lauantai 31. toukokuuta 2008

Ammattilaisen ajatelmia

Se, joka kysyy, on tyhmä vain hetken. Se, joka ei kysy, pysyy tyhmänä jatkossakin.

Koskapa edellisessä blogissani käsittelemäni, tänään ekalta luokalta kakkoselle ylenneen Joona-poikamme esittämä kysymys jäi ilman vastausta, päädyin turvautumaan ammattilaisen apuun.

Delegoin siis Joonan kysymyksen sianpieremien eriaikaisuuksien aiheuttamista ajanhallinnan ongelmista alan ammattilaiselle. Vastaus tulikin pikana, ja kirjoittajan luvalla kopioin tekstin nyt kaikkien opiksi tänne.

Pieni esittely kirjoittajasta lienee paikallaan: Sari on syntyjään maskulainen, Naantalissa aikuisuuteen varttunut, fysioterapeutin ammattitaidon(kin) omaava entinen kaupunkilaistyttö.

Kuinka ollakaan, Sari löysi taannoin puolisokseen pohojalaasen isännän. Hän on omaksunut sikatilan kaikkinaiset työt paremmin kuin moni maatilalla syntynyt. Nainen traktorin ohjaamossa on maaseudullakin harvinaisuus, mutta Eskelässäpä kaikki maatalouskoneet tottelevat myös tuota pitkähiuksista viiden lapsen äitiä. Kaiken lisäksi haalarien taskusta löytyy ihan pikapuoliin myös agrologin paperit. Liekö Sarin vuorokaudessa enemmän tunteja kuin muilla, vai johtuuko moinen energia pelkästään positiivisesta elämänasenteesta?

Varoitus: Seuraava juttunäyte sisältää nauruenergiaa.

Sianpieremäst...

Vaik mää olenki nykyä tämmöne emäntä tyyppi, ni täyty kyl sanno et ensmäist kertta kuulin tommosest pieremäst. Mee kaupunkilaise ko olla niin pal fiinei etei tommosist puhel... Mää ole sitä ny täsä ehton miättiny, et kui se oikke sit o. Meil sia nouseva kello kuus ko mää pistän valot sikalasse ja toivotan oikke hyvä huament. Kyl maar siin piaru jos toinenki tule ko emako vääntäytyvä ylös aktivistie vihamis häkeissäs. Jossa muhal reipas isänt o tiätty jo viirelt tehny askare ja laiskemp menee vast seittemäks. Siin miäles Joonan kysymys ol kyl aihelline. Mut on siin toinenki pual. Kos käsite o niin häilyvä, es sä voi koska myähästy mistä, kon tarkka aikka ei ol. Mun miälest kauhjan kätevä, eikä tul mittä stressi et taas myähäs... :)

Mut sen mää ole jo lapsen oppinu et jos naurat lamppan piarul, ni siit tulee näärännäppy silmässe :)

Terve si vaa!
-Sari-

torstai 29. toukokuuta 2008

Sianpieremien eriaikaisuuden ongelma

Isäntä tuossa suunnitteli huomisen tekemisiä. Totesi käyvänsä Kurikassa ennen sianpieremää, että ehtii ajoissa takaisinkin.

Joonalle kyseinen ilmaisu oli outo.

- Isi, koska se on se sianpiäremän aika? Ja jos kaikki siat piaraasoo eri aikoohin, niin mistäs se sitten lasketahan?

Pelkkää kurjuuttako?

"Elämä on kurjaa, ja sitten kuollaan."

Itsekin palvelualalla toimivana - mukamas ammattilaisena - arvioin ehkä keskimääräistä tarkemmin erilaisten asiakaspalvelijoiden soveltuvuutta alalle.

Olen vakaasti sitä mieltä, että hyvä palvelu on synnynnäistä. Synkän mielenlaadun omaavasta ihmisestä ei palvelualan ammattilaiseksi ole, sillä ylläoleva ruttuturpamotto paistaa läpi teennäisen hymynkin.

Nyt on niin, että meikäläiselle ei ole viime aikoina tapahtunut juurikaan mitään kivaa. Siis sellaista, että olisi ollut syytä hihkua ilosta. Vaaniiko minua siis peräti ruttuturpaisuus?

