Mulla mitään asiaa oo...

..mä tuun ny vaan vähä huilaamahan. Plokin kirijootus on mulle huilaamista. Orottelen samalla, jos justihin juamani kaffi yhtään friskaas.

Tosin en mä tiärä, mitä varten mun ny pitää huilata, kun on muutenki menny melekeen huilies koko aamupäivä. Nukuun taas vaihteeksi yällä niin huanosti, nottei mitään rääpyä.

No, eileen oli ihan aikaansaava päivä, ensin putsasin perusteellisesti paikkoja töis, sitten jatkoon pesuhuanehen ja saunan hinkkaamisella kotona. Eikä siinä muuta tarvittukaa, yällä oli ihan hakattu olo. Kolotusta, kolotusta. Ei saisi innostua liikaa, ku kroppa ei kerran kestä. Isännän kolotuksihin auttaa avantouinti, sinne meni nykki kävääsemähän, mutta mua ei avantohon kovin heleposti saa.

Pakkaa vähä pistämähän miältä matalaksi tua tilanne tuala töis. Ku luulimma, notta ku yhyrestä firmasta päästähän, niin saisimma ottaa vähä kevyemmin. Mutta mitä viälä: Yhtäkkiä kolome tyäntekijää pois laskuusta. Yks ajoo toissapäivänä autonsa lunastuskuntohon, itte selevis onneksi aika vähällä, mutta ei ainakaan tämän vuaren pualella oo tyäntekijäksi. Toisella on ongelmia raskautensa kans, ja sairauslomaa pökkää. Kolomas flikka muutti yhtäkkiä paikkakuntaa ja irtisanoo ittensä. Notta täs sitä ny ollahan.

Meirän tyäntekijööllä on muuten aika runsasta tua raskahaksitulo. Grilli on ollu meirän omistukses pualitoista vuatta, ja kohta lähtöö jo viires flikka äitiyslomalle. Notta jos on ongelmia raskahaksitulon kans, niin ei ku meille vaan töihin... Onhan se mukavaa, ku vauvoja tuloo, mutta yrittäjälle se tuloo tyyrihiksi. Kyllä pitääs olla laki, notta yhteiskunta maksaas kaikki kulut, ku uusia veronmaksajia synnytetähän. Tai ainaki kuluuhin sais osallistua sen maskuliinisenki osapualen tyänantaja.

Meirän isäntä oli teheny jotaki poikkeuksellista: Oli menny lottuamahan kolomellakympillä! Olin kyllä vähä katapäällä, meillä ku ei oo ollu tapana moisehen sortua. Ja esti olin oikee tosisnaniki häjynä, ku isäntä ryäkäles hönkköötti mua ja sanoo pelannehensa kolomellasataa. Kehtaski pelijätellä! Me ei yleensäkkää harrasteta mitään rahapeliä, paitti rulettia isäntä pelaa joskus. Minen osaa pelata eres herelmäpeliä.

Molin opiskeluaikana töis bingoemäntänä. Siihen aikahan sai viälä poltellakki mihinä vain, ja siälä bingosalishan ihimiset pelas ja poltteli. Aina sai töiren jäläkihin pistää pesuhun kaikki vaatteet ja pestä hiukset, ku kaikki haisi tupakilta. Eikä se viälä mitään, mutta ku siinä hommas tuli nähäneheksi sellaastaki, notta ku paapat ja mummat saattoo tulla lapsenlapsiensa kans pelaamahan. Siinä pelasivat ja polttelivat, ja piänet kersat viäres koitti nykiä takinhiasta, notta mennähän jo. Mutta ku pelihimo oli iskeny, niin siinähän pelattihin niin kauan ku oli markkoja. Sitte valitettihin, ku eläkkehet ei riittäny mihinkään. Mä kirijootin asiasta lehtehenkin, soli muuten ainut kirijootus jonka koskaan oon kirijoottanu sanomalehtehen nimimerkillä. Olis saattanu tulla hyvinkin äkääset potkut, jos olis tullu kirijoottaja tiatohon.

