Korvaamattomuutta?

Kukaan ei ole korvaamaton, niin väitetään.

Jostakin syystä olen kuitenkin viime aikoina tuntenut itseni kovastikin korvaamattomaksi. Meillä on muutenkin pulaa työvoimasta, ja kun siihen lisätään vielä oma olkapääoireiluni, niin siinähän sitä on pulaa riittämiin. Pizzeriaa on jouduttu hoitamaan työvoimavajauksella, josta on aiheutunut mm. katkoksia kotiinkuljetuspalveluumme.

Olen oikein yrittänyt nostaa pintaan tätä korvaamattomuuttani. Eikö tuon tunnetilan pitäisi olla kovasti ylevä, itsetuntoa kummasti pönkittävä, suorastaan hurmokseen johtava? Loppujen lopuksihan tuon kaikkinaisen ylenpalttisen henkisen hyvinvoinnin tunteen pitäisi tulla niin voimakkaaksi, että kaikkinaiset kiputilat parantuisivat ihan itsestään.

Joku täs nyt on vikana. Tästä on kyllä hurmos kaukana, kun vaan pistää vihaksi, häjyylyttää ja kaikki mukavatkin asiat tuntuvat vaan kurjuudelta.

Nyt asennetta, Reija, ASENNETTA!!!

Teatterinautinto ja sukuni kirjoittamattomat tarinat

Seinäjoen Kaupunginteatterissa on tänään Titanic-musikaalin ensi-ilta. Meillä oli onni päästä ennakkonäytökseen jo eilen illalla, ja täytyypä sanoa, että olipahan vaikuttava esitys.

Etukäteen mietiskelin, että miten ihmeessä lavastus on mahdettu toteuttaa, miten luodaan "merellinen tunnelma". Jotta roiskuuko siihen meidän kolmanteen penkkiriviin vettä. Entä onko
siellä penkeissä kyltit samaan tyyliin kuin oli Särkänniemen "tukkijokiputouksessa" aikoinaan: Kyltistä oli ylivedetty teksti "Vaatteet saattavat kastua", ja sen alle oli kirjoitettu: "Vaatteet kastuvat".

Mutta tunnelma oli saatu kovastikin merelliseksi ilman katsomon kastumista. Sen sijaan meikäläinen sai suoraan päähänsä korkin shampanjapullosta, joka näytelmän jossain vaiheessa korkattiin. Kops! Täysosuma, mutta eipäs tältä flikalta taju niin vain mene!

Äidinäitini oli amerikansiirtolaisia. Hän meni perheensä mukana Amerikkaan jo lapsena, kasvoi ja kävi koulunsa siellä. 18-vuotiaana, v. 1928 (kai) hän sitten muutti takaisin Suomeen vanhempiensa kanssa. Mummalle tuo Titanicin tarina on varmaan ollut erityisen koskettava, kuolihan sen mukana useita suomalaisiakin siirtolaisia. Muistan, kuinka hän usein kertoi tarinaa omasta, kuukauden kestäneestä laivamatkastaan Suomeen.

Minua kyllä harmittaa hirveästi, kun en tullut aikoinaan kirjoittaneeksi muistiin niitä mumman tarinoita. Te sukulaiseni jotka tätä luette - ehkä meidän olisi syytä joskus kerätä suku yhteen ihan tällaista projektia varten: Kaikki tieto yhteen mitä vielä on saatavissa. Äitini, enoni ja tätini tietenkin parhaiten asioita muistavat. Valokuviakin on paljon.

Mumma aina laski englanniksi. Toki hän numerot osasi suomeksikin, mutta koskapa hän oli käynyt koulun englannin kielellä, tottakai laskeminenkin tapahtui luontevammin englanniksi. Niinpä käsitöitä tehdessään, silmukoita luodessaankin hän laski "ameriikankielellä". Kouluenglanti oli aivan toista kuin mumman amerikanenglanti. Mumma toimi aina kääntäjänä, kun kyläläisille tuli ameriikankirjeitä.

