Suuremmanpualoonen surisija

Minulla on meneillään keväällisen Sri Lankan matkamme valokuvakirjojen kolmososan suunnittelu. Mielenkiintoista, mutta todella aikaa vievää puuhaa. Pieni Ifin kuvapalvelun mainos on ehkä paikallaan; olen nimittäin erittäin tyytyväinen tilaamieni kuvakirjojen laatuun. Kirjat luodaan netissä, kuvat sijoitetaan sopiviin kohtiin, tekstitetään. Olen tilannut kirjat kovakantisina, kuusikymmentäsivuisina. Eli ykkös- ja kakkososat ovat valmiina - lapsilla omansa ja meillä vanhemmilla omamme. Mukavampaa muistoa ei matkasta voi saada.

Kuvassa oleva lennokas on siis kuvattu matkallamme. Tämän mälyttömän kokoisen surisijan näimme viidakkosafarillamme. Upea reissu kerta kaikkiaan; näimme milteipä silmästä silmään elefantteja, krokotiileja, varaaneja, apinoita monta eri lajia, lintuja tietenkin vaikka minkä moisia, villisikoja, kauriita, villipuhveleita... Ja olipa melkoinen kokemus yöpyä keskellä viidakkoa. Katto viidakkomajassamme oli, mutta vain metrin korkuiset seinät, yläosa oli avoinna. Moskiittoverkkojen alla nukuttiin viidakon ääniä kuunnellen, tulikärpästen lentoa ihmetellen. Yksi elefantti tuli yöllä meitä katsomaan, mutta ei pyrkinyt sisään asti. Vartija oli kyllä paikalla koko yön.

Mikäli joku on miettimässä lomakohdetta, voin suositella lämpimästi Sri Lankaa. Olemme olleet siellä nyt kolme kertaa, mutta mennään parin vuoden sisällä taas. Suoria lentoja sinne ei tällä hetkellä Suomesta mene, mutta mm. matkatoimisto My Jet järjestää lentoja Helsingistä Saksan ja Abu Dabin kautta Colomboon. Voimme mielellämme järjestää ystävämme Sanjeewan hoitamaan kaikki järjestelyt paikan päällä paratiisisaarella. Uskallanpa väittää, että kokemukset ovat niin mahtavia, että tavallisella ryhmäturistimatkalla sellaiset eivät ole mahdollisia. On aivan eri asia tehdä retkisuunnitelmat Sanjeewan asiantuntevalla avustuksella, juuri sellaisiin kohteisiin minne itse haluaa ja lisäksi edetä juuri sellaista vauhtia kuin itse haluaa. Ryhmämatkalla mennään ryhmän mukana, eikä matkan kulkuun juurikaan voi puuttua.

Goottipiperöönen

Hassua. Aurinko on paistanut koko päivän, mittari näyttää kaksikymmentäkolme astetta varjossa. Tosin Kurikassa käydessämme siellä ropautti vettäkin.

Aamupäivä kului ulkosalla. Puhdistettiin viikonlopun markkinoilla käytössä olleet koneet varastoon.

Kaverinamme oli erittäin seuranhaluinen perhonen. Se istahti milloin kädelle, milloin olkapäälle. Nimesin tuon suruvaippa-ystävämme Goottipiperööseksi. Eikä näyttänyt nimestään pahastuvan.

Olimme runsas kuukausi sitten HIM:n keikalla. Ville Valo siellä kertoili laulavansa seuraavana voikärpäsen siivistä. Ja "Wings of a Butterfly" lähti soimaan. Voikärpänenhän se perhonen tosiaan on, mitenkä en ole tullut koskaan ajatelleeksikaan moista käännöstä.

Lapsilla on ensimmäinen kouluviikko takana. Tosin tämä viikko oli ikään kuin totuttelua, huomisin sitten alkaa oikein lukujärjestyksien mukaiset päivät. Vähitellen alkavat erilaiset harrastuksetkin, ja meillä vanhemmilla niihin kuskaamiset. Pianotunteja, partiota, jalkapalloa, ties mitä kerhoja. Asumme kahden taajaman välissä, joka tarkoittaa sitä, että kuskaamista piisaa. Susanna kulkee pyörällä näin alkusyksystä, mutta myöhemmin tarvitsee kyyditystä hänkin. Vaatii kyllä erinäisiä järjestelyjä ja työntekijöiltämmekin joustoa, kun usein joudun lähtemään töistä aikaisemmin. Iltatyöntekijämme ovat kaikki opiskelijoita, ja riippuu heidän koulupäivänsä pituudesta koska he pääsevät tulemaan iltavuoroon.