Moon koittanu keksiä, minkälaasia joulupakettia sitä laittaas kummilapsille Sri Lankahan. No, tosin ne on buddhalaasia kumpikin, nottei ne sen kummemmin joulua tunne, mutta ku kummallaki on joulun tianoolla syntymäpäivätki, niin tapaan pistää tavallansa yhyristetyn paketin. Erikseen en joulu- ja syntymäpäiväpakettia lähetä, postitus maksaa sinne ihan mälyttömästi. Mun pitääs sen kummipoijan pikkuvelijellekki jotakin keksiä samahan pakettihin. En mä ny mitään tyyrihiä pakettia meinaa kasatakkaa, ku sitte viärähän taas jotaki jos meemmä kävääsemähän sinne keväällä. Mutta se reissu on ihan auki viälä, riippuu kuinka tuala töis mennähän, ja sitte pitääs tenavienki tulla joukkohon, ku ei oo enää paappaa kuskaamas niitä kouluhun ja harrastuksihin. Ja ku sinne menöö, pitääs olla heti saman tiän kaks viikkua, ku matkanteoskin menöö niin kauan. Ja sitä paitti, rahaaki olis ihan hyvä olla, sitä ku pakkaa kulumahan reissuulla hirmuuset määrät.

Eipä täs sen kummempia. Lisää kaffia tartten, jotta jaksan jatkaa paperihommia.

Ei oo torellista...

...nimittäin tämä ploosuutes. Onneksi ehdimme töistä kotiin "hyvän sään aikana". No, ei se keli kovin häävinen ollu silloin seitsemän tienoillakaan, pyrytti niin ettei tietä meinannu nähdä. Mutta nyt se vasta tuuleekin niin, että ei autolla pysyisi tiellä ollenkaan.

Luin juuri läpi esikoistyttäremme Hannen reportaasin nimeltään Myrskyävä onni. Hanne seurasi vuoden ajan lapsiperhettä, joka on lähtenyt vuoden 2006 kesällä pääkaupunkiseudulta Suomen eteläisimpään asuttuun saareen, Utöhön, etsimään onneaan. Ajattelin vain, että kun tuolla saarella tuulee muutenkin aina, niin kuinkahan kovaa siellä tuuleekaan nyt?! (Onpa muuten vaikeasti taivuteltava paikannimi. Noin se kuulemma kuitenkin taipuu, vaikka olin asiasta eri mieltä. Johtunee nimen ruotsinkielisyydestä.)

Tuo edelläkertomani reportaasi liittyy Hannen opinnäytetyöhön, joka käsittelee toimittajan ja haastateltavan välisen vuorovaikutuksen ja luottamuksen syntymistä ja muuttumista pitkän haastatteluprosessin aikana. Todella mielenkiintoinen aihe, ja mahtavasti ja omaperäisesti toteutettu.

Johanna, toiseksi vanhin tyttäremme, sen sijaan on saanut kokea kauhun hetkiä viime yönä ihan ilman myrskyn mylvimisiäkin - kaiken lisäksi kotonaan. Puoli kolmen maissa yöllä tyttö oli herännyt meteliin. Olohuoneen ikkuna oli rikottu (kerrostalon alin kerros Helsingissä) ja varastettu pöydällä ollut läppäri. Siellä olivat sitten poliisit olleet selvittämässä tilannetta, ja joku levy oli asennettu tilapäissuojaksi ikkunan eteen. No, varas oli päässyt tietenkin livahtamaan.

Kaiken lisäksi Johanna on yksin kotona, koskapa Antti-Ville on ulkomaankiertueella bändinsä kanssa, tällä hetkellä Hampurissa. En tiedä, onko likka saanut ketään kaveria täksi yöksi, sillä viime yön herätys on taatusti ollut traumaattinen. Ei liene kivaa olla yksistään.

Kotivakuutus nuorellaparilla on hyvä, eli kaiketi sieltä saa korvauksia, mutta eipä niitä läppärin tiedostoja korvaa mikään. Johannalla oli koneella valokuviakin.

Vastapäisestä talosta oli nähty, että joku lähti paikalta polkupyörällä. Ikkuna oli rikottu ilmeisesti kivellä. Liekö joku huumehörhö, niitähän tuolla riittää.

Nyt pitäisi mennä nukkumaan, mutta tuo tuuli taitaa kyllä pitää hereillä.

No voi yhyren kerran

Olen tähän päivään saakka elänyt sellaisessa luulossa, että hallitsen omaa äidinkieltäni.

