoinaan oppinut konekirjoituksen jalon taidon, ja taitohan saattaa ruostua ellei sitä ylläpidä.

Olenpahan joskus miettinyt, mitä kaikkea turhaakin sitä on tullut koulussa opittua. Kauppiksen sihteerilinjalla opiskelimme pikakirjoitusta. Siis ihan kynä vaan välineenä raapustimme paperille. Arvatkaas, onko taidosta joskus ollut hyötyä...?! Taisimme olla viimeisiä opistolaisia, joille tuotakin taitoa opetettiin. Sanelulaitteet sun muut vempaimet vasta tekivät tuloaan.

On se vaan hyvä, jotta ne turhuudet yleensä unohtaa. Ei tuu aivojen kapasiteetti ylikuormitettua. Koskapa on parempi tehdä kaikki varman päälle, unohtelen varmuuden vuoksi myös tärkeitä, muistamisen arvoisia asioita. Sillä olis se aivojen ylikuormitus varmaan karmea tunne.

Sikasiistiä

Olipahan mukava tulla kotiin. Oli siivottu. Vesku ja Hanne olivat panneet tuule(ttu)maan. Susanna vissiin kans.

Ajattelin, että kai näin joulukinkkuaikaan voi käyttää tällaistakin sanontaa: Sikasiistiä! Vaikka kaiken maailman sikahyvät, ylisiistit, ylimakeet sun muut sanonnat ärsyttävätkin meikäläistä ihan sikapaljon.

Vaasa on kyllä murteellisesti outo kaupunki. Itse asiassa se on ihan murteeton. Kaksikielisyyttä voidaan pitää Vaasan rikkautena, mutta suomen kieli on Vaasassa lähes normikieltä. Peruskieltä, ilman minkäänlaista omaleimaisuutta.

Vaasalaisia ei tunnista vaasalaisiksi ainakaan puheen perusteella. Toisin kuin Turkkusist tuleva, tai Tampereelta nääs. Keskisuomalaisia kuunnellessa tulee hyvälle tuulelle vaikkahan mitä puhuisivat ja niin edelleen.

Meikäläänen taas puhuu välillä oikeen vasiten leviäätti. Pohojalaasmurre on niin rumaa notta se on oikiasti komiaa.

PS. Oomma sitte pussaallu (isännän kans siis...) mistelipuun oksan alla Ritan luona. Menimme töistä suoraan tupareihin. Söimme emännän valmistamia sikahyviä pikkusuolaisia mahat täyteen ja joimme glögiä. Kiitokset vielä kerran emännälle!

You have not snow? Really?

Kuin äänekäs hiljaisuus,
niin outo ja vaikuttava on talven sininen hämärä.

Like a silent whisper,
so strange and mysterious
is winter´s blue twilight.

-reija





Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2008!

Merry Christmas and Happy New Year 2008!

Reija, Jarmo, Susanna & Joona
Vähäkyrö, Finland

Ps. ...meillä enää mitään lunta oo... Kuraa ja loskaa löytyy kyllä. Mutta kuva on tältä vuodelta kuitenkin, otettu 22. tammikuuta!

Tuloo se joulu meillekin

Joulu lähestyy. Jos ei joku oo sattunu huomaamaan.

Huomenna Hanne ja Vesku tulevat kotimaisemiin. Mukanaan Alma ja Pekko. Ensinmainittu on esikoisemme, seuraava on konstaapelivävypoika, tai kihlattu sulho vielä tällä hetkellä. Alma taasen on kassinsa menettänyt (?!?) kolli joka pari kesää sitten syntyi meille tyttökissana. Myöhemmin se asettui H:n ja V:n luokse Turkuun, ja hieman myöhemmin eläinlääkäri oli todennut, että vaaleanpunaisella kaulapannalla varustettu kissa onkin kolli. Pekko sen sijaan on meille aivan uusi tuttavuus. Se on ottolapsi jostain hylättyjen eläinten hoitotalosta.

Karvaisia ottolapsia on myös meidän Johannalla ja avokillaan Antti-Villellä Helsingissä. Kaksi pupua. Johanna tulee vain pistäytymään kotosalla joulupäivänä. Aaton hän on töissä, ja heti pyhien jälkeen taas. Stockalla on vipinää.

Joulusiivoista ei oo tietoakaan. Jäi kyllä juhannussiivotkin tekemättä, ja hengissäpä vaan ollaan edelleen. Jotenkin toistuvat nämä yrittäjäperheen joulut aina samankaltaisina. Tuli vastaan joululorutteluni kuuden vuoden takaa. Vuonna 2001 tunnelma oli seuraavanlainen:

JOULUN LÄHESTYESSÄ

On jouluun aikaa vain
viikon verran,
ja todeta saan
mä jälleen kerran:

Ei aika nyt millään
kaikkeen riitä
- vaan enpähän otakaan
stressiä siitä;

Mä katson, kun tenavat
matolla tyrjää,
ja nuorempi järsii
donitsin syrjää,

(jonka löytänyt lienee
pöydän alta,
eihän sitä poiskaan
ottaa malta...)

Kas, joulumme ilo
lapsissa on,
ei tuo sitä kiire
mahdoton.

Saan varmaankin jouluna
todeta, että
jäi piparitalo TAAS
tekemättä,

vaan minähän päätän
taas kertaalleen,
että ENSI jouluks
sen varmasti teen...

Nupajamista ja hyssyttelyä

Olen kerran jos toisenkin saanut kuulla olevani turhan kovaääninen. Vähän väliä isäntä huomauttelee, notta pienempikin ääni piisaisi.

Hitto, kaiketi sitä vaan on tottunut siihen, että ääntä joutuu käyttämään kun tenaville koittaa jotakin sanoa. Ei isäntäkään kovin pienestä havahdu, jotta jos meikäläisellä asiaa on (jota on usein ja paljon) niin kyllä minä esitän asiani niin kuuluvalla äänellä jottei ainakaan siitä oo asian perillemeno kiinni.

Tulee töissäkin selvennettyä asioita niin kovalla äänellä, että mun jutustelu kuuluu välillä kuulemma naapuriliikkeeseen saakka. Mutta kun aina oon opastanu työntekijöitäkin, että puhutaan selkeällä äänellä eikä "nupaata", asiakaspalvelutilanteissa nyt varsinkin. Silloin, kun keskustellaan työkaverien kanssa viikonlopun toilailuista, sitten oon kylläkin koettanut "hyssytellä", eli pienempi äänenvoimakkuus päälle silloin.

Voipi olla, että olen tahtomattani säikytellyt asiakkaitakin. On ne joskus pompannu metrin ilmaan kun oon tervehtiny, en oo kyllä hoksannu sen äänenkäytöstäni johtuvan.

Tervehtimisestä puheen ollen; Vaasan seudullahan on tapana tervehtiä saapuvia asiakkaita sanomalla "Hei hei!" No, kerran oli eräs tuttava/kollega pääkaupunkiseudulta käymässä. Hän ihmetteli, että miksi täällä hyvästellään asiakkaat kun he ovat vasta saapumassa. Hänen mielestään kuuluu sanoa vain "Hei!" Sitten vasta hyvästelyksi sanotaan "Kiitos, hei hei!"

Enpä tiedä onko asialla nyt kummoistakaan väliä. Pääasia, että tulee tervehdityksi. Mutta siltä varalta, jos asiakas sattuukin poistumaan huomaamatta, onhan se parempi toivottaa tervetulleeksi ja hyvästellä saman tien. Tuleepahan sitten koko kohteliaisuusketju hoideltua kerralla kuntoon.

Filimitähtiä

Kävin tänään hakemassa jouluista tunnelmaa paikallisesta tavaratalosta.

Paljon ihmisiä oli tuskailemassa, mitä kellekin ostaisi. Eniten ihmisiä tungeksi toisiaan tönimässä musiikkiosastolla.

Eikö nykyaikaisia ilmastointisysteemejä saisi mitenkään toimimaan sen mukaan, kuinka paljon sisätiloihin on jo muodostunut lämpöä ihan pelkästään toppatakit päällä hikoilevista asiakkaista. Raitis ilma saisi ihmiset viihtymäänkin kauemmin, eli toisin sanoen sullomaan ostoskärrynsäkin täydempään. No, kukkurakärryjä oli liikkeellä huonosta ilmanvaihdosta huolimatta.

Musiikkiosastolla oli jos jonkinmoista uutuutta. Paljon levyjä ilmestyy juuri jouluksi.

Samuli Edelmannin "Virsiä"- CD tuntui kovin oudolta ja teennäiseltä. Olen pari virttä kuullutkin Samulin laulamana paikallisradiosta. Jotenkin esittäjä ei sovi ollenkaan yhteen virsien kanssa.

Muistan kyllä, kuinka oudolta kuulosti aikoinaan Vesku Loirin tunnelmoinnit. Ei voinut mitään sille, että mielikuvissa näkyi rähjäinen äijänretale makaamassa verkkopaita päällään tekemässä ei-mitään. Nykyään tykkään Loirin esityksistä kovastikin, vaikka hän tietynlaista ylieläytymistä harrastaakin.

Ai niin, Edelmanniin vielä palatakseni: Kirkonmiestä, piispan virkaa tavoittelevaa, Samuli esitti Aku Louhimiehen Riisuttu mies-elokuvassa. Onkohan tämä musiikkianti jotenkin jatkoa filmille? Tuskinpa.

Itseasiassa kyseistä DVD:tä etsinkin kauppakierroksellani. Meillä se on, mutta Hannella sitä ei kuulemma vielä ole. Siitä huolimatta, että esikoisemme siinä itsekin taustalla häärii. Hanne haki taannoin kuvausassistentin paikkaa, kun rainaa Turussa kuvattiin. Kuinka ollakaan, tyttäremme löysi itsensä kameran toiselta puolelta. Eli Hanne on eräässä kohtauksessa ottamassa kuvia piispan virkaa tavoittelevasta Antti Pitkäsestä (Samuli Edelmann).