Joku voisi sanoa, että juurihan olitte lomailemassakin. Aivan, aivan. Mutta tuo pikareissu tropiikkiin aiheutti lähinnä stressiä. Väärä ajankohta, häiden peruuntuminen, kaikki se köyhyys ja kurjuus mitä siellä näki - ja se voimattomuuden tunne, kun oma auttaminen on niin rajallista.

Töissä toivon mukaan helpottaa, kunhan päästään kesäkuun puolelle. Nyt on menty päivä kerrallaan eteenpäin ja tehty jos jonkinmoisia ratkaisuja työvuorojen järjestelyissä. Meillä on neljä ylioppilasjuhliaan järjestelevää työntekijää, pääsykokeihin lukijoita, sairaslomalaisia, muuten vaan lomailevia ja jos vaikka mitä. Grillin tuoksuilla on nähtävästi hedelmällinen vaikutus, sillä Kurikassa on kaksi työntekijää raskaana ja yksi äitiyslomalla. Yksi äitiysloman juuri päättänyt irtisanoutui saatuaan likietuisemman työpaikan. Sopivia uusia työntekijöitä ei vaan meinaa löytyä. Tiina jo sanoikin, että täytyy vaan palkata seuraava työnhakija joka osaa kävellä, lukea ja kirjoittaa.

Olis kiva lähteä yo-juhliin itsekin. Isäntä jo meinas, että pidetään pizzeria kiinni lauantaina ku ei kerran oo työntekijöitä. Mutta ei oikein voi niinkään tehdä. Huolimatta siitä, että silloin ei oo pahemmin asiakkaitakaan, kun kaikki ovat juhlissa.

Koleat kelitkin aiheuttavat harmia. Aikaisimmat mansikkalajikkeet kukkivat parhaillaan, ja öisin on torjuttava hallaa sadettamalla.

Petteri-kissallamme on kissanpäivät. Tuolla se kellii leikkimökin edessä ilta-auringossa. Tekisipä mieleni liittyä seuraan.

maanantai 26. toukokuuta 2008

Emännän tuntomerkit

Kuten olette huomanneet, kutsun tuota siippaani usein nimellä "isäntä". Se on jonkinmoinen hellittelynimi, jota ehkä käyttäisin, vaikka asuisimme kaupungissa omistamatta maata aarinkaan vertaa.

Mutta jos isäntä sitten kutsuisi minua emännäksi, en tykkäisi yhtään. Minun mielikuvissani sanaan emäntä liittyy "perä leveä" ja muut Isoon Taloon tunnusmerkit. Eli rintava, reitevä ja persevä. Ehkäpä emännän kuuluu olla myös jonkinmoisen karjatalouskoulun käynyt.

Luojan kiitos, en täytä ihan kaikkia rotevan emännän tuntomerkkejä. Peräni ei onneksi ole leveä, enkä ole reiteväkään. Rintava - no, tosiasiat myönnettäköön. Mutta, mutta. Vyötärölle fläskiä sitten kasaantuukin.

Koko lapsuus- ja nuoruusikäni kärsin laihuudestani. Luulin, että lihomisongelmaa ei minulle tulisi koskaan. Mutta koskaan ei pitäisi luulla. Eli jos jollakulla on fläskintarvetta, niin täältä sais. Kymmenen voipaketillisen verran ihanaa ihraa vapaasti noudettavissa. Voin luopua enemmästäkin, mutta nuo viisi kiloa nyt ensialkuun.

Jotain tarttis siis teherä. Kaalisoppavärkit odottavat jääkaapis.

Joonan kanssa kävin asiaan liittyen seuraavanlaisen keskustelun:

- Äiti, olis hauskempi jos sä olisit laihempi.
- Täh?
- No, sä olisit hianompi.
- Mutta...mähän yritän laihruttaa...!
- Mä oon huamannu.
- Mistäkö?
- Ku sä oot liikkunu.

Lasten suusta kuulee totuuden. Valitettavasti. Ehkäpä edelläoleva täytyy ottaa kannustuksena.

Pistänpä kaalisopan porisemaan.

lauantai 24. toukokuuta 2008

Wintoosa toimii sittenkin...

