perjantai 26. joulukuuta 2008

Ei ku pötkölleen

Luminen pihavahtimme oli syntyessään hyvinkin ylväsryhtinen. Oikeastaan se jopa pönötti, ylpeästi isoa mahaansa esitellen. Aattona, jolloin tuo edellisen blogini kuva otettiin, se oli hieman takakenossa. Joulupäivänä se jo kismitteli melko tavalla taaksepäin kallistuneena.

Tänä aamuna luulimme sen jo kaatuneen, mutta ei - se vain teki taivutuksia taaksepäin. Pää otti melkeinpä takakautta maahan. Lakki oli pudonnut, tonttulakin se oli vaihtanut lämpimämpään pipoon joka lojui maassa.

Ajattelin käydä laittamassa pipon päähän, ettei ukkomme vilustu. Mutta voi - silloin se retkahti pitkin pituuttaan lumihankeen. Minä jo huolestuin ukon voinnista, mutta ei sillä kuulemma ollut mitään hätää. Oli vain syönyt ylen määrin, että teki mieli pistää pötkölleen.

Sama juttu täällä. Krooh.

keskiviikko 24. joulukuuta 2008

Joulutervehdys Valtarin perheeltä!

Nyt pihassamme vartioi
ukko tuo luminen, jäätävä.
Vaan lieköpä tuo ilmeensä
nyt millään tavalla häätävä?


Ei, sehän tuo meille kaikille
hyvää mieltä pelkkää.
Ja myöhemmin iltasella,
kun kilikellot helkkää,

se toivottaa Joululle:
Nyt tervetuloa!
Tuo meille Joulun taikaa,
sen ihanaa tuoksua, suloa!

Oikein
Hyvää Joulua
kaikille!


Reija, Jarmo ja tenavat

tiistai 23. joulukuuta 2008

Onko tämä unta: LUNTA!!!


Eipä juuri mukavampaa keliä voisi jouluksi toivoa: Luminen maisema virittää mielen jouluiseksi kummasti. Isäntä kasasi lapsille pulkkamäenkin. Kuvan on Hanne ottanut päivällä, itse olen ollut töissä.

Hanne tuli kotiin kera kissojen jo eilen illalla. Vesku-vävy haettiin junalta äskettäin, ja Johannaa lähdetään hakemaan pikapuoliin. Antti-Ville viettää joulua oman perheensä parissa.

Huushollimme joulutuoksuihin tuo oman voimakkaan lisänsä valkosipulin tuoksu; isäntä ja Hanne ovat käyneet taistoon flunssaa vastaan nauttimalla valkosipulia oikein urakalla. Isäntä oli jo muutaman päivän paremmassa kunnossa, mutta eilen nousikin sitten oikein kunnon kuume. Hannekin köhii, joten suotakoon heille valkosipulin syönti. Susanna on tervehtynyt, hänhän joutui jo yhdeksi yöksi sairaalaankin, kun vatsatauti iski poikkeuksellisen voimakkaana. Meikäläinen ei aio sairastua, ei, ei, ei...

Loppuillan ajattelimme viettää katsellen vanhoja dioja, kunhan ensin Johannakin kotiutuu. Kuvasin aikaisemmin hyvinkin paljon diakuvia, mutta nyt digikaudella se on jäänyt. Hanne ja Vesku ovat lähdössä keväällä matkalle Intiaan, ja he haluavat katsoa dioja kymmenen vuoden takaa, jolloin teimme matkan Goaan lasten kanssa. Susanna oli silloin pieni taapero, Joonaa ei vielä ollut.

Vaikkahan minulla ei vielä kuumetta olekaan, dioja katsellessa ainakin matkakuume saattaa nousta hyvinkin vaaralliseksi.

perjantai 19. joulukuuta 2008

Leipomista ja sairaanhoitoa

Tein pitkästä aikaa joululimppua vanhalla ohjeella, jolla leivoin useinkin joskus pari vuosikymmentä sitten, muulloinkin kuin vain jouluna. Nyt kun tuo ohje löytyi, ajattelin laittaa sen tänne. Suosittelen kovasti, mausteet tekevät limpusta erinomaisen maukasta. Ja tuoksuvaista.

