Rikkiviisautta?

Silloin, tällöin ihmettelen erinäisiä suomen kielen sanoja ja sanontoja. Yksi näistä sanoista on rikkiviisas.

Sanahan tarkoittaa lähinnä joutavanpäiväistä viisautta, näsäviisautta. Siitä huolimatta sana tuo mieleeni aivan omanlaisia, toisenlaisia mielleyhtymiä. Muistin asian taas eilen, Tuusulan ampumatapahtumista kuullessani.

Jokelan koulussa kahdeksan ihmistä surmannut ja lopuksi itsekin kuollut poika oli ilmeisen lahjakas. Kävin pikaisesti tutustumassa hänen mielipiteisiinsä netissä. Selvästi hän oli ajatellut asioita syvällisesti. Hänen ajatusmallinsa on melkoisen outo eikä sitä voi ymmärtää, kuten ei teon motiivejakaan ainakaan tällä hetkellä. Siitä huolimatta teksteistä näkee, että poika oli etevä.

Oliko hän niin viisas, että ajatukset saivat hänet rikki. Rikkiviisas?

Mitä mulle / sulle kuuluu?

Hoksasin yhtäkkiä, etten ole hetkeen saanut sellaista "Mitäs sulle kuuluu"-postia. Johtuneeko se siitä, että kaikki lukevat blogistani kuulumiseni. No, enpä ole itsekään pahemmin viestejä lähetellyt.

Useasti on muuten käynyt niin, että tavatessani "silmätysten" tuttuja, ja kun kuulumisia vaihdettaessa olen kertoillut jotain tekemisistäni, niin olen saanut kuulla jotta "Joo, mä luin."

Voihan vitalis. Enhän mä nyt kuulkaas kaikkia tapahtumia tänne päivitä. TAHTOO sähköpostia! Kyselkää ihan muodon vuoksi mitä mulle kuuluu. Katsokaas, silloin sitä tuntisi jotenkin olevansa TÄRKEÄ henkilö.

Ja onhan se nyt henkisen hyvinvoinninkin takia tärkeää päästä kuulumisia kertoilemaan ja kuulemaan.

Erilaisten sairaskertomusten vaihto kuuluu ainakin iäkkäämpien henkilöiden kanssakäymiseen. Olen tulossa ilmeisen iäkkääksi, sillä tällä hetkellä minäkin voisin valittaa kolotuksista. Olin toissa aamuna lenkkeilemässä turhan ohuissa varusteissa, ja kylmä ehti tulla pikku pakkasessa. Liukastakin oli, ja kaatumista varoessa kai askelsin oudosti. En arvannut vielä piikkejäkään laittaa kenkien alle. Kävelysauvat olivat varusteena, mutta kovalla asfaltilla sauvoessa isku tuntuu hartioissa. Ainakin nyt jälkikäteen. Niska jumittaa, päätä juimii, räkä virtaa.

Ihan nuan kokonaasvaltaasesti olotilaa vois ilimaasta sanalla TYMPÄÄSÖÖ.

Suomen Lasten Parlamentti

Perjantai 9.11.2007 lähestyy. Silloin kokoontuu Tampereella Suomen Lasten Parlamentti, jonne Susanna lähtee Vähänkyrön edustajana.

Tänään tuosta tilaisuudesta tuli tarkempaa tietoa. Tyttäremme pääsee mukaan erittäin mielenkiintoiseen ja uraauurtavaan tapahtumaan. Se ei ole mitään leikkiä, vaan vaikuttamaan pääsee ihan oikeasti.

Työ Lasten Parlamentissa alkaa vaiheittain. Aluksi ollaan mukana rakentamassa yhteisiä pelisääntöjä ja sitä, millaiseksi toiminta Parlamentissa muodostuu. Suomen Lasten Parlamentti (SLP) edustaa lasten näkökulmaa päätöksenteossa ja vie lasten mielipiteen SLP:n eduskunnan neuvottelukunnalle - ryhmälle, jossa on edustus kaikkien puolueiden kansanedustajista - he toimivat asioiden eteenpäin viejinä.

Esikyselyssä tiedusteltiin, millaiset asiat edustajia kiinnostavat eniten. Susanna ilmoitti kiinnostuksen kohteikseen mm. vapaa-ajan ja tulevaisuuden, joten mitä ilmeisemmin hän tulee tekemään ryhmätyötä vapaa-aikavaliokunnassa.

