Parempaako Uutta Vuotta?!?

Ihmisellä on taipumus pyrkiä parempaan. Ihan asiallista, sinänsä. Mutta pelkkä taipumus ei asioita saa etenemään. Tarvitaan rutkasti halua. Haluamista taas saattaa häiritä se, kun ei nyt justihin oikeen viitti. Ei huvita ruveta yhtään mihinkään, ku on mukavee olla vaan ihan itteksensä ja orotella ihimeetä tapahtuvaksi.

Näinhän se menee, mutta vuodenvaihteessa on oiva tilaisuus tehdä lupauksia paremmasta elämästä. Aikoinaan tapanani oli tehdä päätöksiä entistä tehokkaammasta työskentelystä. Jouten ei ollut lupa olla hetkeäkään, muuten iskivät sellaisetkin itsesyytökset, ettei pahemmasta väliä. Nykyään en saisi itseäni tekemään moisia lupauksia, päin vastoin. Juuri sain järjestettyä itselleni vapaapäivän ylihuomiseksi, tai siis toimistopäivän. Joskus on kiva olla koko päivä pois "ihmisten ilmoilta", kotosalla. Se on lepoa se, kun saa tehdä jotain aivan muuta.

Isännän uudenvuodentoive on ihan samansuuntainen. Toiveella on oikein nimikin: "Avainnippu kevyemmäksi." Eli ensi vuonna on tavoitteena omistaa yksi firma vähemmän. Pizzerian myynti keventäisikin avainnippua huomattavasti, sillä kauppakeskuksemme ovissa kulkemiseen tarvitaan rutkasti erinäisiä avaimia.

Vaihtaisimme mielellämme yhden firman laadukkaampaan elämään. Tai sanoisiko inhimillisempään. Että sais edes joskus tehdä ihan mitä huvittaa. Vapaa-aikaa, sitä perheemme peräänkuuluttaa ihan tosissaan. Se kun ei näytä onnistuvan tehtäviä delegoimalla. Krooninen työvoimapula on nykypäivänä todellisuutta.

Asioiden priorisointiin yritän myös panostaa. Onhan eroa siinä, tekeekö oikeita asioita vaiko asioita oikein.

TÄLLAISISSA MEININGEISSÄ MENEN ENKÄ MEINAA
KOHTI VUOTTA TULEVAA.

Että ei muuta ku itte kullekki parahiten soveltuvaa
ja mukavimmalta tuntuvaa
Uutta Vuotta 2008!

Toivoopi: Reija perheineen

Isoja asioita

Käväisin työmaalla Vaasassa. Pizzeriassa saa vuosi vaihtua, laskutettavat tuli naputeltua kassapäätteelle. Ajellessani kotia kohti Joonan kanssa, raketit paukahtelivat jo monin paikoin.

Tasapuolisuuden nimissä mun on nyt pakko laittaa kuva myös kummipojastamme Sanjayasta.

Hän täytti 14.12. kahdeksan vuotta. Hän asuu äitinsä, pikkuveljensä ja isovanhempiensa kanssa. Isä on kuollut erittäin järkyttävällä tavalla v. 2004. Tapaturmaiseen kuolemaan liittyy alkoholi.

Perheen äiti tekee jonkin verran ompelutöitä poljettavalla Singerillä, lähinnä laukkuja. Kummipapereissa äidin ansioiksi ilmoitetaan 16 - 17 €/kk, joten eipä tuo työ kovinkaan tuottoisaa ole.

Sanjaya on kuvassa Joonan vieressä. Häneltä tuli synttärikortti Joonalle, ja kovasti hän odottaa meitä taas käymään. Nyt pidämme kuitenkin välivuoden, mutta vuoden kuluttua menemme taas. Voi olla, että pääsemme silloin ystävämme Sanjeewan häihinkin.