...mutta siihen tarvittiin JP:n apua. Saman tien siirreltiin koneiden paikkoja. Saatiin tää iso Mäkki oikealle paikalleen, vanhempi kone on toistaiseksi konttuurin toisella pöydällä odottamassa siirtoa Suskin huoneeseen. Mulla on vanhalla koneella kesken yhden valokuvakirjan luominen, kuvat on jo siirrettynä mutta vielä on kolmisenkymmentä sivua tekstitettävänä. Se on viimevuotisen Sri Lankan pitkän reissumme valokuvakirjasarjan neljäs ja viimeinen osa. Mukavia muistoja, mutta tekemisessä on ollu mälyttömän kova homma.

Meillä oli vielä aamulla suunnitelmissa, notta olis lähdetty illattain yksille synttäreille. Vähän niinkuin kuokkavieraiksi. Sankari on tutun tuttu, ja kuinka ollakaan, kutsu tuli meillekin. (No, Olli se järjesteli asioita, terveisiä Mäntsälään...!) Mutta suunnitelmiin ei kuulunut se, että pizzerian yksi työntekijä oli sairastunut, eikä se, että grillilläkin oli sairastapaus. Windowsinkaan ongelma ei ollut alkuperäissuunnitelmissa. Eli ei lähdetty synttäreille. Susanna vietti kaverisynttäreitä päivällä, ja makeaa on syöty mahan täydeltä.

Käväisin kattomas Euroviisuista Suomen osuuden. Olipahan Teräsbetonilla kova meininki. Mutta niin paljoa ei kiinnosta, että jaksaisin yötä myöden katsoa kilpailua loppuun asti.

Öitä!

Sähköpostimies hukkateillä

Ei pelitä, ei.

Windowsin puoli on täysin jumis. Eli emme pääse lukemaan sähköposteja. Pankkiohjelmaan ei pääse, palkanmaksut ei onnistu, ei mikään.

Lapsille tuli porttikielto tälle työkoneelle. Isäntä jo poisti kaikki peliohjelmat täältä. Vieressä olevalla toisella koneella on lupa pelata. Mutta ku se on niin, että Susanna ja Joona haluaisivat useinkin olla koneilla yhtä aikaa, ja siitähän on sitten kauheat tappelut. Eli ollaan sit annettu olla tällä työkoneellakin, niin on päästy vähemmillä marinoilla. Mutta jotakin tässä nyt ollaan tehty sellaista, mikä on saanu Windows-systeemin juntturaan.

Suski kyllä viihtyy tuolla meses vähän liiankin kanssa, ja poika taas ei tee muuta ku pelaa. Kummankin koneellaoloa koitetaan rajoittaa. Poika vinkuu pleikkaria, mutta en oo lämmenny asialle yhtään. Olis kyllä tarkoitus hommata omat koneet kummallekin, mutta kun ei oo sitä AIKAA! Niillä on vaan sellaiset vanhat koneet pelikoneina, jotka ei oo nettiyhteydes.

Tänään Jarmo kävi hakemas läppärin tuolle meidän pehtoorille. Sillä jollei meidän koneilla oo tenavat, niin sitten nää työntekijät haluavat tulla pistaytymään koneilla iltaisin. Ärsyttävää, kun koko ajan joku ramppaa konttuurissamme. No, nyt pitäis vielä saada laajakaista pelittämään työntekijöidenkin asunnolla.

torstai 22. toukokuuta 2008

Tekemättömyyksiä

Nyt pitää välillä käydä purkautumas. Olis aiheellista mennä kerrankin ajoissa nukkumaan, mutta ku isännälle tuli vieraita. Ovat tuolla pihakeinus istuskelemas ja fundeeraamas. Ovat entisiä työntekijöitämme Ukrainasta, Suomessa asuvat edelleen, mutta Ylistaron suunnalla. Jarmo järjesti heille eräästä rakennusfirmasta töitä viime syksynä, ja siellä ovat edelleen.

Isäntä oli tuossa illattain pitämäs työhaastatteluja grillillä, ja yhden tytön oli töihin ottanutkin. Tänne marjatilallekin saadaan piakkoin lisätyövoimaa, tiistaina tulee toinenkin poika Bulgariasta ja pikapuoliin pari ukrainalaista maatalousharjoittelijaa. Tästä lähitienooltakin on tulossa mansikanistutusapua.

