Vääriä silmälukuja

Joona sai eilen matikan formatiivisesta kokeesta täydet pisteet. Eli poikamme on selkeästi tuleva DI, tai jotain. No, illattain menimme sitten äitini 70-vee syntymäpäiville, ja koulureppu läksykirjoineen matkusti mukana. Siinähän oli sopiva tilaisuus ikään kuin puolivahingossa julkistaa suvulle, kuinka uskomattoman etevä suvun nuorimmainen onkaan.

Joona koetti syventyä läksyjen tekoon siellä mummolassa. Matikanläksytkin tulivat tehtyä sukkelasti. Oli sellaisia noppatehtäviä. Nopan kuvia, niistä piti laskea silmäluvut yhteen ja ympyröidä oikea vastaus ja silleen. Tottahan poika nyt sellaiset selvittää, ei siinä aikuisten valvontaa tarvita.

No, kotosalla sitten ajattelin hieman tutkia kuopuksemme aikaansaannoksia. MITÄ, MITÄ MERKILLISTÄ? Ei sitten vahingossakaan yhtäkään oikeaa vastausta. Tunsin, kuinka DI-unelmani valahtivat ensin pöydän alle, jatkaen sieltä matkaansa lattianrakoon.

Minä olin kuulemma sanonut, että pitää noppien silmäluvut laskea yhteen. Enkä kai tullut tarkentaneeksi, että kysymys on nimenomaan niistä kirjan kuvissa olevista nopista.

Luova kykymme oli etsinyt pelilaatikosta noppia, paiskinut niitä ja merkannut silmäluvut läksykirjaansa. Meillä kotona olis ollu ensin noppakin hukas, eli sitä etsiessä olis meikäläinenkin saattanut havahtua. No, tehtävät tulivat tehtyä, ankaran kummauksen jälkeen.

Tänään oli pojan reissuvihossa merkintä opettajalta. Ma läksy tekemättä. Maanantainko? Susanna selvensi että ma tarkoittaa matikkaa. Rako lattiassamme tuntui suorastaan imaisevan meikäläisen. Väärät läksyt tehtynä. Kaiken lisäksi se koepaperi olisi pitänyt palauttaa tänään opettajalle. Se jäi mummin luo.

Valtarin äireellä ottaa nyt luantohon. Ku ei meinaa selevitä tästä ensimmääsestäkään luakasta.

Missä sijaitsee korvan juuri?

Olin laittamassa lapsia nukkumaan. Tiedustelin Susannalta, onko hän käynyt pesulla. Vastaus kuului: "Joo, pesty on, varpaiden väleistä korvanjuuriin."

Samalla hetkellä tyttäremme otti tyypillisen pohdintailmeensä. Osasin jo odottaakin, että filosofisia ajatuksia on tulossa. Tummat silmät kaukaisuuteen tuijottaen hän aloitti pohdiskelunsa tähän tapaan:

"Missähän ne oikein mahtavat sijaita, ne korvan juuret...?"

Pienen hetken jälkeen Susanna sitten julkisti pohdintansa tuloksen: Korvan juuret sijaitsevat pään sisällä, aivojen naapurissa.

Nyt on siis sekin asia selvitetty.

Asiasta kolmanteen: Profiiliani on käyty paljon tutkimassa. Johtuen ehkä siitä, että sieltä löytyy automaattinen E-mail-yhteystietonäppäin. Se vaan ei toimi läheskään kaikilla ohjelmilla. No, kokeilin nyt laittaa kommenttipuolen toimintaan. Että kertokaa vaikka, mikäli olette eri mieltä korvan juurista... Sillä missäs ne keinot on määritelty, mikä on oikea tapa tehdä tieteellistä tutkimusta.

Klasista pihalle

Meidän isäntä keksi oivallisen tavan päästä eroon turhasta roinasta. Ei kun yläkerran ikkunasta pihalle, mäiskis.

Nyt asia vaatinee ehkä hieman selvennystä: Meillä ei ole menossa minkäänmoista parisuhdedraamaa tavaroiden hajottamisineen, vaikka asiaan mies liittyykin. Nimittäin meidän nuorimies, kuusi vee.