Henkilötietojen yhteydessä olisi voinut julkituoda myös oman mottonsa, "sloganinsa". Susanna jätti kuitenkin tämän kohdan avoimeksi. Mielestäni Susannan motto olisi voinut olla vaikkapa "Onko näin?", sillä hän haluaa perustelut kaikkeen. Voisipa sanoa, että hän kyseenalaistaa selvyydet ja selvittää kyseenalaisuudet. Tämä jos mikä on erinomainen luonteenpiirre. Myötäilijä kun ei maailmaa paranna, joskaan ei huononnakaan. Muutos vaatii kuitenkin vastarintaa - tai ainakin kyseenalaistamista.

"IHMINEN JOKA TOISTAA KAAVAA
EI TEE TULEVAISUUTTA
VAAN MENNEISYYTTÄ."

(Mikko Kuustonen)

Viisautta ikiaikaista

Syksyllä luonto käy lepoon.
Kyrönjoki ei lepää;
se virtaa täynnä viisautta ikiaikaista.
Tuhat vuotta sen virta on
tuonut voimallista viestiään
elämän ihmeellisestä kiertokulusta.
Kuuletko sen äänen?
Sen pauhu on tumma ja voimakas.
Tunneside sanaton
on jokivarren kansalla jokeensa.
Kyrönjoen viisaus on ajaton.

-rhv

Olet sitä mitä syöt

Tänä aamuna heräsin pitkästä aikaa ilman herätyskelloa. Mukavaa. Töihin menen vasta puoliltapäivin. Ensilumi narskui hauskasti kenkien alla, kun kävin noutamassa postin.

Vastakeitetyn kahvin tuoksu leijaili vastaan, kun palasin sisälle. Painomusteinen lehtikin tuoksuu hyvälle, kun tiedossa on kiireetön aamuhetki muun perheen vielä nukkuessa.

Avasin jääkaapin. Se sisältää erikoismäärän kasviksia, hedelmiä ja muita terveellisen ruokakulttuurin perusosia. Marjoja löytyy pakastimestamme yllin kyllin, ja tavoitteenamme on saada tänä talvena pakastin kerrankin tyhjäksi ennen uutta satokautta.

Illalla leipomani karhunvatukkapiiras hymyili minulle houkuttelevasti jääkaapin ylähyllyltä. (Karhunvatukka ei kuulu tuotantosuuntaamme, mutta jostain syystä olen sellaisia pakastimeen hankkinut.) Erinäiset vihannekset viestittivät ilmeillään, että me emme maistu kahvin kanssa lainkaan hyvälle. Pavun ituja sisältävä rasia näytti minulle kieltä. Arvatkaas, mitä terveelliseen aamiaiseeni loppujen lopuksi sisältyikään...?!

Aivan oikein, arvasitte väärin. Mung-idut maistuivat kohtuullisen hyviltä. Johtuikohan adventtisohjoiselta näyttävästä kelistä, kun mieleeni tuli ote Juice-vainaan laulusta: "Ihminen on sitä, mitä hän syö." Sitten tutkailin tarkemmin popsimiani ituja. Alakoo iturasia muuttumahan matolooraksi...!

Päätin, että en halua näyttää madolta. Olikohan myöhäistä, sillä rasia tuli popsittua tyhjäksi. Sen kunniaksi lautaselleni ilmestyi aimo annos karhunvatukkapiirakkaa. Sopii erinomaisesti kahvin kanssa.

Koskapa asia oli jotenkin ennustettavissa, tein illalla kyseistä herkkua kaksi vuoallista.

Peliasuna kalsarit?

Tänään olin varautunut olemaan töissä lähes kellon ympäri. Mukava yllätys oli, että pääsinkin kotiutumaan jo viiden jälkeen.

Kotimatkalla isäntä soitti. "Mihinä on poijalle verkkarit? Ei löyry ensimmääsiäkään. Oomma jo myähäskin."

Tyypillistä. Olisi tietenkin pitänyt laittaa aamulla kaikki valmiiksi. Olisi ja olisi. Isäntä sanoi laittavansa pojalle kalsarit pelihousuiksi kun ei verkkareita löytynyt.

En olisi ihmetellyt, vaikka olisi kalsarit pojalle pukenutkin. Meidän lapsiamme on viety hoitopaikkaankin pyjama päällä, kun sitä ei kuulemma erota oloasusta. No, ostan isännän pyynnöstä puoli tusinaa uusia verkkareita, että voi levittää ympäri huushollia ja aina tulis vastaan edes yhdet. Viikko sitten oli sisäpelikengät hukassa. Sitten muistin, että koskapa niitä oli kesällä pidetty ulkona, heitin ne kuluneina roskikseen. Uusia ei oltu ehditty hankkia.