OULUN LIMPPU
7,5 dl piimää
1,5 dl siirappia
50 g hiivaa
1 rkl suolaa
1,5 rkl pomeranssinkuorta
0,5 rkl hienonnettua kuminaa
0,5 rkl hienonnettua fenkolia
500 g ruisjauhoja
n. 500 g vehnäjauhoja

Liuota hiiva tilkkaseen vettä. Lisää haaleaksi lämmitetty piimä, siirappi, suola ja mausteet. Alusta taikina jauhoilla. Nostata hyvin. Leivo leiviksi (3 kappaletta) ja kohota ne hyvin. Pistele ja paista +225 asteessa noin 30 minuuttia. Voitele kerran välillä uunissa ja pois otettaessa siirappivedellä. Peitä voipaperilla ja leivinliinalla.

Tällä hetkellä minulla on uunissa maksalaatikot. En tiedä ehdinkö/viitsinkö muita laatikoita itse tehdäkään, paitsi imellettyä perunalaatikkoa aion kyllä tehdä ison satsin. Tosin teen sen soijamaitoon, niin nuo vegaanityttäretkin ehkä kelpuuttavat sen.

Meillä on nyt vuorostaan Susanna kipeänä. Hän on ollut kaksi päivää kuumeessa, ja eilen oksensikin. Tänään näytti jo paremmalta, mutta vatsa tuli lujaa kipeäksi uudelleen tuossa alkuillasta. Soitin jo Keskussairaalan päivystykseenkin, mutta neuvoivat vain seuraamaan tilannetta kotona. Jos kipu pahenee, sitten voi kyllä mennä yöllä polille.

On hirveää katsoa sivusta, kun lapsi kärsii eikä voi auttaa. Onneksi tyttö nukahti äsken meidän makuuhuoneeseemme, Panadol kaiketi lievitti kipua. Hän ei ole pystynyt syömään juurikaan mitään pariin päivään, juonut on sentäs edes jotain.

Jotenkin nämä sairastamiset tuntuvat kuuluvan oikein perheemme jouluperinteisiin. Mutta jospa porukka nyt ehtisi peräti tervehtymään ennen varsinaista joulunaikaa.

Ai niin, mä oon ainoa joka ei oo vielä sairastanutkaan, en edes räkätautia viimeisen päälle kuten isäntä. Jotta kop, kop sille asialle.


torstai 18. joulukuuta 2008

Avaamet katees

Kokki-Jussilta saamamme amaryllis on avannut ensimmäiset kukkansa.

Joulu lähestyy. Vääjäämättä. Jollain toisella sivustolla ilmoitin suorittavani parhaillaan tieteellistä koetta: Kokeen tarkoituksena on selvittää, tuleeko joulu meidän huusholliimme, mikäli joulusiivot jäävät tekemättä. Hanne totesi, että tulee se. Viimeistään kuulemma silloin, kun kaikki irtaimisto on nuorimmaisten toimesta ripustettu kuusen alimmille oksille. Hanne lupasi auttaa.

Tänään olen askarrellut. En ihan perinteisesti, mutta kuitenkin: Olen nimittäin liimaillut kookaupan postitiskillä viiden centin postimerkkejä joulukortteihin. Olin jo ostanut joulumerkit "sen halvemman mukaan", mutta koskapa en ollut ajoissa asialla, sain tänään liimata kahdenkymmenen centin edestä lisää merkkejä. Kuinka ollakaan, kaupassa ei sen suuruisia merkkejä enää ollut, niinpä liimasin neljä viiden centin merkkiä. Paitsi että nekin loppuivat, joten osaan jouduin sitten ostamaan kolmenkymmenen centin läpyskät. Toivottavasti postipoika polkee ne jopa vikkelämpää, kun on kerran ylihintaakin maksettu.

Tänään meikäläinen sai taas kerran opetuksen, että kannattaisi pitää huolta avainnipustaan. Avaimeni olivat hukassa jo aamulla, kun lähdin viemään poikaa kouluun. No, nappasin isännän avaimet. Päivemmällä aloin tosissani etsimään avaimia, sillä asioille oli pakko päästä. Isäntä oli mennyt traktorilla Tervajoelle, eikä päässyt tulemaan vielä pitkään aikaan.

No, avaimet löytyivät lopulta. Siellähän ne olivat autotallissa olevan transporterin penkillä. Kuinka ollakaan, turvasysteemi oli lukinnut ovet automaattisesti, vaikka autokin oli lukitussa tallissa. (Talliin minulla oli sentään vara-avain.) No, Bemarin olin jättänyt aamulla katokseen, ovet lukitsematta. Mutta virta-avain oli edelleen siellä toisessa autossa.

Niinhän siinä kävi, että meikäläinen joutui soittamaan taksin, joka haki isännältä avainnipun minulle. Tämä on varmaan taas niitä asioita, joita voi sattua vain ja ainoastaan meikäläiselle.

