maanantai 7. marraskuuta 2022


 Mansikat ovat talvilevolla

 

Siinä käytiin kuulkaas sillä tavalla, että kun olin etsimässä hukassa ollutta tunnussanaa Vaajakosken Kotipizza-ravintolamme Instagramiin, sain samalla selville, miten pääsen kirjautumaan tänne blogiini!  Tänne kirjautumiseen pitääkin käyttää vanhaa sähköpostiosoitettani, joka minulla ei ole edes käytössä.

Edellinen päivitys oli toissavuoden juhannukselta, ja syy on tosiaankin se, että en ole onnistunut tänne kirjautumaan!

Nyt on mansikkamaat peiteltynä kateharsojen alle, ja siellä ne odottelevat uutta kesää.  Nyt keskitymme ravintoloidemme hoitoon, minut saattaa tavata PuskaJussi-grillillämme Kurikassa, joskus myös Tuurin Kotipizza & Rolls-ravintolassamme.  Jarmo hoitelee sitten Jyväskylän puolta, eli Seppälä CM:n ja Sepän Kotipizza-ravintoloita, samaten kuin Vaajakosken Kotipizzaa.  Kuopuksemme Joonakin on nyt virallisesti yrittäjä, hän avasi  juuri Jarmon kanssa uudenuutukaisen Kotipizza-ravintolan Äänekoskelle.  Ihan viralliset avajaiset siellä on huomenna 8.11.2022.


Sellaista meillä.  Marjatila ja kotitalomme on edelleen kaupan, aikaa ei tahdo olla ravintoloiden lisäksi muulle!  Ottakaa ihmeessä yhteyttä jos kiinnostaa, tilan yhteyteen on mahdollista liittää monenlaista uuttakin liiketoimintaa!


Mukavaa talven odottelua!

 Mukavaa kekrinjälkeistä talven odottelua!