Mumman äiti toimi Amerikassa pyykkärinä, niin muistelisin, ja isä taas oli töissä kaivoksella. Oliko se niin, hyvät sukulaiset? Myös äitini isänisä oli töissä Amerikassa, kaivoksella hänkin, kai. Muistaisin, että pariinkin otteeseen tuo Hermanni-paappa meren takana käväisi.

Valokuvassa on hattu, joka päässään Hermanni-paappa on palannut viimeiseltä Ameriikanreissultaan. Eipähän mahtanut ilmoittaa nokialaisella, jotta oon tulonpäällä, pistäs läskisoossit vireille. Voi olla, notta tuumas vaan ovelta, notta "Well, mä tulin ny!"

www.seinajoenkaupunginteatteri.fi/ohjelmisto/titanic.html

Kuvia Pariisin kilpailusta

Yläkuvan on ottanut Pertti Jarmon kameralla, kuvassa PMQ- lehden julkaisijan Steve Greenin tyttäret
Missy Green ja Caroline Felker.

Olivat ihastuneet rekvisiittoina olleisiin neljäntuulen lakkeihin niin kovasti, että tottahan miehet olivat heltyneet...

Pertti oli antanut omansa, mutta Jarmollahan oli Kotipizza Oyj:n konttorilta mukana kaksi lakkia. Joista on nyt toinen sitten tällä toisella ameriikan flikalla.

Tämän alakuvan on ottanut PMQ:n kuvaaja Gregory Giblin. Keskellä voittaja Italiasta, punapaitainen on hopeamitalisti Ranskasta.

Vaihrettihin färiä

No johan se kultamitali tuli viimeksi, jotta tällä kertaa sitten pronssia.

Tuomareista täällä Paris Pizza Plate Competition-kilpailussa oli muuten puolet italialaisia, ja aivan varmasti heillä oli niskat punaisina Berlusconin moitteista. Jottei vaan tällä asialla olisi osuutta, kun Italian joukkue otti revanssin meirän poijista saaden kultaa.

Italiasta oli muuten peräti neljä eri joukkuetta. Jotta kolme porukkaa jäi Suomipoikien jälkeen, kuitenkin. Hopeaa otti Ranskan joukkue. Ameriikastakin olivat lähettäneet neljä joukkuetta, Kiinasta kilpaili yksi porukka.

Pertti jäi jälleen vaivaisen yhden pisteen päähän pronssista Akrobatic Pizza Tossing-kilpailussa. Mutta huhtikuussa Italiassa Pertti haastaa kilpailun voittajat uudestaan.

Lunta (melekeen) tupahan

Jopas, jopas.

Eipä muuta tienny sanoa, ku aamulla vilkaisi ulos. Koko talvenko lumet sitte piti tulla kerralla. Maaliskuuko maata näyttää? Kattia kanssa.

Kun aamulla lähdin viemään poikaa kouluun, ei auraajamme ollut vielä ehtinyt meille asti. Luojan kiitos nelivetoisen automme, pääsin kätevästi liikkuumaan nietoksessakin.

Jarmo juuri soitteli Ranskanmaalta. Pizzakisathan piti olla jo eilen, mutta kuinka ollakaan, ne olikin siirretty tälle päivälle. Järjestelyt on kuulemma ihan sekaisia. Itse asiassa järjestelyjä ei oltu tehty lainkaan, tarkka pitopaikkakin oli ollu hakuisas. Englantia ei osaa järjestäjistä kukaan (!!!), eli kiva varmaan kertoa tuotteesta ku kukaan ei ymmärrä mitään. Tosin apuna oli sentään ranskankielinen presentaatio.

Tuomaristossa kuulemma ainakin osa italiaanoja, jotka suhtautuvat suomen poikiin nuiveasti. (Mitähän varten???) Kisaajia on kymmenen, meidän poikien pizza oli kuulemma onnistunut teknisesti erinomaisesti, mutta Jarmolla ei kyllä tuntunut olevan suuria odotuksia. Pertin kisaosion, eli pizza-akrobatiakilpailun, olis pitäny alkaa puolilta päivin mutta eipäs oo päässy alkamaan ku pizzakilpailunkin tuomarointi on vielä kesken.

