Voi, voi noita voikukkia!

Tarina voikukasta

Näitäpä riittää
kaikkialla
- ne niiata osaavat
leikkurin alla.

Sitten ne päänsä
pystyhyn nostaa
- ihan kuin jotenkin
yrittäis kostaa,
kun ei ihminen suvaitse
Luojan luomaa
"Eikö ne meidän
kauneutta huomaa?"

Niin tuumi kukka
kun puhalsi tuuli
ja siemen tuulessa
parempaan paikkaan
vihdoinkin päässeensä
luuli.

"Mikä ihana paikka
onkaan tää,
täällä on varmasti
viihtyisää.
Täällä mä kasvatan
syvälle juuret,
kohta jo kukoistaa
kukkani suuret.

Valkea kukka mi
vierelläin on,
oi, hänest jos saisin
mä morsion!"

****

Ei arvannut voikukan
siemenrukka,
ett kaunotar vieres´ on
mansikankukka.

Ei myöskään saattanut
arvata tuo,
mi oli tuo ihminen
jok´ käveli luo.

Se ruiskusta ruiskutti
ainetta pahaa
- kohta jo kirveli
voikukan mahaa.

Jutulla tällä
loppu on kurja:
- Näin päättyi voikukan
elämä hurja.

-rhv

Tämä voikukan surkea elämäntarina on julkaistu paikallislehdessämme vuonna 1994. Vielä silloin käytimme mansikalla torjunta-aineita normaaliin tapaan, ja myrkyillä tainnutettiin myös mansikkamaalla kasvaneita voikukkia.

Vuodesta 1997 lähtien kaikki on ollut toisin: Minkäänmoisia torjunta-aineita emme ole enää mansikalle käyttäneet. Niinpä voikukankin nujertamiseen ainut keino on kitkentä. Tällä hetkellä meillä on meneillään uusien mansikantaimien istutus, mutta vanhempien alojen perkausta tehdään myös joka välissä. Se on työtä, joka ei lopu koskaan.

Varhaisimmat mansikat kukkivat. Siellä moni voikukka saattaa haaveilla valkeasta morsiosta, mutta keltakukkaiset haavelijat kitketään maasta ihan juurineen, päivineen.

Elämä on toisinaan raakaa.

Kylämme nimihistoriaa ja simpukoiden hautausmaa

Kylämme nimi on Järvenkylä. Ennen postinumeroaikaa osoitteemme oli Järvenkylä, Vähäkyrö. Sittemmin Kyrönjoen pohjoispuolta seuraileva tie nimettiin Jokivarsitieksi, jonka alkupää alkaa kirkonsillan kohdalta. Meille on matkaa kirkonkylästä viisi kilometriä ja kymmenen metriä, eli osoitteemme on Jokivarsitie 501.

Osoiteuudistusten myötä kylämme nimi hävisi monen tietoisuudesta. Edes kylässämme asuvat eivät kaikki tarkalleen tiedä, missä kylämme rajat menevät. Yritinkin taannoin anoa lupaa nimikylttien pystyttämiseksi kylämme rajoille, mutta juutuin byrokratian rattaisiin. Helpompaa olisi ollut pystyttää kyltit sen kummempia lupia anomatta.

Kylämme maat vapautuivat meriveden vallasta maankohoamisen myötä viikinkiaikana (n. 800 - 1050 jKr.). Valtaosa kyläämme, Järvenkylää, on 10 - 12 metriä merenpintaa ylempänä. Kylämme nimi on alunperin ollut Ryöwärlä, Röövöölä, mutta 1800-luvun puolivälin jälkeen tuo ryöväriperäinen nimi vaihtui nykyiseen muotoonsa. Kylässä oli maankohoamisen jälkeen muutamia järviä, jotka tosin olivat hyvin matalia, pienimmät lähinnä suon ympäröimiä hetteikköjä. Myöhemmin nekin on kuivatettu viljelysmaiksi.

Tämän kuvan on Jarmo ottanut Muurivuorelta 22.9.2008. Merikaarron kylän puolella sijaitseva Muurivuori on Vähänkyrön korkein paikka, sen korkein huippu on n. 37,5 m merenpinnasta. Taustalla näkyvä peltomme on n. 13 m merenpinnan yläpuolella. Järven peltomme on raivattu suosta ja rämeestä v. 1987, ja se on pinta-alaltaan n. 8 hehtaaria.

