Parempaako Uutta Vuotta?!?

Ihmisellä on taipumus pyrkiä parempaan. Ihan asiallista, sinänsä. Mutta pelkkä taipumus ei asioita saa etenemään. Tarvitaan rutkasti halua. Haluamista taas saattaa häiritä se, kun ei nyt justihin oikeen viitti. Ei huvita ruveta yhtään mihinkään, ku on mukavee olla vaan ihan itteksensä ja orotella ihimeetä tapahtuvaksi.

Näinhän se menee, mutta vuodenvaihteessa on oiva tilaisuus tehdä lupauksia paremmasta elämästä. Aikoinaan tapanani oli tehdä päätöksiä entistä tehokkaammasta työskentelystä. Jouten ei ollut lupa olla hetkeäkään, muuten iskivät sellaisetkin itsesyytökset, ettei pahemmasta väliä. Nykyään en saisi itseäni tekemään moisia lupauksia, päin vastoin. Juuri sain järjestettyä itselleni vapaapäivän ylihuomiseksi, tai siis toimistopäivän. Joskus on kiva olla koko päivä pois "ihmisten ilmoilta", kotosalla. Se on lepoa se, kun saa tehdä jotain aivan muuta.

Isännän uudenvuodentoive on ihan samansuuntainen. Toiveella on oikein nimikin: "Avainnippu kevyemmäksi." Eli ensi vuonna on tavoitteena omistaa yksi firma vähemmän. Pizzerian myynti keventäisikin avainnippua huomattavasti, sillä kauppakeskuksemme ovissa kulkemiseen tarvitaan rutkasti erinäisiä avaimia.

Vaihtaisimme mielellämme yhden firman laadukkaampaan elämään. Tai sanoisiko inhimillisempään. Että sais edes joskus tehdä ihan mitä huvittaa. Vapaa-aikaa, sitä perheemme peräänkuuluttaa ihan tosissaan. Se kun ei näytä onnistuvan tehtäviä delegoimalla. Krooninen työvoimapula on nykypäivänä todellisuutta.

Asioiden priorisointiin yritän myös panostaa. Onhan eroa siinä, tekeekö oikeita asioita vaiko asioita oikein.

TÄLLAISISSA MEININGEISSÄ MENEN ENKÄ MEINAA
KOHTI VUOTTA TULEVAA.

Että ei muuta ku itte kullekki parahiten soveltuvaa
ja mukavimmalta tuntuvaa
Uutta Vuotta 2008!

Toivoopi: Reija perheineen

Isoja asioita

Käväisin työmaalla Vaasassa. Pizzeriassa saa vuosi vaihtua, laskutettavat tuli naputeltua kassapäätteelle. Ajellessani kotia kohti Joonan kanssa, raketit paukahtelivat jo monin paikoin.

Tasapuolisuuden nimissä mun on nyt pakko laittaa kuva myös kummipojastamme Sanjayasta.

Hän täytti 14.12. kahdeksan vuotta. Hän asuu äitinsä, pikkuveljensä ja isovanhempiensa kanssa. Isä on kuollut erittäin järkyttävällä tavalla v. 2004. Tapaturmaiseen kuolemaan liittyy alkoholi.

Perheen äiti tekee jonkin verran ompelutöitä poljettavalla Singerillä, lähinnä laukkuja. Kummipapereissa äidin ansioiksi ilmoitetaan 16 - 17 €/kk, joten eipä tuo työ kovinkaan tuottoisaa ole.

Sanjaya on kuvassa Joonan vieressä. Häneltä tuli synttärikortti Joonalle, ja kovasti hän odottaa meitä taas käymään. Nyt pidämme kuitenkin välivuoden, mutta vuoden kuluttua menemme taas. Voi olla, että pääsemme silloin ystävämme Sanjeewan häihinkin.

Mikäli kummitoiminta Sri Lankassa kiinnostaa, annan mielelläni lisätietoja. Toisin kuin monissa muissa kohteissa, Sri Lankassa kummilapsiaan pääsee myös tapaamaan - se on jopa erittäin suotavaa. Samalla pääsee tutustumaan kauniiseen maahan ja täysin erilaiseen kulttuuriin. Meikäläisittäin kovin mitättömällä rahasummalla pystyy Sri Lankassa tekemään isoja asioita. Koulutus on iso asia. Siihen ei kaikilla ole varaa, mutta siinä me kummit voimme auttaa, kuten monessa muussakin asiassa. Sri Lankassa avuntarvitsijoita riittää. Tsunamista tuli Tapaninpäivänä kuluneeksi kolme vuotta, ja tuhon jäljet näkyvät yhä. Turismikin on lopahtanut lähes kokonaan.

Joulumaisema viiveellä

Meillä on Sri Lankassa kaksi kummilasta. Näissä kuvissa olemme nuorimmaistemme kanssa tapaamassa toista heistä viime maaliskuussa. Madushani täytti juuri joulupäivänä yksitoista vuotta.

Tytön isä on kuollut, ja äiti yrittää elättää perhettä kutomalla bambuverhoja. Me maksamme tälle tytölle, kuten kummipojallemmekin, 120 € vuodessa, ja tämä summa jaetaan joka kuukausi annettaviksi stipendeiksi. Madushanilla, kuten myös kummipojallamme, on tarkka kirjanpito avustuksen käytöstä. Horana-Metro Lions-clubilta saamamme tiedotteen mukaan tyttö on luokkansa kolmanneksi etevin. Oppilaita on 27. Tytön tavoitteena onkin "to get higher education", ja se varmaankin tulee toteutumaan. Myöhemmin me tulemme maksamaan korkeampaa kummimaksua, sillä ylemmällä tasolla koulutus myös maksaa enemmän.

Menimme ensin Madushanin kotiin, mutta hänen koulunsa kesti sinä päivänä myöhään. Niinpä lähdimme sukulaisen opastamana kohti koulua. Ensin tapasimme tytön äidin, joka oli koulun lähettyvillä odottelemassa tytärtään. Hän hämmästyi melkoisesti tulostamme!

Yläkuvassa olevassa luokassa syntyi melkoinen hälinä, kun menimme Madushania hakemaan. Esittäydyimme, ja Jarmo kertoi lyhyesti maastamme, lumineen kaikkineen. Lopuksi hän kehotti kaikkia opiskelemaan ahkerasti.
Tässä kuvassa annamme tuliaisia: Mauri Kunnaksen Santa Claus, (englanninkielinen versio joulupukin tarinasta kera ihanien piirrosten), Suomen kartta palapelinä, Finlaysonin muumipyyhe, kynäkotelo täynnä kyniä ym.

Suomalainen ja srilankalainen kulttuuri poikkeavat toisistaan melkoisesti, sen saimme huomata monessa asiassa. Yhtenä voisi mainita srilankalaisen tavan osoittaa kiitollisuutta ja kunnioitusta. Madushani polvistui jalkojen juureen, kumarsi päänsä ja asetti kätensä rukousasentoon. Onneksi tiesimme, että kauneinta mitä tuossa tilanteessa voi tehdä, on koskettaa polvistujan päätä.

Miksi halusin kertoa tällaisen lyhyen tarinan kummilapsistamme juuri tänään? Se johtuu ohuesta lumikerroksesta, joka illan ja yön aikana satoi.

Lähetin nimittäin joulu - ja syntymäpäiväpakettien mukana kortin, jossa oli sama luminen kuva kodistamme, jonka julkaisin blogissanikin joulun alla. Ja kirjeessä kerroin, kuinka meillä on kylmää ja paljon lunta.

Millään muotoa en myönnä tarkoituksella valehdelleeni. Paketithan kortteineen ja kirjeineen piti lähettää jo joulukuun alussa. Silloin vielä uskoin lunta maahan leijailevan.

Jotenkin koen, että olisin rikkonut kummilastemme idyllisen mielikuvan kaukaisesta Suomen maasta, jos olisin kertonut, että vettä flosajaa eikä lumesta oo tietoakaan.

