sunnuntai 9. elokuuta 2015

Salsa-mansikka saa ihan tanssimaan!

Tämä jättikokoinen Salsa-lajike maksaa itsepoimien 6 €/kg, samaten uuden maan Polka.  Vanhemman maan keskikokoinen Polka 5 €/kg, ja metsäpeltomme pieni Polka 4 €/kg.

Eilen päättyi Facebookissamme arvauskisa, jossa arvuuttelin Salsa-mansikan painoa.  En ikinä olisi uskonut, millaisen suosion kisa sai:  Vastauksia tuli 440 kpl, joista peräti kolme osui oikeaan:  Kyseinen mansikka painoi komeat 110 g.  Voittajien nimet löytyvät marjatilamme Facebook-sivustolta.

Mansikan itsepoiminta jatkuu tänäänkin.  Monet ovatkin jo yhdistäneet Isonkyrön 1700-luvun markkinat ja vierailun mansikkatilallamme täällä Vähässäkyrössä. 

Kuten jo eilisessä postauksessani kerroin, Olga piipahti eilen marjatilallamme 1700-luvun asussaan.  Olga on tänäänkin markkinoilla myymässä itse valmistamiaan koruja.

Monet asiakkaistamme ovat kyselleet erinäisiä pakastusniksejä.  No, itse perkaamme mansikat ämpäriin, ripautamme hieman sokeria sekaan, sitten heiluttelemme isoa leipäveistä ämpärissä sen verran että  suurin osa mansikoista pilkkoontuu, toki kokonaisiakin saa jäädä sekaan.  Sitten pakkaseen monen kokoisissa rasioissa, jolloin aina on sopiva rasia kulloistakin tarvetta varten.  Osan marjoista pakastamme ilman sokeria, tosin sokeri säilöö maun, värin ja aromit parhaiten.  Hunajaakin voi käyttää sokerin asemesta.  Pakastaminen säilyttää mansikan C-vitamiinin erinomaisesti.  Tutkimusten mukaan noin 80 % C-vitamiinista on tallella vielä 9 kuukautta pakastamisen jälkeen.

Tervetuloa poimimaan terveyttä talvenkin varalle, palvelemme joka päivä iltayhdeksään saakka!


lauantai 8. elokuuta 2015

Mansikanpoimintaa ja 1700-luvun markkinoita

Eilen meillä mentiin hetkeksi ajassa taaksepäin, kun meille saapui tyttö suoraan 1700-luvulta.  Isossakyrössä on viikonlopun ajan 1700-luvun markkinat, ja ystävämme Olga on siellä myymässä itse valmistamiaan koruja.  Olga on taannoin työskennellyt ravintolassamme Laihialla, mutta nykyään hän on Kotipizza-yrittäjänä Imatralla.  Korujen valmistus on Olgan harrastus.  Upeita marja-aiheisia koruja voi tilata myös netin kautta.

Viikonloppuna on mahdollista yhdistää kaksi asiaa:  Käynti naapurikuntamme markkinoilla, ja sen jälkeen mansikanpoiminta meillä.  Toki meiltä saa valmiiksipoimittuakin marjaa, mutta itsepoiminta on nyt erityisen nopeaa uudelta istutukselta.  Polka-lajikkeen lisäksi nyt on itsepoiminnassa myös jättikokoinen Salsa-lajike.  Poiminta on uuden maan taimista erityisen nopeaa ja helppoa, koska taimet eivät ole vielä kasvattaneet rehevää lehdistöä.  Näin ollen mansikat ovat näkyvissä ilman puskien kääntelyä, "pelemuuttamista".  Uuden maan Salsa ja Polka maksavat itsepoimien 6 €/kg, vanhan maan Polka maksaa 5 €, ja pienikokoista loppumarjaa saa metsäpelloltamme hintaan 4 €/kg.  Musta- ja punaherukkaa on itsepoiminnassa hintaan 5 €/kg, ja nehän on viljelty ilman torjunta-aineita kuten mansikkammekin.  Vadelman itsepoiminta aloitetaan ensi viikolla.


Valmiiksipoimittua Polkaa ja Sonataa saa nyt 3 laatikkoa yhteishintaan 99 €.  Uuden sadon Honeoye maksaa 29 €/4 kg.  Soittakaa varaukset puh. 0400-667179/Jarmo.

TERVETULOA!
Ps.  Myynti myös Vaasan kauppatorilla.


perjantai 7. elokuuta 2015

Nyt mansikkapellolla ruskettuukin!