Omat harrastukset jäävät kovin vähiin. Nyt olisi kyllä pakko aloittaa jonkinmoinen säännöllinen kuntoilu, sillä jatkuva väsymys ja voimattomuus lienee seurausta liikunnan laiminlyönnistä. Ehkäpä jo huomisaamuna sen aloitan: Kello soimaan puoli kuusi, sitten tunnin sauvakävelylenkki. Näin tein viime keväänä pitkän aikaa, ja olo oli pirteämpi koko päivän. Joo, huomenna, huomenna!

Legendaarinen Nätti-Jussi

Jarmo on ollut Kurikan markkinoilla pitämässä ScanBurger Puska-Jussi-promootiota. Eli jakamassa Sonjan ja Tiinan kanssa kunnon ranskismaistiaisia kebabilla, ihan ilmaiseksi. Ja ilmapalloja. Jonoa oli kuulemma riittänyt koko päivän. Tänään oli jaettu 500 annosta, huomenna jaetaan saman verran. Arvontaakin on ilmaiseksi; voittaja saa palkinnoksi Puska-Jussin legendaarisen Nätti-Jussi-aterian.

Muistan, kuinka mekin kävimme taannoin Kurikassa katsomassa, millainen oli silloinen viidensadan markan hampurilainen. Jarmo on nyt kehitellyt tuosta ateriasta nykypäivää vastaavan, hinta on nyt 100 euroa. Aivan oikein! Listallakin lukee legendaarisen Nätti-Jussin kohdalla, että KAIKILLE JOILLA ON POKKAA JA PELIMERKKEJÄ... Mutta tuote ei olekaan mikä tahansa sämpyläpihvi. Se sisältää mm. Mustanmeren kaviaaria, hanhenmaksaa ja neitsytöljyssä paistettua härän sisäfilettä. Kastike viimeisen päälle, salaattia tietysti ja oikein ripakopallinen ranskiksia. Juomaa on monta sorttia, ja tietenkin kunnon suklaata jälkiruoaksi. Joka ateriasta saa numeroidun kunniakirjan, talo tarjoaa kuudennen Nätti-Jussi-aterian sekä messinkisen nimilaatan kunniapaikalle.

Notta kelepaa sitä tulla vaikkapa hotelli Pitkä-Jussista iltapalalle ku alakaa tanssin välis hiukoomahan. Ja ku Puska-Jussis sanoo, notta "Pistäkää parasta mitä taloosta löytyy, kyllä mulla rahaa piisaa..." niin arvatkaas mitä silloon saa...!

Siinä muuten grillijonon loppupää vetää kättä lippahan hyvin nopiaa, eikä syyttä. Kunniaa tuloo notta ropina kuuluu.

Tapettitaidetta

Ajatella. Ekaluokkalaisellamme on jo kaksi koulupäivää takana, eikä vieläkään tullut jälki-istuntolappua kotiin. Erinomaisen ymmärtäväinen opettaja. No, eskarivuotenaan poika ehti erinäisiä viestejä kotiin kiikuttaakin. Olen siis ehtinyt henkisesti valmistautua siihen, että lappuja tulee riittämään jatkossakin.

Kolmen tyttölapsen jälkeen tämä urospuolinen pahnanpohjimmainen on ehtinyt nuoresta iästään huolimatta osoittaa, että pystyy tekemään kolttosia kolmen isonsiskonsakin edestä.

Eilen illalla nukkumaan mentäessä kysyimme taas tapamme mukaan, mikä on ollut päivässä hauskinta. Asiasta keskustelu kuuluu iltasadun ja iltarukouksen lisäksi perheemme virallisiin iltarutiineihin: jokainen kertoo vuoron perään päivän kivoimman asian. Jos on ollut oikein mahdottoman mukavaa, saa kertoa kaksikin asiaa. No, koulun alkaminen oli Susannalla ja Joonalla tietysti hauskinta. Yleensä sääntöihin kuuluu, että ei saa sanoa samaa asiaa, mutta tällä kertaa sama hauskin asia hyväksyttiin.

Meikäläinen joutui kyllä heti perään sanomaan, mikä minusta EI ollut mukavaa. Siinä poikaa peitellessäni huomioni kun kiinnittyi seinätapettiin ilmestyneeseen kuvioon. Taisin oikein rääkäistä, jotta "Mikä TUA nyt sitte on...?!" Poika vähän arastellen vastasi, jotta "Son skeittiramppi. Ja siinä skeittailija."

Koulun alueella on skeittiramppi. Kouluaikana sinne ei saa mennä, mutta iltapäiväkerhon aikana saa. Oli käynyt laskemassa pyllymäkeä vain, mutta seinätapettiin oli sitten piirretty näkymä rampin oikeasta käytöstä.