Tänään luuloni karisivat. Totesin töissä, että en meinaa osata hyvästellä asiakkaita muuta kuin väärällä kotimaisella.

Kurikassa asiakaspalvelukieli poikkeaa moniltakin osin siitä kielestä, millä olen tottunut palvelemaan asiakkaita Vaasassa. Grillillä kuuluu palvella murteella. Mitä leviämmällä, sen parempi.

Vaasassa ei asiakaspalvelija pärjää ilman molempia kotimaisia. Pizzeriamme asiakkaista lähes puolet oli ruotsinkielisiä. Luonnollisesti heitä kiiteltiin lähtiessä "Tack, hejdå." Mutta tuo "heido" oli ihan käypä hyvästely myös suomenkielisille - näin ollen hyvinkin yleispätevä.

Minä onneton sanoin tänään monellekin asiakkaalle ateriaa luukusta ojentaessani, että "Hyvää ruokahalua ja heido!" No, koetin parhaani mukaan opetella sanomaan "Hei ny!" Teijan sanomana se kuulosti tosi kivalta, mutta meikäläinen tarvitsee treenausta.

Olen myös oppinut, että sosimet on yhtä kuin aterimet. Toisin sanoen veitti ja kaffeli.

Jotta kyllä mun pitää oikeen tosisnani ruveta treenaamahan tätä Pohojammaan murretta. Rupiaavat pian kurikkalaaset ottamahan kropsua evähäksi eiväkkä tuukkaa krillille, jos niille ruåttiksi ruvetahan toimittelemahan.

Niinku muukki ihimiset

Vaasassa oli eilen joulunavaus. Mekin kävimme siellä. Olimme siis "niinku muukki ihimiset".

Viimeiset viisitoista vuotta joulunavaus on merkinnyt meille joko donitsien leipomista tai pizzojen paistoa. Sitä ennen toimimme makeisalalla, ja vipinää riitti silloinkin. Ilotulituksia on katseltu Rewell Centerin kattoikkunoiden läpi, muuhun ohjelmaan emme ole ehtineet käydä tutustumassa.

Tarkoituksemme oli lähteä matkaan ennen puoltapäivää. Yhtäkkiä minulle iski paniikki: "Hei, eihän me keriitä mihinkään, ku meirän pitää kiertää Tervajoen kautta. Pitää palauttaa se DVD ärrälle!" Isäntä ihmettelemään, jotta "Niin, mihinkä meirän muuten pitää keriitä?"

Niin, eihän meillä todellakaan ollut kiire minnekään. Olen vaan niin tottunut siihen, että aina on ollut kiire, kiire. Nyt ei ollut kiire, mehän olimme menossa viettämään aikaa lasten kanssa, emme töihin.

Jos tarkemmin ajattelee, jouduimme maksamaan kalliisti tuostakin vapaapäivästä. Grillillä kun oli taas vaihteeksi montakin sairastapausta. Mutta parempi kun ei ajattele, tuuraajaatkin kun järjestyivät pyhän tuplapalkalla helposti.

Oli oikein mukavaa kierrellä liikkeissä, melkeinpä nautin tungoksestakin. Jopa sohvakaupatkin tuli tehtyä. Loppujen lopuksi päädyimme esittelykalustoon. Mitään muuta haluamaamme emme olisi saaneet jouluksi. Sohvan väristä kyllä keskustelimme isännän kanssa kauan ja hartaasti: Jarmo nimittäin ihastui esittelykaluston valkoiseen väriin, minä taas olisin halunnut sellaisen keskiruskean. No, se mun ruskea väri olisi tiennyt toimituksen siirtymistä ensi vuoden puolelle, ja kun näyttelykaluston sai huomattavalla alennuksella, taisi olla - 40 %, niin kaupathan siinä sitten tehtiin.

Ihmetystä aiheutti maksutapa. Olisimme halunneet maksaa välittömästi, mutta kun ei käynyt. Olisi tullut kuulemma kalliimmaksi. Eli lasku tulee helmikuussa, mutta ilman korkoa tai muita kulunkeja. S-etuakin tuosta kaupasta sai. En kyllä ymmärrä vieläkään, mikä tuon homman ideana oli. Kaupan päälle saimme vielä lahjakortin kylpylään.

