torstai 28. kesäkuuta 2007

Herää jo! On hyvä päivä tänään...!

Viitisentoista vuotta sitten meidän Johannalla oli Muumi-herätyskello. Lienee vieläkin jossain. Se jaksoi aamusta aamuun vakuuttaa, että on "Hyvä päivä tänään".

Taidan etsiä tuon kellon ullakolta. Joskus tarvitsisi ulkopuolista tsemppaajaa. Nytkin.

Kun aamulla herää sateen ropinaan turhan monena aamuna peräkkäin, alkaa jo tympiä.

Ilman torjunta-aineita tapahtuva viljelymme ei kaipaisi vettä mansikoiden kypsymisvaiheessa lainkaan. Kosteus tekee suuria tuhoja. Kastelun pystymme järjestämään suoraan juurille tihkukastelulaitteiston avulla, sillä Kyrönjoki virtaa vuolaana ihan vieressä. Päältäkastelua käytämme mansikalle ainoastaan hallantorjuntaan.

Ilman torjunta-aineita tapahtuvassa viljelymuodossa riskit ovat lukuisat. Juuri sen vuoksi toimimme monella alalla. On toivoa, että edes muusta toiminnasta saisi elannon, mikäli mansikkakaudesta muodostuu katastrofaalinen. Sellaisiakin vuosia on nähty.

Parhaimpinakin vuosina viljelytapamme tuottaa satoa paljon normaaliviljelyä vähemmän. Mutta me haluamme tuottaa "PUHDASTA MIELIHYVÄÄ", kuten sloganimmekin kuuluu. Tämä on meidän valintamme.

Tänään meillä on sateisella Vaasan kauppatorilla vain yksi myyntipöytä. Toinen löytyy Rewell Centerin tapahtumatorilta. Ja ilmeisesti minä löydän itseni sieltä tapahtumatorin yläpuolelta, Kotipizzasta.

keskiviikko 27. kesäkuuta 2007

Klasien pesua ja karteekien vaihtoa

Tämä aamu on mennyt ikkunoita pestessä. Tuloksena kolme ainakin melkein puhtoista ikkunaa. Riippuen siitä, miltä suunnalta aurinko kulloinkin paistaa. Jos paistaa.

Meinasi tulla stoppi siihenkin hommaan. Onnistuin nimittäin hukkaamaan ikkuna-avaajan kävellessäni apukeittiöstä keittiöön. Jostain kumman syystä avaaja löytyi eteisestä. Kävin välillä palvelemassa asiakkaita, kai sitten jätin sen eteiseen mennessäni ulos. Seuraavalla Kooraudan reissulla kourallinen ikkuna-avaajia mulle, kiitos!

Nyt on muuten ikkunoissa mansikkaverhot. Tua otsikon "karteeki"-sana on synonyymi verhoille. Jos joku haluaa oppia rehtiä Pohojanmaan murretta, opetan mielelläni. Rakastan ihanaa murrettamme. En vain ilikiä tällä sivustolla aivan täyrellistä murretta kirijoottaa, ku kaikki ei välttämättä ymmärtääsi.

Oon saanu palautetta. Jotta miksei mulle voi antaa palautetta. Siis suoraan tänne blogihin.

Ajatelkaas ny. Se valtaisa ihailijapostin tulvahan tukkis koko sivuston... Otankin mielelläni postia vastaan ihan yksityisesti tuolla sähköpostiosoitteessani reija.valtari@netikka.fi .

Että ei muuta kuin sähköpostimiestä työllistämään!

tiistai 26. kesäkuuta 2007

Ropajuttaa ja hytäjyttää!

Ei me tällaista keliä tilattu, ei!

Vettä sataa, lämpöä vaivaiset kaksitoista astetta. Tuultakin taitaa olla luvassa, vaikka se eilinen puhuri olis riittäny pitkäksi aikaa.