Sillä siunaamalla tajusin, notta meirän poika on oikia taiteilijasielu. Katsokaas, silloin kun se luomisvimma pukkaa esiin, niin eihän se katso aikaa, paikkaa eikä tapaa. Olis voinu taiteellisuus kärsiä, jos olis pitäny ruveta paperia ettimähän. Siinähän sitä oli paperia seinällä. Eikä oo ripustamisvaivaa - siinä se on taideteos näytillä saman tien. Perin juurin käytännöllistä, kun sen oikein oivaltaa.

Yhtä asiaa en lakkaa ihmettelemästä. Se on koulukirjojen päällystäminen. Miksi ihmeessä niitä kirjojen kansia ei valmisteta sellaisesta materiaalista, ettei niitä tarvitsisi kotona vuorata muovilla. Sillä muovilla kun on kaiken lisäksi taipumus tarttua joka paikkaan muualle kuin siihen kohtaan mihin on tarkoitus. Sitten kun se on joten kuten asettautunut kirjojen kansien suojaksi, se näyttääkin enemmän kuplamuovilta kuin tavalliselta tarramuovilta. Omaa nolouttani en luonnollisestikaan suostu tunnustamaan, en. Mulla on ollu viivoitinkin apuna, mutta sittenkin. Erityisen huolellinen yritin olla pojan aapisen päällystämises, mutta kuplii, kuplii vaan. Ennen vanhaan päällystettiin hyllypaperilla, ja viimeistään kevätlukukauden alkaessa vaihdettiin uusi päällys. Nykyään ei taideta moista paperia edes valmistaa.

Lippu alas liehumasta

Tänä aamuna kävimme laskemassa mansikkalipun alas. Hetken se viivähti puolitangossa.

Mansikkakausi, se vähäinenkin, on tältä kesältä ohi. Tätä ei mielellään muistele. Satoa saatiin viimekesäiseen verrattuna ainoastaan kolmisenkymmentä prosenttia.

Torjunta-aineeton viljelytapamme koki sateiden takia viljelyhistoriamme kovimman takaiskun. Tässä vaiheessa moni vaihtaisi alaa - tai meidän tilanteessamme siirtyisi normaaliviljelyyn. Mutta mepäs oommakin pohojalaasia ja mehän ei periksi anneta, ei vaikka mikä olis. Nottas tiärättä...

Suurkiitokset kaikille asiakkaille ja työntekijöille - ensi kesänä palaamme taas mansikka-asioiden merkeissä.
Mutta meidät löytää Kurikasta ScanBurger Puska-Jussilta tai Rewell Centerin Kotipizzasta Vaasasta, tervetuloa!

Olen tehnyt itkuvirren kalevalaiseen tapaan. Sitä nyt sitten alan suruissani veisaamaan...!

Saapui kevät varhaisena

sulatti Kyrönmaan mullat.
Pellot valmisti kesähän,
taimet roudasta herätti.

Lähti marjat kasvamahan,

rantamailla Kyrönjoen
saaden evääksi sadetta,
sopivasti aurinkoa.

Satotoiveet korkealla
oli Valtarin tilalla.
Lippu mansikankuvainen,
liehumahan nostettihin,
kesän mausta viestimähän.

Mutta suven edetessä
sadetta liiaksi tuli.
Eivät tykänneet mansikat,
olostansa kosteasta.

Heikentyivät odotukset
sademäärän kasvaessa,
vesi piiskasi piloille
mansikat luonnonmukaiset.
Satomäärä kovin pieni
ei kata vaivannäköä.

Katovuosi surun tuotti,
mielen mustaksi veteli.
Pohjalainen jääräpäisyys
esiin työntyy sisimmästä:

Tällä tiellä jatketahan,
annetakaan ei periksi:
ehkä vuonna seuraavana
tulossa on parempata.

Sadonkurjuusjuhla

Nyt on kyllä positiivisuus koetuksella. Tappion myöntäminen ottaa kipeää. Sattuu koko kroppaan.

Viereinen kuva on otettu 2.8, rankkasateiden jälkeen.

Luulimme, että viikonlopun helle pelastaisi vielä jotain. Toisin kävi. Raakileetkin homehtuvat. Nyt olisi toden totta syytä vetää mansikkalippu puolisalkoon. Torille riittää pöydänsomistetta enää muutamaksi päiväksi, itsepoimintaan ei vain yksinkertaisesti ole marjaa. Aamun tilannekatsaus pelloilla kertoi tylyn totuuden: Torjunta-aineeton viljelytapamme sai sellaisen kolauksen että hyvä jos saamme kulut katettua. On ollut todella kamalaa myydä ei-oota. Ottaa luantohon, kuten Pohjanmaalla sanotaan.