Hankimme taannoin sellaisen vuolukivisen putoussysteemin. Tiedättehän, sellainen pöydällä pidettävä koristekapistus, jossa vesi solisee valaistua putousta pitkin alas. Ihan rauhoittava vaikutus. Onkohan niin, ettei meillä ole pitkiin aikoihin ollut aikaa rauhoittua, sillä putous on ollut Hannen huoneessa odottamassa aikaa nimeltä "Sit Ku". Tai jotain.

Olin keittiössä, kun yläkerrasta kuului Joonan rääkäisy. Minä paistinpannu kädessäni huusin, jotta "Mikä kauhia siälä nyt on...?" Ja poika ihan tukahtuneella äänellä vastaa, että "Tuu tänne, en mä oikeen osaa selittää..."

Henki hapatuksissa singahdin yläkertaan, jossa Joona seisoi sen vesiputouksen vieressä kauhuissaan. "Tuasta tuli valakiaa ja se ritisi...!"

En kyllä ihan heti usko, että tuo kapistus olisi ollut kytkettynä pistorasiaan, sehän on ollut kuivillaankin iät ajat. Poika sen taisi kytkeä päälle, ja mikä lie oikosulku tullut. Hapettumista tai jotain. Kiskaisin pois seinästä, ja sen sijaan, että olisin rauhoitellut poikaa, jouduin kyllä rauhoittelemaan ensiksi itseäni.

Kerrottuani asiasta Jarmolle, kapistus sai välittömästi äkkilähdön. Ikkunasta lensi kaaressa ulos myös Hannen huoneessa ollut kuplaputki. Sellainen paksu, korkea läpinäkyvä putki, joka on täynnä vettä. Sitten kun sen laittaa päälle, niin veteen syntyy kuplia. Kivan näköinen valaistava kapine sekin. Siis oli. Isäntä päätti jo ennakkoon välttää tilanteen, jolloin se putki olisi kaatunut lattialle vesineen, päivineen.

Hieman tämän tapauksen jälkeen olin työhuoneessa. Alkoi haista palaneelta muovilta. Poika oli kytkenyt laminointilaitteen päälle. Jollei laite olisi meillä tarvekäytössä, olisin paiskannut sen tuonne nurmikolle muiden tavaroiden seuraksi. Toisaalta olisi ehkä ollut syytä paiskata poika pihalle vähän ajattelemaan tekosiaan, mutta kun ei oikein ollut voimia siihenkään.

Ajattelin mennä lainaamaan kirjastosta opuksen "Kun pojasta kasvaa mies." Sitten hoksasin, että mun täytynee sittenkin haeskella teosta "Kuinka pojasta kasvatetaan mies." Tai "Nuoren pojan hengissä säilyttämisen opas".

Neuvoja vastaanotetaan kernaasti. Työllistäkäähän sähköpostimiestä.

Yrittämisen autuutta

Olen onnistunut järjestämään itselleni kaksi peräkkäistä vapaapäivää. Tänään töistä lähtiessä oloni tuntui epätodelliselta.

Tosin viime lauantain olin myös vapaalla, mutta sitä edelsikin kolmen viikon työputki. Joka ainut päivä, pyhää arkea.

No, lauantain tapahtumien jälkitunnelmissa leijun vieläkin pilvissä. Jotta jos satutte näkemään jossain pilvestä retajavat jalat, niin vetäkäähän alaspäin. Mutta erittäin kevyesti. Pään soisin edelleen olevan pilvissä, mutta jalat olis ehkä syytä saada vähitellen maan pinnalle. No, ei siitä asiasta sen enempää, muuta kuin isoot halit ystävillemme Järvenpäähän. Koskaan ei tiedä mitä tapahtuu, kun pyytää sinappia lainaksi.