Hanne kertoi, että Samuli oli ihan mukava kaveri. Näyttelijöille/avustajille järjestettiin VIP-tilaisuuskin, jonne olisi saanut mennä kera avecin coctaileja nautiskelemaan. Mutta siinä vaiheessa Hanne oli jo opiskelujen myötä Hollannissa.

No, mutta kylläpä sain kätevästi ikään kuin vahingossa kerrottua, notta meirän perhees on oikeen filimitähtikin...

Ai niin, olihan meidän Johannakin joskus neljätoistakesäisenä elokuvassa mukana. Esitti huumediilerin apulaista, vai mitenkä se olikaan. Joku Kyrönmaan nuorten yhteisprojekti tuo elokuva oli. Elokuvan mainosjuliste on vieläkin meidän ullakon seinällä. Filmin nimi on Tulisaari. Se oli vielä videokasettiaikaa, eikä niitä löydy Anttilan alekoreistakaan. Eli arvo nousee kohisten.

Yömyynti jatkui aamumyynniksi

Kyllä ovat erinomaisia nuo meidän Kurikan flikat.

Lauantaina oli ollut niin runsaasti pikkujouluilijoita liikkeellä, että viimeiset työntekijät ovat lähteneet grilliltämme töistä vasta aamuseitsemän jälkeen pyhäaamulla. Yksi työntekijöistämme oli tullut toiselta työkeikalta grillimme ohi ajellen kaksikymmentä yli viisi aamulla ja todennut, että vielä on jonoa. Oli mennyt auttamaan.

Jossain kuulemma laitetaan luukut kiinni, kun työaika loppuu. Ei meillä. Meidän tytöt tietävät, kuka maksaa palkan. Eli emme suoranaisesti me, vaan kyllä sen palkan maksaa oikeasti asiakas!

ISOOT HALIT kaikille työntekijöillemme
ScanBurger Puska-Jussiin!

Aivan pihalla

Hei hulinaa, olipahan vipinäpäivä taas tänäänkin.

Jarmo oli mun kanssa pizzeriassa, ja myös lapset olivat mukanamme koko päivän. Susannasta on jo paljon apua, ja Joonastakin aina hetkittäin. Pojalta kuitenkin pitkäjänteisyys puuttuu, mutta tuskinpa moni muukaan seitsemänvuotias jaksaa kovin kauan koota pizzalaatikoita. Susanna pystyy huolehtimaan asiakastilojen siisteydestä ja hoitamaan tiskit, mutta pojalla pöytien pyyhkimisessä on hauskinta pesuaineen ruiskutus pöydille. Kuivaus onkin sitten sivuseikka.

Työskentelytilamme ovat kovin ahtaat, niinpä henkilökunnallamme on käytössä erilaisia "varoitusmerkkejä". Uunin ja kassatytön välistä mentäessä on ilmaistava kulkunsa sanoen "Takana, takana!" Muuten kasa lautasia saattaa olla säpäleinä kassatytön kääntyessä ottamaan pizzaa uunista. Muutenkin saattaa saada pizzalapiosta päähänsä, mikäli ei tule huomatuksi. Työturvallisuussyistä "hiiviskely on kielletty".

Lapsillamme on paha tapa kulkea edestakaisin keittiön ja asiakastilojen välillä. Käydään vaikka hakemassa limsaa, sitten takaisin keittiöön, sitten unohtuikin pilli. Taas rampataan, luikitaan uunin alta ja törmäillään. Kovin vaarallista.

Tänään Jarmo taas useampaan otteeseen sanoi: "Ollaan siellä tai tuolla, mutta EI RAMPATA!" Eli ei kuljeta jatkuvasti edestakaisin.

Nykyisin lapset ovat olleet enemmän grillillämme Kurikassa. Sielläkin heidän työnkuvaansa kuuluu mm. kotipakkausten kokoaminen.

Taannoin, kun Jarmo oli vasta treenaamassa eri annosten valmistusta Puska-Jussilla, Susanna oli seurannut touhua tarkoin. Lopulta hän oli kysynyt : "Iskä, ootko sä ollut täällä paljon töis?" Jarmo oli vastannut, että "No en vielä oo paljon ollut, miten niin?" "No, kun sä oot aivan pihalla."

Innostunut innovaattori

Maailma on täynnä asioita jotka vain odottavat keksimistään. Innovointiin tarvitaan ensin kyky huomata ongelmat, joihin taas innovoidaan pätevä ratkaisu. Helppoa kuin heinänteko.

Eräs ongelma on tullut eteeni kovin usein. Olen myös aktiivisesti yrittänyt etsiä ongelmaan ratkaisua. Muuten saatan nimittäin vielä joku kesä joutua jalkapatikkaan. Vielä pahempaa, jos joudun patikoimaan talvipakkasella.

Saankohan minä vielä joskus Vuoden Innovaatiopalkinnon, sitten kun keksintöni prototyyppi huristelee pitkin kaupungin parkkipaikkoja, etsiskellen tyhjiä polttoainetankkeja.

Tuota noin. Keksintöni tulee tuomaan ratkaisun ongelmaan nimeltä Tankki On Tyhjä Eikä Ehdi Tankkaamaan. Toteutuksen suunnittelu on hieman kesken, mutta kyllä tämä tästä.

Mikä siinä muuten on, kun aina on niin kiire ettei ehtisi käydä tankkaamassa? Aamulla on kiire töihin, ja sitten töistä on kauhea kiire että ehtii hakemaan poikaa ajoissa hoidosta. Olisi tosi kätevää, kun voisi soittaa jolle kulle, että käy kuule valuttamassa menovettä tankkiin autooni joka on parkissa osoitteessa se ja se. Lasku vois tulla perästä. Tai jos vois maksaa kännykällä. Kaupungilla viipottaisi sitten sellainen suurehkon jerrykannun lykkääjä, joka kävis lorauttelemassa tankit täyteen sopimuksen mukaan. Sillä vois olla joku yleisavain mikä sopis kaikkiin autoihin. Tai jotain.

Vähä mulla on tää projekti vielä kesken. Ihan vähän vain.

Kaikki kerralla, nottei tuu ruuhkaa

Mistä tietää, koska yrittäjän on korkea aikaa pitää lomaa?

Siitä, jos hän potentiaalisen asiakkaan lähestyessä ajattelee, että kävelisipä tuokin ohi.

Joskus sitä on niin lopussa, että voimia ei tunnu riittävän enää yhdenkään asiakkaan palveluun. Onneksi tällaista ei kovin usein tapahdu. Yleensähän sitä pyrkii löytämään kaikki keinot, millä saa jokaisen mahdollisen asiakkaan tulemaan juuri meille. Aivan kuin siihen liikkeen ulkopuolelle olisi viritettynä sellainen näkymätön sisäänheittäjä, joka synnyttäisi asiakkaan aivoissa sellaisen ahaa-elämyksen, että "Hei, mutta nämä taskussani olevat rahathan kuuluvat juuri tänne. Täältä sieraimiini leijailee ihana tuoksu, josta tajuan olevani älyttömän nälkäinen."

Kyllähän meillä asiakkaita on riittänyt. Ei sovi sanoa, että liiaksi asti, mutta välillä ruuhkia on päässyt syntymään. Kaupunkilehden yleisönosastolta saimme lukea, että "Rewell Centerin Kotipizzan työntekijöillä on mahdoton kiire, ja asiakkaat saavat odottaa annoksiaan ikuisuudelta tuntuvan ajan. Tarvittaisiinkohan lisää henkilökuntaa?"

Aivan, aivan. Olemme palkanneet lisää henkilökuntaa koko syksyn ajan, viimeksi toissapäivänä aloitti uusi tyttö. Paikka on auki edelleen, jotta ei kun hakemus sisään vaan. Lisää työvoimaa tarvitaan edelleen, sillä Kotipizza on käsittämättömän hyvää.

Välillä tuntuu, että asiakkaita todella tulee ovista ja ikkunoista, kaikki aina yhtä aikaa nottei tuu ruuhkaa... Sikäli outoa, kun meillä ei edes oo ovia eikä ikkunoita. Liukuoviseinät vaan avataan aamulla. Laaja kattoikkuna sen sijaan on, että ehkä niitä sieltäkin tulee.

Meillä on kokeilussa ruiskuituinen pizzapohja. Asiakkaiden palautteiden pohjalta ketjumme tekee päätöksen, tuleeko siitä listatuote. Palautteiden perusteella tulee. Siitä on todella tykätty, ja nyt, vaikka tuote on ollut meillä vasta pari viikkoa, osa asiakkaista tulee ihan sen takia meille. Ruis on kova juttu.

Mukavaahan se on kun on kivaa. Mutta olis se lomakin ihan paikallaan, ettei pääsisi syntymäänkään tuollaista alussa kuvaamaani burn-out-tilannetta.

Nuoruuden eliksiiriä

Olin saanut viestin ystävättäreltäni Lempäälästä.

Liittyen tuohon edelliseen blogiini Kristiina kertoi, että heillä isäntä nukkuu kengät jalassa. Jotta on sitte valmiina lähtöön, ku alkaa viidenkympin villitys... Epäselväksi kyllä jäi, että kummanko villityksestä oli kysymys...?

Enpähän tullut ajatelleeksikaan, että näitä tulevan aikuisuuden (?) tuomia oireita täytyy ruveta murehtimaan myös puolison kannalta. Mutta selviäisiköhän tästä omasta ongelmasta sillä, että vaihdevuosioireiden estolääkityksen sijasta meneekin pyytämään lääkäriltä vaihdevuosien estolääkitystä. Suomeksi sanottuna nuoruuden eliksiiriä. Turhahan sitä on oireita hankkiakaan, sen ku estää koko homman niin ei oo mitään vaivoja.