Tuossa edellisessä blogissani kerroin, kuinka meillä töissä työstettiin säilyketölkkiä auki viime lauantaina. No, samanaikaisesti myymälävastaavamme Tiina työsti vähän toisenlaisissa tunnelmissa: Hänelle syntyi pieni Lucia-neito! Tiinan ja Jussin vauva on grillimme vauva numero neljä. Koskapa meille ei taida hetkeen olla tulossa omia lastenlapsia, niin nuo työntekijöiden vauvat ajavat vähän samaa asiaa! Vauvat ovat ihania.

Tiina on työntekijöistämme ensimmäinen, jonka rempseään asiakaspalveluun tutustuimme toissa keväänä, hieroessamme yrityskauppoja. Taisi olla huhtikuuta, kun kävimme "vakoilemassa" grillin toimintaa. Kello oli jo yli yhdentoista, eli grillin olisi jo pitänyt mennä kiinni. Jonoa oli kuitenkin tielle asti, mekin olimme jonottamassa autoluukulla. Pääluukulle meni asioimaan entuudestaan tuntemamme isäntä, joka ihmetteli Tiinalle pitkiä jonoja. Tiina totesi pilke silmäkulmassa leveällä pohojalaasella murteellaan: "Joo, en tiärä pitääskö mennä sanomahan jotta pyärtääsivät jo..." Tuosta lausahduksesta kuitenkin jokainen ymmärsi, että tällä grillillä ei todellakaan asiakkaita käännytetä, vaikka sulkemisaika olisikin jo mennyt.

Ehkäpä juuri tuo lausahdus oli yksi syistä, minkä takia palkkasimme Tiinan meille vastaavaksi.

lauantai 13. joulukuuta 2008

Innostusannostusta

Mullon ollu vissihin ihan oikiasti kiirus, ku en oo keriinny käyrä tääläkään ilimoottautumas.

Tai oikiastansa son niin, että oon ollu joka ehtoo niin väsyksis, ettei oo tarvinnu käyrä täälä rentoutumas. Ei muuta ku sänkyhyn vaan oijeti, ja uni on tullu sillä sekunnilla.

Kyllä mä oon niin lujaa tykänny olla tuala Kurikas töis, nottei oo tosikaan. Aivan ihania asiakkahia! Ja niin mukavia flikkoja meillä on töis, jottei oo ihime ku asiakkahatkin niistä tykkää. Ja kyllä täytyy flikoolle antaa tunnustusta, ku jaksaavat painaa yätä myäten, viikonloppuusin jopa aamuhun asti. Meikäläänen ei enää jaksa, kyllä se täytyy vaan myäntää vaikka luannolle ottaakin.

Mutta moomma tosiaan oltu isännän kans niin innoosnamma, jotta on ruvennu pökkäämähän jos jonkunlaasta uutta ideaakin. No, päällimmääsenä täs on teon alla isännän idea, otamma nimittäin käyttöhön mobiilimaksamisen. Pizzeriashan meillä oli se käytös, ja tuli niin hyviä tuloksia notta päätimmä toteuttaa sen grillilläkin. Tarkoottaa siis sitä, notta syämingit voi maksaa kännykälläkin, jos ei satu olohon muuta rahaa. Asiakas maksaa sitten puhelinlaskunsa yhteyres.

Kävimmä muuten päivällä testaamas Vaasas yhyren toisen ketjun hampurilaasaterioota. Ja taas sai toreta, että ei se oo mikään ihime, ku meirän sapuskoosta tykätähän. Pelekästänsä meirän ranskiksetki on aivan omaa luakkaansa, ilimankos niitä tullahan jopa vasiten hakemahan pitkänki matkan takaa. Ja yleensäkki nua annoskoot - meiltä ei tartte näliisnänsä lähtiä.

Joo, menimmä mukamas vähä jouluostoksille, mutta isäntä sai heti alakuhunsa kippo- ja rättiallerkiakohtauksen. Sitähän ei saanu oikeen mihinkään liikkeesehen, ku oli tungosta. Eli päätin järijestää joksikin päiväksi shoppaaluvapaata ja teherä yksistäni uuren reissun. Eipä tuasta muutenkaan olsi oikeen mitää tullu, ku tenavat oli joukos. Minen kyllä tänä vuanna osta yhtään mitään turhanpäiväästä, ku tenavilla on muutenkin tuata rojua aivan liikaa.