Kävimme myös elokuvissa. Joona ja Susanna menivät katsomaan Joulutarinaa, me aikuiset katsoimme uusimman Bondin, Quantum of Solacen. Se ärrälle palauttamamme raina oli edellinen Bond, Casino Royale. Jarmo oli katsonut sen aiemminkin, mutta minä en. Koska tämä uusin oli jatkoa tuohon edelliseen, isäntä vuokrasi sen. Mun makuuni se ei ollut ollenkaan, aivan liikaa väkivaltaa. Sen takia olin vielä aamulla sitä mieltä, että menen lasten kanssa katsomaan Joulutarinaa. Muutin kuitenkin mieltäni, ja nyt on sitten nähtynä molemmat Daniel Graigin tähdittämät nollanollaseiskat. Roger Mooren näyttelemät Bondit olivat kyllä enemmän minulle sopivia. Oldiest but goldiest.

Tämä päivä onkin sitten mennyt pitkästä aikaa töissä. Mukavaa! Pakastimen hajoaminen tosin tuotti ongelmia, mutta onneksi saimme tukittua tavarat toisiin pakastimiin. Joudumme viemään huomenna kotoa pakastimen, onneksi meillä on täällä varastossa yksi ylimääräinen. Missään liikkeessä ei ollut varastotavarana niin isoa pakastinta, ja toimitusaika on useita päiviä.

Meiltä on matkaa Kurikkaan melkein 70 km. Valitettavasti matka on yhtä pitkä myös toisinpäin. Ajokilometrejä kertyykin vähän toiseen malliin kuin Vaasaan ajellessa, ja aikaakin saa varata tunnin mennen, tullen. Tänään ajelimme isännän kanssa yhtä matkaa, ja tuota samalla autolla isännän kanssa matkustamista pitäisin melkeinpä "laatuaikana". Emmepä kovin usein ole saaneet jutustella kahden kesken tuntia keskellä päivää, vieläpä kahteen otteeseen. Nimenomaan keskellä päivää. Niistä yöllisistä maailmanparantamisista onkin tainnut olla joskus puhetta, mutta tämä autossarupattelu onkin uusi ja outo laji. Silloin kun ei tarvitse kuunnella yhtäaikaisesti takapenkin räpätystä.

Aivan tässä jo innolla odotan huomista laatuaikaa. Kaks kertaa tunti liukkaassa talvisäässä, JES!

Aika menee arvellessa, päivät päätä käännellessä

Iltaruskoa 4.11.2008

Olen yrittänyt päästä viimeaikaisten ikävien asioiden yli jonkinmoisella ylenmääräisellä touhottamisella. Tai itseasiassa: Suunnittelemalla joka ainoalle päivälle puuhaa jos jonkinmoista. Mutta kuinka ollakaan: Jokaisen päivän lopussa olen saanut huomata, että eipä ole juurikaan tullut näkyvää aikaan. Päivät vain menevät, ja tekemättömien töiden määrä sen kuin lisääntyy.

Itsetunnolle tällainen saamattomuus tekee isoja kolhuja. Harmittaa, harmittaa ihan vietävästi. Aika kuluu, eikä tule takaisin. Vaikka kuinka tiedän, että nyt minulla on lupa ottaa vähän löysemmin, vaadin itseltäni mahdottomia.

Olin jo kauan sitten suunnitellut itselleni hieman vapaata sen jälkeen, kun pizzeria siirtyy uudelle omistajalle. Vuosien varrella kotiin on kasaantunut tekemättömiä töitä, ja muutenkin arvelin tarvitsevani hengähdystaukoa. Näitä suunnitelmia tehdessäni en vielä tiennyt, että menetän isänikin.

Vaikka tulosta konkreettisissa töissä ei suuremmin synnykään, aikani menee ajatellessa. Työni on saanut uuden nimen: Surutyö. Eli vaikkahan päiväni sitten menisivätkin päätä käännellessä, kai minulla on siihen oikeus.

