![]() | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
| Leikekirjalöytö vuodelta 1998. Tällaisia Jarmo mietiskeli tuolloin, ennen Joonan syntymää. |
Tarinointia monialayrittäjän elämästä. Joka itselleen nauraa, se parhaiten nauraa.
torstai 26. toukokuuta 2011
lauantai 21. toukokuuta 2011
Voi voi, voikukkia!
![]() | |
| Jarmon kädessä litteän, leveän varren omaavia monikukkaisia voikukkia. |
Viime vuonna Joona-poikamme onnistui löytämään kukan, jossa kasvoi yhdestä varresta kaksi kukkaa. Tänä vuonna ilmiö on lisääntynyt räjähdysmäisesti. Lisäksi löysimme paljon kolmikukkaisia. Yksi löydös oli kuitenkin ylitse muiden: Yhdestä varresta kasvoi peräti kuusi kukkaa! Kyseisestä ilmiöstä tuli kuvattua videonpätkäkin, jonka ehkä laitan tänne esille editoinnin jälkeen. Joku kesä.
Onneksi kukat ovat pysyneet melko hyvin riviväleissä, mutta toki ne yrittävät tunkea itseään myös mansikan kilpailijaksi muovipenkkeihin. Perkaamista riittää, ja se työmaa on loppumaton.
perjantai 20. toukokuuta 2011
Orastusta
perjantai 13. toukokuuta 2011
Kevät, kesä vaiko kevätkesä?
![]() |
| Mansikantaimet saapuivat alkuviikolla. |
Tätä kirjoittaessani kello lähestyy iltakymmentä, ja ulkolämpömittari näyttää yli kymmentä lämpöastetta. Melkeinpä käyttäisin jo sanaa KESÄ!
| Varhaisperunaa saadaan juhannukseksi. |
Perunat ja herneet ovat nauttineet lämmöstä kateharsojen suojissa, ja porkkanoitakin napostellaan jo juhannuksena. Sipulit ovat kasvattaneet komeat vihreät varret.
| Herne on hyvässä kasvuvauhdissa. |
Olemme vastaanottaneet valtaisan määrän mansikanpoimijahakemuksia. Monet niistä tulevat ulkomailta, sillä HML:n kautta tietomme ovat saatavilla helposti. Valitettavasti meillä ei ole asuntoa tarjottavana kuin muutamalle, ja työntekijöidemme asunnolla on jo nyt täyttä. Niinpä odotammekin hakemuksia lähiseudulta, jolloin työssä voidaan käydä kotoa päin.
Mansikanpoiminta aloitetaan aamulla kuudelta, joten aamu-unisille työ ei sovellu. Mansikkamme myydään aina samana päivänä poimittuna, ja ensimmäinen poimintaerä lähtee Vaasan kauppatorille yhdeksäksi.
Vielä emme tiedä tarkkaa poimijatarvetta, joten kenellekään ei vielä ole varsinaisesti luvattu paikkaa. Elämme luonnon armoilla, joten ankara halla saattaa tulla ja pilata sadon. No, tällä hetkellä näyttää hyvältä, ja ensimmäiset poimijat tarvittaneen juhannuksen tienoilla.
Uudet torimyyjät on valittu, ja Daniela jatkaa "vanhana" työntekijänä ensi kesänäkin. Kotimyyntiapuakin tarvitsemme, sillä Susannan ja minun työpanos ei kiireisimpään mansikka-aikaan riitä. Tähän on vielä valinta tekemättä. Täällä kotimyynnissäkin tarvitaan molempien kotimaisten kielten hallintaa, sillä meillä käy runsaasti myös ruotsinkielisiä asiakkaita.
Niin, Kotipizzaan Laihialle tarvitsemme myös lisää työntekijöitä. Joten hakemuksia tulemaan!
tiistai 10. toukokuuta 2011
Leikkimökki odottaa siivoojaa
Kymmenen vuotta sitten tein leikkimökkiin ylläolevan kuvataulun. Susanna siinä kolmivuotiaan innolla on kantanut leikkimökistä kaikki ulos, ja Joona seuraa touhua vaunuista. Kuvaa klikkaamalla saattaa saada selvää lorustanikin. Tuolloin oli mökin sisäkattoon ilmestynyt iso ampiaispesä, joka varovasti siirrettiin parempaan paikkaan.