Silloinhan säästyy kaiketi menopaussiltakin. Pääsee ystävättären kanssa nautiskelemaan nuoruuden eliksiiriä ihan ilman paussia.

Koska mennähän ja mihinkä, Kristiina?

Ps. Oho, se K:n viesti olikin kirjoitettu muodossa "Miehet yleensä..." Mulla on tapana lukea rivien välistäkin kaikenlaista... Meidän isäntä ei oikeen taas pysyny peräs näiden mun tarinoiden kans...?

Paussia menoihin

Kyllä se on kumma, kun joskus ei uni tule vaikka kuinka väsyttää. Olen yrittänyt välttää kahvinjuontiakin ainakin iltasella, mutta joskus ei auta mikään. Tuntuu, jotta miettimistä vaan piisaa, "iso pyörä pyörii" eikä pysähdy sitten millään. Mutta täytyy sanoa, että erinäiset bisneksiin liittyvät ideatkin ovat syntyneet juuri yöllä. Silloin on rauhallista miettiä Isoja Ajatuksia kun muut nukkuvat.

Joskus taas ajatukset ovat sillä tasolla että ei ole päätä ei häntää. Kertakaikkisen tajuttomia mietteitä saatan mietiskellä yön pimeydessä, isännän nukkuessa sikeästi vierellä.

Tässä hiljattain mietin, että kuinkahan siihen menopaussiin oikein pitäisi varautua. Jotta jos se vaikka tulee yhtäkkiä yllättäen, keskellä yötä. Mistäs tuota tietää, ikää on karttunut sen verran että kovasti vois tulla vaikka ens yönä.

Ajatelkaas nyt moista tilannetta: Jos meikäläinen olis sopinu huomiselle jotakin menoa ystävättären kanssa. Sitten tuliskin menopaussi yöllä. Siinä ei auttais muu ku soittaa ystävättärelle, että ei valitettavasti nyt onnistukaan se Tupperware-keikka meikäläiseltä. Ku iski menopaussi viime yönä siinä viiden mais. Jotta nyt tuli paussia menoihin, kestosta ei minkäänmoista käsitystä.

Olis se kulukaa melekoosen ankiaa.

Hupaasta aggressiivisuutta

Harvemmin uutiset naurattavat. Nyt kyllä nettiuutisia lukiessa hekottelin, vaikka uutiseen sisältyikin aimo annos aggressiivisuutta.

Aggressiivi hivuttautuu suomen kieleen. Uudesta rakenteesta väitellään huomenna Helsingin yliopistossa.

Suomen kieleen pyrkii uusi rakenne, aggressiivi. Se on ponteva kielto ilman kieltosanaa. Usein, muttei välttämättä, siihen liittyy kirosana. Aggressiiveja ovat esimerkiksi "siellä mitään neuvotella" tai "paskan marjat siellä mitään ole".

Ajatella, että asiasta väitellään jo yliopistossa. Meillä on kyllä väitelty aktiivisesti kotonakin harva se ilta. "Meille mitään läksyjä tullu."

PS. Eilisehen blogihini viitaten tuli komialta kirkolta viestiä, notta kyllä heirän poijalla sentäs malli oli mistä se laiskanläksy sitte usiammankin kerran oli kirijootettu.

Jotenkin huajentava oli tämäkin tiato.

Läksykirjat katees

Olimme isännän kanssa vertaisterapiassa.

Oikeasti tilaisuus oli koululaisten iltapäiväkerho Hurrikaanin pikkujoulu. Mutta sitä tulee niin hyvälle tuulelle, kun kuulee muidenkin kokemuksia näistä ekaluokkalaisistaan. Nottei täs ollakaan ainoita, joiden lapsella kulkee koulurepussa kotiin aapisen sijasta kiviä. Ihan konkreettisesti. Ne läksykirjat, joita siellä repussa kotiin pitäisi kuljettaa, unohtuvat vähän väliä kouluun. Toisinaan ihan järjestelmällisesti.

Opettajalla on tapana laittaa aapisen väliin kommentteja tarralapuissa. Sitten perässä lukee "N:........", eli jomman kumman vanhemmista kuuluu kuitata, että viesti on nähty.

Mutta milläs kuittaat, jos koko aapinen on pulpetissa odottamassa uutta päivää. Jolloin opettaja laittaa taas tarralapun, jossa lukee: "Eikö teillä luetakaan läksyjä joka päivä?"

Kun tämä toistuu tarpeeksi monta kertaa, rupeaa niin sanotusti "ottamahan luantohon." Niinpä tällainen vertaisterapia on kovasti paikallaan.

Tänään saatiin Hurrikaanista koulun avaimet lainalle, että päästiin jälleen kerran aapisensaalistusmatkalle. Eikä muuten menty ainoastaan meiltä.

Vähän siinä vanhempien kesken pohdittiinkin, jotta olisko syytä perustaa joku "Läksykirjojaan Unohtelevien Lasten Vanhempien Tuki ry"-kerho.

PS. Serkkuflikan blogia kävin silmäilemäs. Hän se tuskailee, kun poikansa (ekaluokkalainen myös, syksyllä syntynyt, Ylistaron poikia) oli joutunut kirjoittamaan laiskanläksynään kymmenen kertaa jotta "En juokse välitunnin jälkeen käytävällä". Oli kuulemma jo toinen kerta kun siitä piti kirjoittaa.

Vähä olis meikäläänen ylypiä, jos meirän poika olis nuan pitkää tekstiä laitettu kirijoottohon, oikeen monta kertaakin. (Tarina ei tosin kerro, ihanko itte Leevi kirijootti vai pitikö sentäs malli olla.)

Muuttuva maailma

Nyt se on tehty. Neljäkymmentä narsissia tuli istutettua puutarhaan. Maailma muuttuu, joten täytyyhän joulunaluspuuhienkin jollain tavalla uudistua. Kasvihuoneilmiö näkyy kaikkialla.

Petteri-kissamme oli kovasti apuna, kun painelin porrasharjan varrella reikiä kukkapenkkiin.

Mihinkähän tämä maailmanmeno vielä johtaakaan. Kun tuo Petterikin on oikeasti tyttökissa.

Vanhalla vihiriällä

Liikennevalokäyttäytymisen perusteella autoilijat voidaan jakaa kahteen ryhmään: Sellaisiin, jotka aloittavat jarrutuksen jo edellisessä risteyksessä ehtiäkseen varmasti pysähtymään punaisille. Sitten on taas sellaisia, jotka painavat kaasua ehtiäkseen nipin napin "vanhalla vihreällä", eli kun se keltainenkin on jo muuttumassa punaiseksi. Itse myönnän kuuluvani viimeksimainittuihin.

Mutta entäs, jos kaasunpainajatyypin edellä sattumoisin onkin sellainen jarruttajatyyppi? Silloin kuuluu tietenkin töötätä äänekkäästi, ja näyttää keskisormea sitten kun myöhemmässä vaiheessa ärsyyntyneenä painetaan sen jarruttelijan edelle. Siis en minä näin tee, mutta ne muut.

Ollessani autolla liikkeellä, kunnioitan ehkä paremmin niitä punaisia valoja. Mutta mikäli olen matkassa jalan, en kyllä kauaakaan jaksa katsella sitä punaista ukkoa mikäli odotteluun ei ole todellista syytä. Jollei autoja ole näköpiirissä, saatan enintään varmistaa, ettei konstaapeleita ole näköetäisyydellä, sen jälkeen punainen ei meikäläistä pidättele.

Joskus olen seurannut ihmisten ilmeitä valojen vaihtumista odotellessa. Jotkut naiset kun katselevat sitä punaista ukkoa sellaisella antaumuksella, kuin itse Prad Pitt siellä valoissa heille silmää iskisi. Miehet taas keskittyvät tarkastelemaan muita kaduntallaajia, ellei sitten ohikiitävä eksvitonen tai muu vastaava vie huomiota.

Ehkäpä kaltaisteni malttamattomien liikehtijöiden liikennekäyttäytymystä voitaisiin parantaa, mikäli punaisista valoista oikeasti tuijottelisi joku. Vaikkapa komea konstaapeli.

Häiriintynyt molokkero

Joonalta irtosi eilen, oikeana synttäripäivänä, kauan heilunut hammas. Se on jääkaapissa odottamassa hammaskeijun vierailua. Keiju on vain unohtanut vierailla, ja nyt Joona rakentaa keittiön pöydällä lahjalegoistaan, joten keiju ei voi vieläkään viedä kolikkoa vesilasiin. En muuten tiedä, miksi hammasta säilytetään jääkaapissa. Lieneekö siinä teksti "Säilytettävä irrottuaan viileässä."

Mutta on se hampaan irtoaminen vaan hyvä juttu. Se kun on häirinnyt molokkeroa.

Eivätkö kaikki muka tiedä mikä on molokkero? Sehän on se vempain, jota pidetään suussa öisin, oikealta nimeltään se kai on hampaidenoikomiskoje. Joonalla se on tähän saakka pysynyt tallella, kaiketi jopa suussakin koko yön. Susannan samanmoista vehjettä sen sijaan etsittiin aikoinaan eräänä jouluaattona kaikkialta. Samaan aikaan, kun radiossa Suomen Turku julisti joulurauhan, meillä julistettiin molokkero ikuisesti kadonneeksi. Myöhemmin, aivan sattumoisin, se löytyi sohvan välistä. Mutta ehti katoamisellaan aiheuttaa melkoista tuskaa ja ahdistusta.

Että sellaistakin voi sisältyä joulutunnelmaan Valtarissa. Sen lisäksi, että perinteisiimme kuuluu hellalle kuohahtava riisipuuro.