Lämpimät terveiset täältä marjatilalta!  Näin kai voi sanoa, kun lämpömittari kipuaa yli kahdenkymmenen celsiuksen.

Eilen meillä löytyi todellinen jättimansikka.  Lajike on Salsa.  Kyseinen lajike on uusimpia myöhäislajikkeita, mukavan makuinen ja väriltään kirkkaanpunainen.  Marjat ovat kookkaita, mutta tämä yksi mansikka oli aivan erityisen kookas.  Laitoin marjatilamme Facebook-sivustolle kilpailunkin, arvauksen mansikan painosta pääsee laittamaan tänne.  Oikein arvannut, tai lähimmäksi arvannut saa valita palkinnoksi joko mansikkalaatikon, tai vaihtoehtoisesti omavalintaisen neljän täytteen Kotipizza-perhepizzan (= L-koko) ravintolastamme Laihialta.  Mikäli oikeaan osuneita arvauksia tulee useita, voittaja arvotaan.

Tuo Salsa-lajike tulee itsepoimintaan lauantaina.  Tällä hetkellä itsepoiminta jatkuu Polka-lajikkeella.  Vanhan maan loppumarjaa saa hintaan 4 €/kg, uudemman maan keskikokoinen Polka on 5 €/kg, ja viime toukokuussa istutetut isot Polkat maksavat itsepoimien 6 €/kg.  Uusimmalta istutukselta kerääminen on erityisen helppoa, sillä taimet eivät ole vielä ehtineet rehevöityä, vaan marjat ovat hyvin näkyvissä ilman puskien "pelemuuttelua".

Myös herne on meillä itsepoiminnassa, hinta on 4 €/kg.  Vadelman itsepoiminta alkanee viimeistään ensi viikolla, sitä on myynnissä valmiiksipoimittuina kauppatorin myyntipisteissämme.

Tervetuloa itsepoimintaan koko perheen voimin!  Meillä on monenlaista tekemistä lapsillekin, mikäli poiminta/maistelu alkaa kyllästyttämään:  Muun muassa monen kokoisia polkuautoja, jättitrampoliini ja leikkimökki. 
Desislava ja Vladi, marjatilamme nuoripari.  Syksyn tullen Vladi jatkaa opintojaan Tampereella.

torstai 6. elokuuta 2015

Mansikan satokausi jatkuu runsaana

Hymypoika Chatu, kotipaikka Hymyjen saari eli Sri Lanka.
Tänä aamuna srilankalaiset ystävämme Chami, Chatu ja Gemunu lähtivät junalla kohti Helsinkiä.  Myöhemmin tänään heidän pitkä lentomatkansa kohti kotimaataan alkaa.  Pojat olivat tyytyväisiä tähänkin kesään Suomessa, vaikka säät eivät suosineetkaan.  Samaan aikaan heidän kotimaassaankin on ollut monsuuniaika.

Maitohorsma kukkii peltojemme laitamilla.
Chatu on matkailualalla työskentelevän, jo aikaisemmin esittelemäni Chamin velipoika.  Chami työskentelee kotimaassaan perheensä kanelifarmilla, lisäksi perhe tuottaa palmusiirappia.  Chami ja Chatu ovat suunnittelemassa kotitaloa ympäröivään viidakkoon elämysmatkailureittiä yöpymisineen.  Me olimme viime keväänä tutustumassa noihin maisemiin - huikeaa!  Olisipa kiva laittaa tähän postaukseen kuvia tuosta matkastamme, mutta nyt ei aika riitä. Ehkä laitan muistelmia mansikkakauden jälkeen.

Kolmas srilankalainen työntekijämme on tänä kesänä ollut Gemunu, joka on Chamin vaimon setä.  On mahtavaa, että olemme onnistuneet saamaan hyviä työntekijöitä tuttavapiiristämme.  Keväällä, mansikoiden istutusaikaan kun ei kotimaasta työntekijöitä kerta kaikkiaan saa, eikä mansikanpoimintakaan suomalaisia suuremmin kiinnosta.

Mutta onneksi itsepoiminta kiinnostaa!  Meillä on ollut itsepoimijoita tänä kesänä ennätysmäärä, ja poimittavaahan riittää edelleen!  Eilen itsepoiminnalle avattiin kuvissa näkyvä uusin maa, jonka taimet on istutettu viime toukokuussa.  Siellä on itsepoiminnassa suurikokoinen Polka hintaan 6 €/kg.  Vanhemmalta maalta Polka maksaa itsepoimien 5 €/kg, ja metsäpeltomme loppumarja on 4 €/kg.  Herne maksaa itsepoiminnassa 4 €/kg.