Aika hassua muuten; Minä kun stressasin kummilastemme joululahjojen lähettämisen kanssa, vaikka buddhalaisethan eivät joulua edes tunne. Tai kyllähän heillä asiasta tieto on, mutta ei heidän uskonnossaan sellaista juhlita.

Mutta nytpä on lunta, edes vähän, vaikkahan joulun kannalta viiveellä tulikin. Meikäläinenkin pääsi höpöttelijän maineesta - joskin viiveellä.

Väki väheni

Nyyh. Jouluvieraamme ovat lähteneet sillä aikaa, kun olen ollut töissä. Hanne ja Vesku kattiensa kera ovat matkalla kohti Turkua. Johanna kävi jouluna kotona vain kääntymässä.

Onneksi on tää kakkososa kotona. Lapsista siis. Kun meillä on nämä lapset kahdessa sarjassa. Vieraammat luulevatkin, että ollaan uusiopari, ja että nää nuorimmat lapsista on sitten yhteisiä. Höh. No, kieltämättähän nykypäivänä on aika erikoista, että ollaan saman kumppanin kanssa oltu yhdessä rippikouluikäisestä.

Eilen olimme naapurin nuorenparin häissä. Vettä satoi lumettomaan maahan, kun Tapio talutti nuorikkonsa alttarille. Sade tietää onnea. Meidänkin hääpäivänämme sataa ropautti, ja koleaa oli vaikka oli juhannus.

Huomenna on vuoden viimeinen päivä. Aikamoinen hoppu tulee meikäläiselläkin, jos meinaan tehdä kaikki ne työt, mitä oon tälle vuodelle suunnitellut. Mutta luovuttaja on aina häviäjä. Eli en luovuta. Voinpahan ainakin sanoa, että parhaani tein.

Modernimpi kissanpesä

Saanen esitellä: Tässä on Pekko. Toinen karvaisista jouluvieraistamme, Turun poikia. Se ei osaa tulkita kodinkoneiden käyttöopasta. Sitä, missä lukee, että kuivausrummussa ei kuulu kuivata kissoja.

Eilen illalla kuivausrumpumme taisi olla vielä käytön jäljiltä lämmin, kun Pekko oli hypännyt rumpuun. Mukavahan siellä oli rötkötellä. Katseli sieltä kutsuvan näköisenä toista karvattia, Almaa. Käyntiin ei katti sentään masiinaa saanut.

Keräsin taannoin kylämme lapsiperheiltä tarinoita ja sattumuksia, jotka sittemmin julkaistiin kylämme lehdessä. Eräs perheenäiti kertoi kuulleensa keittiöön kuivausrummun käynnistyvän. Juostuaan kodinhoitohuoneeseen kuivausrummun edessä oli ollut iso kasa vaatteita - ja rummussa pyörimässä perheen tytär silmät pyöreinä! Tyttö oli saanut jotenkin vedettyä luukun kiinni sisäpuolelta, ja kuivausaikaa oli ollut vielä jäljellä.

Äiti oli pysäyttänyt koneen, ja tyttö oli ryöminyt ulos ääntäkään päästämättä. Muutama kierros kuivausrummussa oli kuivattanut tytön rumpuunkiipeämishalut vastaisuudessa. Tyttö ei ollut halunnut asiasta edes puhuttavan, tosin nykyään tapaus jo asianomaista kuulemma naurattaa.

Perhetalourellisesti suasiteltavaa

Olipahan vähäpalijo väkeä liikkeellä tänään. Alennusmyynnit vetävät. Pakko ostaa ku saa halavalla, vaikkei tarvittisikkaa.

Nythän alkoi myös virallinen Joululahjojen Vaihtoviikko. Eli naiset käyvät vaihtamassa siipoiltaan saamiaan liian pieniä yöhepeneitä isompiin. Eikös tästä nyt pitäisi päätellä, että siipat useimmiten aliarvioivat rintamuksen koon? Outoa, ajattelisi tuossa toisin päin käyvän.

Toinen outo asia taas on se, että anopeilta saadut flanelliyöpaidat muistuttavat aina telttaa. Monilla naisilla onkin runsas telttavarasto. Sillä anoppi saattaa ottaa nokkiinsa, jos uskaltautuu kuittia pyytämään jotta pienempään kokoon sais vaihdettua. Viisaat miniät taas juuri sen takia sitä kuittia pyytävätkin, vaikkahan flanelliunelma olis ihan sopivan kokoinen. Suutahtanut anoppi kun ei vieraile turhan usein.

Vävyjensä lahjojen suhteen anopit ovat järkeviä. Mennen-partavettä kun ostaa, niin sehän piisaa isältä pojalle. Säästyyhän se, kun haisee niin pahalle ettei kukaan voi käyttää. (Onkohan kyseinen tuotesarja vielä nykyään oikeasti olemassa? Muistan, kuinka aikoinaan tuoksun/hajun lisäksi kummastelin sarjan nimeä. Millainen logiikka mahtaa sisältyä tuotesarjan nimivalintaan? "Mennen". Paljon paremmalta kuulostaisi vaikkapa "Tullen". Näin ainakin Suomen markkinoilla. Jossa sentäs osataan kieliä. Vähä ruattia ja vähä enklantia. Enklanniksi men viittaa mieheen, mutta ruattiksihan se tarkoittaa mutta.)

Kaiken maailman vaihtoviikkoja sitä onkin keksitty. Kattilanvaihtoviikko, mullanvaihtoviikko kukille, äijänvaihtoviikkoa ei oo virallistettu mutta joillakin sellainen on jatkuvasti meneillään.

Entäs sitten hammasharjanvaihtoviikko? Jotta josko täs meikäläänen vaikka isännän kans vaihtaas. Mä porstaasin huamisesta alakaen sen sinisellä, se ottaas käyttöhönsä mun vaalianpunaasen. Jynssättääs ikenet ruvella, ja säästettääs luantoa. Kansantalourellisesti se ei oo suasiteltavaa, sillä talouren pyäriminen vaatii nopiaa ja tehokasta kuluttamista. Mutta perhetalourellisesti siinä säästääs muutaman lantin. Voi jee, kuinka oliskaan sopivaa, jos toinen olis vasenkätinen ja toinen jynssääs oikialla. Sitte ku vaihtaasimma, niin siinähän harjakset kuluus tasaasesti kummaltaki pualelta.

Ps. Wikipedia tietää kertoa, että Mennen on nyt Colgate-Palmolive-yhtiön brändi. Kylläpäs oli tärkiä tiato tuakin...

Jos joku haluaa hupia, niin kannattaa käydä lukemassa Punatähdet/Koillis-Savon Kipinä-sivustolta osio "Mennen makutestissä"...!

Korttikätköjä menneisyydestä

Olimme tänään (ei ku siis eilen, tänäänhän onkin jo eilisen huominen ja yökyöpeli täällä vaan kirijuuttaa...) niin, siis olimme vanhempieni luona käymässä. Äiti oli laittanut vanhoja kortteja oikein albumiin, sellaisia iiiihania vanhanaikaisia. Tää oli kaikkein ihanin, veljeni hieman suoristeli rypistyneitä nurkkia kuvankäsittelyohjelmalla ja laittoi mulle sähköpostina. (Kiitooos Ari!) Minä sitten tulostin aanelosena ja laminoin uuden taulun keittiön seinälle. En tiedä lieneekö kortti jonkin tekijäinoikeussuojan alainen. No, tuskinpa sellaisia lakeja on ennen vanhaan ollut. Tää ei oo ainakaan Rudolf Koivun maalaama, siinä on nimikirjaimet G.F. tai C.F. Jos joku tunnistaa taiteilijan, niin ilmoittakaa ihmeessä.

Äitini arveli kortin olevan 1940-luvulta. Sen saajana on ollut äitini isän isä, Hermanni Suojanen. Lähettäjänä Hilma, jonka henkilöllisyys ei ainakaan siltä istumalta selvinnyt. Ilmeisesti joku sukulainen. Ajattelisin, että kortti saattaisi kyllä olla vanhempikin.