Kun Muurivuoren rantaan taannoin kaivettiin valtaojaa, tehtiin erikoinen löydös: Pellostamme löytyi tuhansien vuosien takainen simpukoiden "hautausmaa". Tuosta muutaman kymmenen neliömetrin alalta löytyvät simpukat lienevät sinisimpukoita. Alakuvassa lähikuva simpukkamaasta.

Maalaji sisältää kalsiumia 80 grammaa litraa kohden, kun normaalin, hyvän viljelysmaan kalsiumpitoisuus on vain n. 3 - 3,5 g/ltr. Ero on siis 2500 prosenttia!

Muokkauskerroksessa yhdellä neliömetrillä on n. 16 kiloa kalsiumia, normimäärän ollessa 60 - 70 g.

Olisipa mielenkiintoista päästä aikakoneen kyydissä taaksepäin. No, myönnettäköön, että mielikuvitukseni on tarjonnutkin minulle aikamoisia matkoja kylämme menneisyyteen.

Simpukkafossiileja Jarmon kuvaamana 23.9.2008.

Kuinka pian on pian?

Jooseppi-tyttö tutkailemassa orvokkilaatikoitani.

Yksi pizzeriamme asiakaspalaute vuosien takaa on jäänyt erityisen hyvin mieleemme. Oli ruuhkaa, pöydät täynnä asiakkaita, eikä pöytien pyyhkiminen varmaankaan tapahtunut asiaankuuluvalla ripeydellä. Palautelaatikostamme löytyi tuolloin viesti, joka kuului yksinkertaisuudessaan seuraavasti:
VOISITTE SIIVOTA PÖYDÄTKIN JOKU KESÄ...!

Palaute oli aivan aiheellinen, mutta sen koominen sanamuoto on jäänyt elämään perheessämme. Aina, kun jonkin tekemisen ajankohta on epämääräinen, se tehdään "joku kesä".

Jotenkin minusta tuntuu, että perheemme aikamääreet sietäisi määritellä uudelleen. Jos lapsia kutsuu syömään, vastaus on "Mä tuun kohta!" Tai jos pojalta kysyy, kuinka läksyjenteko edistyy, vastaukseksi tulee "Joo, mä teen ihan pian!" Jos isäntää odottelee pihahommista sisälle, vastaus kuuluu "Hetki viälä kestää."

Itse arvelin tänään, että istutan orvokit altakastelulaatikoihin ihan tuossa tuokiossa. Projekti kesti kaiken kaikkiaan lähemmäs kolme tuntia, vaikka olin noutanut taimet jo aamuisella tilitoimistoreissullani. Mutta laatikotpa olivat syksyn jäljiltä rapaisia, ja päädyin pesemään niitä kylppäriimme. Loppujen lopuksi kuraista vettä oli pitkin kylppärin lattiaa, joten jouduin pesemään myös lattian. Välillä vein poikaa treeneihin, laitoin ruokaa ja taas hain pojan treeneistä. Viimeinkin sain orvokit istutettua, mutta sitten olivat hakuisassa laatikoiden pidikeraudat. No, löytyiväthän nekin lopulta, ja nyt neljä orvokkilaatikkoani odottavat lämpöä saadakseen nuppunsa auki.

Miten ihmeessä sitä ei tähän ikään mennessä ole oppinut, että mikään ei suju tuossa tuokiossa. Miksi edelleenkin teen vapaapäivilleni valtaisia työsuunnitelmia todetakseni illan tullen, että enin osa suunnitelluista töistä jäi tekemättä.

Nuorempana sitä jaksoi aivan toisella tavalla. Töitä tehtiin tuolla ulkonakin niin kauan kun oli valoisaa, ja joskus jopa suunniteltiin otsalamppujen hankkimista, että pystyisi työskentelemään kasvimailla pimeän tultuakin.

Syyllisyyden tunteminen tekemättömistä töistä on välillä ahdistavaa. Ehkä sitä on vaan kuitenkin pystyttävä hyväksymään oma rajallisuutensa.

Ikkunat jäivät pesemättä tältä päivältä, mutta mä pesen ne sitten joku kesä.