Valmiiksipoimitut Polka- ja Sonata-lajikkeet á 44,90/4 kg, mutta nyt kolme laatikkoa yhteishintaan 99 €.  Tällöin yhden laatikon hinnaksi tulee vain 33 €.  Suurikokoinen Honeoye-lajike maksaa nyt vain 29 €/4 kg, eli nyt menee niin halvalla jotta aivan tässä viljelijää hirvittää...!

Tervetuloa poimimaan, uudelta pellolta laatikot täyttyvät tuossa tuokiossa.  Donitsikahvit odottavat kaupan päälle.  Nyt menen paistamaan lisää kakkutaikinadonitseja, ja niitähän saa ostaa mukaankin.

TERVETULOA HERKKUOSTOKSILLE!

Gemunu työskenteli meillä ensimmäistä kertaa, ja haluaa tulla jatkossakin.


keskiviikko 5. elokuuta 2015

Tie rakkaimman sydämeen käy mansikan kautta

Amanda esittelee juuri poimittua Sonata-laatikollista.  Mansikkalippumme hulmuaa taustalla.

Meillä on tänä kesänä käynyt useampikin sellainen asiakas, joiden jutustelusta on selvinnyt, että mansikoita haetaan tuliaisiksi treffeille.  Eilen yksi vanhempi mieshenkilö kysäisi, onko meillä niitä sydämenmuotoisia mansikoita.  Sellaisia, jollaisesta oli kuva sunnuntaisessa blogipostauksessani.  Hän olisi halunnut yllättää naisystävänsä, koskapa heillä oli kuulemma takana kaksi vuotta yhteiseloa.  No, ihan sydämenmuotoisia ei siihen hetkeen löytynyt, niinpä hän vei rakkaimmalleen kaksi laatikollista mansikkaa - yhden kummallekin vuodelle.  Tulee ensi vuonna kuulemma hakemaan kolme.

Mitenkähän sydämenmuotoisen mansikan jalostus onnistuisi?  Sellaisilla kun voisi olla kovastikin menekkiä!  Siinä olisi jalostuksen ammattilaisille haastetta kerrakseen.  Meillä on muuten sydämenmuotoisia rasioita, joten ei me toki aivan "sydämettömiä" olla!

Uusista, viime toukokuussa istutetuista taimista kerätään nyt ensimmäistä satoa.  Mansikat ovat kertakaikkisen upeita! Koleassa säässä kasvaneet punaposkiset herkut ovat saaneet kokoa normaaliakin enemmän, ja viime päivien aurinkoiset päivät ovat saaneet makeudenkin juuri sellaiseksi kuin torjunta-aineettomasti viljellyssä mansikassa kuuluu ollakin:  Ihanaiseksi!

Uusien taimien myötä meillä on taas myynnissä Polka ja Sonata- lajikkeiden lisäksi myös varhaislajikkeena tunnettua Honeoye-mansikkaa.  Löysin tutkimustietoa juuri tästä lajikkeesta: Suomalaisessa tutkimuksessa on nimittäin havaittu, että mansikkalajeista eniten terveydelle hyödyllisiä fenolisia yhdisteitä on juuri Honeoye-lajikkeessa.  Lisää tietoa mansikan terveysvaikutuksista löydät täältä.

Tervetuloa mansikan itsepoimintaan, hinnat pienelle Polka-lajikkeelle 4 €/kg, keskikokoinen 5 €/kg, ja tänään ensimmäistä kertaa itsepoiminnassa Polkaa myös uusimmalta istutukselta hintaan 6 €/kg.  Edellisessä postauksessa kerroinkin juuri tämän uuden pellon "olkimarjasta".

Valmiiksipoimitut Polka- ja Sonata-lajikkeet á 44,90/4 kg, mutta nyt kolme laatikkoa yhteishintaan 99 €.  Tällöin yhden laatikon hinnaksi tulee vain 33 €.  Honeoye-lajike maksaa nyt vain 29 €/4 kg, eli johan menee halvalla ilman torjunta-aineita viljelty mansikka!

Reijan rinkulakahvio tarjoilee kotimyyntiasiakkaille donitsikahvit/mansikkamehut veloituksetta.  Kakkutaikinasta valmistettuja herkkudonitseja voi ostaa myös kotiinviemisiksi!

Tuotteitamme myynnissä myös Vaasan kauppatorin myyntipöydissämme.  Laatikot kannattaa varata puh. 0400-667179/Jarmo tai 040-5963111/Reija, toki voi noutaa varaamattakin!