Äidilläni oleviin kortteihin sisältyy monta mielenkiintoista tarinaa. Joukossa on myös rintamalta lähetettyjä kortteja. Niiden viesti on karua. Miltähän pienestä tytöstä (äidistäni) on tuntunut, kun isältä on tullut kortti "Täältä jostain"?

Päin Brinkkalaa

Eilen Suomen Turku teki sen taas. Julisti joulurauhan.

Mikähän instanssi se julistais rauhan myös yrittäjille. Ettei loppuvuoden puuhiin aina oleellisesti kuuluisi palkanmaksut ja muut kirjanpidolliset viime hetken toimenpiteet. Ja ettei joulurauhaa horjuttaisi sellainenkaan pikku seikka kuin "Kadonneen Kassapussin Etsintä." Sellainen etsiskely meillä suoritettiin jouluaaton kunniaksi. No, löytyi sentään, oli laitettu kahden firman päiväkassat samaan pussiin. Ehti vaan sydämen keskimääräinen lyöntitiheys nousta, välillä taisi jäädä muutama lyönti väliinkin.

Tuli muuten kommenttia, notta olin kirjoittanut blogissani 21.12. "Sikasiistiä" aivan päin Brinkkalaa. Sana "turkkusist" kuuluu olla ehdottomasti "turkkusest". Olinpa kömpelö.

Niin, tuohon joulurauhan julistukseen liittyy toinen tänä jouluna oppimani asia, tuon murrekömmähdyksen lisäksi. En ole nimittäin tiennyt, että on oikeasti olemassa sellainen paikka kuin Brinkkala. Luin sitten nettiuutisista, että joulurauhanjulistusta ollaan viemässä päin Brinkkalaa. Ensimmäinen mietteeni oli, jotta jopas nyt uutisissakin herjataan vanhaa, harrasta tapaa. Kunnes selvitin, että joulurauhan julistuspaikka, kaupungin entinen raatihuone, on ihan oikeasti nimeltään Brinkkala. No, nytpä tiedän tuonkin. Yleissivistystä pukkas päähän jotta kohina kävi.

PS. On tullu paljon kommenttia siitä, ku blogiini on vaikea suoraan kommentoida. Pitäis olla käyttäjätunnus, ja harvapa sellaista hankkii jollei muuten oo käyttöä. Mutta kommentoikaa sähköpostiini!

Piikkisuaraa hianua

Tulimme juuri kotiin töistä. Oon todella väsyny, ihan hakattu olo. Asiakkaita oli ennakoitua enemmän. Viime vuonna aatonaatto oli hiljaisenpuoleinen, nyt väkeä sen sijaan riitti. Laitoimme pizzapullaa pikanostatukseenkin monta laatikollista, siitä huolimatta jouduimme viimeisille myymään ei-oota. Laitoimme kuudelta kiinni, ja juuri ennen kuutta pölähti vielä iso porukka sisään. Ei olis ollu kaikille pizzavärkkiä, joten joutuivat lähtemään muualle.

Tuollainen tekee kipeää melkein konkreettisesti. Laihialtakos se tulee se sanonta, jotta "Justihin piisas, ku kesken loppuu." Ennakointi on tällaisissa tilanteissa kovin vaikeaa, kun kovin paljon ei sais jäädä ylimääräistäkään, koskapa seuraavat kaksi päivää on putiikki kiinni.

Grilli on auki yhteentoista, joten yhdeksän maissa Jarmo lähtee ajelemaan kohti Kurikkaa. Grilli on kiinni vain aaton, mutta Joulupäivänä avaamme neljältä. Pitkä-Jussissa (siis grillimme vieressä sijaitsevassa hotelliravintolassa) on paljon väkeä silloin, ja sieltä piisaa hiukopalan hakijoita meillekin.

Mä täs naputtelen samalla ku Hanne laittaa mun hiuksia hianoksi suaristusrauralla. Ihan täs jännitys kohuaa kattohon... Ei oikeen sovi mun järkehen, kuinka suaristusrauralla muka vois saara piikkisuarista hiuksista hianot. Mutta niin tua flikka tuas kovasti vakuutteloo, jotta saas havaata ny...!

Aivan vaan liasus

Kyllä kelepaa. Tulimma justihin isännän kans elokuvista ja istahrin vähä relaamahan. Ja vävy kantaa terästettyä kuumaa glögiä viärehen ihan pyytämätä. Kelepaa kyllä, kelepaa.

Tämei oikeen tunnu torelliselta ollenkaan. Ku justihin eileen ehtoolla olimma liasus, ja nyt taas. Ihan vaan kaharestamma.

Niin, kyllähän täytyy ottaa kaikki ilo irti , kun pääsee ihan kahdestaan lähtemään. Susanna ja Joona ovat olleet koko päivän Evijärvellä Hannen ja Vesa-Matin kanssa. Meillä ei oo mökkiä, mutta onneksi vävypojan perheellä on. Savusaunoineen, kaikkineen. Olivat olleet pilkilläkin, ja luistelemassa.

Mun oli ihan pakko kirjoittaa edes alkuosa murteella. Olimme nimittäin katsomassa Colorado Avenuen, ruotsinkielinenhän se on, mutta siinä puhuttiin todella hauskaa rannikkoruotsalaisten murretta. Osa kohtauksista on kuvattu Vaasassa. Oli hyvä elokuva, taitavasti tehdyt lavasteetkin. Ei liene helppoa tehdä elokuvaa, joka sijoittuu viime vuosisadan alkukymmenille. Jottei vaan vahingossa pilkistä nokialainen jonkun taskusta tai muuta yhtä koomista.

Yksi elokuvan näyttelijöistä, Pekka Strang, on muuten aloittanut työelämänsä meidän palveluksessamme. Toistakymmentä vuottahan tuosta on vierähtänyt, kun Pekka toimi meillä pizzalähettinä. Mahtaakohan Pekan CV:ssä olla maininta kyseisestä pestistä!?!

Ylikuormitusta

Minä täällä taas, hei.

Joku saattaa ihmetellä, miten joudan viettää aikaani kirjoittelemalla blogiin. Oikeasti en joudakaan. Mutta jokainen minut paremmin tunteva tietää, että tää on mun rentoutumista. Sitä paitsi olen aikoinaan oppinut konekirjoituksen jalon taidon, ja taitohan saattaa ruostua ellei sitä ylläpidä.

Olenpahan joskus miettinyt, mitä kaikkea turhaakin sitä on tullut koulussa opittua. Kauppiksen sihteerilinjalla opiskelimme pikakirjoitusta. Siis ihan kynä vaan välineenä raapustimme paperille. Arvatkaas, onko taidosta joskus ollut hyötyä...?! Taisimme olla viimeisiä opistolaisia, joille tuotakin taitoa opetettiin. Sanelulaitteet sun muut vempaimet vasta tekivät tuloaan.

On se vaan hyvä, jotta ne turhuudet yleensä unohtaa. Ei tuu aivojen kapasiteetti ylikuormitettua. Koskapa on parempi tehdä kaikki varman päälle, unohtelen varmuuden vuoksi myös tärkeitä, muistamisen arvoisia asioita. Sillä olis se aivojen ylikuormitus varmaan karmea tunne.

Sikasiistiä

Olipahan mukava tulla kotiin. Oli siivottu. Vesku ja Hanne olivat panneet tuule(ttu)maan. Susanna vissiin kans.

Ajattelin, että kai näin joulukinkkuaikaan voi käyttää tällaistakin sanontaa: Sikasiistiä! Vaikka kaiken maailman sikahyvät, ylisiistit, ylimakeet sun muut sanonnat ärsyttävätkin meikäläistä ihan sikapaljon.

Vaasa on kyllä murteellisesti outo kaupunki. Itse asiassa se on ihan murteeton. Kaksikielisyyttä voidaan pitää Vaasan rikkautena, mutta suomen kieli on Vaasassa lähes normikieltä. Peruskieltä, ilman minkäänlaista omaleimaisuutta.

Vaasalaisia ei tunnista vaasalaisiksi ainakaan puheen perusteella. Toisin kuin Turkkusist tuleva, tai Tampereelta nääs. Keskisuomalaisia kuunnellessa tulee hyvälle tuulelle vaikkahan mitä puhuisivat ja niin edelleen.

