Tiedättekös sen tunteen, kun oikein mikään homma ei ota onnistuakseen? Mulla on tänään ollut sellainen päivä. Töitä on aivan liian paljon, pöytä pursuaa tekemättömiä paperihommia, mutta jo pelkästään erinäisten salasanojen hukkaaminen on aiheuttanut ahdistusta. Tulosta ei todellakaan ole syntynyt toivomallani tavalla, ja koko ajan jostain tuntuu ilmestyvän lisää tekemistä. Suunnittelemani lenkkeilykin jäi tänään tekemättä.
Saadakseni edes jotain aikaan, päätin rentoutua leipomalla. Se on mielipuuhaani, joka helpottaa kummasti stressaantunutta oloa.
Päätin tuttavani innostamana kokeilla rönttösien leipomista. Rönttönen on kainuulainen perinnepiirakka, jonka täytteenä on perunoista, ruisjauhoista ja puolukasta sekoitettu "mössö". Innostuin ohjeesta juurikin puolukoiden takia - niitä kun löytyy pakastimestamme runsaasti, mutta kukaan perheenjäsenistämme ei niistä erityisemmin välitä. Tähän ohjeeseen sain käytettyä litran kokonaisia puolukoita - survottuna.
Rönttöset
Kuoritaikina:
vajaa 6 dl kylmää vettä
3,5 tl suolaa
4 dl vehnäjauhoja
n. litra ruisjauhoja
Täyte:
2 kg keitettyjä perunoita
3 dl ruisjauhoja
n. 6 dl puolukkasurvosta
1 dl sokeria
1 tl suolaa
Kuori perunat, keitä ja muusaa. Anna jäähtyä n. kädenlämpöiseksi ja lisää ruisjauhot. (Sekoitin sähkövatkaimella.) Laita kattilaan kansi ja jätä huoneenlämpöön noin viideksi tunniksi. Sekoita välissä muutaman kerran. Lisää sitten seokseen puolukat, suola ja sokeri. Valmista kuoritaikina, jaa taikina n. 50 osaan ja kauli pyöreiksi kuoriksi, n. 15-20 cm. (Pulikka on kätevä apu, toki normi kaulinkin käy.) Levitä kuorien päälle täytettä ja rypytä reunat. (Itse laitoin ensimmäisiin täytettä liikaa, jolloin se kuohui yli.) Paista rönttösiä 250 asteessa vajaan varttitunnin. Voitele paiston jälkeen voilla - tai täysin vegaanisia saat käyttämällä voiteluun vaikkapa sinistä Keijua.
Sitten eiku syömään, suosittelen! Ps. Tällä ohjeella tuli melkoinen määrä rönttösiä, (n. 50 kpl) eli mikäli ei halua pakastettavaa, kannattaa tehdä pienempi satsi.