Isoommilta flikoolta tiarustelin, notta mitä ne haluaas lahajaksi. Jotakin oon sitte koittanu löytää, mutta toisaalta olis palijo järkevämpää antaa lahajakorttia, tai ihan selevää rahaa. Onhan se ny melekoosen hölömyä kantaa täältä tavaroota Helesinkihin ja Turkuhun, ku vois antaa rahaa jolla saisivat ostaa justihin sellaasta mitä haluaavat siältä paikan päältä, ja kaiken lisäksi maharollisesti viälä alennetulla hinnalla.

Hanne kyllä eherottikin veeärrän lahajakorttia, ku se tuloo kevään aikana reissaamahan Turuun ja pääkaupungin väliä aika tihijästi. Flikka pääsi nimittäin Olivia-lehtehen harijoottelijaksi. Asuntokin on kuulemma löytyny Helsingistä, mutta tottahan miähiä pitää päästä kattomahan Turuun kotiakkin. Veskua ja kahta kollikissaa, siis. Oon kyllä tosi onnellinen Hannen pualesta, ku pääsi tuallaasehenki lehtehen töihin, sanomalehtitoimittajanahan flikka on jo keriinny olla moneskin paikas.

Meillä sattuu tuas viikolla aika ikävä tapaus. Mun tilille oli nimittäin tullu maksusuoritus, joka ei kuulunu mulle. No, minä soitin oikialle saajalle ja kysyyn tilinumerua, jotta saan siirtää rahat oikialle tilille. No, k.o. henkilö antoo vahingos tilinumeron, johona oli kaks numerua vaihtanu paikkaa. Soitteli sitte jonku päivän päästä, notta ei oo tullu rahoja. Sitte tarkistettihin numero, ja kuinka ollakkaan, rahat oli menny jonku lusmun tilille, joka oli tyhyjänny tilin saman tiän. Pankinjohtaja on ny lähestyny kyseistä henkilöä kirjeitse, puhelin sillä on ilmeisesti suljettuna. Maanantaina mennähän sitte teköhön poliisille rikosilimootus, nimikkehenä on kavallus. On kohtalaasen isoosta summastakin kysymys.

Joona on ollu kuumees pari päivää, ehtoolla piti lähtiä päivystävälle, ku korvaki tuli kipiäksi. Troppia saatihin, ja ny se leikkii tuala kaverin kans aivan pois tiähensä. Nopiaa nua tenavat friskaantuu. Piti vähä kiirusta eileen aamulla, ku piti keriitä viämähän poika mummin tyä hoitohon aamulla ennen ku lähärimmä Kurikkaa kohori.

**************************

Tulipahan yhtäkkinen keskeytys kirijoottamisehen. Grilliltä likat soittivat, notta tilattihin Nätti-Jussi (jokon siis se meirän kuuluusa saran euron hampurilaas-ateria, josta oli kesällä juttua mm. Iltasanomis ja Taloussanomis). Flikat ei meinannu saara hanhenmaksapurkkia millään auki. Soon sellaanen kerta-annospurkki, jukelittoman kallis onkin, kuten se kaviaarikin jota tuahon ateriahan kuuluu. No, valvontakameran välityksellä koitettihin ohojeistaa, kuinka päin ruuvatahan. Samalla nähtihin toisista kameroosta, kuinka jonot vaan kasvoo sekä autoluukulla - että pääluukulla. No, lopuuksi purkki aukes, mutta kyllä tuskanhikiä pökkäs. Toki flikat oli seliittäny mistä viivytys johtuu, Nätti-Jussin valamistamises ku menöö normaalitilanteeski varttitunnin verran. Itsenäisyyspäivänä meni erellisen kerran, ja silloon otimma kuviakin mainoksia varten. Laitan tännekin kuvia joku kesä.

Asiasta kolomantehen: Moon saanu uuret kummisaappahat. Niiren varres lukoo jotta "EMÄNTÄ". Son hyvä, jotta saa varresta lukia jos ei satu muistamahan kuka on. Mutta kuten moni tiätääkin, mä en tykkää moisesta arvonimestä ollenkaan. Sitä varte isäntä ne tiätysti toikin, kiusallansa. Tai totta puhuen, se sai ne kaupan päälle ku teki traktorikauppoja. Notta näin tasa-arvo toimii meillä: Isännälle traktori, mulle saappahat.

perjantai 5. joulukuuta 2008

Monenmoista myyntipuhetta

Riivatun lankapuhelin!