Meikäläänen taas puhuu välillä oikeen vasiten leviäätti. Pohojalaasmurre on niin rumaa notta se on oikiasti komiaa.

PS. Oomma sitte pussaallu (isännän kans siis...) mistelipuun oksan alla Ritan luona. Menimme töistä suoraan tupareihin. Söimme emännän valmistamia sikahyviä pikkusuolaisia mahat täyteen ja joimme glögiä. Kiitokset vielä kerran emännälle!

You have not snow? Really?

Kuin äänekäs hiljaisuus,
niin outo ja vaikuttava on talven sininen hämärä.

Like a silent whisper,
so strange and mysterious
is winter´s blue twilight.

-reija





Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2008!

Merry Christmas and Happy New Year 2008!

Reija, Jarmo, Susanna & Joona
Vähäkyrö, Finland

Ps. ...meillä enää mitään lunta oo... Kuraa ja loskaa löytyy kyllä. Mutta kuva on tältä vuodelta kuitenkin, otettu 22. tammikuuta!

Tuloo se joulu meillekin

Joulu lähestyy. Jos ei joku oo sattunu huomaamaan.

Huomenna Hanne ja Vesku tulevat kotimaisemiin. Mukanaan Alma ja Pekko. Ensinmainittu on esikoisemme, seuraava on konstaapelivävypoika, tai kihlattu sulho vielä tällä hetkellä. Alma taasen on kassinsa menettänyt (?!?) kolli joka pari kesää sitten syntyi meille tyttökissana. Myöhemmin se asettui H:n ja V:n luokse Turkuun, ja hieman myöhemmin eläinlääkäri oli todennut, että vaaleanpunaisella kaulapannalla varustettu kissa onkin kolli. Pekko sen sijaan on meille aivan uusi tuttavuus. Se on ottolapsi jostain hylättyjen eläinten hoitotalosta.

Karvaisia ottolapsia on myös meidän Johannalla ja avokillaan Antti-Villellä Helsingissä. Kaksi pupua. Johanna tulee vain pistäytymään kotosalla joulupäivänä. Aaton hän on töissä, ja heti pyhien jälkeen taas. Stockalla on vipinää.

Joulusiivoista ei oo tietoakaan. Jäi kyllä juhannussiivotkin tekemättä, ja hengissäpä vaan ollaan edelleen. Jotenkin toistuvat nämä yrittäjäperheen joulut aina samankaltaisina. Tuli vastaan joululorutteluni kuuden vuoden takaa. Vuonna 2001 tunnelma oli seuraavanlainen:

JOULUN LÄHESTYESSÄ

On jouluun aikaa vain
viikon verran,
ja todeta saan
mä jälleen kerran:

Ei aika nyt millään
kaikkeen riitä
- vaan enpähän otakaan
stressiä siitä;

Mä katson, kun tenavat
matolla tyrjää,
ja nuorempi järsii
donitsin syrjää,

(jonka löytänyt lienee
pöydän alta,
eihän sitä poiskaan
ottaa malta...)

Kas, joulumme ilo
lapsissa on,
ei tuo sitä kiire
mahdoton.

Saan varmaankin jouluna
todeta, että
jäi piparitalo TAAS
tekemättä,

vaan minähän päätän
taas kertaalleen,
että ENSI jouluks
sen varmasti teen...

Nupajamista ja hyssyttelyä

Olen kerran jos toisenkin saanut kuulla olevani turhan kovaääninen. Vähän väliä isäntä huomauttelee, notta pienempikin ääni piisaisi.

Hitto, kaiketi sitä vaan on tottunut siihen, että ääntä joutuu käyttämään kun tenaville koittaa jotakin sanoa. Ei isäntäkään kovin pienestä havahdu, jotta jos meikäläisellä asiaa on (jota on usein ja paljon) niin kyllä minä esitän asiani niin kuuluvalla äänellä jottei ainakaan siitä oo asian perillemeno kiinni.

Tulee töissäkin selvennettyä asioita niin kovalla äänellä, että mun jutustelu kuuluu välillä kuulemma naapuriliikkeeseen saakka. Mutta kun aina oon opastanu työntekijöitäkin, että puhutaan selkeällä äänellä eikä "nupaata", asiakaspalvelutilanteissa nyt varsinkin. Silloin, kun keskustellaan työkaverien kanssa viikonlopun toilailuista, sitten oon kylläkin koettanut "hyssytellä", eli pienempi äänenvoimakkuus päälle silloin.

Voipi olla, että olen tahtomattani säikytellyt asiakkaitakin. On ne joskus pompannu metrin ilmaan kun oon tervehtiny, en oo kyllä hoksannu sen äänenkäytöstäni johtuvan.

Tervehtimisestä puheen ollen; Vaasan seudullahan on tapana tervehtiä saapuvia asiakkaita sanomalla "Hei hei!" No, kerran oli eräs tuttava/kollega pääkaupunkiseudulta käymässä. Hän ihmetteli, että miksi täällä hyvästellään asiakkaat kun he ovat vasta saapumassa. Hänen mielestään kuuluu sanoa vain "Hei!" Sitten vasta hyvästelyksi sanotaan "Kiitos, hei hei!"

Enpä tiedä onko asialla nyt kummoistakaan väliä. Pääasia, että tulee tervehdityksi. Mutta siltä varalta, jos asiakas sattuukin poistumaan huomaamatta, onhan se parempi toivottaa tervetulleeksi ja hyvästellä saman tien. Tuleepahan sitten koko kohteliaisuusketju hoideltua kerralla kuntoon.

Filimitähtiä

Kävin tänään hakemassa jouluista tunnelmaa paikallisesta tavaratalosta.

Paljon ihmisiä oli tuskailemassa, mitä kellekin ostaisi. Eniten ihmisiä tungeksi toisiaan tönimässä musiikkiosastolla.

Eikö nykyaikaisia ilmastointisysteemejä saisi mitenkään toimimaan sen mukaan, kuinka paljon sisätiloihin on jo muodostunut lämpöä ihan pelkästään toppatakit päällä hikoilevista asiakkaista. Raitis ilma saisi ihmiset viihtymäänkin kauemmin, eli toisin sanoen sullomaan ostoskärrynsäkin täydempään. No, kukkurakärryjä oli liikkeellä huonosta ilmanvaihdosta huolimatta.

Musiikkiosastolla oli jos jonkinmoista uutuutta. Paljon levyjä ilmestyy juuri jouluksi.

Samuli Edelmannin "Virsiä"- CD tuntui kovin oudolta ja teennäiseltä. Olen pari virttä kuullutkin Samulin laulamana paikallisradiosta. Jotenkin esittäjä ei sovi ollenkaan yhteen virsien kanssa.

Muistan kyllä, kuinka oudolta kuulosti aikoinaan Vesku Loirin tunnelmoinnit. Ei voinut mitään sille, että mielikuvissa näkyi rähjäinen äijänretale makaamassa verkkopaita päällään tekemässä ei-mitään. Nykyään tykkään Loirin esityksistä kovastikin, vaikka hän tietynlaista ylieläytymistä harrastaakin.

Ai niin, Edelmanniin vielä palatakseni: Kirkonmiestä, piispan virkaa tavoittelevaa, Samuli esitti Aku Louhimiehen Riisuttu mies-elokuvassa. Onkohan tämä musiikkianti jotenkin jatkoa filmille? Tuskinpa.

Itseasiassa kyseistä DVD:tä etsinkin kauppakierroksellani. Meillä se on, mutta Hannella sitä ei kuulemma vielä ole. Siitä huolimatta, että esikoisemme siinä itsekin taustalla häärii. Hanne haki taannoin kuvausassistentin paikkaa, kun rainaa Turussa kuvattiin. Kuinka ollakaan, tyttäremme löysi itsensä kameran toiselta puolelta. Eli Hanne on eräässä kohtauksessa ottamassa kuvia piispan virkaa tavoittelevasta Antti Pitkäsestä (Samuli Edelmann).

