Kellot kesää kohori

Viime yönä kelloja siirrettiin taas kohti kesää. Itse asiassa meillä tehtiin siirto-operaatio jo eilen illalla.

Säätilalle ei tieto kesäaikaan siirtymisestä mitä ilmeisimmin ole mennyt perille. Lunta pyrytti pitkin eilisiltaa, ja aamulla näky olikin kuvassaolevan kaltainen. Kuva on otettu aamulla töihin lähtiessämme: Isäntä kolasi enimmät lumet porraspäästä ja Joona lykkäsi lumiaura-autollaan kissoille kulkureittejä.

Tunnin häviäminen tuntuu ilkeältä, mutta onneksi sen saa sitten syksyllä takaisin. Toisin on elämässä yleensä: Elämä kun tuntuu kuluvan entistäkin nopeammin, eikä elettyä elämää saa enää takaisin.

Eräs tuttavani - pienen lapsen äiti - ihmetteli taannoin ajan kulumista. Pienen taaperon kanssa aika kuluu kuin siivillä. "Lohduttelin" häntä kertomalla, että pikkulasten äideiltä yleensä todellakin otetaan salakavalasti pois muutamia ylimääräisiä päiviä joka viikosta, jotta he välttyisivät tuntemasta liiallista aikaansaavuutta.

Näin myöhemmällä iällä elämästä tuntuu häviävän huomaamatta kokonaisia vuosia, mistä taas aiheutuu aistimuksia elämän ohimenevästä juoksusta. Näin se vain on.

******************

Olen muuten näköjään harventanut blogikirjoituksiani melkoisesti tavanomaisesta. Yksi syy hiljaiselooni on intohimoinen valokuvakirjojen luonti tietokoneohjelmalla. Yritän saada kaikki parhaat kuvat tuolta vanhalta koneelta luotua kirjoiksi, sen jälkeen jatkan uudemmalle koneelle tallennettujen kuvien parissa. Teen kirjoista tavallaan päiväkirjoja, joihin tallennan parhaat kuvat, kulloisenkin ajankohdan tapahtumat, erinäisiä tarinoita, runoja jne. Haluan tällä tavalla siirtää elämäämme muistoiksi myös jälkipolville.

No, myönnettäköön, että kuulun myös facebookin käyttäjiin. "Naamakirja" on helppo ja nopea tapa kertoa kulloisistakin tuntemuksista, lyhyesti ja ytimekkäästi. Loin muuten muutama päivä sitten facebookiin kylällemme oman yhteisön, joka kantaa nimeä "Järvenkylä - kylä ennen kaikkea". Mielestäni tällainen kylää kokoava foorumi on mitä mainioin tapa välittää vaikkapa positiivisia juoruja. Nyt vain on niin, että kyläläisissämme facebookin käyttäjiä on vain muutama. Ikäiseni facebook-käyttäjä on melkoinen harvinaisuus, yleisin käyttäjäikä kun on parinkympin molemmilla puolilla.

Nyt täytyy mennä sopeutumaan kesäaikaan. Huominenkin aamu tulee turhan aikaisin, joten hyvää yötä!

Eläköitymistä vuoden erissä

Työssä jaksaminen on asia, josta on nykyisen kiivaan elämänrytmin aikana puhuttu paljonkin. Samaan asiaan liittyy osaltaan hallituksen ehdottama eläkeiän nostaminen - asia, joka voimakkaiden vastalauseiden saattelemana on nyt ilmeisestikin päätetty hoitaa muilla keinoin.

Eläkeiän nostossahan oli kysymys maksumiesten puutteesta, mutta lopulta huomio kiinnittyi myös maksumiesten jaksamisen puutteeseen.

Kinkkinen juttu sinänsä. Omaa jaksamistamme mietimme viimeksi toissapäivänä, veroilmoituksien viimeistelyn yhteydessä. Ostimme kuvassaolevan ScanBurger PuskaJussin rakennuksen silloin toissavuonna omiin nimiimme, kun taas liiketoiminta ja kalusto on osakeyhtiömme nimissä. Tontin ostimme kaupungilta omiin nimiimme vuosi sitten. Rakennuksesta on mahdollista tehdä poistoja, jolloin yksityistä verotettavaa kertyy vähemmän. Mutta, mutta: Siinä vaiheessa, kun joskus myymme yrityksemme, mahdolliset poistot mätkähtävätkin takautuvasti maksettavaksi.

Eläköityminen on tuntunut kovin kaukaiselta asialta, mutta tosiasiahan se on: ikää kertyy. Eipä tässä todellakaan jaksa enää touhuta nuoruusvuosien malliin.

Kysäisin tokaluokkalaiseltamme, mitä hänen mielestään tarkoittaa eläkkeelle jääminen.

- Se on sellainen lepovuosi. Saa työvuoden päätteeksi vähän viihdettä. Sitten jaksaa taas.

Pätkäeläköitymistä? Kuulkaas, ettei vaan lapsen suusta olisi kuultu ratkaisu ongelmaan! Tästä olisi apua ainakin työssä jaksamiseen: Aina välillä vuosi eläkkeellä - tai siis viihteellä, sitten taas vuosi töissä. Siinä vois sitten sitä eläkeikääkin nostaa ihan huomaamatta. Sitä en tiedä, löytyisikö niille viihdevuosille sitten maksumiehiä, mutta pääasia, että lopullinen eläkeikä ikäänkuin häviäisi kokonaan. Tässä on ideaa vai mitä!

Kysyin Joonalta myös mielipidettä sopivasta eläkeiästä. Kuulemma viisikymmentä. En ottanut kyseisestä vastauksesta itseeni, sillä Joona tuskin oli ajatellut vanhempiensa vinhaa vauhtia lähestyvän puolta vuosisataa. Jatkoin kuitenkin varovasti tiedusteluani. Kysäisin, mistä tunnistaa ihmisen, joka on eläkkeellepääsyn tarpeessa.

- No siitä kun on paljon tiatokoneella, ku ei jaksa teherä muuta. Ai niin, kyllähän sä laitat ruakaa!