Mikäli kummitoiminta Sri Lankassa kiinnostaa, annan mielelläni lisätietoja. Toisin kuin monissa muissa kohteissa, Sri Lankassa kummilapsiaan pääsee myös tapaamaan - se on jopa erittäin suotavaa. Samalla pääsee tutustumaan kauniiseen maahan ja täysin erilaiseen kulttuuriin. Meikäläisittäin kovin mitättömällä rahasummalla pystyy Sri Lankassa tekemään isoja asioita. Koulutus on iso asia. Siihen ei kaikilla ole varaa, mutta siinä me kummit voimme auttaa, kuten monessa muussakin asiassa. Sri Lankassa avuntarvitsijoita riittää. Tsunamista tuli Tapaninpäivänä kuluneeksi kolme vuotta, ja tuhon jäljet näkyvät yhä. Turismikin on lopahtanut lähes kokonaan.

Joulumaisema viiveellä

Meillä on Sri Lankassa kaksi kummilasta. Näissä kuvissa olemme nuorimmaistemme kanssa tapaamassa toista heistä viime maaliskuussa. Madushani täytti juuri joulupäivänä yksitoista vuotta.

Tytön isä on kuollut, ja äiti yrittää elättää perhettä kutomalla bambuverhoja. Me maksamme tälle tytölle, kuten kummipojallemmekin, 120 € vuodessa, ja tämä summa jaetaan joka kuukausi annettaviksi stipendeiksi. Madushanilla, kuten myös kummipojallamme, on tarkka kirjanpito avustuksen käytöstä. Horana-Metro Lions-clubilta saamamme tiedotteen mukaan tyttö on luokkansa kolmanneksi etevin. Oppilaita on 27. Tytön tavoitteena onkin "to get higher education", ja se varmaankin tulee toteutumaan. Myöhemmin me tulemme maksamaan korkeampaa kummimaksua, sillä ylemmällä tasolla koulutus myös maksaa enemmän.

Menimme ensin Madushanin kotiin, mutta hänen koulunsa kesti sinä päivänä myöhään. Niinpä lähdimme sukulaisen opastamana kohti koulua. Ensin tapasimme tytön äidin, joka oli koulun lähettyvillä odottelemassa tytärtään. Hän hämmästyi melkoisesti tulostamme!

Yläkuvassa olevassa luokassa syntyi melkoinen hälinä, kun menimme Madushania hakemaan. Esittäydyimme, ja Jarmo kertoi lyhyesti maastamme, lumineen kaikkineen. Lopuksi hän kehotti kaikkia opiskelemaan ahkerasti.
Tässä kuvassa annamme tuliaisia: Mauri Kunnaksen Santa Claus, (englanninkielinen versio joulupukin tarinasta kera ihanien piirrosten), Suomen kartta palapelinä, Finlaysonin muumipyyhe, kynäkotelo täynnä kyniä ym.

Suomalainen ja srilankalainen kulttuuri poikkeavat toisistaan melkoisesti, sen saimme huomata monessa asiassa. Yhtenä voisi mainita srilankalaisen tavan osoittaa kiitollisuutta ja kunnioitusta. Madushani polvistui jalkojen juureen, kumarsi päänsä ja asetti kätensä rukousasentoon. Onneksi tiesimme, että kauneinta mitä tuossa tilanteessa voi tehdä, on koskettaa polvistujan päätä.

Miksi halusin kertoa tällaisen lyhyen tarinan kummilapsistamme juuri tänään? Se johtuu ohuesta lumikerroksesta, joka illan ja yön aikana satoi.

Lähetin nimittäin joulu - ja syntymäpäiväpakettien mukana kortin, jossa oli sama luminen kuva kodistamme, jonka julkaisin blogissanikin joulun alla. Ja kirjeessä kerroin, kuinka meillä on kylmää ja paljon lunta.

Millään muotoa en myönnä tarkoituksella valehdelleeni. Paketithan kortteineen ja kirjeineen piti lähettää jo joulukuun alussa. Silloin vielä uskoin lunta maahan leijailevan.

Jotenkin koen, että olisin rikkonut kummilastemme idyllisen mielikuvan kaukaisesta Suomen maasta, jos olisin kertonut, että vettä flosajaa eikä lumesta oo tietoakaan.

Aika hassua muuten; Minä kun stressasin kummilastemme joululahjojen lähettämisen kanssa, vaikka buddhalaisethan eivät joulua edes tunne. Tai kyllähän heillä asiasta tieto on, mutta ei heidän uskonnossaan sellaista juhlita.