Hanne kertoi, että Samuli oli ihan mukava kaveri. Näyttelijöille/avustajille järjestettiin VIP-tilaisuuskin, jonne olisi saanut mennä kera avecin coctaileja nautiskelemaan. Mutta siinä vaiheessa Hanne oli jo opiskelujen myötä Hollannissa.

No, mutta kylläpä sain kätevästi ikään kuin vahingossa kerrottua, notta meirän perhees on oikeen filimitähtikin...

Ai niin, olihan meidän Johannakin joskus neljätoistakesäisenä elokuvassa mukana. Esitti huumediilerin apulaista, vai mitenkä se olikaan. Joku Kyrönmaan nuorten yhteisprojekti tuo elokuva oli. Elokuvan mainosjuliste on vieläkin meidän ullakon seinällä. Filmin nimi on Tulisaari. Se oli vielä videokasettiaikaa, eikä niitä löydy Anttilan alekoreistakaan. Eli arvo nousee kohisten.

Yömyynti jatkui aamumyynniksi

Kyllä ovat erinomaisia nuo meidän Kurikan flikat.

Lauantaina oli ollut niin runsaasti pikkujouluilijoita liikkeellä, että viimeiset työntekijät ovat lähteneet grilliltämme töistä vasta aamuseitsemän jälkeen pyhäaamulla. Yksi työntekijöistämme oli tullut toiselta työkeikalta grillimme ohi ajellen kaksikymmentä yli viisi aamulla ja todennut, että vielä on jonoa. Oli mennyt auttamaan.

Jossain kuulemma laitetaan luukut kiinni, kun työaika loppuu. Ei meillä. Meidän tytöt tietävät, kuka maksaa palkan. Eli emme suoranaisesti me, vaan kyllä sen palkan maksaa oikeasti asiakas!

ISOOT HALIT kaikille työntekijöillemme
ScanBurger Puska-Jussiin!

Aivan pihalla

Hei hulinaa, olipahan vipinäpäivä taas tänäänkin.

Jarmo oli mun kanssa pizzeriassa, ja myös lapset olivat mukanamme koko päivän. Susannasta on jo paljon apua, ja Joonastakin aina hetkittäin. Pojalta kuitenkin pitkäjänteisyys puuttuu, mutta tuskinpa moni muukaan seitsemänvuotias jaksaa kovin kauan koota pizzalaatikoita. Susanna pystyy huolehtimaan asiakastilojen siisteydestä ja hoitamaan tiskit, mutta pojalla pöytien pyyhkimisessä on hauskinta pesuaineen ruiskutus pöydille. Kuivaus onkin sitten sivuseikka.

Työskentelytilamme ovat kovin ahtaat, niinpä henkilökunnallamme on käytössä erilaisia "varoitusmerkkejä". Uunin ja kassatytön välistä mentäessä on ilmaistava kulkunsa sanoen "Takana, takana!" Muuten kasa lautasia saattaa olla säpäleinä kassatytön kääntyessä ottamaan pizzaa uunista. Muutenkin saattaa saada pizzalapiosta päähänsä, mikäli ei tule huomatuksi. Työturvallisuussyistä "hiiviskely on kielletty".

Lapsillamme on paha tapa kulkea edestakaisin keittiön ja asiakastilojen välillä. Käydään vaikka hakemassa limsaa, sitten takaisin keittiöön, sitten unohtuikin pilli. Taas rampataan, luikitaan uunin alta ja törmäillään. Kovin vaarallista.

Tänään Jarmo taas useampaan otteeseen sanoi: "Ollaan siellä tai tuolla, mutta EI RAMPATA!" Eli ei kuljeta jatkuvasti edestakaisin.

Nykyisin lapset ovat olleet enemmän grillillämme Kurikassa. Sielläkin heidän työnkuvaansa kuuluu mm. kotipakkausten kokoaminen.

Taannoin, kun Jarmo oli vasta treenaamassa eri annosten valmistusta Puska-Jussilla, Susanna oli seurannut touhua tarkoin. Lopulta hän oli kysynyt : "Iskä, ootko sä ollut täällä paljon töis?" Jarmo oli vastannut, että "No en vielä oo paljon ollut, miten niin?" "No, kun sä oot aivan pihalla."

Innostunut innovaattori

Maailma on täynnä asioita jotka vain odottavat keksimistään. Innovointiin tarvitaan ensin kyky huomata ongelmat, joihin taas innovoidaan pätevä ratkaisu. Helppoa kuin heinänteko.

Eräs ongelma on tullut eteeni kovin usein. Olen myös aktiivisesti yrittänyt etsiä ongelmaan ratkaisua. Muuten saatan nimittäin vielä joku kesä joutua jalkapatikkaan. Vielä pahempaa, jos joudun patikoimaan talvipakkasella.

Saankohan minä vielä joskus Vuoden Innovaatiopalkinnon, sitten kun keksintöni prototyyppi huristelee pitkin kaupungin parkkipaikkoja, etsiskellen tyhjiä polttoainetankkeja.

Tuota noin. Keksintöni tulee tuomaan ratkaisun ongelmaan nimeltä Tankki On Tyhjä Eikä Ehdi Tankkaamaan. Toteutuksen suunnittelu on hieman kesken, mutta kyllä tämä tästä.

Mikä siinä muuten on, kun aina on niin kiire ettei ehtisi käydä tankkaamassa? Aamulla on kiire töihin, ja sitten töistä on kauhea kiire että ehtii hakemaan poikaa ajoissa hoidosta. Olisi tosi kätevää, kun voisi soittaa jolle kulle, että käy kuule valuttamassa menovettä tankkiin autooni joka on parkissa osoitteessa se ja se. Lasku vois tulla perästä. Tai jos vois maksaa kännykällä. Kaupungilla viipottaisi sitten sellainen suurehkon jerrykannun lykkääjä, joka kävis lorauttelemassa tankit täyteen sopimuksen mukaan. Sillä vois olla joku yleisavain mikä sopis kaikkiin autoihin. Tai jotain.

Vähä mulla on tää projekti vielä kesken. Ihan vähän vain.

Kaikki kerralla, nottei tuu ruuhkaa

Mistä tietää, koska yrittäjän on korkea aikaa pitää lomaa?

Siitä, jos hän potentiaalisen asiakkaan lähestyessä ajattelee, että kävelisipä tuokin ohi.

Joskus sitä on niin lopussa, että voimia ei tunnu riittävän enää yhdenkään asiakkaan palveluun. Onneksi tällaista ei kovin usein tapahdu. Yleensähän sitä pyrkii löytämään kaikki keinot, millä saa jokaisen mahdollisen asiakkaan tulemaan juuri meille. Aivan kuin siihen liikkeen ulkopuolelle olisi viritettynä sellainen näkymätön sisäänheittäjä, joka synnyttäisi asiakkaan aivoissa sellaisen ahaa-elämyksen, että "Hei, mutta nämä taskussani olevat rahathan kuuluvat juuri tänne. Täältä sieraimiini leijailee ihana tuoksu, josta tajuan olevani älyttömän nälkäinen."

Kyllähän meillä asiakkaita on riittänyt. Ei sovi sanoa, että liiaksi asti, mutta välillä ruuhkia on päässyt syntymään. Kaupunkilehden yleisönosastolta saimme lukea, että "Rewell Centerin Kotipizzan työntekijöillä on mahdoton kiire, ja asiakkaat saavat odottaa annoksiaan ikuisuudelta tuntuvan ajan. Tarvittaisiinkohan lisää henkilökuntaa?"

Aivan, aivan. Olemme palkanneet lisää henkilökuntaa koko syksyn ajan, viimeksi toissapäivänä aloitti uusi tyttö. Paikka on auki edelleen, jotta ei kun hakemus sisään vaan. Lisää työvoimaa tarvitaan edelleen, sillä Kotipizza on käsittämättömän hyvää.

Välillä tuntuu, että asiakkaita todella tulee ovista ja ikkunoista, kaikki aina yhtä aikaa nottei tuu ruuhkaa... Sikäli outoa, kun meillä ei edes oo ovia eikä ikkunoita. Liukuoviseinät vaan avataan aamulla. Laaja kattoikkuna sen sijaan on, että ehkä niitä sieltäkin tulee.