TERVETULOA TERVEELLISILLE OSTOKSILLE!



maanantai 3. elokuuta 2015

Olkimarjojen onnenpäivät

Nämä mansikat on istutettu toukokuussa.
Mukavaa viikon alkua!  Kuulkaas, meillä mansikkakesä jatkuu, ja oikeastaan paranee vaan!  Tällä hetkellä valmiiksipoimittu marja poimitaan toukokuulla istutetulta uudelta maalta.  Sinne on levitetty olkikate suojaamaan mansikoita kosteusvaurioilta.  Mansikoita on tulossa aivan valtavasti, ja mikäli olkia ei olisi, painavat marjat makaisivat pitkin mansikkamuovia.  Tällöin alimmaiset marjat liiskaantuisivat sateen sattuessa pilalle, ja lisäksi käytäviltä loiskuisi kuraa.  Nyt mansikat hymyilevät onnellisina kullankeltaisen olkikatteen päällä.  Englanninkielen strawberry eli mansikka on vapaasti suomennettuna olkimarja, ja nyt ne ovat sellaisia ihan kirjaimillisesti.

Kuten kuvista näkyy, marjaa on tulossa mälyttömästi.  Niinpä päätimme laskea hintojakin:  Juuri poimittu Polka ja Sonata maksavat 44,90 €/4 kg, mutta kolme laatikkoa saakin sitten hintaan yhteishintaan 99 €.  Laatikon hinnaksi tulee tällöin vain 33 euroa, mikä on todella halpa hinta ilman torjunta-aineita viljellylle mansikalle.  Lisäksi nyt alkaa kypsyä myös uuden sadon Honeoye-lajike, sen hinta on laatikoittain vain 29 €/4kg.  Laatikkoja on sekä torimyynnissämme Vaasan kauppatorilla, että täällä kotimyynnissämme.  Varaukset voi soittaa puh. 0400-667179/Jarmo tai 040-5963111/Reija.  Toki laatikoita voi noutaa varaamattakin, mutta varaamalla varmistuu saatavuus!
Hymyileviä mansikoita olkikatteella.
Poimimassa Miroslav ja Bobi.
Itsepoimintahinnat ovat laskeneet myös, eli pieni Polka vanhalta maalta 4 €/kg, keskikokoinen Polka 6 €/kg.  Poimittavaa löytyy runsaasti varaamattakin.

Täksi viikoksi on luvattu kunnon kesäsäätä.  Lämpötilat nousevat, mutta meillä hinnat senkun laskevat!  Meillehän saa tulla itsepoimintaan jo vaikka aamukuudelta, silloin aloittavat omatkin poimijamme.  Poimia voi iltayhdeksään saakka, ja mikäli intoa riittää, vielä senkin jälkeen.  Ketään emme pellolta pois aja!  Meiltä saa laatikot käyttöön veloituksetta, mutta toki voi omiinkin ämpäreihin poimia.

TERVETULOA!

sunnuntai 2. elokuuta 2015

Sydämellisesti tervetuloa mansikan itsepoimintaan!

Martin löysi sydämenmuotoisen mansikan.
Elokuu.  Kuukauden nimi kalskahtaa kovin syksyiseltä, mutta nythän se kesä vasta alkaa.  Kai.  Sääennusteet lupaavat tulevalle viikolle peräti hellelukemia.  Meillä mansikkakausikin jatkuu vielä piiitkään, ja poimittavaa riittää itsepoimijoillekin runsaasti.  Pieni Polka maksaa itsepoimien 5 €/kg, normikokoinen 7 €/kg.  Reijan rinkulakahviossahan on maan halvimmat hinnat, eli donitsikaffeet saa ilmaiseksi!

Makeakaan mansikka ei sisällä juuri lainkaan energiaa, niinpä sillä sopii laihduttajankin herkutella. Mansikan makeus on peräisin fruktoosista, eli hedelmäsokerista. Fruktoosi nostaa verensokeria muita sokereita hitaammin, mutta maistuu makeammalle kuin esimerkiksi ruokosokeri.  Jotta ei ku mansikkakuurille, niin johan saa fläskit kyytiä!

Myös herneitä saa poimia meillä itse hintaan 4 €/kg.  Valmiiksipoimittuna saa tietenkin kaikkia myös, helposti ja nopeasti.  Ei ku tervetuloa!

Eilisehtoolla kiertelin mansikkamaan laitoja kameran kanssa.  Mikä surina ja pörinä!