JK. 12.12.2007:
Se molokkero onkin oikealta nimeltään PURENNANOHJAUSKOJE!!!

Joona Waltteri Wiljami 7 vee

Synttärien järjestäminen hampurilaisravintolassa on kyllä käsittämättömän vaivatonta. Ei tarvitse siivota (siis synttärien jälkeen, ei kai nyt kukaan kuvitellutkaan minun tarkoittavan että pitäisi siivota ENNEN juhlia...?), ei minkäänlaisia tarjoiluvalmisteluja, ei päänvaivaa leikkien järjestelyistä.

Kaiketi vieraat viihtyivät, sankarista nyt puhumattakaan. Myös meidän isompi poika oli viihtynyt, isäntä siis. Itse kävin ainoastaan vastaanottamassa vieraat, sekä juhlien päätyttyä hyvästelemässä. Muuten jouduin olemaan töissä pizzeriassamme. Eipä sekään olisi onnistunut kotisynttäreillä.

Meteliä oli kuulemma piisannut. Välillä oltiin käyty jäähyllä pakastinhuoneessa.

Jarmo kysyi lopuksi juhlien leikittäjätytöltä, saako hän edes tarpeeksi palkkaa työstään. Väitti saavansa. Lupasimme joka tapauksessa ehdottaa palkankorotusta. Kenen tahansa luonteelle kun ei tuollainen työ sovi. Arvelimmekin tytön vaativan puolentoista tunnin juhlien vetämisestä tunnin palautumistauon, mutta tyttö itse ei näyttänyt ollenkaan väsyneeltä.

Itse asiassa en tiedä, jättikö Jarmo tytölle käyntikorttinsa. Niin hänellä yleensä on tapana tehdä, jos tapaa jonkun sopivanoloisen henkilön, missä tahansa. "Hoidit homman hienosti. Otapa yhteyttä, jos joskus haluat vaihtaa työpaikkaa."
Näillä viitesanoilla kyllä irtoaa sellainenkin leveä hymy ettei paremmasta väliä.


PS. Valitsin tarkoituksella tuollaisen kuvan, josta ei ulkopuolinen tunnista juhlavieraita. Saattaahan olla, että kaikki eivät tykkää synttärijuhlijoiden kuvan julkaisusta.

Miks liehunut ei siniristilippumme?

Oikein hävettää. Tänään, jos koskaan olisi lipun pitänyt liehua meilläkin.

Seitsemän vuotta sitten se kyllä liehui itsenäisyyspäivänä. Se liehui myös seuraavana päivänä, 7.12.2000. Naapuri oli soittanut Jarmolle ja kysynyt, että onko uusi perheenjäsen syntynyt, vai onko unohtunut lippu salkoon. Terveisiä vaan Paulalle naapuriin; Joonan syntymän kunniaksihan se lippu silloin oli nostettu salkoon seuraavanakin päivänä.

Alun perin meille on hankittu lipputanko sen takia, että kesällä siinä liehuu mansikkalippu koko marjasesongin ajan. Eikä sitä tarvitse laskea alas hämärän tultua, eikä nostaa uudelleen kello kahdeksan aamulla. Se on ylhäällä ja pysyy niin kauan kuin on mansikkaa.

Virallisina liputuspäivinä meillä on siniristilippu tangossa kovin harvoin. Siihen on selvä syykin: Vaikka aamulla olisimmekin paikalla oikeaan aikaan lippua salkoon nostamassa, kovin harvoin olemme paikalla silloin kun se kuuluisi ottaa alas. Se johtuu tästä yrittäjän elämästä: Me olemme töissä silloin kun muut juhlivat. Tänään juhli Suomi, ja lippu olisi kyllä pitänyt tankoon laittaa. Itsenäisyyspäivän lisäksi olemme pyrkineet liputtamaan äitienpäivänä ja juhannuksena. Juhannuksena on se hyvä puoli, että silloin lippu saa liehua seuraavaan päivään. (Kerran kylläkin meidän Johanna oli vetänyt salkoon jotain aivan muuta kuin lipun. Mutta ei kerrota siitä asiasta sen enempää...)

Lippumme on suurikokoinen, eikä sitä kovinkaan helposti onnistu vetämään salkoon ilman apuvoimia. Eli, sikäli mikäli olisin aamulla herännyt "ihmisten aikaan", en olisi lippua arvannut salkoon yksinäni ruveta kiskomaan. Enkä myöskään olisi ehtinyt töistä ajoissa sitä alas ottamaan.

Aikoinaan olemme kyllä isännän kanssa nostaneet lipun jos toisenkin aina säntilliseen aikaan ylös, ja prikulleen ajoissa alas. Olimme nimittäin vuosikaudet sivutoimisina talkkareina. Työnkuvaan kuului lipunnosto ja palkannosto.

Ei vaiskaan. Tuolloin, 80-luvun alkupuolella, tuli luntakin niin tajuttomasti joka vuosi että ei mitään rajaa. Viideltä oli noustava kolaamaan. Ainakin oli pakko nousta tarkistamaan, vaikka sitten joskus saikin mennä jatkamaan unia kun lunta ei ollut tullutkaan. Rappusiivouskin kuului niihin töihin, joiden tulos ei ollut kovinkaan pysyvänluonteista. Että kyllä sen olemattoman palkan eteen töitäkin oli tehtävä. Mutta asuntoetu oli se, joka teki hommasta mielekästä.

Jarmo on edelleen Kihniön Pyhäniemessä palaveeraamassa/pikkujouluttamassa Kurikan tyttöjä. Eilinen kolmen tunnin palaveriksi suunniteltu tilaisuus oli kuulemma venynyt yhdeksään tuntiin. Puhumista oli piisannut. Ennakko-ohjelmassa luki vapaa-ajan kohdalla mm. avantouinti ja lumienkeleiden teko. Taitavat tehdä kuraenkeleitä. Joona ja Susanna ovat mummin ja paapan luona.

Minä olin pizzerian porukan kanssa pikkujouluilemassa eilen illalla. Tänään koko päivä töissä.

Väsyttää ja pää sätii. Burana on hyvää ja ravitsevaa.

Jos sinolsit muna

Joskus pyydetään vastauksia kysymyksiin, joihin ei oikein tiedä miten tulisi vastata. Tarkoitan nyt sellaisia tapauksia, jolloin oma mielipide on ihan päivänselvä, mutta se eroaa vastapuolen johdattelemalla asetetusta "Eikös vain näin olekin"- mielipiteestä niin rajusti, että ei oikein tunnu kohteliaalta teilata toisen näkemystä ihan totaalisesti. Ainakaan, ellei käteen ole työntää omaa mielipidettä puolustavaa, ranskalaisin viivoin koostettua aanelosta.

Nyt, pitkällisen miettimisen tuloksena olen kehitellyt vastauksen, joka lienee pätevä vastine yleisimpiin väittämiin. Se tuskin loukkaa ketään, se on niin mitäänsanomaton että sillä ei rikota minkäänmoisia suhteita mutta sillä saadaan vastapuoli kenties miettimään syntyjä syviä. Tai jotain. Se kuuluu seuraavasti:

Jos sinolsit muna
ja minolsin suna
niin maharottomasti muna
kyseestä asiaa imehtelis.

Että tämmöistä tällä kertaa. Jään mielenkiinnolla odottelemaan mielipidekysymyksiänne. Sikäli mikäli kysymys kuuluu, että oliko pakko kirjoittaa niin leveällä murteella ettei mitään tajua, voinkin vastata jo valmiiksi: OLI!!!

Kaalisopasta soppaa kerrakseen

Mahtaakohan olla joku sellainen, joka ei ole koskaan kuullutkaan dieetistä jonka pääosaa näyttelee KAALIKEITTO...?!? Jos näin hullusti on päässyt käymään, moisen tietämättömyyden täytynee johtua siitä, että kyseinen henkilö ei ole ikinä joutunut kamppailemaan liikakilojensa kanssa. Mutta jokainen Oikea Nainenhan taatusti tunnistaa tämän ihanaisen keiton vastustamattoman tuoksun, ja sen makuhermoja päivästä toiseen kutkuttavan, suorastaan kiihottavan maun.

Meikäläinen on keitellyt elämässään sopan jos toisenkin. Joskus olen sitä myös syönyt. Joskus olen keitoksen myötävaikutuksella laihtunutkin, joskus taas en. Taannoin Arnolds-yrittäjyyteni aikoina olin taas vaihteeksi kaalisoppadieetillä, ja vein ihmekeittoa innoissani ison kulhollisen töihinkin. Jokainenhan sen tietää, että donitsit maistuvat paremmilta kuin kaalisoppa, niinpä tuo kulho oli odottamassa asennemuutosta jääkaapissa. No, sitten päivänä eräänä menin iltavuoroon. Jääkaapin ovessa oli minulle leipuriltamme seuraavanlainen viesti:

Reija rakas...,

Kaalikeittosi jätti meidät odottamattomasti
tänään heittäytymällä ulos jääkaapista.

Osanottoni surussasi.

Sabina

Aamulla soppa-astia oli pudonnut jääkaapin ylähyllyltä mäiskähtäen alas. Voitte kuvitella, millaista jälkeä tulee keittiön lattialle levittäytyvästä kaalisopasta, hajusta puhumattakaan.

Tämän tapauksen jälkeen en ole valmistanut kaalisoppaa.

Väsyä ja kiirusmarinaa

Miten on mahdollista, että pystyy nukkumaan yli yksitoista tuntia yhteen pötköön? Näin nyt vaan pääsi käymään. Heräsimme lasten kömpiessä väliimme, ja kello oli melkein kymmenen.