Meillä on kokeilussa ruiskuituinen pizzapohja. Asiakkaiden palautteiden pohjalta ketjumme tekee päätöksen, tuleeko siitä listatuote. Palautteiden perusteella tulee. Siitä on todella tykätty, ja nyt, vaikka tuote on ollut meillä vasta pari viikkoa, osa asiakkaista tulee ihan sen takia meille. Ruis on kova juttu.

Mukavaahan se on kun on kivaa. Mutta olis se lomakin ihan paikallaan, ettei pääsisi syntymäänkään tuollaista alussa kuvaamaani burn-out-tilannetta.

Nuoruuden eliksiiriä

Olin saanut viestin ystävättäreltäni Lempäälästä.

Liittyen tuohon edelliseen blogiini Kristiina kertoi, että heillä isäntä nukkuu kengät jalassa. Jotta on sitte valmiina lähtöön, ku alkaa viidenkympin villitys... Epäselväksi kyllä jäi, että kummanko villityksestä oli kysymys...?

Enpähän tullut ajatelleeksikaan, että näitä tulevan aikuisuuden (?) tuomia oireita täytyy ruveta murehtimaan myös puolison kannalta. Mutta selviäisiköhän tästä omasta ongelmasta sillä, että vaihdevuosioireiden estolääkityksen sijasta meneekin pyytämään lääkäriltä vaihdevuosien estolääkitystä. Suomeksi sanottuna nuoruuden eliksiiriä. Turhahan sitä on oireita hankkiakaan, sen ku estää koko homman niin ei oo mitään vaivoja.

Silloinhan säästyy kaiketi menopaussiltakin. Pääsee ystävättären kanssa nautiskelemaan nuoruuden eliksiiriä ihan ilman paussia.

Koska mennähän ja mihinkä, Kristiina?

Ps. Oho, se K:n viesti olikin kirjoitettu muodossa "Miehet yleensä..." Mulla on tapana lukea rivien välistäkin kaikenlaista... Meidän isäntä ei oikeen taas pysyny peräs näiden mun tarinoiden kans...?

Paussia menoihin

Kyllä se on kumma, kun joskus ei uni tule vaikka kuinka väsyttää. Olen yrittänyt välttää kahvinjuontiakin ainakin iltasella, mutta joskus ei auta mikään. Tuntuu, jotta miettimistä vaan piisaa, "iso pyörä pyörii" eikä pysähdy sitten millään. Mutta täytyy sanoa, että erinäiset bisneksiin liittyvät ideatkin ovat syntyneet juuri yöllä. Silloin on rauhallista miettiä Isoja Ajatuksia kun muut nukkuvat.

Joskus taas ajatukset ovat sillä tasolla että ei ole päätä ei häntää. Kertakaikkisen tajuttomia mietteitä saatan mietiskellä yön pimeydessä, isännän nukkuessa sikeästi vierellä.

Tässä hiljattain mietin, että kuinkahan siihen menopaussiin oikein pitäisi varautua. Jotta jos se vaikka tulee yhtäkkiä yllättäen, keskellä yötä. Mistäs tuota tietää, ikää on karttunut sen verran että kovasti vois tulla vaikka ens yönä.

Ajatelkaas nyt moista tilannetta: Jos meikäläinen olis sopinu huomiselle jotakin menoa ystävättären kanssa. Sitten tuliskin menopaussi yöllä. Siinä ei auttais muu ku soittaa ystävättärelle, että ei valitettavasti nyt onnistukaan se Tupperware-keikka meikäläiseltä. Ku iski menopaussi viime yönä siinä viiden mais. Jotta nyt tuli paussia menoihin, kestosta ei minkäänmoista käsitystä.

Olis se kulukaa melekoosen ankiaa.

Hupaasta aggressiivisuutta

Harvemmin uutiset naurattavat. Nyt kyllä nettiuutisia lukiessa hekottelin, vaikka uutiseen sisältyikin aimo annos aggressiivisuutta.

Aggressiivi hivuttautuu suomen kieleen. Uudesta rakenteesta väitellään huomenna Helsingin yliopistossa.

Suomen kieleen pyrkii uusi rakenne, aggressiivi. Se on ponteva kielto ilman kieltosanaa. Usein, muttei välttämättä, siihen liittyy kirosana. Aggressiiveja ovat esimerkiksi "siellä mitään neuvotella" tai "paskan marjat siellä mitään ole".

Ajatella, että asiasta väitellään jo yliopistossa. Meillä on kyllä väitelty aktiivisesti kotonakin harva se ilta. "Meille mitään läksyjä tullu."

PS. Eilisehen blogihini viitaten tuli komialta kirkolta viestiä, notta kyllä heirän poijalla sentäs malli oli mistä se laiskanläksy sitte usiammankin kerran oli kirijootettu.

Jotenkin huajentava oli tämäkin tiato.

Läksykirjat katees

Olimme isännän kanssa vertaisterapiassa.

Oikeasti tilaisuus oli koululaisten iltapäiväkerho Hurrikaanin pikkujoulu. Mutta sitä tulee niin hyvälle tuulelle, kun kuulee muidenkin kokemuksia näistä ekaluokkalaisistaan. Nottei täs ollakaan ainoita, joiden lapsella kulkee koulurepussa kotiin aapisen sijasta kiviä. Ihan konkreettisesti. Ne läksykirjat, joita siellä repussa kotiin pitäisi kuljettaa, unohtuvat vähän väliä kouluun. Toisinaan ihan järjestelmällisesti.

Opettajalla on tapana laittaa aapisen väliin kommentteja tarralapuissa. Sitten perässä lukee "N:........", eli jomman kumman vanhemmista kuuluu kuitata, että viesti on nähty.

Mutta milläs kuittaat, jos koko aapinen on pulpetissa odottamassa uutta päivää. Jolloin opettaja laittaa taas tarralapun, jossa lukee: "Eikö teillä luetakaan läksyjä joka päivä?"

Kun tämä toistuu tarpeeksi monta kertaa, rupeaa niin sanotusti "ottamahan luantohon." Niinpä tällainen vertaisterapia on kovasti paikallaan.

Tänään saatiin Hurrikaanista koulun avaimet lainalle, että päästiin jälleen kerran aapisensaalistusmatkalle. Eikä muuten menty ainoastaan meiltä.

Vähän siinä vanhempien kesken pohdittiinkin, jotta olisko syytä perustaa joku "Läksykirjojaan Unohtelevien Lasten Vanhempien Tuki ry"-kerho.

PS. Serkkuflikan blogia kävin silmäilemäs. Hän se tuskailee, kun poikansa (ekaluokkalainen myös, syksyllä syntynyt, Ylistaron poikia) oli joutunut kirjoittamaan laiskanläksynään kymmenen kertaa jotta "En juokse välitunnin jälkeen käytävällä". Oli kuulemma jo toinen kerta kun siitä piti kirjoittaa.

Vähä olis meikäläänen ylypiä, jos meirän poika olis nuan pitkää tekstiä laitettu kirijoottohon, oikeen monta kertaakin. (Tarina ei tosin kerro, ihanko itte Leevi kirijootti vai pitikö sentäs malli olla.)

Muuttuva maailma

Nyt se on tehty. Neljäkymmentä narsissia tuli istutettua puutarhaan. Maailma muuttuu, joten täytyyhän joulunaluspuuhienkin jollain tavalla uudistua. Kasvihuoneilmiö näkyy kaikkialla.

Petteri-kissamme oli kovasti apuna, kun painelin porrasharjan varrella reikiä kukkapenkkiin.

Mihinkähän tämä maailmanmeno vielä johtaakaan. Kun tuo Petterikin on oikeasti tyttökissa.

Vanhalla vihiriällä

Liikennevalokäyttäytymisen perusteella autoilijat voidaan jakaa kahteen ryhmään: Sellaisiin, jotka aloittavat jarrutuksen jo edellisessä risteyksessä ehtiäkseen varmasti pysähtymään punaisille. Sitten on taas sellaisia, jotka painavat kaasua ehtiäkseen nipin napin "vanhalla vihreällä", eli kun se keltainenkin on jo muuttumassa punaiseksi. Itse myönnän kuuluvani viimeksimainittuihin.