Palatakseni vielä näihin olemattomiin vapaapäiviin: Tuntuu konkreettisesti siltä, että työvoimapula on todellisuutta. Palvelualalla ainakin. Onko liikaa vaadittu, jos haemme työhön ulospäin suuntautuneita, molemmilla kotimaisilla pärjääviä nuoria? Työkokemuskaan ei ole välttämättömyys, sillä me opetamme kyllä. Tosin mikäli oikea asenne puuttuu, asiakaspalvelua ei kyllä opi. Silloin ei ole meidän työntekijämme.

Saimme taannoin kaupunkilehden yleisönosastolla palautetta. Jotta kun palkkaamme vain nättejä tyttöjä. Epäselväksi jäi, halusiko kyseinen henkilö tulla palvelluksi miespuolisen työntekijän toimesta, vai halusiko hän kenties ruman ruttuturpaisen naaraan pizzoja tarjoilemaan. No, seuraavaan kaupunkilehteen laitoimme mainoksemme, jossa kolme komeaa miespuolista työntekijäämme poseerasivat kera pizzojen. Mieli teki laittaa tekstiksi, jotta "Tilaa meiltä pizzalähetti kotiisi. Samalla voit tilata myös pizzaa."

Joskus kyllä mietityttää, jotta mikä sai ryhtymään yrittäjäksi. Olisihan paljon helpompaa tehdä palkkatyötä. Viitenä päivänä viikossa, palkallinen kesä - ja jopa talvilomakin. Jopa sairasajalta juoksisi palkka. Yrittäjä taas joutuu kurkkaamaan kukkaron pohjalle, josko olisi varaa maksaa jollekulle siitä että itse pääsisi lomalle. Sitten yrittäjiä vielä karehditaan. Jos joku lukee rivien välistä katkeruutta, lukee aivan oikein.

No, oikeasti, onhan tässä yrittäjyydessä paljon hyviäkin puolia. En nyt vaan just muista mitä. Ai niin, puhutaan paljon siitä yrittämisen vapaudesta. Viime aikoina sitä vapautta on ollut kyllä suhteellisen vähän. Juuri siitä tämä tuskastuneisuuteni johtuukin. Mutta kyllä tämä tästä. On ne kaksi vapaapäivääkin. Jotta saa tehdä kirjanpitoa...!

Kroikoottelun seuraamuksena flentsua

Toivon mukaan perheemme sairastelukiintiö on nyt täynnä, ainakin tältä syksyltä.

Ensin flunssaoireilu alkoi isännällä. Avantouimarillamme, joka ei yleensä pode ikinä mitään. Sitten se tarttui mulle. Huom. TARTTUI! Tosin äitini on ehdottomasti sillä kannalla, että vilustuminen on aina seurausta kroikoottelusta. Joka siis tarkoittaa suomen kielellä vähissä vaatteissa oleskelua koleassa kelissä. Myönnän, että äidit ovat useimmiten oikeassa, mutta eivät sentään ihan aina. Voi olla, että olen hyvin kylmäverinen nainen, ehkäpä juuri siksi pidänkin tapanani pukeutua lämpimästi.

Koskapa yrittäjänä olen joutunut ikään kuin kieltäytymään sairastelusta, kuuma suihku ennen töihin lähtöä on saanut olon tasaantumaan sen verran, että työpäivä on sujunut joten kuten. Ihan oikeasti: Tahdonvoima pätee tässäkin asiassa. Kun päättää, että tässä ei sovi sairastua, pääsee todellakin vähemmällä. On aivan turha testailla kuumemittarin kanssa, että onkohan tässä meikäläisellä mahdollisesti lämpöä. Johan sitä nousee tuskanhiki vähemmästäkin, kun työntekijäpula vaivaa muutenkin. Pizzeriassa on soveliasta aivan vapaasti haista (=tuoksua) valkosipulille, joten tuhti annos luonnon omaa lääkettä parantaa ihmeesti. Tämä on tosi.