Susanna tapasi innostua leikkimökin siivouksesta hyvinkin usein, mutta into loppui yleensä kesken. Minun tehtäväkseni jäikin kaikkien tavaroiden vieminen takaisin sisälle. Susanna oli myös ahkera hiekkapuuron keittelijä, ja siitä syystä hiekkaa oli myös sisällä leikkimökissä.
Nykyään olisin kovasti onnellinen, mikäli joku edes aloittelisi mökin siivousta. Susanna-neidin kiinnostuksenaiheet ovat nykyään kuitenkin ympäri kyliä, ja nalle saa odotella hiekkapuuroa leikkimökissä yksinään. Mansikka-aikana nalle taas saa seuraa, kun itsepoimijoiden lapset tutustuvat leikkimökin aarteisiin.
Mansikka-aika on taas ennen kuin huomaammekaan.
Susanna tapasi innostua leikkimökin siivouksesta hyvinkin usein, mutta into loppui yleensä kesken. Minun tehtäväkseni jäikin kaikkien tavaroiden vieminen takaisin sisälle. Susanna oli myös ahkera hiekkapuuron keittelijä, ja siitä syystä hiekkaa oli myös sisällä leikkimökissä.
Nykyään olisin kovasti onnellinen, mikäli joku edes aloittelisi mökin siivousta. Susanna-neidin kiinnostuksenaiheet ovat nykyään kuitenkin ympäri kyliä, ja nalle saa odotella hiekkapuuroa leikkimökissä yksinään. Mansikka-aikana nalle taas saa seuraa, kun itsepoimijoiden lapset tutustuvat leikkimökin aarteisiin.
Mansikka-aika on taas ennen kuin huomaammekaan.
keskiviikko 20. huhtikuuta 2011
Nyt luudat kohti ScanBurger PuskaJussia!
Kyllä kulukaa sitä pääsiääsenä voi teherä muutakin ku kokata. Eherotamma, jotta tulukaa PuskaJussille. Pääsöö nälijästä huomattavasti helepommalla. Ja trulliille tarijoamma ranskikset aivan ilimaaseksi. Paree kersojen on syärä vähä suolapalaakin, jotteivät tuu makoosista namuusta sokerihumalahan.
Pääsiääsen aukioloaijat:
pitkäperjantai 22.4.2011 13 - 04
pääsiääslauantai 23.4.2011 11 - 04
1. pääsiääspäivä (su) 13 - 24
2. pääsiääspäivä (ma) 13 - 23
TERVETULOA!
tiistai 19. huhtikuuta 2011
Kuinka Kotipizza voikin olla niin hyvää...?!
Meillä on menossa jo kuudestoista vuosi pizza-alalla. Vaasan Rewell Centerissä 15 vuotta, nyt sitten Laihialla.
Ajattelisi, että kaikkeen kyllästyy. Vielä mitä - pizza on niin monipuolinen ruoka, että siihen ei voi kyllästyä. Eikä myöskään sen tekemiseen. Me olimme Kotipizzaketjusta pois jonkin aikaa, mutta vieroitusoireet olivat ankarat...!
Nythän Kotipizzasta saa myös Burgerpizzaa. Perussettiin kuuluu naudan jauhelihaa, cheddarjuustoa tavallisen juuston lisäksi - ja paiston jälkeen salaatti joka kruunataan hampurilaiskastikkeella. Lisätäytteiksi sopivat erinomaisesti vaikkapa pekoni ja punasipuli, nam! Tuote tuli aluksi vain kampanjatuotteeksi, mutta valtaisan menekin vuoksi Burgerpizza jää listalle.
Eilen alkoi uusi kampanja. Aura-kana Kotzone is back! Herkku on saatavilla rajoitetun ajan hintaan 6,90 €. Kannattaa kokeilla myös uutta mango-currymajoneesia!
Ps. Laihian aurinkoisin terassi löytyy meiltä!
Tervetuloa testaamaan uusia makuja ja vaikkapa sitä terassia, toivottelevat Reija ja Jarmo Valtari henkilökuntineen
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)