Näin marjasesongin ulkopuolella tuon museokapineen voisi aivan hyvin ottaa pois käytöstä, sillä tuntuu aika turhalta pitää sitä vain lehtikauppiaiden soittoja varten. Grilliltä tosin ovat muutaman kerran soittaneet siihen, kun on viikonloppuyöllä ollut joku hätä ja kännykkämme ovat olleet suljettuina.

No, eilen illalla kuulin sattumoisin yläkertaan, että lankapuhelin soi alhaalla. Juoksin lujaa kyytiä alas - kuullakseni, että juuri minulle oli nyt varattuna mahdollisuus saada Kunto Plus-lehti erikoishintaan. Lisäksi vielä lähemmäs satasen arvoinen sykemittarikin olisi tullut kaupan päälle.

Voi helekutti! Sykkeeni nousi hälyttävän korkealle, kun kiivastuksissani kieltäydyin kunniasta. Mutta - kieltäytyminen tuntuikin olevan kiellettyä! Yrittäessäni keskeyttää puhelun, kauppias jatkoi kieltelyjeni päälle, että "Annas nyt mun puhua loppuun, ettei mun tarvitse soittaa toista kertaa!"

Vai toista kertaa?!? Onko tämä nyt joku uusi kikka? Sai muuten se kauppias meikäläiseltä luurin korvalle melkoisen vinkeästi. Tuollainen myyntitaktiikka sai minut todellakin raivon partaalle.

Noo, kylläpä tässä joku aika sitten tuli kuultua vähän toisenlainenkin myyntipuhe. Itse asiassa kaupattava tuotekin oli toisenlainen: Minulle nimittäin kaupattiin puhelimitse pikkuhousuja! Aloituspaketin jälkeen olisi tullut kerran kuussa uusi paketti silkkihörhelöitä.

Tunnustettakoon, että kyseisen puhelun jälkeen kikattelin kauan aikaa jälkeenpäinkin. Kysäisin nimittäin kauppiaalta ensi töikseni, jotta ootko muuten varma, että mä yleensä käytän pikkuhousuja...?

Isäntä kuuli repliikkini keittiöön ja tuli ihmeissään kuuntelemaan. Mahtoi ensin luulla, että nyt on meikäläinen sivubisneksiä hommannut. No, taisin laittaa kaiuttimenkin päälle, että isäntäkin pääsi jyvälle keskustelun kulusta.

Jossain välissä isäntä keksi sanoa, että "Koitas kysäistä, onko sillä käytettyjä?" Myyjähän kuuli kysymyksen ilman toistoanikin, ja siinä vaiheessa pokka petti häneltäkin täysin.

Täytynee näin jälkeenpäin todeta, että pokkaa myyjällä täytyi olla kuitenkin aika lailla, kun miespuolisena henkilönä oli lähtenyt kauppaamaan naisille pikkuhousuja.

Niin no, fantasioitahan on monenlaisia.

torstai 4. joulukuuta 2008

Ei kuulunu flatkotusta

Mitä ilmeisimmin omaan myötäsyntyisen kyvyn mokailla. Kykyni on oletettavasti keskivertoa parempi. Onhan se hyvä, kun edes jossakin asiassa on erityisen pätevä.

Joskus omat mokailut eivät naurata lainkaan- paitsi kanssaolijoita. Joskus mokailujen hauskuus pääsee esille vasta sitten, kun tapahtumaan saa riittävästi etäisyyttä.

Eilen ajelimme Keski-Suomen suunnalla, ja mieleeni muistui keväällinen mokailuni, joka tapahtumahetkellä melkeinpä itketti. Nyt asia jo sai hymyn suupieliin.

Olimme tuolloin keväälläkin isännän kanssa pitkällä automatkalla, ja tankkausta tarvitsi auton lisäksi myös kuski ja apukuski. Pysähdyimme ABC:lle, ja suunnistin ensimmäisenä kohti naistenhuonetta. Riisuin mennessäni takkia pois, ja koskapa vessassa ei ollut muita, heitin takin puolihuolimattomasti lavuaarin vieressä olevalle tasolle.

Aloin ihmettelemään, kun vesihana aukaistiin - en ollut nimittäin kuullut kenekään tulevan sisään. Vesi vain lorisi, mutta eipä kuulunut käsien "flatkotustakaan". Kukaan ei siis pessyt käsiään.

Avattuani oven syy selvisi: Automaattihana! Takkini oli valahtanut lavuaariin, ja automaattihana ehti kastella takkini läpimäräksi. Toista takkia ei matkassa ollut.

Eilisellä ABC-käynnilläni vein takkini suoraan pöytään ennen vessaan menoani. Näemmä se tuska opettaa.