Mutta, mutta: Noita pakollisia töitä on niin paljon rästissä, jotta taitaa jäädä mun suihkulähde huoltamatta. Talomme terassien kaiteet vaatisivat uusintamaalausta, valkoiset vesirännit pitäis pestä, ja ja... Vaivihkaa tuossa isännälle asioista muistutin, ja se vastas kysymällä, jotta jätetäänkö mansikantaimet sitten istuttamatta. Puutarhassamme olevat valaisintolpatkin pitäis jynssätä tikkaita apuna käyttäen. Työntekijöiden asunnon terassi on katettu läpinäkyvällä muovikatteella, ja se pitäis ihan irrottaa pesua varten. Jos jonkinmoista huoltotyötä olis vaikka millä mitalla, mutta ku ei kukaan kerkiä mitään.

Siitä on nyt kolme vuotta, kun tehtiin perusteellinen siivous niin talon sisällä, kuin myös puutarhassa. Silloin Johannalla oli juhlat, ja pakko oli laittaa paikat kuntoon. Meikäläinen hermoili täysillä, ku piti olla töis, oli joku pakollinen koulutustilaisuuskin ja kaksoistutkintojuhlat järjestettävänä. Kaiken lisäksi Johannasta oli sanomalehti Pohjalaises etusivun juttu, jossa likan suuhun oli laitettu jotain sellaista jotta "...äiti aikoo järjestää isot juhlat." Johanna ei ollu mitään sellaista sanonu, mutta toimittaja oli tehny omia päätelmiään.

Nuo ylioppilaista kirjoitetut lehtijututhan tehdään yleensä monen ällän ylioppilaista. Kyllähän Johannakin yhden ällän kirjoitti, mutta etusivun juttu se oli sen takia, kun Johanna suoritti kaksoistutkinnon yrittäjänä toimimisen ohella. Tyttäremme oli maamme nuorimpia yrittäjiä aloittaessaan Foodi-ketjun franchice-yrittäjänä seitsemäntoistavuotiaana, lukien samalla media-assistentiksi ja hankkien sivussa valkoisen lakinkin.

Yrittäjänä Johanna ehti olla 3,5 vuotta, sitten opinnot veivät Helsinkiin. Ensi lauantaina Johanna Sini Tuulia täyttää 22 v, ja harvalla hänen ikäisellään on moista meriittilistaa esitettävänään.

Tällä hetkellä Johanna muuten työskentelee myymälävastaavana Sis. Delissä Helsingissä. Uusimmassa Olivia-lehdessä on juttu kyseisestä kahvilasta, ja yhdessä kuvassa on myös Johanna.

Susannalla tuli tänään täyteen yksitoista vuotta. Sen kunniaksi hän sai tänään korviin reijät! Ennemmin tyttö ei ole korvakoruja edes halunnut. Kavereitaan hän on kutsunut juhlimaan lauantaina. Huomenillalla olis sitten tehtävä tarjottavaa. Toivottavasti on kiva keli, että voivat olla ulkoruokinnassa. Meillä on tapana tehdä hattaraakin, ja sitä kyllä en mielellään tarjoile sisällä.

Tiistaina meillä oli tosi surullinen päivä: Ruusa-kissamme oli jäänyt auton alle. Se oli juuri edellisenä päivänä täyttänyt yhden vuoden, ja se oli saanut ensimmäiset pentunsa meidän Sri Lankan matkamme aikana. Niistä oli tarkoitus jättää yksi itsellekin. Kun emo kuoli, oli pakko hävittää pennutkin, koska eihän niille ollut imettäjää. Susannaa tapaus järkytti ehkä kaikkein eniten, sillä Ruusa oli tavallaan Susannan kissa. Se kävi usein saattelemassa Susannaa hänen lähtiessään kouluun. Susanna itki ihan hervottomasti myöhälle yöhön, ja niin itkimme kyllä me kaikki. Nyt meillä on vain Petteri, joka on leikattu tyttökissa, ja "kantaäiti" Molli, joka on jo neljätoistavuotias, eikä varmaankaan enää saa pentuja. Ehkä hankimme jostain kesän mittaan uuden pentukissan, sillä kissat ovat niin kovin tärkeitä meidän perheellemme. Niillä on oma lämmitettävä kissatalokin, koppi, jonka veljeni on rakentanut omaa taloamme mukaillen.