Mutta entäs, jos kaasunpainajatyypin edellä sattumoisin onkin sellainen jarruttajatyyppi? Silloin kuuluu tietenkin töötätä äänekkäästi, ja näyttää keskisormea sitten kun myöhemmässä vaiheessa ärsyyntyneenä painetaan sen jarruttelijan edelle. Siis en minä näin tee, mutta ne muut.

Ollessani autolla liikkeellä, kunnioitan ehkä paremmin niitä punaisia valoja. Mutta mikäli olen matkassa jalan, en kyllä kauaakaan jaksa katsella sitä punaista ukkoa mikäli odotteluun ei ole todellista syytä. Jollei autoja ole näköpiirissä, saatan enintään varmistaa, ettei konstaapeleita ole näköetäisyydellä, sen jälkeen punainen ei meikäläistä pidättele.

Joskus olen seurannut ihmisten ilmeitä valojen vaihtumista odotellessa. Jotkut naiset kun katselevat sitä punaista ukkoa sellaisella antaumuksella, kuin itse Prad Pitt siellä valoissa heille silmää iskisi. Miehet taas keskittyvät tarkastelemaan muita kaduntallaajia, ellei sitten ohikiitävä eksvitonen tai muu vastaava vie huomiota.

Ehkäpä kaltaisteni malttamattomien liikehtijöiden liikennekäyttäytymystä voitaisiin parantaa, mikäli punaisista valoista oikeasti tuijottelisi joku. Vaikkapa komea konstaapeli.

Häiriintynyt molokkero

Joonalta irtosi eilen, oikeana synttäripäivänä, kauan heilunut hammas. Se on jääkaapissa odottamassa hammaskeijun vierailua. Keiju on vain unohtanut vierailla, ja nyt Joona rakentaa keittiön pöydällä lahjalegoistaan, joten keiju ei voi vieläkään viedä kolikkoa vesilasiin. En muuten tiedä, miksi hammasta säilytetään jääkaapissa. Lieneekö siinä teksti "Säilytettävä irrottuaan viileässä."

Mutta on se hampaan irtoaminen vaan hyvä juttu. Se kun on häirinnyt molokkeroa.

Eivätkö kaikki muka tiedä mikä on molokkero? Sehän on se vempain, jota pidetään suussa öisin, oikealta nimeltään se kai on hampaidenoikomiskoje. Joonalla se on tähän saakka pysynyt tallella, kaiketi jopa suussakin koko yön. Susannan samanmoista vehjettä sen sijaan etsittiin aikoinaan eräänä jouluaattona kaikkialta. Samaan aikaan, kun radiossa Suomen Turku julisti joulurauhan, meillä julistettiin molokkero ikuisesti kadonneeksi. Myöhemmin, aivan sattumoisin, se löytyi sohvan välistä. Mutta ehti katoamisellaan aiheuttaa melkoista tuskaa ja ahdistusta.

Että sellaistakin voi sisältyä joulutunnelmaan Valtarissa. Sen lisäksi, että perinteisiimme kuuluu hellalle kuohahtava riisipuuro.

JK. 12.12.2007:
Se molokkero onkin oikealta nimeltään PURENNANOHJAUSKOJE!!!

Joona Waltteri Wiljami 7 vee

Synttärien järjestäminen hampurilaisravintolassa on kyllä käsittämättömän vaivatonta. Ei tarvitse siivota (siis synttärien jälkeen, ei kai nyt kukaan kuvitellutkaan minun tarkoittavan että pitäisi siivota ENNEN juhlia...?), ei minkäänlaisia tarjoiluvalmisteluja, ei päänvaivaa leikkien järjestelyistä.

Kaiketi vieraat viihtyivät, sankarista nyt puhumattakaan. Myös meidän isompi poika oli viihtynyt, isäntä siis. Itse kävin ainoastaan vastaanottamassa vieraat, sekä juhlien päätyttyä hyvästelemässä. Muuten jouduin olemaan töissä pizzeriassamme. Eipä sekään olisi onnistunut kotisynttäreillä.

Meteliä oli kuulemma piisannut. Välillä oltiin käyty jäähyllä pakastinhuoneessa.

Jarmo kysyi lopuksi juhlien leikittäjätytöltä, saako hän edes tarpeeksi palkkaa työstään. Väitti saavansa. Lupasimme joka tapauksessa ehdottaa palkankorotusta. Kenen tahansa luonteelle kun ei tuollainen työ sovi. Arvelimmekin tytön vaativan puolentoista tunnin juhlien vetämisestä tunnin palautumistauon, mutta tyttö itse ei näyttänyt ollenkaan väsyneeltä.

Itse asiassa en tiedä, jättikö Jarmo tytölle käyntikorttinsa. Niin hänellä yleensä on tapana tehdä, jos tapaa jonkun sopivanoloisen henkilön, missä tahansa. "Hoidit homman hienosti. Otapa yhteyttä, jos joskus haluat vaihtaa työpaikkaa."
Näillä viitesanoilla kyllä irtoaa sellainenkin leveä hymy ettei paremmasta väliä.


PS. Valitsin tarkoituksella tuollaisen kuvan, josta ei ulkopuolinen tunnista juhlavieraita. Saattaahan olla, että kaikki eivät tykkää synttärijuhlijoiden kuvan julkaisusta.

Miks liehunut ei siniristilippumme?

Oikein hävettää. Tänään, jos koskaan olisi lipun pitänyt liehua meilläkin.

Seitsemän vuotta sitten se kyllä liehui itsenäisyyspäivänä. Se liehui myös seuraavana päivänä, 7.12.2000. Naapuri oli soittanut Jarmolle ja kysynyt, että onko uusi perheenjäsen syntynyt, vai onko unohtunut lippu salkoon. Terveisiä vaan Paulalle naapuriin; Joonan syntymän kunniaksihan se lippu silloin oli nostettu salkoon seuraavanakin päivänä.

Alun perin meille on hankittu lipputanko sen takia, että kesällä siinä liehuu mansikkalippu koko marjasesongin ajan. Eikä sitä tarvitse laskea alas hämärän tultua, eikä nostaa uudelleen kello kahdeksan aamulla. Se on ylhäällä ja pysyy niin kauan kuin on mansikkaa.

Virallisina liputuspäivinä meillä on siniristilippu tangossa kovin harvoin. Siihen on selvä syykin: Vaikka aamulla olisimmekin paikalla oikeaan aikaan lippua salkoon nostamassa, kovin harvoin olemme paikalla silloin kun se kuuluisi ottaa alas. Se johtuu tästä yrittäjän elämästä: Me olemme töissä silloin kun muut juhlivat. Tänään juhli Suomi, ja lippu olisi kyllä pitänyt tankoon laittaa. Itsenäisyyspäivän lisäksi olemme pyrkineet liputtamaan äitienpäivänä ja juhannuksena. Juhannuksena on se hyvä puoli, että silloin lippu saa liehua seuraavaan päivään. (Kerran kylläkin meidän Johanna oli vetänyt salkoon jotain aivan muuta kuin lipun. Mutta ei kerrota siitä asiasta sen enempää...)

Lippumme on suurikokoinen, eikä sitä kovinkaan helposti onnistu vetämään salkoon ilman apuvoimia. Eli, sikäli mikäli olisin aamulla herännyt "ihmisten aikaan", en olisi lippua arvannut salkoon yksinäni ruveta kiskomaan. Enkä myöskään olisi ehtinyt töistä ajoissa sitä alas ottamaan.

Aikoinaan olemme kyllä isännän kanssa nostaneet lipun jos toisenkin aina säntilliseen aikaan ylös, ja prikulleen ajoissa alas. Olimme nimittäin vuosikaudet sivutoimisina talkkareina. Työnkuvaan kuului lipunnosto ja palkannosto.