Poimijat vain lähtivät pellolle, sillä myytävää pitää olla vaikka keli ei olekaan armollinen. Tori oli kyllä eilen kovin hiljainen, alennusmyynnit vetivät väkeä sisätiloihin. Kovin harvakseltaan ihmiset jaksoivat asioida tuulessa ja tuiskussa kauppatorilla.

Itse taidan mennä tänään pizzeriaan, siellä oli ruuhkaa eilen ja sama vauhti jatkunee tänäänkin. Meillä on uusia työntekijöitä sielläkin, ja heidän koulutukseensa täytyy ehtiä panostamaan. Jarmo lähti käymään Kurikan pisteessämme; ehtii juuri ja juuri pistäytymään ennen torille lähtöä.

Kotimyynti aloitetaan virallisesti ensi viikolla, tosin kyllähän meiltä saa koko ajan hakea, siksipä mansikkalippu hulmuaa. Mutta kahvitus asiakkaille viritellään vasta viikonlopun aikana.

Saimme muuten eilen uuden mansikkalipunkin. Edellinen oli nähnyt jo niin monta kesää, että väri oli haalistunut ja reunat repaleiset.

Olipahan työn ja tuskan takana saada Hedelmän- ja marjanviljelijäin liitossa lipputilaus kasaan. Ihmeen vähän on mansikkalippuja marjatiloilla käytössä. Miksiköhän? Minusta tuo on kaunis lippu, ja helppo tapa viestittää kauden alkamisesta. Eikä sitä tarvitse vetää yöksi alas! Siihen emme me vanhat talonmiehet varmaankaan ryhtyisi, mekään.

Taannoin tapahtui hauska - vai sanoisiko surkuhupaisa - tapaus liittyen marjakauden päättymiseen. Viimeisiä marjoja oli poimittu, ja olimme päättäneet laskea mansikkalipun alas sitten illattain. Menimme itse käymään jossain, ja annoimme tehtävän silloiselle virolaiselle pehtoorillemme.

Naapurimme soitti, että onko tapahtunut jotain ikävää. Me siihen, jotta miten niin.

- No, kun teillä liehuu mansikkalippu puolitangos!

Pehtoorimme oli päättänyt laskea lipun puolisalkoon.

- Nyt on suruaik. Maasikoita ei ole! Maasikas on surnu!

maanantai 25. kesäkuuta 2007

Olis eres kärpääsiä!

Juhannus meni ja kesäinen lämpö saman tien.

Nyt mun puolestani kesään sais liittyä myös kärpäset. On nimittäin kunnon iskuasekin hankittuna.

Joillakin esineillä on tapana olla huushollissamme aina hukassa. Vaikka kyseisiä esineitä olisi valtaisa määrä. Näihin esineisiin lukeutuvat saksien ohella muun muassa kärpäslätkät. Niinpä aina surinan kuuluessa alkaa yleinen sekasorto johon liittyy kärttyinen "Mihinkä-tootta-sen-lätkän-TAAS-laittanu"-episodi. Ja koskapa tusina kärpäslätkiä on onnistunu piilottautumaan niin ovelasti jottei löydy ensimmäistäkään, saa päivän aviisi kelvata surinanvaimentimeksi.

Tein tässä päivänä eräänä suuren löydön paikallisesta halpakaupasta. Valtavan kokoinen lätkä, jolla taltuttaa kahden kärpäsen sijasta ainakin tusinan - ja yhdellä iskulla. Samalla esineellä voi pitää kärpästen lisäksi kurissa myös äijän ja kakarat. Helppoa ja käytännöllistä.

Toivoa sopii, että tämän kokoluokan lätkä ei olisi tarpeen ilmaantuessa hukassa. Olis se ankeaa, jos lätkää etties olis ehtiny hävitä kärpäset, isäntä ja jälkikasvu.