Eilen meille tuli iso paketti Amerikasta. Sisältönä oli läjäpäin uusinta PMQ-lehden julkaisua, ja kansikuvapoika oli tutun näköinen! Isäntähän se siinä hymyili kultamitali kaulassaan. On tullu tuosta voitosta kyllä uskomattoman paljon julkisuutta. Grillin Tiina jo varoittelikin isäntää, että varo vaan, kohta alkavat kaiken maailman Tukiaiset sun muut takiaiset pommittamaan tekstiviesteillä...!

sunnuntai 18. toukokuuta 2008

Suomi-poika maailmalla

Allaolevasta linkistä pääsee katsomaan ja kuulemaan, kun Jarmo kertoilee taannoisesta pizzan maailmanmestaruudesta. Filmiä on kuvattu kilpailussa New Yorkissa, meidän liikkeessämme, Kotipizzan pääkonttorilla sekä Kuusamossa. Raina tullaan toivon mukaan näkemään kesällä tv:ssä myös Suomessa, tosin pidempänä, noin kahdenkymmenen minuutin versiona. Amerikassa se näytettäneen aikaisemmin.

Samasta linkistä löytyy myös Jarmon puhelinhaastattelu, sekä Kotipizzan 20 v- juhlavideo.


www.pizzatube.com/view_video.php?viewkey=a8d3be2fe5614f42ba98

perjantai 16. toukokuuta 2008

Tervehdys tropiikista!

Kotona taas, Sri Lankassa vietetty viikko takana ja mieletön määrä sähköpostia ja mälytön laskukasa odottamassa. Itse odottelemme toista matkalaukkuamme, joka on teillä tietymättömillä. Jouduimme yöpymään viime yön Helsingissä, koskapa Finnairin kone Frankfurtista Suomeen oli tunnin myöhässä ja Vaasan viimeinen kone ehti starttaamaan ennen saapumistamme.

Täällä on kuulemma ollut vilpoista. Bulgarialainen pehtoorimme soitteli yhtenä päivänä kertoen, että täällä sataa lunta. Sri Lankassa ei lunta tuiskuttanut. Sisämaassa hikoilimme kosteassa n. 33 C°: n lämmössä, rannikolla oli hieman viileämpää.

Viikko sitten perjantaina, kun olimme odottamassa koneen lähtöä kentällä, saimme puhelun Sanjeewalta. Juuri hänen häihinsähän olimme lähdössä. Surullinen ääni kertoi, että häät on peruttu. Morsian oli saanut sikotaudin, ja karanteenissa on saman asian takia myös moni morsiamen perheenjäsenistä.

Meillä oli kymmenen minuuttia aikaa miettiä. Meillä oli matka maksettuna, olimme jo lentäneet Vaasasta Helsinkiin, mutta ajankohta oli töittemme puolesta kaikkea muuta kuin sopiva. Päätimme kaikesta huolimatta lähteä. Kummilapsemmekin odottivat meitä, ja mukanamme matkustanut ystävämme Ritakin oli valmistellut jo monta avustusprojektia toteutettavaksi saman reissun yhteydessä.

Oli sulhasenkin kannalta parempi, että kaikesta huolimatta menimme. Hän oli luonnollisestikin kovin allapäin häiden peruuntumisesta ja morsiamen sairastumisesta. Samaten hänen perheensä ja muu suku. Meidän läsnäolomme toi heille muuta ajateltavaa.

Häiden siirtyminen toi myös rahallista tappiota perheelle. Hotelleja oli varattu, ruokia oli jo tehty. Sanjeewan äitikin vaikutti kovin stressaantuneelta ja väsyneeltä, mikä ei todellakaan ole mikään ihme.

Sanjeewa, "Santtu", nouti meidät Colombosta suoraan Hikkaduwaan, jossa majoituimme Santun osittain omistamaan taloon. Santtu kuskasi meitä viikon aikana mm. Lionsien rakennuttamalle silmäklinikalle, jonne Rita käynnistää uutta avustusprojektia. Pääsin jopa ottamaan kuvia leikkaussaliin. Kuvia käytetään jutun liitteinä, jonka Rita kirjoittaa sanomalehti Pohjalaiseen.