Viikonloppuna oireili Joona, mutta valkosipuli tehosi hänenkin tautiinsa. Eilen oli opettaja tuonut Susannan koulusta kotiin kuumeisena. Se olikin pahempi juttu. Tänään kun hänen luokkansa suunnisti Kuortaneelle leirikouluun. Jarmo oli lupautunut mukaan kuskiksi/valvojaksi. Likalla oli eilen illalla kovasti kuumetta, oman mittauksensa mukaan peräti yli 39 astetta. Opettaja oli jo tehnyt varajärjestelyjä kuskauksen suhteen, sillä tilanne näytti melko toivottomalta. Mutta olisiko tahdonvoimalla osuutta tähänkin parantumiseen: Susanna heräsi aamulla todella pitkien unien jälkeen ihan pirteänä, kuume oli hävinnyt. Jos kolme vuotta suunnitellaan leirikoulua, kerätään rahaa erilaisilla tempauksilla ja sitten olisikin jäänyt reissu väliin - se olisi ollut todella kova kolaus. Susanna on kuulemma osallistunut kaikkiin leirikoulutekemisiin koko päivän ajan, seinäkiipeilystä lähtien. Tahdonvoimalla tapahtuu ihmeitä.

Mitenkä sitten tuo kuva liittyy asiaan? No ei sitten mitenkään. Kuva on otettu toissa iltana, kun olimme Joonan kanssa viemässä Jarmoa Järvennevalle "fälttöölle". Kävin sitten tulomatkalla Joonan kanssa siinä metsässä kiertelemässä. Löysimme kuvauksellisia sieniä, karvamadon josta kuoriutunee ennen pitkää perhonen (talvea vasten?!?) ja kuvassa on kiven kupeessa kasvavaa torvijäkälää. Illalla nukkumaan mennessämme Joona sanoi, että päivässä oli hauskinta kun sai käydä äidin kanssa metsässä.

Itselleni outo

Syksyn tullen
olen itselleni outo.

Lehtien mukana
maahan mädäntyy
yksi elämäni kesä
koskaan enää
palaamatta.

-reija

Kasapäin kätyymiä

Tänään eteisemme käsinekoriin hankittiin taas kerran uusi kasa hansikkaita. Eli pohojalaasittain kätyymiä. Jostakin kumman syystä perheemme nuorimmaisten käsine- ja pipovarasto potee jotakin Katoava luonnonvara-ilmiötä.

Eipä ole pitkä aika siitä, kun edellisen kerran hankin valtaisan läjän hansikkaita. Ostin jopa monta paria samanvärisiä. Tämä käytäntö helpottaa tilannetta puolella, sillä ennen pitkää ainakin toinen pari rukkasista joutuu hukkaan.

Haluaisinpa totisesti tietää, missä se "hukka" ihan konkreettisesti sijaitsee. Sen verran runsaasti perheestämme joutuu kadoksiin erinäisiä vaatekappaleita. Olen iät, ajat pitänyt tapana ostaa sekä sukkia -että hansikkaita ainakin kaksi samanlaista paria. Lisäksi apukeittiössämme on yksi vetolaatikko varattuna pelkästään parittomille sukille ja käsineille. Usein toinen pari sitten jostain ilmestyykin.

Kuopuksellamme on lisäksi outo tapa "kuoriutua" mitä merkillisimmissä paikoissa. Takki saattaa löytyä yläkerrasta, lakki meidän sängystä (näin kävi tänään) ja kengillä saatetaan mennä lähimpään vessaan saakka ja riisua ne sinne. Missä sellaista rautalankaa on, mistä sais väännettyä kuinka kuuluu tehdä. Meillä kyllä varmaan tarvittais piikkilankaa, eikä perille menis sittenkään.

Isännän mielestä tavaroiden hukkaaminen on geeneissä. Siis minulta perityissä. Aamutoimiini kun kuuluu paniikinomainen avainten ja kännykän etsintä ennen töihin lähtöä. Yleensä ainakin se kännykkä on kyllä käsilaukussa. Mutta vaikka kuinka soitan siihen lankapuhelimesta ja kuulen sen soivan laukussani, en meinaa löytää sitä sittenkään. Kas, käsilaukkuni kun sisältää kovin paljon muutakin perin juurin tarpeellista tavaraa. Siinä vaiheessa kun en löydä laukustani enää mitään, ostan uuden laukun.

Tunnustettakoon, että omistan erinäisen määrän laukkuja.