Että tässä sitä odotellaan jännittyneenä tulosta.

Tuli muuten just tieto, että PMQ:n sivustolla näkyy video New Yorkin kisoista. Kävin katsomassa, ja ovat onnistuneet ikuistamaan Jarmon voittohypynkin erinomaisesti!!!

Pakkaanen kopisteloo

Tämä elämä on välillä liiankin eläväistä, vähempikin riittäis kovasti.

Jarmo palasi Lapista toissapäivänä ja eilen hän pakkasi matkalaukkuun erinäiset rekvisiitat Ranskan kilpailua varten. Pariisin koitos on huomenna.

Pakkanen on paukahdellut yli kymmenen asteen voimalla jo päivätolkulla. Kummallista. Eipä uskoisi, että vuosi takaperin teimme herneenkylvön ennätyksen: Avomaan herneen eka erä kylvettiin 31.3. Moninkertaisen kateharson suojissa kylvös lähti matkaan erinomaisesti. En muista, koska ekat herneenpalot sitten saatiin myyntiin, aikaisin kuitenkin. Isännän muistiinpanoista sekin tieto löytyisi.

Eilinen oli yhtä hässäkkää, piti saada palkatkin maksuun juhlapyhäkorvauksineen jo etukäteen, koskapa Jarmo lähti tänään. Grillilläkin oli ollut tajuttoman kiirettä koko pääsiäisen ajan, täytyy taas todeta, että on meillä aivan erinomaiset työntekijät!

HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ 2008!

Eilen, noutaessamme virpomisvitsoja, näimme vastasataneessa lumessa isot tassunjäljet. Kissamme Petterikin niitä haisteli, ja sen jälkeen se halusi välitömästi syliin.

Tänään tutkimme netistä, millaisia ovat ilveksen jäljet. Nyt olemme varmoja, jotta kissamme säikähti tuon ison kissaeläimen jälkiä eikä sen takia suostunut kävelemään.

Tuohon tapahtumaan pohjaten kirjoitin tarinan nimeltä Muurivuoren arvoitus. Tulostin tarinan pääsiäistervehdykseksi kyläläisillemme, ja lapset jakoivat tarinaa kera vitsojen kierrellessään kylällämme.

Naapurin Tuulikki soitti tarinan luettuaan, että heillä oli myös havaittu ilveksen jäljet. Ilves oli ylittänyt joen heidän talonsa kohdalla ilmeisesti eilen.

Tuolla Merikaarron puolella on korkea paikka nimeltään Muurivuori. Meillä on siellä metsää. Joskus olen mietiskellyt, että millaisia tarinoita tuo paikka mahtaakaan pitää sisällään. Aikoinaan on oma kylämme, Järvenkylä, ollut veden alla, ja Muurivuori on mitä ilmeisimmin ollut kuivaa aluetta. Onkohan Muurivuorella kenties ollut asukkaita?

MUURIVUOREN NOIDAN ARVOITUS

Eilen tapahtui jotain perin juurin outoa. Olimme noutamassa
pajunoksia, ja mukanamme oli myös kissamme Petteri.

Siinä Järventietä tallustellessamme huomiomme kiinnittyi hangessa oleviin SUURENSUURIIN tassunjäkiin. Petteri kangistui ja sen häntä pörhistyi. Se maukaisi merkitsevästi vaatien pääsyä Susannan syliin.

Nyt uskomme, että ikiaikainen tarina Muurivuorella asuvasta noidasta on totta! Kerrotaanhan, että tuo noita pitää apunaan suurta ilveskissaa.

Ilves käy noutamassa tuolle Muurivuoren noidalle ravintoa lähiseudun metsistä.

Varmaankin juuri tämä ilves on silloin, tällöin näyttäytynyt myös ihmisille.

HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ 2008
toivotellaan Valtarista