Kävimme tietenkin tapaamassa myös kalastajaperhettä, jolle keräsimme tsunamin jälkeen kylältämme rahat uuteen kalastusveneeseen. Heidän veneensä meni tsunamissa kahtia ja perheen isoisä kuoli kuten moni muukin sukulainen. Kolme vuotta sitten kävimme ostamassa heille uuden veneen Colombon läheltä. Vene on sinivalkoinen, sen kyljessä on Suomen lippu ja kyljessä komeilee kylämme nimi JÄRVENKYLÄ. Vene kellui satamassa, sillä nyt monsuuniaikana kalastus on pienellä veneellä vaikeaa, mutta muuten vene on ollut kovassa käytössä.

Gallen lähellä kävimme tapaamassa ns. "ikkunaperhettä", joiden taloon Lions on rakennuttanut ikkunat. Perheessä on tyttö, jonka koulutusta järjestö rahoittaa, mutta joka on myös Ritan henkilökohtaisen avustuksen kohde. Itsekin olemme käyneet perhettä tapaamassa jo parina aikaisempanakin vuotena. Perheeseen kuuluu myös poika. Pojan polkupyörä oli täysin hajalla, ja annoimme hänelle rahat sen korjaamiseen. Talossa on yksi ainoa lamppu, ja suunnittelimme lisävalaistuksen rahoitusta.

Omia kummilapsiamme menimme tapaamaan viimeisenä päivänä. Pääsimme jopa vierailemaan tytön kouluun. Koulussa on 600 oppilasta. Rehtori kertoi meille koulustaan, jonka jälkeen pääsimme luokkiin. Olimme ostaneet matkalta melkoisen määrän koulutarvikkeita joita jaoimme kummityttömme Madushanin luokkalaisille. Luokalla on kolmisenkymmentä oppilasta. Makeisia veimme myös, ja niitä riitti jaettavaksi myös muille luokille. Aiheutimme melkoisen hälinän koko kouluun, ja minulle tuli melkein pakokauhu, kun kaikki halusivat polvistua jalkojen juureen kiitollisuuden osoituksena. Onneksi tiesimme, että kauneinta mitä tuossa tilanteessa voi tehdä, on koskettaa kumartujan päätä. Meillä oli mukanamme myös meidän Susannan luokkalaisten piirustukset Madushanin luokalle. Ilmeisesti piirustukset somistavat nyt tuon luokkahuoneen seiniä muistuttamassa käynnistämme.

Kummipoikaamme, 9-vuotiasta Sanjayaa menimme tapaamaan sen jälkeen, kun olimme vierailleet myös Madushanin kotona. Sanjayan perhe halusi tarjota meille oikein illallisenkin. Veimme Sanjayalle, samaten kuin Madushanille, tuliaisina mm. rannekellot. Ne tuntuivat olevan kovasti mieluisia. Meidän Joonan luokkalaisten piirustukset lähtivät Sanjayan kouluun tervehdyksenä Suomesta.

Näiden perheiden köyhyys on käsittämätöntä, kuten srilankalaisten yleensäkin. Toki mukana on myös paremmin toimeentulevia, joihin voi lukea myös ystävämme Sanjeewan perheen. Mutta kun heidänkin toimeentulonsa rantaravintolan pitäjinä on kiinni turisteista, niin eipä rahaa tule kun tsunami on karkoittanut turistit. Nytkin ravintola oli suljettuna, vain meitä varten se avattiin. Eikä turisteja juuri muutenkaan ole monsuuniaikaan.

Elämä on niin kovin epäoikeudenmukaista. Kyllä taas täytyy olla tyytyväinen omaan elämäänsä. Välillä täytyy lähteä kauas huomatakseen, kuinka hyvin meillä täällä asiat ovatkaan.

torstai 8. toukokuuta 2008

Yrittäjän ARKIveisu

On se NIIN väärin. Meillä olis tarjota töitä, mutta kovin, kovin huonosti on halukkaita töitä tekemään.