Meidän nuorimmaiset osaavat kinastella asiasta kuin asiasta. Lienee tuttua monessakin lapsiperheessä. Mutta kuinka monessa paikassa riita saadaan aikaiseksi kärpästen lätkimisestä? Meillä kun saadaan siitäkin. Kauhia möly. Jotta kummanko vuaro on nyt läiskäästä.

Lupasimme nimittäin viime kesänä kärpästentappajaista kymmenen senttiä per osuma. Jopas tuli tarmoa surinajahtiin. Koska oli huononpuoloinen kärpäskesä, poika päätti avittaa tienistimahdollisuuksia. Pisti ovet selälleen ja osan ikkunoistakin raollensa. Jotta kärpäset paremmin löytäisivät apajille.

Siinä vaiheessa likka siirtyi ulkojahtiin. Ja tiliä tuli. Ruutuvihkoon merkattiin viiva aina oman nimen kohtaan, ku tuli osuma.

Mitähän meidän lapsista vielä tuleekaan, kun näin nuorena ovat uran aloittaneet. Mitäs väliä sillä työllä on, tappaako sitten kärpäsiä vai kesyttää leijonia. Pääasia on, että hommat hoitaa kunnolla. Näin se vain on!

torstai 21. kesäkuuta 2007

Kuningasperunan tarina

Joskus vuosia sitten meidän isäntä sai kuningasajatuksen.

Tosin siinä ajatuksessa oli mukana myös taka-ajatus. Isäntä oli nimittäin laittamassa jälkikasvun kanssa perunia juurtumaan. Työ on loppujen lopuksi melko yksitoikkoista, joten ei ihme kun lapset saavat mullan kanssa touhuamisesta piankin tarpeekseen.

Olemme kuitenkin päättäneet kasvattaa lapset tekemään työtä, joten yritämme aina keksiä jotain millä saa yksitoikkoisenkin työn tuntumaan mukavammalta.

No, isäntä oli sitten huomannut siellä siemenperunalaatikossa oikein mahdottoman suuren perunan. Siitähän oli sitten keksitty juttua jos minkämoista; jotta se iso on kuin kuningas ja ne pienemmät ovat sen alamaisia. Sitten olivat keksineet tehdä kruununkin sille kuningasperunalle. Battery-tölkistä isäntä oli sellaisen väsännyt peltisaksilla.

Tästä kuningasperunasta on sittemmin tullut oikein traditio. Tenavat ovat ihan innoissaan olleet apuna laittamassa perunoita multalaatikkoihin juurtumaan, kun joukosta on aina valikoitu se suurin ja mahtavin. Battery-tölkistä päähän kullanvärinen kruunu, ja kruunu päässään se peruna on sitten juhlallisesti saateltu pellolle kasvamaan. Parhaimmat kasvuolosuhteet sille kuninkaalle on aina annettu; lämpimimpään paikkaan istutettu ja harsopeitto levitetty suojaksi.

Kuningasperuna on perinteisesti nostettu juhannusaattona tai kesäpäivänseisauksena, kumpi nyt on kohdalle kulloinkin sattunut.

Tänään keitimme tämänvuotisen kuningasperunan jälkeläisistä koko perheelle uudet perunat. Poika oli vähä suruissaan, kun se kuningas oli mennyt niin ruman näköiseksi. Poika olisi kovasti kelpuuttanut kuninkaan itsensäkin perunakattilaan keittymään.

Siinä sitten yritimme selostaa luonnon kiertokulkua; kuinka se iso peruna oli antanut koko elinvoimansa kasvattaen monta uutta perunaa. Se oli sen perunan elämäntehtävä, ja nyt kun tehtävä on suoritettu, niin se saa maatua uudeksi mullaksi. Ihan tyytyväisen ja onnellisen elämän se peruna varmaankin koki.

Poika ei kyllä tuntunut olevan yhtä vakuuttunut perunan loppuelämän auvoisuudesta. Mutta mahdottoman hyviltä maistuivat ne kuninkaan jälkeläiset hänenkin suussaan.