Kaikesta huolimatta pohjalainen jääräpäisyys ei hellitä: Jatkamme torjunta-aineettomalla viljelytavalla jatkossakin. Nyt tuli takkiin, mutta tästä ei suunta voi olla kuin ylöspäin. Tällaista vuotta ei voi enää tulla, ei kerta kaikkiaan.

Ennen vanhaan juhlittiin sadonkorjuujuhlia. Se taisi olla siinä vaiheessa, kun oli viimeisetkin juurekset saatu talvisäilöön ja akat pirttiin. Meillä juhlitaan sadon kurjuutta. Näin me päätettiin. Että ei surra, vaikka suru onkin puserossa ja sen alla.

Ihan oikeasti; huomenehtoolla pihapiirissämme järjestetään koko kylän yhteinen tapahtuma. Olkoon nyt sitten nimenä sadonkurjuusjuhla, vaikka viljat vielä ovatkin puimatta.

Naapurin Paula ja Markku tulevat mukaan järjestelyihin. Tiedossa on monipuolista ohjelmaa kaiken ikäisille, ja tapahtuman tuotolla kartutetaan kyläyhdistyksen kassaa. Pihapiirissämme on tilaa isollekin porukalle, viimeksi meillä oli juhlijoita seitsemisenkymmentä. Ari-veljeni tulee esittelemään kauko-ohjattavia lentokoneita sun muita vempaimia, ja ainakin pieni helikopteri nousee tarkastelemaan Järvenkylää yläilmoista.

Grillikodassa paistetaan makkaraa, kahvin kanssa tarjoillaan kuumia sokerimunkkeja suoraan paistosta (iso paistoallas on ulkona), lapsille ja lapsenmielisille hattaraa ja popcorneja, jäätelöäkin löytyy. Lapsille ongintaa (markkinatavaroistamme löytyy palkintoja yllin kyllin) ja aikuisillekin on tiedossa mukavaa puuhastelua seurustelun lomassa.

Todella mukavaa suunnitella jotain tällaista, todellista vastapainoa sadon kurjuuden aiheuttamalle epämieluisalle olotilalle.

Muuten: Aurinko paistaa! Paistoi lomareissullammekin viikonloppuna.

Jotta kaikki hyvin. Just huomasin. Olen ja hengitän - siis elän.

Tiarootusluantoonen asia

Tänään menemme torille, mutta kotimyyntiä on vasta maanantaina. Rankkasateet tekivät sen verran pahaa jälkeä, että kypsyttelemme mansikoita viikonlopun yli. Itse olemme sen verran tilanteeseen kypsyneitä (!) että vuokrasimme mökin ja menemme hermolomalle. Nuorimmaiset lähtevät Johannan ja Antti-Villen luo Helsinkiin. Linnanmäkeä, Korkeasaarta ja muuta mukavaa. Toivottavasti isosiskon hermot kestää pikkusisarustensa touhuja. Viimeksi Hannen luona Turussa vieraillessaan olivat onnistuneet tiputtamaan verhotkin alas.

Asiasta kolmanteen; meillä on nyt kokeiltuna sekin, mitä tapahtuu kun laittaa kakkuun leivinjauhetta teelusikallisen sijasta desin. Susanna oli eilen päättänyt ruveta kaverinsa kanssa leipomaan. Ensin eivät löytäneet kidesokeria. No, palasokeria olivat sitten hienontaneet. En tiedä konstia, ja voi olla etten haluakaan tietää. Tulivat sitten kyselemään, josko olis hienompaa sokeria jossain. Olihan sitä. Mä en niiden touhua sen kummemmin ehtinyt seurata, mutta siinä vaihees satuin kulkemaan ohi kun juttelivat, että tästähän puuttuu vielä jauhot. Vilkaisin, jotta valkoista jauhoa jo näyttää olevan. Likat tuumailivat, että leivinjauhetta tämä on.

Vähä oli tulkittu Nuoren kokin keittokirjaa väärin. Yritin ottaa enimmät leivinjauheet pois, ajattelin jotta jos vois pelastaa, kun oli kalliit aineet seas. Ja lykkäsin tyhmyyksissäni uuniin.

Joo, hyvin nousi. Se aivan kuohui, kaikki vuoan yli ja pitkin uuninpohjaa. Vuokaan ei sitten mitään jäänytkään. Hyvin muuten kärys.

Kukahan pesis meidän uunin.