Rauhaisasta aamuhetkestä ei todellakaan voi puhua, sillä tunnin kuluttua heräämisestä oli määrä olla paikalla lasten koululla pidetyssä juhlassa. Suomen 90-v. itsenäisyyttä juhlittiin koulussa jo tänään, ja sen takia varsinaisen itsenäisyyspäivän jälkeinen perjantai on koululaisilla vapaapäivä. Tuolloin, 7.12. Joona tulee virallisesti "koululaisen ikään". Juhlat päätin laiskuuksissani järjestää Mäkkärissä. Tosin vasta lauantaina, sillä tuo perjantai tulee olemaan töissä niin kiireinen päivä että ei arvaa olla pois. Monilla on silloin töistäkin vapaata, eli väki on jouluostoksilla tuhlailemassa veronpalautusrahojaan. Lauantaiksi saamme sitten paremmin työväkeä, että pystyy itse juhlimaan Joonan kanssa.

En mitenkään ehdi (lue:viitsi) järjestää synttäreitä kotiin. Susanna on syntynyt toukokuussa, ja meillä on aina ollut koko luokka kotona synttäreillä. Ai niin, viime synttäreillä kymmenvuotiaamme ei kelpuuttanut enää poikia mukaan. Mutta on aivan eri asia järjestää juhlat kesäaikaan, kun koko porukalle pystyy järjestämään "ulkoruokinnan", ja pihapiirissämme pystyy järjestämään monenlaista tekemistä. Sisällä tuollainen parikymmentä vekaraa saisi melko varmasti ainakin jonkinmoista tuhoa aikaan. Tosin Joona kutsuu Mäkkäriinkin vain pojat, reilut toistakymmentä kaveria.

Tänään ei ilmeisesti tarvitse mennä töihin, vaikka illasta kylläkin puuttuu yksi työntekijä. Kuuden jälkeen ei sitten vain ole lähettipalvelua, sen takia en jaksa kaupunkiin lähteä. Töitä on täällä kotona yllin kyllin. Itse asiassa niin paljon, että ei tiedä mistä aloittaisi. Siksipä tulinkin vähän relaamaan tähän koneelle...

Olimme alkuviikon Tallinnassa tuulettumassa, "opintomatkalla". Jotakin ideoitakin toki tuli HML:n luennoilla, mutta mukavintahan on aina tavata uusia ihmisiä. (Terkkuja Karjaalle, olipahan mukava tutustua!)

Kotiin tullessa on aina mieletön työmäärä odottamassa, vaikka olisi poissa vain muutaman päivän. Edellisviikon alku meni pikkujouluillessa maakunnassa, ja jo sen ansiosta on töitä rästissä. Ensi viikolla Jarmo on neljä päivää kouluttamassa/pikkujouluttamassa Kurikan työntekijöitämme. Pitkien aukioloaikojemme takia porukka oli pakko jakaa kahteen osaan, yhteiskoulutus ei vaan onnistu eikä pikkujoulutkaan.

Isäntä kävi juuri hakemassa joulukuusen yläterassille. Onhan jo eka päivä joulukuuta. Lunta on ihan mukava kerros, jokikin on jäätynyt umpeen meidän kohdallamme.

Nyt on pakko syventyä paperihommiin.

Milloin on paras aika elämässä?

Niinhän se on, että lasten spontaanit toteamukset antavat useinkin ajattelemisen aihetta. Pitäisi vain ehtiä pysähtyä miettimään, mitä opittavaa lapset antavat meille ihan huomaamattaan.

Viime viikonloppuna oli nuorimmaisten kanssa keskustelua siitä, koska on elämän paras aika. Susannan mielestä elämän parasta aikaa on joka ikinen päivä. Joona taas vastasi sen kummemmin asiaa pohtimatta: "Tänään!"

Tovin kuluttua poika kuitenkin muutti mieltään: "Ei kun huomenna!" Kummastelimme nopeaa mielenmuutosta. Syy selvisikin saman tien: Isi oli ostanut pojalle uuden rattikelkan, ja seuraavana päivänä, sunnuntaina, sitä pääsi sitten kokeilemaan grillimme vieressä sijaitsevassa puistossa.

Kuinka moni meistä aikuisista elää elämänsä parasta aikaa juuri tänään, tai edes huomenna? Yleisin vastaus kun alkaa sanoilla "Sit ku..."

Meilläkin on oikeasti kaikki hyvin, mut ku töitä on vaan liikaa. Sit ku saatais tuo Vaasan firma myytyä ja päästäis keskittymään pelkästään ScanBurger Puska-Jussiin ja kesällä tietenkin lisäksi marjatilaan, kyllä sitte olis elämä mallillaan...

Höh. Tänäänkin pizzeriassa oli tosi mukavaa. Uusia projekteja menossa sielläkin, ja sit ku jouluruuhkista ja aleruuhkista on selvitty, kyllä sitä sitte taas jaksaa painaa pitkää päivää.

Mut ku. Jotenkin se vain on niin, ettei koskaan kohorallansa.

Niin makaat kuin petaat

Oivallus putkahti tajuntaani yllättäen kuin sputnikki taivaalta. Tai jotain. Siis jotta miksi meikäläisen nukkuminen on joskus kovin tuskaista. Niin makaat kuin petaat. Justihinsa joo.

Meidän huushollissamme kun on laistettu tämä joka kodin välttämättömiin perustoimintoihin kuuluva suoritus lähes tyystin tykkänään. Siis sängyn petaaminen, eli sängynpeiton asettelu somasti suojaamaan sitä paikkaa, missä mälyttömän suuri osa elämästä kulutetaan pötköllään maaten.

Moiseen tekemättä jättämiseen tuli oiva peruste taannoin, kun perheemme makuukammioon kiikutettiin sänky jonka patjan sisusta lorautettiin täyteen vettä. Oli mukamas hienoa nukkua vesipatjalla, ja herätä aina kun toinen käänsi kylkeä. Vaikka patjan piti oleman vaimennettu moisia aaltoliikkeitä vastaan. Meikäläinen vaimensi pitäen sängynreunasta kiinni. Tuota liikettä saattoi kutsua myös sängystäputoamisenestoliikkeeksi.

Niin, vesipatjan käyttöön kuului se, että aamuisin petaamisen sijasta vedettiin peitotkin mahdollisimman levälleen. Muutoin lämmitettävä patja saattoi homehduttaa sijauspatjan, mikäli kosteus jäi petivaatteisiin muhimaan.

Moisen loiskehetekan hyödyksi voin laskea ainoastaan tuon petaamatta jättämisen muodostumisen luvalliseksi. Isännän kropalle tuo aaltokone soveltui, mutta meikäläisen selkä kapinoi kipunoimalla. Selän oireilu loppui oitis, kun taloomme kannettiin joustinpatjasängyt.

Jo taannoinen vesisänkymme oli levein malli mitä saatavissa oli. Ehkä sen leveyden saattoikin laskea plussaksi, niinpä joustinpatjojemme myötä päätettiin laajentaa makuureviiriä entisestään. Uudessa makuusopessamme tilakaan ei ollut esteenä. Kaksi melko leveää joustinpatjasänkyä vierekkäin mahdollistaa nukkumisen vaikka poikittain, myös meidän, joille tuota pituutta on kertynyt keskimääräistä enemmän. Välillä välissämme ovat nukkuneet myös nuorimmaisemme.

Mutta, mutta. Entisillä sängynpeitoillamme ei ollut enää käyttöä. Sekä mummoni virkkaamalla valmistama että Jarmon sukulaisen virkkaama/kutoma peitto odottavat kumpikin uutta levittäytymistä kapoisemmille makuupaikoille. Kauppojen valmispeitoissa ei ollut tarpeeksi leveyttä, niinpä teetimme upean tilkkuluomuksen lepopaikkamme peitteeksi. Koska sen levittämiseen tarvitaan kaksi henkilöä, se odottaa viikattuna kaapissa Erittäin Tärkeitä juhlia levittäytyäkseen makuusoppemme somistukseksi. Jonne kukaan vieraista harvemmin eksyy. Eli aivan sama pedataanko ylipäätänsä koskaan.

Pitäisikö mun nyt hävetä, kun tuli moinen tunnustus tehtyä? Parasta, kun itse kysyy ja itse vastaa: Ei muuten hävetä himpun vertaakaan.

Joku joskus kysyi, notta eikös sitä Valtarit enää sovi kapeammalla nukkumaan... Ei sovi. Silloin kun nukutaan niin nukutaan, silloin kun taas EI nukuta niin siinä leveämmällä pedillä pääsee kovasti likitystikin. Monipuolisuus on valttia.

Jos ei löytynyt valmista sängynpeittoa, eipä ollut saatavilla sängynpäätyäkään. Sellaisen kuitenkin halusin. Ja sain. Itse piirsin paperille, jotta tuommoista kaarta ja tuommoiset tapit ja keskelle iso muhkea sydän. Puusta veistettynä, valkoiseksi maalattuna. Sellainen teetettiin, puuseppä veisteli ja se on niin meikäläisen disaineria notta vieläkin oon ittestäni ylpeä. Vaikka toiminkin ainoastaan suunnittelijana.

Yhtä asiaa en oo muuten ikinä ymmärtäny, nimittäin TUPLAPEITTOA. Sellaisen käyttäjistä varmaankin toinen nukkuu aina ilman peittoa, ku toinen omii sen itselleen. Ilmeisesti aika moni kuitenkin ymmärtää tällaistakin "Annan-sinulle-kaiken-mitä-ikinä-keksit-pyytää-vaikka-itte kylymäs-värjottelisin"-fantasiaa. Ainakin siitä päätellen, että tuplapeitteitä on myynnissä ainakin Hoppuhallissa. (Mä meinasin käyttää sanaa fetisismi mutten sitte keherannukkaa.)