Grillille tarvitsisimme lisätyövoimaa välittömästi. Itse asiassa tarvitsemme uutta myymälävastaavaakin tuossa syksymällä. Mutta, mutta. Eräänäkin päivänä joku soitti Jarmolle kysellen työajoista. Jarmo sitten kertoili eri työvuoroista, mm. että viikonloppuisin ollaan auki vähintään aamuneljään ja kysynnän mukaan myöhempäänkin. Siivouksineen työvuoro loppuu siinä puoli kuuden tai kuuden maissa.

- Voi kauhiaa!!!

Tuollainen oli työnhakijan ensikommentti. No, onhan se hyvä jos jo tuossa vaiheessa ymmärtää, että hänestä ei tällaiseen työhön ole. Toisaalta ajattelisi, että yötyölisät ja tuplapalkat kannustaisivat. Meidän työntekijämme tienaavat hyvin, tosin viitseliäisyyttähän se vaatii. Mutta työttömänäkin tienaa, ja aivan liian hyvin kaiketi, kun työ ei kiinnosta.

Joskus - itse asiassa useinkin - tulee miettineeksi tätä yrittämisen järjettömyyttä. Hitto vie, miksi sitä pitää raataa ja repiä itseään joka suuntaan. Sitähän vois vaan maata, räkiä kattoon ja odotella kun räkä tipahtaa. Ja samanaikaisesti työttömyysturva raksuttais euroja jonoon.

Jotain tällaista olen kai pohdiskellut kirjoittaessani seuraavan elämänmottomietelmäni. Se julkaistiin taannoin Risto Jalosen kokoamassa "Villiä menoa"-runogalleriassa.


Mun elämän mottoni
kuuluu näin:
"Elä päivä kerrallaan
eteenpäin."

Jos rikkaus suuri
ei tiellesi tuu,
ehkä elämän arvona
onkin muu.

Elä täysillä, nauttien
elämästä
-ehkä joskus sä lakkaat
köyhtymästä.

Sitten elät kuin sadun
prinsessa ikään
-ei vaivana huolet,
ei puute mikään.

Vaan mietihän tarkasti,
oisko se kivaa,
jos kaikki sun runsaita
rahojas tivaa.

Et missään saisi sä
rauhassa olla-
-kohta jo menis
pyörälle polla.

Ehkä paras on elää
köyhänä vaan,
ottaa vastahan se,
mikä annetaan.

Ei vaadi tää taitoja
kovinkaan jaloja-
-tästä taidankin lähteä
narraamaan kaloja...

RHV

sunnuntai 4. toukokuuta 2008

Huh hellettä!

Nämä kuvat ovat eiliseltä. Yläkuvassa Susanna tarkistaa lämpötilan, joka oli +25 C° varjossa.

Tuli mukavat rusketusraidat perunanistutuksen ohessa. Tosin illattain päätimme isännän kans palkita itsemme kellimällä terassilla ihan joutilainakin. Tällaisesta lämmöstä kuuluu nauttia, sillä ensi viikolle on luvattu taas koleaa.

Hanne siivosi grillikodankin oikein viimeisen päälle. Mäntysuovalla jynssätyt puupinnat tuoksuivat hyvälle, ja hyviä tuoksuja levisi grillimakkaroistakin. Hanne oli valmistanut lisäksi erinomaisen maukkaat salaatit. Kertakaikkisen mukava lopetus työpäivälle.

Tänään näyttäisi tulevan yhtä kaunis päivä. Ei yhtään huvittaisi sisätyöt tänään, mutta pizzeria kutsuu.

perjantai 2. toukokuuta 2008

Tarpeettomia mittareita

Elän ja hengitän, siis olen. Edelleenkin, vappuhulinoista huolimatta. Työtä on piisannut liiankin kanssa, ja on monesti hermotkin mennyt. (Tuon punaisen tekstin kävi Susanna kirjoittamassa sillä aikaa, kun mä nautiskelin Hannen suorittamasta niskahieronnasta. Olkoon noin, suurin piirtein samoin olisin itsekin tekstiä jatkanut.)

Joo, vappuaamuna heräsimme aamuneljältä, ja katsoimme ensimmäisenä valvontakamerasta grillin tapahtumia. Jonoa oli ihan tolkuttomasti, joka sinänsä on erinomainen juttu. Sen sijaan se, että töissä oli ainoastaan kaksi tyttöä, ei ollut hyvä asia. Tarvetta olisi ollut neljällekin, mutta minkäs teet, kun työvoimaa ei enempää ollut saatavilla.

