Mietiskelin hiljattain makumuistojani lapsuudesta. Muistan, kuinka mummani, äitini äiti, tapasi aamuisin keittää ruisvelliä. Jauhoista keitettyä, tuskin silloin mitään pikahiutaleita oli. Leipänä oli usein verileipää. Siitä leikattuja paloja kutsuttiin pötkyleiviksi.
Porstuan kaapissa oli herkkuja. Silloin ei ollut käytössä jääkaappia, mutta porstuan kaappi oli viileä. Sieltä löytyi ankkastukkia eli pullapitkoa, ja usein myös mumman erikoisuutta: Siellä oli sitruunapie, amerikkalaista sitruunapiirakkaa.
Mummani oli amerikansiirtolainen. Hän oli muuttanut perheensä kanssa Amerikkaan lapsena, ja muutti takaisin Suomeen 18-vuotiaana. Mumma usein muisteli tuota kuukauden kestänyttä laivamatkaa. Kuva on käsittääkseni otettu Amerikassa hieman ennen lähtöä Suomeen. Siinä mummani Tyyne Susanna Suojanen os. Mäkynen (s. 27.9.1910, k. 30.9.1989), äidinäidinäitini Maria Josefiina os. Tanttari, äidinäidinisäni Jaakko Mäkynen (s. 3.5.1877, k. 8.9.1950) ja nuorin lapsista Veikko Jaakko. Vanhempi veli Yrjö (Georg) oli tuolloin jo omillaan, ja jäi Amerikkaan. Yläkuvassa tänään leipomani sitruunapie on amerikankirstun päällä, joka on toinen kirstuista, joilla perheen omaisuus tuotiin tuolloin laivassa Suomeen.
Mumman kielitaidolla oli kysyntää: Hän toimi tulkkina, kun kyläläisille tuli Amerikasta kirjeitä. Moni siirtolainen oli jäänyt Amerikkaan ja suomen kieli oli unohtunut, mutta kirjeitä lähetettiin Suomen sukulaisille englanniksi. Ullakolla oli mumman koulukirjoja, myös muun muassa latinan oppikirja. Mumma oli opiskellut jonkinmoisia farmasian alkeita, joihin tietenkin kuului latinan opinnot. Se tuntui vielä oudommalta kuin se, että mumma käsitöitä tehdessään laski silmukoitakin aina vain englanniksi.
Lapsuuteni muistoihin kuuluivat myös amerikanpaketit. Sukulaiset lähettivät Amerikasta paketteja, ja minäkin sain muun muassa monia hienoja mekkoja.
Mutta sitten tuon amerikkalaisen sitruunapien ohje: (minä en nyt tietenkään saanut marenkia onnistumaan, sen kuuluisi olla nätteinä "klöntteinä" tuossa pinnalla...!)
AMERIKKALAINEN SITRUUNA-MARENKIPIIRAS
Taikina:
150 g voita
3 rkl kylmää vettä
3-3,5 dl vehnäjauhoja
Kaada ainekset taikinakulhoon, voi mieluimmin hyvin pieneksi nypittynä. Sekoita nopeasti, mieluiten käsin. Pane taikina kylmällä vedellä huuhdeltuun vuokaan. Paista 10 min. 275 C° uunissa, anna jäähtyä.
Täyte:
3 munankeltuaista
1,5 dl sokeria
1 sitruunan mehu
75 g voita
1,5 rkl vehnäjauhoja
Kiehauta kaikki aineet voimakkaasti vatkaten, aseta sen jälkeen kattila kylmään. Levitä hieman jäähtyneenä piiraspohjan päälle.
Marenki:
3 munanvalkuaista
6 rkl pölysokeria
Vatkaa kovaksi vaahdoksi, levitä piiraan päälle. Paista 175-200 C° uunissa muutama minuutti, että tulee hyvä väri.
NIIN, HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ! TÄMÄ SITRUUNAPIE SOPII AJANKOHTAAN ERINOMAISESTI. MAISTUU IHANAN RAIKKAALTA TUO MINUNKIN TEKEMÄ, VAIKKA SEN MARENKIOSUUS EI OLEKAAN ONNISTUNUT.