Ei kai joku nyt vain ylläolevan perusteella tee päätelmää, että meillä on muka jotenkin sekainen huusholli...?

Huomenna Hanne tulee käymään kotiin. On luvannu siivota. Näkemättä etukäteen tätä työn määrää, mikä on odottamassa. Mutta meillä ainakin näkee työnsä tuloksen.

Serkkuflikka oli päivällä pistäytymäs pizzerias, ja tulin kertoneeksi esikoistyttäremme perfektionististisesta luonteesta. Joka tarkoittaa sitä, että jopa shampoo- yms. pullojen etiketit pitää olla hyllyllä oikein päin. Suvi se avoimen hämmästyneenä totesi, jotta keltähän flikka moisen luonteenlaadun on periny...! Niin, ei lähisuvusta ainakaan. Mutta onhan se erinomaista kun suku jalostuu parempaan suuntaan!

Kyllä meillä muuten jouduttiin jalkoja käyttämään apuna kulkuväylien raivaamiseen silloinkin, kun vanhimmat tyttäremme olivat pieniä. Että toivoa on, josko nämä nuorimmaisetkin vielä oppisivat korjaamaan jälkensä. Äireen kohoralta ei kannata enää toivoa elätellä.

Arkipäiväistä rutinaa

Huh, mikä päivä.

Melkoisia järjestelyjä on tänäänkin vaadittu, että saatiin hommat suurin piirtein kunnialla hoidettua. Noo, eihän päivä vielä ole pulkassa mutta toivottavasti loppuiltaan ei enää sovi kovin paljon mutkia.

Se on tämä krooninen työvoimapula. Jarmo meni aamulla Kurikkaan, mutta ehti tekemään siellä ainoastaan inventaarion. Sitten hän sai ajella Vaasaan, koska pizzerian sairaslomalaisen tilalle ei saatu ketään. Samalla erinäiset työt täällä kotona siirtyvät, siirtyvät, siirtyvät...

Myrsky on tehnyt melkoisia tuhoja mansikkamailla. Vanhimmat kateharsot ovat tuulen voimasta repeilleet monesta kohtaa, jossain oli uusi kate irronnut reunapainojen alta.

Ihan mukaviakin uutisia tänään on tullut. Vävypojan konstaapelipesti Turussa on vakinaistettu. Se on hyvä, Hannella kun opinnoissa menee vielä aikansa. Tosin tuo poliisin työ on vaarallista myös Turussa, eikä vain pääkaupunkiseudulla. Aina kun Turun seudulla tapahtuu jotain, on pakko tiedustella, oliko Vesku mukana kiinniotossa tms.

Hanne tulee käymään kotona viikonloppuna. Siis kotona-kotona. (Tuo on Hannen tapa selventää, onko kysymys tästä lapsuudenkodista vaiko nuorenparin omasta pesästä.) Eipä olla esikoista kesän jälkeen nähtykään. Hanne jätti toimittajan työnsä Rock-roosterissa joku aika sitten keskittyäkseen opintoihinsa, mutta palannee teeveetyöstä perinteiseen lehtitoimittajan rooliin, opiskelun ohella edelleen.

Meikäläisen ulkoiluharrastuksesta on vaihteeksi muodostunut erittäin epäsäännöllistä - jotten sanoisi jopa katoavaa. Kun ei jaksa, väsyttää vaan. Ja just sen takia pitäisikin jaksaa. Sarasvuon Jarin sanoin: "Jollet jaksa, sinun täytyy." Mutta kun on niin märkää ja pimeää. Kohta vielä liukastakin. Enää ei voi lenkkeillä tuolla metsätiellä, ellei sitten matkaan pääse valoisana aikana. Tosi harvoin pääsee. Aamulla lenkille lähtiessä pitäisi olla matkassa tosi aikaisin, jos mielii pakokaasun sijasta hengittää raitista ilmaa tuolla pyörätiellä. Seitsemän tienoilla liikenne on jo niin vilkasta, että arvelisin liikunnasta pakokaasun seassa olevan enemmän haittaa kuin hyötyä.

Erinomaisen helppoa löytää erinomaisen hyviä syitä miksei voi lähteä lenkille.