Mutta nytpä on lunta, edes vähän, vaikkahan joulun kannalta viiveellä tulikin. Meikäläinenkin pääsi höpöttelijän maineesta - joskin viiveellä.

Väki väheni

Nyyh. Jouluvieraamme ovat lähteneet sillä aikaa, kun olen ollut töissä. Hanne ja Vesku kattiensa kera ovat matkalla kohti Turkua. Johanna kävi jouluna kotona vain kääntymässä.

Onneksi on tää kakkososa kotona. Lapsista siis. Kun meillä on nämä lapset kahdessa sarjassa. Vieraammat luulevatkin, että ollaan uusiopari, ja että nää nuorimmat lapsista on sitten yhteisiä. Höh. No, kieltämättähän nykypäivänä on aika erikoista, että ollaan saman kumppanin kanssa oltu yhdessä rippikouluikäisestä.

Eilen olimme naapurin nuorenparin häissä. Vettä satoi lumettomaan maahan, kun Tapio talutti nuorikkonsa alttarille. Sade tietää onnea. Meidänkin hääpäivänämme sataa ropautti, ja koleaa oli vaikka oli juhannus.

Huomenna on vuoden viimeinen päivä. Aikamoinen hoppu tulee meikäläiselläkin, jos meinaan tehdä kaikki ne työt, mitä oon tälle vuodelle suunnitellut. Mutta luovuttaja on aina häviäjä. Eli en luovuta. Voinpahan ainakin sanoa, että parhaani tein.

Modernimpi kissanpesä

Saanen esitellä: Tässä on Pekko. Toinen karvaisista jouluvieraistamme, Turun poikia. Se ei osaa tulkita kodinkoneiden käyttöopasta. Sitä, missä lukee, että kuivausrummussa ei kuulu kuivata kissoja.

Eilen illalla kuivausrumpumme taisi olla vielä käytön jäljiltä lämmin, kun Pekko oli hypännyt rumpuun. Mukavahan siellä oli rötkötellä. Katseli sieltä kutsuvan näköisenä toista karvattia, Almaa. Käyntiin ei katti sentään masiinaa saanut.

Keräsin taannoin kylämme lapsiperheiltä tarinoita ja sattumuksia, jotka sittemmin julkaistiin kylämme lehdessä. Eräs perheenäiti kertoi kuulleensa keittiöön kuivausrummun käynnistyvän. Juostuaan kodinhoitohuoneeseen kuivausrummun edessä oli ollut iso kasa vaatteita - ja rummussa pyörimässä perheen tytär silmät pyöreinä! Tyttö oli saanut jotenkin vedettyä luukun kiinni sisäpuolelta, ja kuivausaikaa oli ollut vielä jäljellä.

Äiti oli pysäyttänyt koneen, ja tyttö oli ryöminyt ulos ääntäkään päästämättä. Muutama kierros kuivausrummussa oli kuivattanut tytön rumpuunkiipeämishalut vastaisuudessa. Tyttö ei ollut halunnut asiasta edes puhuttavan, tosin nykyään tapaus jo asianomaista kuulemma naurattaa.

Perhetalourellisesti suasiteltavaa

Olipahan vähäpalijo väkeä liikkeellä tänään. Alennusmyynnit vetävät. Pakko ostaa ku saa halavalla, vaikkei tarvittisikkaa.

Nythän alkoi myös virallinen Joululahjojen Vaihtoviikko. Eli naiset käyvät vaihtamassa siipoiltaan saamiaan liian pieniä yöhepeneitä isompiin. Eikös tästä nyt pitäisi päätellä, että siipat useimmiten aliarvioivat rintamuksen koon? Outoa, ajattelisi tuossa toisin päin käyvän.

Toinen outo asia taas on se, että anopeilta saadut flanelliyöpaidat muistuttavat aina telttaa. Monilla naisilla onkin runsas telttavarasto. Sillä anoppi saattaa ottaa nokkiinsa, jos uskaltautuu kuittia pyytämään jotta pienempään kokoon sais vaihdettua. Viisaat miniät taas juuri sen takia sitä kuittia pyytävätkin, vaikkahan flanelliunelma olis ihan sopivan kokoinen. Suutahtanut anoppi kun ei vieraile turhan usein.