Niin, onhan tietenkin myös tuplaleveitä pussilakanoita. Sellaisen mäkin voisin haluta. Sen sisälle olis jännä mennä kahdestaan...

Joulukukkia kevään korvilla

Istutin juuri joulutulppaaneja. Joissa luki, että että kukinta alkaa kymmenen viikon kuluttua istutuksesta.

Meillä joulutulppaanit kukkivat näillä näkymin tammikuun lopulla - sikäli kun muistan ottaa ne valoisaan tuolta ullakon pimeästä kaapista jonne ne laitoin juurtumaan.

No, löysin myös ison pussillisen narsissin sipuleita, jotka olen ostanut yhtä aikaa näiden jouluisten kanssa. Eivät vaan ole kaivautuneet maahan itsestään. Outoa. No, nekin ehtii vielä kovasti istuttaa, maa on vielä sula.

Hanne toi viime jouluna mummille lahjaksi perinteisiä hollantilaisia tulppaaninsipuleita, ja äitini istutti ne joulun jälkeen. Hienosti kukkivat Hollannin kukkaset kevään tullen! (Niin, esikoisemme oli viime talven opiskelemassa Haagissa, sen takia joululahjakin liittyi opiskelumaahan.)

Tuo kuva on viime keväältä, ja tuossa vaiheessa oli vielä suunnitteilla suihkulähteemme kunnostaminen. Tuo lammen yli vievä siltakin oli tarkoitus maalata uudelleen. Mutta niin siinä kävi, että suihkusysteemi ei ollut päällä koko kesänä ja sillankaiteetkin jäivät maalaamatta. Mutta nuo tulppaanit lähteen ympärillä jaksoivat kukkia, ja liljat vähän myöhemmin. Ne narsissit olisi tarkoitus istuttaa myös lähteen ympärille.

Ensi keväänä ei (toivon mukaan...) ole tulossa mitään uutta liiketoimintaa kuten viime keväänä, joten aikaa on pakko löytyä tällaisille ei-ihan-pakollisille töillekin.

"Joo, totta kai se laitetahan kuntohon!" sanoi isäntä juuri äsken.

Täs se nyt on mustaa valkoisella. Notta jos ei ens keväänä rupia lähäre solisemahan niin palatahan tähän kirijootuksehen...

Ai niin, tämä yhtäkkinen kukkasipulipussien olemassaolon muistaminen johtui siitä, kun eilen posti toi meille joulupaketin Töytärin Jussilta. Sisällä oli amarylliksen sipuli purkkeineen, jopa multakin oli mukana. Sipuli oli yön liotuksessa, ja aamulla istutin. Se ehtii sopivasti kukkaan jouluksi. Kiitoooos, Jussi!

Ps. Jos joku ei syystä tai toisesta vielä tiedä kuka on Töytärin Jussi, niin käykäähän tutustumassa osoitteessa www.positiivarit.fi. Jussi se tarjoilee Ajatusten aamiaista joka arkiaamu sähköpostiin kaikille halukkaille - eikä maksa mitään! Suosittelemme lämpimästi!

Mikä on todellinen ikäsi?

Joku on määritellyt ihmisen eri ikäkaudet vuodenaikojen mukaan: Kevät on lapsi, kesä on nuoruutta, syksyyn mennessä tulee aikuisuus ja talvi taas jähmettää jäsenet vanhuuteen.

Kieltämättä vuodenaikojen vaihteluissa voi nähdä inhimillisiä piirteitä.

Sanoma- ja aikakauslehtien eri henkilöistä kertovissa jutuissa on usein kerrottuna kyseisen henkilön ikä. Huomaanpa useinkin tarkastelevani vertailevan kriittisesti ikäisteni henkilöiden kuvia. Mielellään sitä tietenkin itse soisi näyttävänsä nuoremmalta kuin muut ikäisensä, ja myönnänkin tuntevani jonkinlaista itsetunnon kohentumista, jos jonkun ikäiseni naamarustinki sattuu näyttämään ryppyisemmältä kuin omani. Mutta miten pääsee yli siitä kateuden tunteesta, mikä iskee jos yli viisikymppinen näyttääkin kolmekymppiseltä? Onhan se itse asiassa NIIN väärin!?!

Olen jossakin muussakin yhteydessä tullut lainanneeksi http://yksin.ajatukseni.net/Eikö minusta tullutkaan isää?- blogisivuston ajatuksia, ja kyseiselle kirjoittajalle olen asiasta ilmoittanutkin. Kirjoittaja on vasta kolmekymppinen mies, ja hänen ajatuksensa aikuisuudesta ovat käsittämättömän puhuttelevia. Seuraava ote on kirjoituksesta 27. elokuuta otsikolla "On hymyisää olla aikuinen":

"Ajattelen aikuistumisen ja ikääntymisen uurteisuuden lisääntymisenä.
Mitä enemmän elämä hiertää ihoon viivoja ja varjoja, sitä enemmän on tarttumapintaa. Kahden aikuisen ihmisen kohdatessa läsnä on paljon pysäyttävää kitkaa. Sileäihoiset vain liukuvat hetkestä ja ihmisestä toiseen."

Minusta tuo on aivan käsittämättömän kauniisti sanottu. Voiko kauniimmin ylistää vanhenemista!

Ihmisen iän arvaaminen on joskus todella haasteellista. Ulkonäköön kun vaikuttaa tietenkin terveys, elämäntavat, perimä, kaikki mitä elämän varrella on tapahtunut. Laihassa ihmisessä saattavat uurteet tulla selvemmin esiin, mutta runsas ylipaino taas on saattanut aiheuttaa muita vanhentavia muutoksia ulkonäköön.

Hei, onkos niistä rypyistä haittaa, jos ne ovat naurunryppyjä? Mulla vaan tulee naurunryppyjä ihan outoihin kohtiin. Josko ne ovatkin oikein kikatusryppyjä...

Univelkaa

Tässä päivässä on ollut todellista talven tuntua. Valkoinen lumikerros valaisee mukavasti synkkää maisemaa. Pikku pakkanen olisi ollut mitä mainioin hetki vuodevaatteiden tuuletukseen.Vapaapäivänä kuuluisi muutenkin saada maailma valmiiksi.

Seuraavaksi aionkin kirjoittaa karehdittavaksenne piiitkän listan tänään aikaansaamistani töistä...(Ei kai joku ihan oikeasti uskonu...???)

Heh, päinvastoin voisin kirjoittaa listan kaikista niistä töistä mitkä jäivät meinaamisen asteelle. Mutta eikös se oo pääasia että on edes ollu tarkoitus...

Tänään olen ottanut piitkät päiväunet. Univelkaa ehti kertyä kahdelta yötä eikä vanha jaksa. Joku on joskus väittänyt, että unentarve vähenee vanhemmalla iällä. Mun kohdalla on tapahtumassa jonkun asteinen muutos evoluution kulussa, sillä unentarpeeni on kohta lapsen tasolla. Aina väsyttää.

Keskiviikkona lähdimme ani aikaisin ajelemaan kohti Tamperetta. Palaveria ja Esa Saarisen luentoa ja syömistä. Juhlaillallistakaan ei voinut laistaa, mutta sen jälkeen oli pakko lähteä ajelemaan kohti kotia. Tulomatkallakin aikaa viivähti, kun päätimme poiketa Kurikassa hakemassa kassat. Sitten neljäksi tunniksi nukkumaan, ja lapset kouluun ja ei ku töihin. Vielä iltakin perään. Välillä apteekista lisää buranaa, sillä väsymys laukaisee minulla päänkivun.

No, nyt pitäisi olla levättynä. Sunnuntaina on joulunavaus, eli vipinää tiedossa.

Meillä muuten tehdään nykyään erityisen usein pannukakkua eli pohojalaisittain "Kropsua".
Tämä johtuu siitä, että grilliltämme jää aina yli maitoja joille yritämme keksiä käyttöä. Kropsuun se käy kovasti. Tänään olen urakoinut lisäksi sämpylöitä ja laatikkoruokia joissa pystyi käyttämään maitoa. Kolme kissaamme latkivat maitoa mielin määrin, vaikka joidenkin mielestä kissoille kuuluisi antaa ainoastaan vettä. Mutta enpä usko niiden terveyden maidonjuonnista kärsivän. Iät, ajathan kissoille on maitoa juotettu.

Hups, nyt taisi tulla uunillinen kärvähtäneitä sämpylöitä.

Kuplia

"Mistä on pienet pojat tehty,
mistä on pojat tehty?
Etanoista ja ötököistä
ja koiranpentujen hännänpäistä
niistä on pienet pojat tehty."

(ote Hanhiemon runoista)

Minulla on kokemuksen tuoma käsitys siitä, mistä on pian seitsemän vee ekaluokkalainen tehty. Tänään se oli tehty yltä päältä kuraisista vaatteista. Lisävarusteena oli todella likaiset hanskat joilla oli mitä ilmeisemmin pyyhkäisty naamaakin.

Meillä on edelleen silloin tällöin käytössä vauvan amme. Joona sopii sinne istumaan, ja siellä lotratessa puhdistuvat kynnenalustatkin. Kylpyamme olisi joskus ihan kiva olemassa.

Viitisen vuotta sitten nuorimmaisemme vierailivat isonsiskonsa luona. Silloisessa asunnossaan Hannella ja Veskulla oli kylpyamme, josta Susanna tietenkin oli riemastunut ja oli halunnut testaamaan "isoa punkkaa." Kylpyammeen reunalla oli ollut joukko eri värisiä purnukoita. Mitä ilmeisemmin Susanna oli nähnyt, kun Hanne oli lorauttanut kylpyveteen vähän kylpyvaahtoa. Kivoja kupliahan siitä syntyi. Omatoimisena tyttönä Susanna oli päättänyt lorauttaa "kuplasaippuaa" vähän lisää. Lopulta oli tyhjentynyt useampikin pullo, hiustenhoitoaineista lähtien. Kuplia oli ollut kohtalaisen runsaasti. Jostakin kumman syystä Hanne ei tykännyt asiasta ollenkaan...

