Eilen lähdin käväisemään pizzeriaamme iltakahdeksan maissa. Tarkoitukseni oli vain käväistä, mutta perjantai yhdistettynä tilipäivään oli saanut aikaan melkoisen asiakasruuhkan. Tekemistä riitti joka puolella. Viimeiset työntekijät lähtivät puoli yhdentoista tienoilla, ja minä jäin vielä jatkamaan. Kello oli jo reippaasti tämän vuorokauden puolella, kun luovutin. Pari tyttöä menee jatkamaan siivousta ennen avaamista.
Aamulla isäntä antoi minun jatkaa unia pidempään, niinpä heräsin vasta seitsemän maissa. Tunti aikaa herätä uuteen päivään, laittaa torikassat valmiiksi ja etsiä kadonneita pankkikorttimaksukuitteja (joo löytyivät!), käydä mansikkapellolla tekemässä tilannekatsausta ja selvittää, miten Joona pääsee jalkkispeliin Vaasaan (onneksi valmentajan autoon mahtui, eli isäntä kävi viemässä pojan Merikaartoon, seurauksella, että torikuorman teko myöhästyi). No, onneksi isäntä ehtii sitten päivemmällä itse hakemaan poikaa pelistä, minä kun en voi jättää kotimyyntipestiäni - jollei sitten isäntä tuuraa minua.
Jossain vaiheessa aamua ryhdyin kovaan ääneen ihmettelemään, minkä takia teinin pitää päästä TAAS kaupunkiin shoppailemaan, vaikka olis oikeasti töitäkin yllin kyllin. Räjähdykseni ansiosta teini teki pikaimuroinnin ja paiskoi tiskit koneeseen. Ja lähti shoppailemaan. No, käyköön nyt, kohta on kuumin mansikkasesonki päällä, silloin ei ehdi mitään ylimääräistä.
Meiltä puuttuu muuten vielä kotimyyntiapulainen. Susanna huolehtii asiakkaiden tarjoilupuolesta (ilmaiset donitsikahvit kuten aikaisemminkin) mutta itsepoiminnan alkaessa emme ehdi kahdestamme hoitaa myyntipuolta. Kaksikieliselle myyjälle on siis paikka avoinna (meillä käy runsaasti ruotsinkielisiäkin asiakkaita).
Petteri-kissallamme on tapana nukkua ulko-oven edessä olevalla kynnysmatolla. Siinä se nytkin kismittelee raukean oloisena. Äsken rupesinkin pohtimaan tuon sanan kismittää merkityseroja. Että kun minua kismittää, en tunne oloani lainkaan kissamaisen raukeaksi, vaan olo on pelkästään harmistunut. Petteri-kissaamme ei sen sijaan lainkaan kismitä tuo kismittely. ;)
Ai niin joo: Kaikki edelläoleva oli niin sanottua pienpuhetta eli smalltalkia. Piti nääs sanomani, että
MANSIKOITA ON TAAS MYYNNISSÄ
TORILLA JA TÄÄLLÄ KOTONA!
Meidän torjunta-aineettomia mansikoita kun popsii, niin johan loppuu kismitykset. Sitten voi vain raukeana kismitellä ja vaikkapa ottaa päiväunet!
Ps. Selailin äsken netistä erilaisia mansikkareseptejä. Vastaani tuli Hanne-tyttäremme mansikka-vuohenjuustopiiraat: http://uusimusta.squarespace.com/etusivu/2011/6/17/mansikan-ja-vuohenjuuston-piirastreffit.html