Vävyjensä lahjojen suhteen anopit ovat järkeviä. Mennen-partavettä kun ostaa, niin sehän piisaa isältä pojalle. Säästyyhän se, kun haisee niin pahalle ettei kukaan voi käyttää. (Onkohan kyseinen tuotesarja vielä nykyään oikeasti olemassa? Muistan, kuinka aikoinaan tuoksun/hajun lisäksi kummastelin sarjan nimeä. Millainen logiikka mahtaa sisältyä tuotesarjan nimivalintaan? "Mennen". Paljon paremmalta kuulostaisi vaikkapa "Tullen". Näin ainakin Suomen markkinoilla. Jossa sentäs osataan kieliä. Vähä ruattia ja vähä enklantia. Enklanniksi men viittaa mieheen, mutta ruattiksihan se tarkoittaa mutta.)

Kaiken maailman vaihtoviikkoja sitä onkin keksitty. Kattilanvaihtoviikko, mullanvaihtoviikko kukille, äijänvaihtoviikkoa ei oo virallistettu mutta joillakin sellainen on jatkuvasti meneillään.

Entäs sitten hammasharjanvaihtoviikko? Jotta josko täs meikäläänen vaikka isännän kans vaihtaas. Mä porstaasin huamisesta alakaen sen sinisellä, se ottaas käyttöhönsä mun vaalianpunaasen. Jynssättääs ikenet ruvella, ja säästettääs luantoa. Kansantalourellisesti se ei oo suasiteltavaa, sillä talouren pyäriminen vaatii nopiaa ja tehokasta kuluttamista. Mutta perhetalourellisesti siinä säästääs muutaman lantin. Voi jee, kuinka oliskaan sopivaa, jos toinen olis vasenkätinen ja toinen jynssääs oikialla. Sitte ku vaihtaasimma, niin siinähän harjakset kuluus tasaasesti kummaltaki pualelta.

Ps. Wikipedia tietää kertoa, että Mennen on nyt Colgate-Palmolive-yhtiön brändi. Kylläpäs oli tärkiä tiato tuakin...

Jos joku haluaa hupia, niin kannattaa käydä lukemassa Punatähdet/Koillis-Savon Kipinä-sivustolta osio "Mennen makutestissä"...!

Korttikätköjä menneisyydestä

Olimme tänään (ei ku siis eilen, tänäänhän onkin jo eilisen huominen ja yökyöpeli täällä vaan kirijuuttaa...) niin, siis olimme vanhempieni luona käymässä. Äiti oli laittanut vanhoja kortteja oikein albumiin, sellaisia iiiihania vanhanaikaisia. Tää oli kaikkein ihanin, veljeni hieman suoristeli rypistyneitä nurkkia kuvankäsittelyohjelmalla ja laittoi mulle sähköpostina. (Kiitooos Ari!) Minä sitten tulostin aanelosena ja laminoin uuden taulun keittiön seinälle. En tiedä lieneekö kortti jonkin tekijäinoikeussuojan alainen. No, tuskinpa sellaisia lakeja on ennen vanhaan ollut. Tää ei oo ainakaan Rudolf Koivun maalaama, siinä on nimikirjaimet G.F. tai C.F. Jos joku tunnistaa taiteilijan, niin ilmoittakaa ihmeessä.

Äitini arveli kortin olevan 1940-luvulta. Sen saajana on ollut äitini isän isä, Hermanni Suojanen. Lähettäjänä Hilma, jonka henkilöllisyys ei ainakaan siltä istumalta selvinnyt. Ilmeisesti joku sukulainen. Ajattelisin, että kortti saattaisi kyllä olla vanhempikin.

Äidilläni oleviin kortteihin sisältyy monta mielenkiintoista tarinaa. Joukossa on myös rintamalta lähetettyjä kortteja. Niiden viesti on karua. Miltähän pienestä tytöstä (äidistäni) on tuntunut, kun isältä on tullut kortti "Täältä jostain"?