Tärpätinhajua

Kävin eilen shoppailemassa lapsille vaatteita. Joonalle piti saada koulun itsenäisyysjuhlaan 1500-luvun vaatetusta muistuttavat flanellinen paita ja tummat housut. Helpommin sanottu kuin tehty. No, jotain löytyi kuitenkin.

Susannalle päätin ostaa jotain päällepantavaa huomiseen lapsiparlamenttiin. Ostin hameen, sukkahousuja, villatakin ja uuden ulkotakin. Ihme kyllä tyttö oli todella tyytyväinen asuvalintoihini. Yhdessähän vaatteet pitäisi ostaa, mutta nyt ei ollut mahdollisuutta. Tosin Susanna shoppailee itsenäisesti yhtä sun toista, ja juuri eilen sain käydä vaihtamassa isommaksi hänen ostamansa liikuntahousut. Tytöllä on pitkät jalat, eikä housuja voi ostaa pituusmerkinnän perusteella. Löysin sopivat farkutkin, joissa oli sopivasti pituutta muttei kovin paljon ylimääräistä leveyttä kuten yleensä.

No, tänään tyttö oli laittanut uudet farkut kouluun. Sitten kaverinsa kanssa istuskelivat tietokoneella koulun jälkeen. Jostakin syystä toimistotuolillemme oli tipahtanut purukumi. (Susanna söi purukumia, mutta turhahan enää on keskustella MITEN sitä oli tuolille joutunut.)

Kuten arvata saattaa, purkkaa oli myös uusissa farkuissa. Arvaamatonta sen sijaan oli, että sitä oli myös uusissa sukkahousuissa jotka oli tarkoitus pukea huomenna hameen kera.

Tyttö ei ollut huomannut farkkuihin tarttunutta purkkaa. Oli vaihtanut "parlamenttivaatteet" näyttääkseen niitä kaverille. Ja taas istumaan purkkaiselle tuolille. Ja sanonko mä mitä...!

Meillä on pakastettu farkkuja ja sukkahousuja. Raaputettu, liuotettu tärpätillä. Pesty, huuhdottu, pesty. Näyttää siltä, että vaatteista purkanpoisto on kutakuinkin onnistunut.

Toimistotuolimme sen sijaan tulee matkaamaan verhoilijalle. Kumpikin niistä, sillä purkkaa on tuoleistamme irroiteltu aikaisemminkin. Itse asiassa tuolimme olisivat hiljattain jo matkanneetkin verhoomolle, mikäli työmatkan varrella sijainnut liike ei olisi muuttanut jonnekin. Hyvä niin, sillä mikäli suunnittelemallani tummanharmaalla kankaalla verhoillut tuolimme olisivat heti alkajaisiksi saaneet taas purkkakoristelun, olisin repinyt pelihousuni. (Tosin mulla ei oo sellaisia.)

Huushollissamme leijailee voimakas tärpätin haju. Mutta eiköpä se tästä.

Haluan tietää

Ostin Paulig Mundo-kahvipaketin. Törkeän hinnakas paketti verrattuna vierellään majailleisiin "tavallisen hyviin" sumppivärkkeihin.

"Paulig Mundo on suomalaiseen makuun kehitetty korkealaatuinen kahvi kuluttajille, jotka haluavat tietää miten ja missä kahvi on tuotettu." Minä haluan tietää. "Paulig Mundo valmistetaan Utz Kapeh-sertifioiduista kahvipavuista. Utz Kapeh on maailmanlaajuinen vastuullisen kahvinsertifiointiohjelma, joka mahdollistaa kahvin jäljittämisen kahvitilalle asti. Ohjelmassa mukana olevat tilat ovat sitoutuneet pitämään hyvää huolta kahvin laadusta, ihmisistä ja ympäristöstä."

Valmistuspäiväyksen perusteella pääsi tutustumaan netissä tiloihin, joilta kahvi on peräisin.

Mielenkiintoista. Tämä toimintamalli on hyvin lähellä omaamme, vaikka me viljelemmekin kahvin sijasta mansikkaa. Ne asiakkaamme, jotka eivät itse ole tulleet tutustumaan tilaamme, ovat päässeet kotisivujemme www.jarmovaltari.fi kautta tutustumaan tilaamme, ihan kuten minä tein tutustumismatkan kahvin kasvusijoille.

Rikkiviisautta?

Silloin, tällöin ihmettelen erinäisiä suomen kielen sanoja ja sanontoja. Yksi näistä sanoista on rikkiviisas.

Sanahan tarkoittaa lähinnä joutavanpäiväistä viisautta, näsäviisautta. Siitä huolimatta sana tuo mieleeni aivan omanlaisia, toisenlaisia mielleyhtymiä. Muistin asian taas eilen, Tuusulan ampumatapahtumista kuullessani.

Jokelan koulussa kahdeksan ihmistä surmannut ja lopuksi itsekin kuollut poika oli ilmeisen lahjakas. Kävin pikaisesti tutustumassa hänen mielipiteisiinsä netissä. Selvästi hän oli ajatellut asioita syvällisesti. Hänen ajatusmallinsa on melkoisen outo eikä sitä voi ymmärtää, kuten ei teon motiivejakaan ainakaan tällä hetkellä. Siitä huolimatta teksteistä näkee, että poika oli etevä.

Oliko hän niin viisas, että ajatukset saivat hänet rikki. Rikkiviisas?

Mitä mulle / sulle kuuluu?

Hoksasin yhtäkkiä, etten ole hetkeen saanut sellaista "Mitäs sulle kuuluu"-postia. Johtuneeko se siitä, että kaikki lukevat blogistani kuulumiseni. No, enpä ole itsekään pahemmin viestejä lähetellyt.

Useasti on muuten käynyt niin, että tavatessani "silmätysten" tuttuja, ja kun kuulumisia vaihdettaessa olen kertoillut jotain tekemisistäni, niin olen saanut kuulla jotta "Joo, mä luin."

Voihan vitalis. Enhän mä nyt kuulkaas kaikkia tapahtumia tänne päivitä. TAHTOO sähköpostia! Kyselkää ihan muodon vuoksi mitä mulle kuuluu. Katsokaas, silloin sitä tuntisi jotenkin olevansa TÄRKEÄ henkilö.

Ja onhan se nyt henkisen hyvinvoinninkin takia tärkeää päästä kuulumisia kertoilemaan ja kuulemaan.

Erilaisten sairaskertomusten vaihto kuuluu ainakin iäkkäämpien henkilöiden kanssakäymiseen. Olen tulossa ilmeisen iäkkääksi, sillä tällä hetkellä minäkin voisin valittaa kolotuksista. Olin toissa aamuna lenkkeilemässä turhan ohuissa varusteissa, ja kylmä ehti tulla pikku pakkasessa. Liukastakin oli, ja kaatumista varoessa kai askelsin oudosti. En arvannut vielä piikkejäkään laittaa kenkien alle. Kävelysauvat olivat varusteena, mutta kovalla asfaltilla sauvoessa isku tuntuu hartioissa. Ainakin nyt jälkikäteen. Niska jumittaa, päätä juimii, räkä virtaa.

Ihan nuan kokonaasvaltaasesti olotilaa vois ilimaasta sanalla TYMPÄÄSÖÖ.

Suomen Lasten Parlamentti

Perjantai 9.11.2007 lähestyy. Silloin kokoontuu Tampereella Suomen Lasten Parlamentti, jonne Susanna lähtee Vähänkyrön edustajana.

Tänään tuosta tilaisuudesta tuli tarkempaa tietoa. Tyttäremme pääsee mukaan erittäin mielenkiintoiseen ja uraauurtavaan tapahtumaan. Se ei ole mitään leikkiä, vaan vaikuttamaan pääsee ihan oikeasti.

Työ Lasten Parlamentissa alkaa vaiheittain. Aluksi ollaan mukana rakentamassa yhteisiä pelisääntöjä ja sitä, millaiseksi toiminta Parlamentissa muodostuu. Suomen Lasten Parlamentti (SLP) edustaa lasten näkökulmaa päätöksenteossa ja vie lasten mielipiteen SLP:n eduskunnan neuvottelukunnalle - ryhmälle, jossa on edustus kaikkien puolueiden kansanedustajista - he toimivat asioiden eteenpäin viejinä.

Esikyselyssä tiedusteltiin, millaiset asiat edustajia kiinnostavat eniten. Susanna ilmoitti kiinnostuksen kohteikseen mm. vapaa-ajan ja tulevaisuuden, joten mitä ilmeisemmin hän tulee tekemään ryhmätyötä vapaa-aikavaliokunnassa.

Henkilötietojen yhteydessä olisi voinut julkituoda myös oman mottonsa, "sloganinsa". Susanna jätti kuitenkin tämän kohdan avoimeksi. Mielestäni Susannan motto olisi voinut olla vaikkapa "Onko näin?", sillä hän haluaa perustelut kaikkeen. Voisipa sanoa, että hän kyseenalaistaa selvyydet ja selvittää kyseenalaisuudet. Tämä jos mikä on erinomainen luonteenpiirre. Myötäilijä kun ei maailmaa paranna, joskaan ei huononnakaan. Muutos vaatii kuitenkin vastarintaa - tai ainakin kyseenalaistamista.

"IHMINEN JOKA TOISTAA KAAVAA
EI TEE TULEVAISUUTTA
VAAN MENNEISYYTTÄ."