Ensi keväänä valitsemme taas uuden kuningasperunan. Perinteitä on kunnioitettava.

keskiviikko 20. kesäkuuta 2007

Huamenna nostamma mansikkalipun salakohon!

Lippu saa liehua sitten koko satokauden ajan. Juhannuksena lippu vaihtuu hetkeksi sinivalkoiseen, mutta sen jälkeen lepattaakin tuulessa mansikkalippu suven makeimmasta makuelämyksestä viestittäen.

Huomisin on myös vuoden pisin päivä. Sopiva ajankohta torimyynnin aloittamiselle.

Kevät onkin ollut ennätysaikainen. Ensimmäinen herneenkylvö tehtiin - uskokaa tai älkää - jo maaliskuun viimeisenä päivänä. Hienosti kasvoivat kateharsojen suojaamina, ja valmiita palkoja on popsittu jo toista viikkoa.

Tuntuu taas kerran, että viime kesästä on kulunut vain tuokio. Talvi on ollut liiketoiminnassamme suurien muutosten aikaa. Syyskuun lopussa luovuin pitkän harkinnan jälkeen Arnolds-yrittäjyydestäni Rewell Centerissä. Tuota leipomokahvilaa luotsasin kahdettatoista vuotta. Olen sitä mieltä, että vaikka rakastaisi jotain työtä kuten minä omaa kahvilaamme, ei kokeilematta voi tietää, kuinka kivaa on tehdä jotain muuta työtä. Koska ihmiselle on annettu vain yksi elämä, se täytyy käyttää monipuolisesti.

Oikeasti tarkoituksenani oli pitää hieman vapaata, kun nuorimmaisemmekin aloitti eskarin. Mutta kun meillä on myös tuo Kotipizza tuolla Rewell Centerin kakkoskerroksessa, niin sieltähän minä olen itseni löytänyt pizzoja leipomasta. Vaikka pizzeria onkin ollut omistuksessamme jo vuodesta 1993, käytännön työ siellä on ollut minulle uutta ja haasteellista. Meillä oli Arnoldsin aikana selkeä työnjako, että minä hoidin Arnoldsin ja isäntä pizzerian.

Talven mittaan teimme suuria suunnitelmia. Kuinka perustamme firman, joka on auki ihan inhimillisesti, eli vaikka aamuyhdeksästä iltaviiteen. Viikonloput mielellään suljettuna. Mutta kuinkas sitten kävikään: Yks kaks huomasimme omistavamme yrityksen joka on auki aamuyhdeksästä AAMUviiteen... (No, ei sentään viikolla noin pitkää aukioloaikaa, viikonloppuisin vain.)

ScanBurger Puska-Jussi Kurikassa, siinä hotelli Pitkä-Jussin vieressä, on nyt omistuksessamme. Grilli on perustettu alunperin tien toiselle puolelle jo kahdeksantoista vuotta sitten, mutta nykyiselle paikalleen uusi drive-in-liikehuoneisto on rakennettu puolitoista vuotta sitten.

Jarmolla on aivan kuin uusi elämä alkanut, kun saa suunnitella uusia juttuja. Minä hoidan pizzeriaa, isäntä Kurikkaa. Kumma juttu muuten: Töitä oli tarkoitus vähentää, mutta nyt ne on vain lisääntyneet...

No, toisen jäätelövaunuista myimme, eli maakunnan markkinoilla ei enää ole aikaa kierrellä.

Meillä on onni omistaa aivan ihania ja vastuuntuntoisia työntekijöitä niin Vaasassa, Kurikassa kuin täällä marja-ja vihannestilallammekin. Ilman heitä näin laaja toiminta ei mitenkään onnistuisi.

Nyt menemme nukkumaan. Aamukuudelta aloitetaan poiminta. Ilman torjunta-aineita viljellyt mansikkamme ovat herkkua, jota Vaasan torilla jo odotetaan.