Eräänä päivänä taas tuli Joonan kanssa erimielisyyksiä koskien hänen läksyjentekointoaan. Minun mielestäni kaikki läksyt kannattaa tehdä saman tien, vaikka jotakin ainetta ei seuraavana päivänä olisikaan. Olisipahan sitten hommat tehtynä jo valmiiksi. Jotenkin jutustelin sitten siihen suuntaan, että "Ei kuule sulla päivät riitä, jos kaiken jättää aina tekemättä." Pojan vastaus oli yllättävä:

- Kuule, elämä jatkuu taivahas, ekkö sä oo käyny kirkos...?

Että tällainen pastori meillä.

Lapsuusmuistoja

Sain eilen äidiltä tämän mukin. Tuossa kuvassa olen minä, olisinkohan ehkä parivuotias? Kädessäni on "muuraimia" eli lakkoja lehtineen, päälläni on äidin ompelema mekko. Mekko oli ommeltu aikuisten "Ameriikantantusta", meille kun tuli sukulaisilta merten takaa mekkoja jos jonkinmoisia. Laukun sain lahjaksi serkkutyttöjeni mummilta, Alisen Helviltä Turusta. Itse asiassa tuo laukku on palannut Turkuun, sillä nykyisin se on Hannella somisteena eteisen seinällä.

Ari-veljeni sai oman mukinsa, siinä on kuva Arista pikkupoikana. Hänellä on päällään paappamme Canadan eli "Kanaatan"-tuliaisiksi tuomat vaatteet. Mukien toisella puolella on muuten meidän nimet. Isämme ei ehtinyt näkemään mukeja, jotka meille äidin kanssa oli tilannut.

Enpä olisi kuukausi sitten arvannut, että isäinpäivänä menemmekin vierailemaan isän haudalla. Ei tässä totisesti näin pitänyt käydä.

Joku sukulainen ehdotti, että meidän lasten tulisi järjestää isän muistoksi valokuvanäyttely hänen ottamistaan kuvista. Olen toki näyttelyä miettinyt monet kerrat, niin upeita kuvia isän kätköistä löytyy. Hän harrasti valokuvausta nuoresta pojasta lähtien - jossain määrin jopa ammatiksi asti, joten kuvia on todella runsaasti. Mutta kyllähän näyttely olisi pitänyt ehtiä pitämään isän eläessä. Aina vain ei käy niinkuin toivoo, eli näyttely sitten järjestetään ilman häntä. Joskus.

Isä teki vielä aivan viime aikoinakin kuviksi vanhoja negatiivejä. Hänen pöydältään äiti oli löytänyt kuoleman jälkeen lapun, jolla oli merkittynä joku negatiivi. Siinä oli lukenut teksti "Reija piäni". Ilmeisesti isällä oli ollut tarkoituksena tehdä minulle joku lapsuuskuva, isähän kehitti mustavalkokuvat omassa pimiössään.

Isä harrasti paljon myös diakuvausta. Tuo mukin kuvakin on tehty diasta. Vuonna 1994 teetin parhaimmista lapsuusdioista väripaperikopiot, ja ne ovat minulla isossa albumissa. Isäni sitten tekstitti kuvat, osaksi äitikin, ja itsekin lisäilin joitakin kommentteja joita kuviin liittyen muistin. Albumin etukanteen isäni on kirjoittanut seuraavanlaisen tekstin:

Kas, Reija nyt haastavan tehtävän antoi:
Nyt uinuvat muistonne herätelkää.
Fotokansion suuren luoksemme kantoi,
kuvan kertomaa kynällä täsmentäkää.

Kirjan sivuja kaihoten katsellessa
muistot rakkaimmat mieliä lämmittää
- Ajankohdat vain on unohduksissa,
niin vinhaan nuo vuodet kiirehtää!

AL

Marinat pois!

Isäntä lukaasi ehtoolla tuan mun eilisen valitusvirteni. Kysääsi, notta tuallaasenko kuvan sä haluat antaa ittestäs?

No joo, pitääs vissihin vähä vähentää näitä marinoota. Mutta kun tympääsöö, niin tympääsöö. Piste. Sitä paitti, kun sen tympääsemisen saa joten kuten puettua sanooksi, niin sitten ei tympääse enää läheskään yhtä kovaa.