(Mikko Kuustonen)

Viisautta ikiaikaista

Syksyllä luonto käy lepoon.
Kyrönjoki ei lepää;
se virtaa täynnä viisautta ikiaikaista.
Tuhat vuotta sen virta on
tuonut voimallista viestiään
elämän ihmeellisestä kiertokulusta.
Kuuletko sen äänen?
Sen pauhu on tumma ja voimakas.
Tunneside sanaton
on jokivarren kansalla jokeensa.
Kyrönjoen viisaus on ajaton.

-rhv

Olet sitä mitä syöt

Tänä aamuna heräsin pitkästä aikaa ilman herätyskelloa. Mukavaa. Töihin menen vasta puoliltapäivin. Ensilumi narskui hauskasti kenkien alla, kun kävin noutamassa postin.

Vastakeitetyn kahvin tuoksu leijaili vastaan, kun palasin sisälle. Painomusteinen lehtikin tuoksuu hyvälle, kun tiedossa on kiireetön aamuhetki muun perheen vielä nukkuessa.

Avasin jääkaapin. Se sisältää erikoismäärän kasviksia, hedelmiä ja muita terveellisen ruokakulttuurin perusosia. Marjoja löytyy pakastimestamme yllin kyllin, ja tavoitteenamme on saada tänä talvena pakastin kerrankin tyhjäksi ennen uutta satokautta.

Illalla leipomani karhunvatukkapiiras hymyili minulle houkuttelevasti jääkaapin ylähyllyltä. (Karhunvatukka ei kuulu tuotantosuuntaamme, mutta jostain syystä olen sellaisia pakastimeen hankkinut.) Erinäiset vihannekset viestittivät ilmeillään, että me emme maistu kahvin kanssa lainkaan hyvälle. Pavun ituja sisältävä rasia näytti minulle kieltä. Arvatkaas, mitä terveelliseen aamiaiseeni loppujen lopuksi sisältyikään...?!

Aivan oikein, arvasitte väärin. Mung-idut maistuivat kohtuullisen hyviltä. Johtuikohan adventtisohjoiselta näyttävästä kelistä, kun mieleeni tuli ote Juice-vainaan laulusta: "Ihminen on sitä, mitä hän syö." Sitten tutkailin tarkemmin popsimiani ituja. Alakoo iturasia muuttumahan matolooraksi...!

Päätin, että en halua näyttää madolta. Olikohan myöhäistä, sillä rasia tuli popsittua tyhjäksi. Sen kunniaksi lautaselleni ilmestyi aimo annos karhunvatukkapiirakkaa. Sopii erinomaisesti kahvin kanssa.

Koskapa asia oli jotenkin ennustettavissa, tein illalla kyseistä herkkua kaksi vuoallista.

Peliasuna kalsarit?

Tänään olin varautunut olemaan töissä lähes kellon ympäri. Mukava yllätys oli, että pääsinkin kotiutumaan jo viiden jälkeen.

Kotimatkalla isäntä soitti. "Mihinä on poijalle verkkarit? Ei löyry ensimmääsiäkään. Oomma jo myähäskin."

Tyypillistä. Olisi tietenkin pitänyt laittaa aamulla kaikki valmiiksi. Olisi ja olisi. Isäntä sanoi laittavansa pojalle kalsarit pelihousuiksi kun ei verkkareita löytynyt.

En olisi ihmetellyt, vaikka olisi kalsarit pojalle pukenutkin. Meidän lapsiamme on viety hoitopaikkaankin pyjama päällä, kun sitä ei kuulemma erota oloasusta. No, ostan isännän pyynnöstä puoli tusinaa uusia verkkareita, että voi levittää ympäri huushollia ja aina tulis vastaan edes yhdet. Viikko sitten oli sisäpelikengät hukassa. Sitten muistin, että koskapa niitä oli kesällä pidetty ulkona, heitin ne kuluneina roskikseen. Uusia ei oltu ehditty hankkia.

Ei kai joku nyt vain ylläolevan perusteella tee päätelmää, että meillä on muka jotenkin sekainen huusholli...?

Huomenna Hanne tulee käymään kotiin. On luvannu siivota. Näkemättä etukäteen tätä työn määrää, mikä on odottamassa. Mutta meillä ainakin näkee työnsä tuloksen.

Serkkuflikka oli päivällä pistäytymäs pizzerias, ja tulin kertoneeksi esikoistyttäremme perfektionististisesta luonteesta. Joka tarkoittaa sitä, että jopa shampoo- yms. pullojen etiketit pitää olla hyllyllä oikein päin. Suvi se avoimen hämmästyneenä totesi, jotta keltähän flikka moisen luonteenlaadun on periny...! Niin, ei lähisuvusta ainakaan. Mutta onhan se erinomaista kun suku jalostuu parempaan suuntaan!

Kyllä meillä muuten jouduttiin jalkoja käyttämään apuna kulkuväylien raivaamiseen silloinkin, kun vanhimmat tyttäremme olivat pieniä. Että toivoa on, josko nämä nuorimmaisetkin vielä oppisivat korjaamaan jälkensä. Äireen kohoralta ei kannata enää toivoa elätellä.

Arkipäiväistä rutinaa

Huh, mikä päivä.

Melkoisia järjestelyjä on tänäänkin vaadittu, että saatiin hommat suurin piirtein kunnialla hoidettua. Noo, eihän päivä vielä ole pulkassa mutta toivottavasti loppuiltaan ei enää sovi kovin paljon mutkia.

Se on tämä krooninen työvoimapula. Jarmo meni aamulla Kurikkaan, mutta ehti tekemään siellä ainoastaan inventaarion. Sitten hän sai ajella Vaasaan, koska pizzerian sairaslomalaisen tilalle ei saatu ketään. Samalla erinäiset työt täällä kotona siirtyvät, siirtyvät, siirtyvät...

Myrsky on tehnyt melkoisia tuhoja mansikkamailla. Vanhimmat kateharsot ovat tuulen voimasta repeilleet monesta kohtaa, jossain oli uusi kate irronnut reunapainojen alta.

Ihan mukaviakin uutisia tänään on tullut. Vävypojan konstaapelipesti Turussa on vakinaistettu. Se on hyvä, Hannella kun opinnoissa menee vielä aikansa. Tosin tuo poliisin työ on vaarallista myös Turussa, eikä vain pääkaupunkiseudulla. Aina kun Turun seudulla tapahtuu jotain, on pakko tiedustella, oliko Vesku mukana kiinniotossa tms.

Hanne tulee käymään kotona viikonloppuna. Siis kotona-kotona. (Tuo on Hannen tapa selventää, onko kysymys tästä lapsuudenkodista vaiko nuorenparin omasta pesästä.) Eipä olla esikoista kesän jälkeen nähtykään. Hanne jätti toimittajan työnsä Rock-roosterissa joku aika sitten keskittyäkseen opintoihinsa, mutta palannee teeveetyöstä perinteiseen lehtitoimittajan rooliin, opiskelun ohella edelleen.

Meikäläisen ulkoiluharrastuksesta on vaihteeksi muodostunut erittäin epäsäännöllistä - jotten sanoisi jopa katoavaa. Kun ei jaksa, väsyttää vaan. Ja just sen takia pitäisikin jaksaa. Sarasvuon Jarin sanoin: "Jollet jaksa, sinun täytyy." Mutta kun on niin märkää ja pimeää. Kohta vielä liukastakin. Enää ei voi lenkkeillä tuolla metsätiellä, ellei sitten matkaan pääse valoisana aikana. Tosi harvoin pääsee. Aamulla lenkille lähtiessä pitäisi olla matkassa tosi aikaisin, jos mielii pakokaasun sijasta hengittää raitista ilmaa tuolla pyörätiellä. Seitsemän tienoilla liikenne on jo niin vilkasta, että arvelisin liikunnasta pakokaasun seassa olevan enemmän haittaa kuin hyötyä.

Erinomaisen helppoa löytää erinomaisen hyviä syitä miksei voi lähteä lenkille.

...kelehen salasanat...!?!

Tähän tälläsin itseni, vanhan koneen äärelle. Vaikka vieressä on niiin hiano Applemäkki jättinäyttöineen. Ilman tuota laatikkoa mikä tän vanhan koneen vierellä on tilaa viemässä. Valtavasti erikoistoimintoja ja ja ja ....

Kun vaan oppisi käyttämään. Onpahan ollu melkoinen projekti kaikkien ohjelmien siirtämisessä uudelle koneelle. Ilman JP:n konsultointia siitä ei olis tullu yhtikäs mitään.

Viikonloppuna oli jännityksen paikka: Toimiiko palkanmaksuohjelma uudessa koneessa. Onneksi toimi, muuten olis lähemmäs parikymmentä työntekijäämme jääny ilman palkkaa.

Mutta nuo salasanat. Miksi ihmeessä on tullu laitettua joka paikkaan eri salasanoja? Enhän mä enää kaikkia muista. Tällä vanhalla koneella on tullu laiskuuksissaan laitettua se "muista minut"-toiminto päälle moneen paikkaan. Mutta tuo uusi konehan ei mua muistakaan.

*****************************

Tänään tuli postissa Rajattomien uusin CD, Maa. Kertakaikkisen kaunista a cappella-musiikkia, jossa soittimina ainoastaan ihmisäänet. Oli Top 10:ssä heti ilmestyttyään. Ehdin jo ihmetellä, missä levy viipyy, ja ellen olisi maksanut netissä luottokortilla etukäteen, olisin ostanut Citarista ku olis saanu halvemmallakin. Eilen sitten soittivat, oli ollu jotain tiedosto-ongelmia, eivätkä tienneet kenelle oli jo lähteny. No ei mulle ainakaan. Mutta tänään sitten tuli.

Kuten CD:ssä lukee, Ääni on rajaton - The voice is boundless. Sanoituksista osa on suomalaista kansanlyriikkaa, löytyy Eino Leinoa ja P. Mustapäätä. Upeaa!