Ei vaiskaan. Tuolloin, 80-luvun alkupuolella, tuli luntakin niin tajuttomasti joka vuosi että ei mitään rajaa. Viideltä oli noustava kolaamaan. Ainakin oli pakko nousta tarkistamaan, vaikka sitten joskus saikin mennä jatkamaan unia kun lunta ei ollut tullutkaan. Rappusiivouskin kuului niihin töihin, joiden tulos ei ollut kovinkaan pysyvänluonteista. Että kyllä sen olemattoman palkan eteen töitäkin oli tehtävä. Mutta asuntoetu oli se, joka teki hommasta mielekästä.

Jarmo on edelleen Kihniön Pyhäniemessä palaveeraamassa/pikkujouluttamassa Kurikan tyttöjä. Eilinen kolmen tunnin palaveriksi suunniteltu tilaisuus oli kuulemma venynyt yhdeksään tuntiin. Puhumista oli piisannut. Ennakko-ohjelmassa luki vapaa-ajan kohdalla mm. avantouinti ja lumienkeleiden teko. Taitavat tehdä kuraenkeleitä. Joona ja Susanna ovat mummin ja paapan luona.

Minä olin pizzerian porukan kanssa pikkujouluilemassa eilen illalla. Tänään koko päivä töissä.

Väsyttää ja pää sätii. Burana on hyvää ja ravitsevaa.

Jos sinolsit muna

Joskus pyydetään vastauksia kysymyksiin, joihin ei oikein tiedä miten tulisi vastata. Tarkoitan nyt sellaisia tapauksia, jolloin oma mielipide on ihan päivänselvä, mutta se eroaa vastapuolen johdattelemalla asetetusta "Eikös vain näin olekin"- mielipiteestä niin rajusti, että ei oikein tunnu kohteliaalta teilata toisen näkemystä ihan totaalisesti. Ainakaan, ellei käteen ole työntää omaa mielipidettä puolustavaa, ranskalaisin viivoin koostettua aanelosta.

Nyt, pitkällisen miettimisen tuloksena olen kehitellyt vastauksen, joka lienee pätevä vastine yleisimpiin väittämiin. Se tuskin loukkaa ketään, se on niin mitäänsanomaton että sillä ei rikota minkäänmoisia suhteita mutta sillä saadaan vastapuoli kenties miettimään syntyjä syviä. Tai jotain. Se kuuluu seuraavasti:

Jos sinolsit muna
ja minolsin suna
niin maharottomasti muna
kyseestä asiaa imehtelis.

Että tämmöistä tällä kertaa. Jään mielenkiinnolla odottelemaan mielipidekysymyksiänne. Sikäli mikäli kysymys kuuluu, että oliko pakko kirjoittaa niin leveällä murteella ettei mitään tajua, voinkin vastata jo valmiiksi: OLI!!!

Kaalisopasta soppaa kerrakseen

Mahtaakohan olla joku sellainen, joka ei ole koskaan kuullutkaan dieetistä jonka pääosaa näyttelee KAALIKEITTO...?!? Jos näin hullusti on päässyt käymään, moisen tietämättömyyden täytynee johtua siitä, että kyseinen henkilö ei ole ikinä joutunut kamppailemaan liikakilojensa kanssa. Mutta jokainen Oikea Nainenhan taatusti tunnistaa tämän ihanaisen keiton vastustamattoman tuoksun, ja sen makuhermoja päivästä toiseen kutkuttavan, suorastaan kiihottavan maun.

Meikäläinen on keitellyt elämässään sopan jos toisenkin. Joskus olen sitä myös syönyt. Joskus olen keitoksen myötävaikutuksella laihtunutkin, joskus taas en. Taannoin Arnolds-yrittäjyyteni aikoina olin taas vaihteeksi kaalisoppadieetillä, ja vein ihmekeittoa innoissani ison kulhollisen töihinkin. Jokainenhan sen tietää, että donitsit maistuvat paremmilta kuin kaalisoppa, niinpä tuo kulho oli odottamassa asennemuutosta jääkaapissa. No, sitten päivänä eräänä menin iltavuoroon. Jääkaapin ovessa oli minulle leipuriltamme seuraavanlainen viesti:

Reija rakas...,

Kaalikeittosi jätti meidät odottamattomasti
tänään heittäytymällä ulos jääkaapista.

Osanottoni surussasi.

Sabina

Aamulla soppa-astia oli pudonnut jääkaapin ylähyllyltä mäiskähtäen alas. Voitte kuvitella, millaista jälkeä tulee keittiön lattialle levittäytyvästä kaalisopasta, hajusta puhumattakaan.

Tämän tapauksen jälkeen en ole valmistanut kaalisoppaa.

Väsyä ja kiirusmarinaa

Miten on mahdollista, että pystyy nukkumaan yli yksitoista tuntia yhteen pötköön? Näin nyt vaan pääsi käymään. Heräsimme lasten kömpiessä väliimme, ja kello oli melkein kymmenen.

Rauhaisasta aamuhetkestä ei todellakaan voi puhua, sillä tunnin kuluttua heräämisestä oli määrä olla paikalla lasten koululla pidetyssä juhlassa. Suomen 90-v. itsenäisyyttä juhlittiin koulussa jo tänään, ja sen takia varsinaisen itsenäisyyspäivän jälkeinen perjantai on koululaisilla vapaapäivä. Tuolloin, 7.12. Joona tulee virallisesti "koululaisen ikään". Juhlat päätin laiskuuksissani järjestää Mäkkärissä. Tosin vasta lauantaina, sillä tuo perjantai tulee olemaan töissä niin kiireinen päivä että ei arvaa olla pois. Monilla on silloin töistäkin vapaata, eli väki on jouluostoksilla tuhlailemassa veronpalautusrahojaan. Lauantaiksi saamme sitten paremmin työväkeä, että pystyy itse juhlimaan Joonan kanssa.

En mitenkään ehdi (lue:viitsi) järjestää synttäreitä kotiin. Susanna on syntynyt toukokuussa, ja meillä on aina ollut koko luokka kotona synttäreillä. Ai niin, viime synttäreillä kymmenvuotiaamme ei kelpuuttanut enää poikia mukaan. Mutta on aivan eri asia järjestää juhlat kesäaikaan, kun koko porukalle pystyy järjestämään "ulkoruokinnan", ja pihapiirissämme pystyy järjestämään monenlaista tekemistä. Sisällä tuollainen parikymmentä vekaraa saisi melko varmasti ainakin jonkinmoista tuhoa aikaan. Tosin Joona kutsuu Mäkkäriinkin vain pojat, reilut toistakymmentä kaveria.

Tänään ei ilmeisesti tarvitse mennä töihin, vaikka illasta kylläkin puuttuu yksi työntekijä. Kuuden jälkeen ei sitten vain ole lähettipalvelua, sen takia en jaksa kaupunkiin lähteä. Töitä on täällä kotona yllin kyllin. Itse asiassa niin paljon, että ei tiedä mistä aloittaisi. Siksipä tulinkin vähän relaamaan tähän koneelle...

Olimme alkuviikon Tallinnassa tuulettumassa, "opintomatkalla". Jotakin ideoitakin toki tuli HML:n luennoilla, mutta mukavintahan on aina tavata uusia ihmisiä. (Terkkuja Karjaalle, olipahan mukava tutustua!)

Kotiin tullessa on aina mieletön työmäärä odottamassa, vaikka olisi poissa vain muutaman päivän. Edellisviikon alku meni pikkujouluillessa maakunnassa, ja jo sen ansiosta on töitä rästissä. Ensi viikolla Jarmo on neljä päivää kouluttamassa/pikkujouluttamassa Kurikan työntekijöitämme. Pitkien aukioloaikojemme takia porukka oli pakko jakaa kahteen osaan, yhteiskoulutus ei vaan onnistu eikä pikkujoulutkaan.

Isäntä kävi juuri hakemassa joulukuusen yläterassille. Onhan jo eka päivä joulukuuta. Lunta on ihan mukava kerros, jokikin on jäätynyt umpeen meidän kohdallamme.

Nyt on pakko syventyä paperihommiin.