MANSIKAN TARINAEräänä kesänä, pari viikkoa ennen kuin mansikat olivat kunnolla kypsyneet, eräs mansikan alku, pieni ja raaka vielä, mietiskeli mansikkapenkissä, muiden mansikoiden iloisesti rupatellessa, mikä hänestä tulisi isona.
Sen siskot ja veljet eivät vielä sellaista miettineet, mutta tämä pieni mansikka oli ajatellut: Mitä hyötyä hänestä on? Hänen äitinsä ja isänsä olivat lähteneet ennen kuin mansikka oli heitä nähnytkään. Se ei siis voinut kysyä heiltä, mikä olisi hyvä ammatti. Ainut minkä mansikka heistä tiesi, oli se että heidät oli poimittu isoon koriin. Sen jälkeen heistä ei ollut kuulunut mitään. Se ei siis tiennyt, oliko hänen isänsä kenties poliisi tai roskakuski, olisiko hänen äitinsä ehkä ompelija tai kassaneiti. Pieni mansikka ei oikeastaan tiennyt edes, mitä mansikat tekevät työkseen. Opiskelevatko mansikat professoreiksi, vai ovatko he koko elämänsä tyhjän panttina keskellä peltoa?
Mansikka päätti olla miettimättä enempää, koska alkoi hämärtää ja taivaalla näkyi synkkiä pilviä. Pian alkoikin sataa, ja mansikka aivan hykersi, niin ihanalta sade tuntui.
Aamulla, kun aurinko oli vasta nousemassa, mansikka heräsi kauhistuneena. Hän oli punertunut alhaalta, ja niin oli moni muukin mansikan ystävä, se huomasi. Sitten se näki, että sitä lähestyi mies, ja kun mies meni mansikan ohi, mansikka kuuli miehen mutisevan jotain sen tapaista kuin "Hienoa" tai "Hyvältä näyttää". Mansikka ihmetteli aluksi, mutta tottui lopulta ajatukseen, että tämä kai kuuluu elämään.
Viikko kului, ja mansikka oli nyt melkein kokonaan punainen, ainoastaan sen kärki vihersi vielä. Se ei vieläkään ollut saanut tietää mikä mansikan tehtävä on. Luultavasti se ei ollut ainakaan runoilija, tai kirjailija, eihän sillä ollut edes käsiä, jolla käyttäisi kynää.
Mansikka oli niin syventynyt miettimään elämän tarkoitusta, ettei aluksi huomannut edes sitä, että se sama mies joka oli kävellyt sen ohitse viikko sitten, oli tullut taas, tällä kertaa iso laatikko kädessään. Mies tutkaili mansikkaa hetken, mutta menikin sitten mansikan ohitse, sen siskojen luo, tutki niitä, ja otti lopulta muutaman heistä irti ja laittoi isoon laatikkoon. "Nyt nuo pääsevät tekemään sitä, mitä mansikat tekevät", mansikka ajatteli ja toivoi, että mies olisi ottanut hänetkin mukaansa.
Kului taas muutamia päiviä, mansikka oli jo kokonaan kauniin punainen. Moni sen siskoista ja veljistä oli jo lähtenyt miehen mukaan, vain muutama mansikan sisko oli enää hänen seuranaan. Mansikka oli jo menettänyt toivonsa tulevan työnsä suhteen, kunnes mies tuli taas mansikan luo, otti sen siskot isoon laatikkoon, ja kääntyi sitten mansikan suuntaan, irroitti senkin ja laittoi laatikkoon muiden mukaan. Mansikka oli riemuissaan; nyt sekin näkisi mikä mansikan elämän tarkoitus on!
Mies käveli pois pellolta isoon pihaan, ja kaatoi kaikki mansikat vihreään laatikkoon, missä mansikka näki paljon enemmän toisia mansikoita, kuin se oli tiennyt olevan olemassakaan. Mansikka ehti tuskin puolta tuntiakaan olla siellä, kun se tunsi nousevansa ilmaan. Tällä kertaa nainen kaatoi mansikan ja sen ystävät pussiin ja ojensi sen vanhalle rouvalle. Rouva lähti, ja mansikka ajatteli, että nyt se viedään sen työpäikalle.
Kun rouva oli saapunut kotiinsa, se kaatoi mansikat isoon kulhoon ja huusi joillekin pienille lapsille: "Tulkaa syömään herkullisia mansikoita! Ne on viljelty ilman torjunta-aineita!"
Silloin mansikka ajatteli, että se siis on mansikan tarkoitus; ilahduttaa ihmisiä. Nyt mansikka oli onnellinen.
Susanna Suvi Anniina Valtari 12 v.