Olimma suunnitellu eiliseksi koko perheen yhteistä shoppaalupäivää. Kaiken maailman sisäpelikenkiä sun muuta poijalle, ja vaattehia vähä jokahittelle. Maharollisesti jopa huonekalukauppakierrosta, pitääs soffaa löytää ja sellaasta.

Puali yhyreksältä aamulla soi puhelin. Grillillä sairastapaus, eikä ketään saara tilalle. Kukas siihen aikahan eres on hereellä, ja osa porukasta oli vasta justihin päässy nukkumahan, ku viikonloppuusinhan meillä piretähän auki aamuyähän asti. Jarmohan sinne joutui lähtemähän.

Pisti niin vihaksi, ettei sitte huvittanu lähtiä tenavaankaan kans mihinkään. Johan tuahon on vuasien varrella totuttu, että suunnitelmat menöö myttyhyn, mutta jotenkin ku ny on yks firma vähemmän ja sitte kumminkin menöö plörinäksi.

Vettä satoo, ja kakarat häjyyli. Häjyyly johtui siitä, ku mä en antanu pelata tiatokoneella. Susanna tosin oli koneella, ku se ei yleensä pelaa, vaan teköö jotaki järkevämpää. Se esimerkiksi ylläpitää sellaasta Kao-hoitola Cremeä, jossa saa ottaa hoirokiiksi sellaasia virtuaalilemmikkejä, ja kirijoittaa niistä tarinoota. Sitte Susanna arvosteloo tarinat. Mun miälestä tuallaanen on ihan opettavaasta ja eristää luavuutta, aivan toista ku ne pelit joita poika vois pelata vaikka koko päivän yhtä soittua.

Mä käskin Susannan kirijoottaa kans jonkunlaasen reportaasin perjantaisesta Lasten Parlamentin täysistunnosta, johona se oli Vähänkyröön erustajana. Kirijoottihan se, ja suuttuu pahanpäivääsesti ku mä käskin tekemähän muutoksia. Sen tähäre, ku flikka oli kirijoottanu sen jonkinlaasella slangin ja paikallisen murteen sekootuksella. Eihän äireen saisi tekstiihin puuttua, mutta tuas tapaukses oli vähä pakko. Ku sitä tekstiä ehkä tarvitahan muun muas liitteenä, jos haetahan kunnalta kulukorvausta hotellimajootuksesta ja matkakulungeista. Isäntä oli flikalla saattajana.

Poika innostuu sitte askartelemahan. Sain jopa mettäretkellekkin, ku käskin mennä mettästä kattelemahan käpyjä, sammalta ja riskuja jouluaskartelua varten. Hakihan se, tosin ne tuamiset piti laittaa kuivamahan, eihän kosteista voinu mitään askarrella. No, olihan meillä askartelulaatikos isoja sembramännyn käpyjä jotka oomma joskus tuanu joltakin reissulta. Vesifäri näytti tarttuvan käpyyhin oikeen hyvin, notta tuli komeeta puita ku ne färitti vihiriällä. Tosin keittiön pöyräskin on väriä, vaikka kuinka oli sanomalehtiä suajana.

Itte innostuun siivuamahan lasivitriiniä. Mä tilasin kesällä Apilanlehereltä astiaston, joka piti saara vähä kivemmin esille. Isäntä ei oikeen ymmärtäny, ku mun piti saara sellaanen kissankuvaanen astiasto, joka maksoo yli seittemänsataa. Mutta oon erelleenkin tyytyväänen ostokseheni. Naapurin Kerttu tuumas, jotta nuasta sun tenavat viälä tuloo tappelemahan... No, tuskin. Ne on joka kippo käsin maalattuja, ja niis seikkaaloo kakstoista erilaasta kissaa. Ja kuten aika moni tiätääkin, oon aivan hulluna erilaasihin kissateemoohin. Niinku tiätysti nuahin elävääsempihinki keherääjihin.

Meillon vitriinis aika runsahasti erilaasta Iittalan lasifatia. Lisääkin sopii, siitä pirän hualen. Meirän Johanna nimittäin otti lopputilin nykyysestä vastaavan pestistänsä, ja aloottaa viikon päästä Iiittalan myymäläs. Mukavammat tyäaijat, ku ei tartte aamukuurelta olla tyämaalla. Jaksaa paremmin opiskellakki. Oli vaan melekoonen shokki omistajille tua Johannan irtisanoutuminen, siälä tuloo monenmoisia ongelmia. No sellaasta se on yrittäjän elämä, muillakin ku meillä.