Torille menimme pystyttämään kojuja viiden maissa. Olisikohan ollut ensimmäinen kerta, kun vappuna ei tarvittu aamustakaan toppavaatetusta. Mahtavaa! Päivä meni kaikin puolin hyvin, paitsi että meikäläisellä iski kamala päänsärky puolen päivän maissa, jatkuen loppupäivän. Kaiketi stressi ja unenpuute kostautuivat jomotuksena.

Hannekin tuli kotikyläilylle aattoehtoona. Kun hain hänet junalta, hän kertoi, että samaisena päivänä ilmestyneessä lehdessä on hänen kolumninsa, jossa kerrotaan minusta. Täh? Ensimmäisenä ajattelin, että Kaarina-lehden lukijat tuskin minua tuntevat. No, kotona sain jutun sitten luettavakseni, eikä se nyt niin paha ollutkaan. Hannen luvalla kopioin sen nyt tähän:

VAUVAKUUMEMITTARI

TÄYTIN TÄNÄ KEVÄÄNÄ 25 vuotta. Tässä iässä naisen täytyisi varsinkin sukulaisten mielestä täyttää myös vatsanseutua. Vauvavihjailua tyrkytetään paketoituna tai ilman.

SUKUJUHLISSA minua on tultu onnittelemaan raskaudesta ilman sen suurempia kyselyitä. Äitini mielestä se johtuu käyttämistäni mekoista, jotka vanhemman väestön mielestä näyttävät raskausvaatteilta. Äitini paketoi vihjailunsa käärepaperiin. Olemme mieheni kanssa saaneet lahjoiksi esimerkiksi muumilusikoita ja nalleja. Ne päätyvät käyttöön ilman taaperoitakin, mutta lahjaksi saatu lastenlääkärikirja aiheutti vauvattomassa perheessämme hämmennystä.

JOUDUIN ÄSKETTÄIN terveyskaupassa tiukan mietinnän eteen. Liikkeeseen saamani lahjakortti täytyi käyttää, mutta tukisukat ja verensokerimittarit eivät tuntuneet tarpeellisilta. Päädyin ostamaan vauvoille tarkoitetun korvakuumemittarin. Se tuntui lähimpiä vuosikymmeniä ajatellen ajankohtaisemmalta kuin verenpainemittari. Olin varma, että myyjä mittaili katseellaan vatsaani, ja yritin kovasti vetää läskimakkaroita sisään.

TÄYTYY KUITENKIN MYÖNTÄÄ, että perustimme mieheni kanssa jo kahdeksan vuotta sitten vauvatilin. Ihan vain sen takia, että tiedämme vauvahankinnan olevan tyyristä. Haluamme, että sitten joskus voimme elää vähemmällä pihistelyllä koko perhe.

VAIKKA VAUVATILILLE siirtyy joka kuukausi rahaa, ei säästöillä montaa potkupukua ostettaisi. Jostain syystä olemme kokeneet ennaltaehkäisyn paljon paremmaksi sijoituskohteeksi. Rahoilla on matkusteltu, ostettu jotain kivaa ja käyty yhdessä syömässä
- ennaltaehkäisty tulevien vanhempien masennuksia ja riitoja kiireisessä lapsiperhe-elämässä.

KODISSAMME EI OLEKAAN tarvetta sen kummemmin vauvojen kuumemittarille kuin vauvakuumemittarillekaan. Pienen lämmön saa nopeasti selätettyä pyytämällä nuorimpia sisaruksia kylään. Asuessamme Vaasassa oli asunnossamme iso kylpyamme. Siskoni, tuolloin 4-vuotias, halusi aina kyläillessään kylpemään. Kerran hän sitten oli "isossa punkassa" lotratessaan päättänyt maksimoida vaahtomäärän kaatamalla kaikki saatavilla olleet shampoot ja kosmetiikat veteen. Vähäisimmätkin vauvakuumeoireilut poistuivat ja kylpyhuone tuli pestyä. On minulla sitten kätevä pikkusisko!

Hanne Valtari
hanne.valtari(et)student.diak.fi