Moon tilannu meille yäpöyrät. Netistä. Oomma kauan kattellu sopivia, eikä oo löyretty. Nyt löytyy, tuloovat ens viikolla. Keittiön pöytä ja tualit menöö maalauksehen vuarenvaihteen jäläkehen, notta ei se ny haittaa vaikka sitä vesifäriä pöyränkantehen tulikin. Sain vihiroonkin aikaaseksi selevittää sopivan firman. Ja yks isäni äireen kototaloosta oleva peilipiironki on nyt löytäny entisööjän. Seki on orottanu ullakolla ikuuset aijat. Viälä ku soffakaupoolle päästääs. Ei ookkaan heleppo homma, ku emmä oikeen tykkää näistä nykyaijan laatikkomallisista.

Tapeettiakin pitääs kovasti uusia. Kahareksas vuares on kulumista tapahtunu vähä joka pualella huushollia. Mutta tapiseeraamisesta ei viälä tohori äänehen eres puhua. Mä vaan tyyryn ajattelemahan kovaäänisesti.

Tympääsöö

Ei meinaa oikeen
nyt mikään toimia.
Tarttisin kyllä
rutkasti voimia

notta tehtyä tulis
eres pakolliset työt,
eikä murehties menis
kääntyylles yöt.

Syyttääskö tästä
tympiää säätä
ku väsyttää vaan
ja porottaa päätä?

No, heleppo on syitä
muiren niskoolle viskua,
ku itte vaan tahtoos
peittua päällensä kiskua.

Vaikiaa on kyllä
olostansa tykätä,
ku ittiänsä pitää
vetää ja lykätä.

On meikälääsen sisällä
kai laiskamatolasti,
ku tympääsöö kaikki
niin raskahasti...

-rhv

Päänupis vilajaa

Jokirantamaisemaa 1.11.2008

Mikähän mun nyt on, ku ajatukset mennä vilistää niin
nopiaa nottei pysy peräs...

On se surkiaa, jos tuloo ajateltua oikeen viisahia
eikä kerkiä havaattemahan ittekkään.
Siinä menöö hyvät ajatukset aivan hukkahan.

Parasta vissihin mennä maata jottei tuu isoompaa vahinkua.

Maa on rouras ja olo martaanen

Johanna Sini Tuulia & Hanne Satu Maaria,
Joona Waltteri Wiljami & Susanna Suvi Anniina.

Säätiedotus piti kuin pitikin eilisen kohdalla paikkansa valitettavan hyvin. Sade muuttui ensin räpäskäksi, lopuksi satoi lunta. Isä kannettiin hautaan sohjossa kahlaten. No, eipä parempi keli tuota tilannetta olisi miellyttävämmäksi tehnyt, vilunväreet olisivat menneet varmasti aurinkoisellakin kelillä.

Illattain menimme vielä käväisemään pizzeriassa. Päivä oli ollut todella kiireinen, eli viimeinen päivämme yrittäjinä Rewell Centerissä sai hienon lopun. Tänään menimme heti aamusta tekemään inventaarion uuden yrittäjän kanssa. Samalla avainnippumme muuttuivat konkreettisesti kevyemmiksi.

Toivon mukaan yrityskauppa tuo kevennystä henkiseen puoleenkin. Viime ajat ovat olleet niin raskaita, että tuntuu kuin ikävuosiakin olisi tullut monta lisää.

Kuukausi vaihtui marraskuuksi. Lunta oli aamulla melkoinen kerros, illalla Joona oli tehnyt jo lumiukonkin. Ylläoleva kuva otettiin tänään, tosin tuossa kuvassa ei lunta näy, mutta tulipahan jälkikasvua tallennettua lumisissakin maisemissa vaikkapa joulutervehdyksiä varten.

Wikipedia: Marras-sana viittaa yleensä tavalla tai toisella kuolemaan. Kuukauden suomenkielinen nimi viittaa siihen, että maa on silloin usein yöpakkasten vuoksi roudassa, minkä vuoksi useimmat ruohovartiset kasvit kuolevat eli tulevat martaiksi.